Onko elämäsi "saman tasoista" kuin lapsuudessa?

Kai sitä ollaan vähän takamatkalla, mutta mitään ei puutu. Molemmat vanhempani olivat kovatuloisia, mutta eivät ole olleet pröystäilijöitä, lapset saatiin toki tarvittava ja esim. ajokortit maksettiin ja opiskeluaikana tuettiin. Toisaalta kai ihan normaaliakin että työuran alkupäässä elintaso ei voi olla sama kuin pitkän uran tehneillä.

Elämäni on nykyään huomattavasti mukavampaa. Asunto on talvellakin lämmin ja hanasta tulee lämmintä vettä. Suihkussa voi käydä milloin haluaa ja puhtaita vaatteita saa kun vain pistää pyykkikoneen päälle, seuraavana päivänä on kuivia.

Jos sairastun, saan vapaapäivän ja särkylääkkeenkin saan syödä. 

Rahaa on ostaa sitä ruokaa mitä haluan, ei tarvitse elää oman maan perunoilla ja oman katiskan hauilla. Vaatteita saan kaupasta uusia aina kun tarvin, ei tarvitse odottaa sukukaisten tuomia lahjoituskasseja käytettyjä serkkujen vaatteita.

Mikä mukavinta, minulla on oikea kesäloma joka vuosi, eli ei tarvitse parhaaseen heinän- ja rehuntekoaikaan tehdä mitään jos ei huvita.

Koen kiivenneeni korkealle. Tämä on mielestäni minulle paras mahdollinen elintaso.

Aikamoinen hyppäys kaiketi ylöspäin.

On koulutus ja ammatti ja ollut vakituinen työpaikka jo kauan.

On varaa ostaa ruokakaupasta "mitä haluan", tilata ulkoa ruoka, ostaa vaatteita yms niin halutessani. Olen voinut matkustella, viimevuonna viimeksi ja kauas. Oma koti josta asuntolaina loppui 20v jälkeen viimevuonna jne.

Hyppäys ylöspäin ennenkaikkea siksi, että lapseni saivat kasvaa turvallisessa ja ei-väkivaltaisessa kodissa.

N49

Köyhästä duunariperheestä 140ke vuosituloihin (perheen tulot yhteensä).

Ajatusmaailma on pysynyt samana, arvostan edelleen yritteliäitä duunareita jotka sinnittelevät pienillä tuloillaan Suomen kurjuudessa. Itse en ole koskaan oppinut tuhlaamaan

No, ei sieltä lapsuudesta olisi voinut enää alemmas mennä paitsi jonain ojassa kyhjöttävänä addiktina. 

Ei elämä nyt mitään juhlaa ole, olen pitkälti lapsuuteni seurauksena työkyvytön ja kivut on kovat koska en halua käyttää niin vahvoja kipulääkkeitä, että niistä saisi avun (kovien kipulääkkeiden kanssa tekemisissä olleet tietänevät miksi). 

Mutta asun omakotitalossa luonnon keskellä -kiitos puolison- ja minulla on rakkaita lemmikkieläimiä ja ihana kumppani, eikä kukaan koskaan hakkaa minua tai eläimiä tai huuda meille ja meillä on tarpeeksi ruokaa. Myös älypuhelin on kiva kun voin lukea tieteellisiä tutkimuksia, selata somea, pitää yhteyttä ystäviin ja kuunnel a podcasteja esimerkiksi eläin -, historia -ja tiedeaiheista. Olen kiitollinen. 

Lapsuudessa saattoi kotiruokana olla pari viikkoa pelkkää ruisleipää. Ovea ei saanut avata kenelle tahansa ja passiivinen tupakointi oli päivittäistä. Nyt pidän huolen siitä, että kaapissa on aina ruokaa ja laskut on maksettu. Yhteistä perheaikaa vietetään ilman alkoholia. Eli paremmin ovat nyt asiat.

Hieno ketju. Yleensä täällä vain haukutaan, että Suomessa on kaikki pielessä.

Ylös. Enään ei tarvitse kokea nälkää. 

Vierailija kirjoitti:

Ylös. Enään ei tarvitse kokea nälkää. 

Kirjoitustaito jäi ilmeisesti alas. 

Lapsena vanhemmat määräsi mihin sai mennä ja milloin. Nykyisin kukaan ei määrää. Joten on eri tasoista.

Kerran lähdin vaeltamaan viikoksi karhumetsiin sellaiselta parkkipaikalta metsään yksin, mihin halusin lapsena mennä 40 vuotta aiemmin 1980-luvulla alle 10-vuotiaana.

Keski-iässä avovaimosta eronneena ei ollut kukaan kieltämässä. Ei äiti, eikä puoliso.

Siitä tietää, ettei ole elämä saman tasoista kuin lapsena oli.

Köyhänä ja nälkäisenä olen pysynyt. PersKokkare-fassarihallituksen toimet vieneet terveyden ja säällisen asunnonkin.

Pappa betalar jatkossakin. Köyhä duunissa elämäänsä tuhlaa.

Sain lapsena kaiken mitä halusin ja oltiin ilmeisen rikkaita. Tällä hetkellä kuulun edelleen niihin paremmin toimeentuleviin. 

Vierailija kirjoitti:

Ylöspäin. Ei meillä lapsena ollut mitään erikoista. Tavallista ruokaa, perunat ja liha tai kala.  Ei matkusteltu kuin korkeintaan Suomessa (teltta tai joku halpa mökki yhteisillä pesu- ruokapaikoilla). Ei edes puhelinta ollut. Tietenkin sitten marjastettiin ja kalastettiin eikä vain hilluttu luuri kädessä (kuten nykyään). 

Olen 72 ja meillä on ollut lapsuudenkodissa puhelin niin kauan kuin muistan, eli ainakin vuodessa 1958. Kuinka vanha sinä olet kun muistelet, ettei teillä ollut muka puhelinta?  Satavuotias? 
Ja kyllä meidän perhe myös matkusteli: Ruotsin kautta, Tanskan kautta Saksaan ja toisinaan Itävaltaan tai Ranskaan, omalla autolla, telttaillen.  Eikä mitään rikkaita oltu, mutta molemmat vanhemmat kävivät töissä plus olivat käteviä käsistään. Pitivät matkustamista tärkeänä. 
 

Tietenkin ylös koska ei ole enää muita määräämässä ja on riittävästi omaa rahaa jota saa käyttää mihin haluaa ja terveyskin on säilynyt. Elintaso on ollut vanhemmilleni tärkeämpää koska ovat kokeneet oikeasti niukan lapsuuden (ei köyhän vaan sen ajan elintason mukaisen). Minulle tasokas elämä tarkoittaa vapautta ja merkityksellisyyttä. Jälkimmäistä tuo työn lisäksi ihmissuhteet ja harrastukset. 

Kodin sisällä asiat ovat parantuneet, mutta sen ulkopuolella vastaavasti huonontuneet