Ystäväni " masennus"

eikä masentunut koko päivää haudo itsemurhaa.

meidän perheen masentuneestakaan.. Perheen sisällä sen kyllä huomaa!

tuskin sinunkaltaiselle " ystävälle" avautuukaan tuon enempää. Minullakin on masennus ja syön siihen lääkkeitä. Enkä jaksa asiasta puhua monellekkaan. Minusta on mukava, jutella aivan muusta kun tapaan kavereitani...

Masennuksen taakse on helppo paeta saamattomuutta ja laiskuutta. Tuntemani masentuneet eivät tunnu edes yrittävän saada elämäänsä järjestykseen.

Oliko vaikka 20 vuotta sitten niin usealla diagnosoitu masennus? Tai 10 vuotta sitten? Nyt tuntuu että se on joka toisella, julkkiksien ainakin pitää hehkuttaa lehdissä, että miten on oikein diagnosoidun masennuksen kourissa pyöriskelty joo...



Onks lekurit nyt keksiny alkaa diagnosoimaan sitä vai mistä on kysymys?

seuraava: Kuvittele, että sun tottumattoman esiintyjän pitää esiintyä tunnin päästä auditoriossa tuhannelle ihmiselle asiantuntijana aiheesta, josta et oikeasti tiedä tarpeeksi etkä ole valmistautunut kunnolla. Puheen jälkeen seuraa kriittisten kysymysten paneeli ja takuuvittumaiset kysyjät. Pääsetkö tunnelmaan?



Sulla on siis nyt tunti tähän ihastuttavaan tapahtumaan. Tässä mielentilassasi, yritäpä tehdä jotain keskittymistä vaativaa luovaa työtä. Onnistuuko?

kommentoida että kyllä se gradun teko voi masentaa eikä saa mitään aikaiseksi. Jotenkin sitä iskee paniikki, eikä saa mitään tehtyä. Kaikki tuntuu ylivoimaiselta. Varsinkin kun tietää että on valmistuttava vuoden sisässä..



Itsellä oli myös masennusta vähän aikaa sitten, mutta helpotti kun sain gradun tehtyä. Tosin en tiedä, oliko mulla oikeaa masennusta..

jotakin vialla, kun masentuneisuus kasvaa... Kyllä nykyään vaaditaan liian paljon työelämässä ja kotona pitää jaksaa silti olla se täydellinen vanhempi.

Sitä onkin sitten mielenterveyspotilas jos ei saa jotain aikaan?

masennus tunnistetaan paremmin kuin 20 v sitten. Lisäksi nykyisin elämä on todellakin kovempaa kuin ennen, vaatimukset ovat suuret, elämä on kiireisempää ja se näkyy.

Mäkin esitin useemman vuoden tervettä kunnes oli pakko myöntää olevansa masentunut. Kyllä siitä on laiskuus kaukana kun makaa sängyn pohjalla pää täynnä mustaa paskaa ja haluaa kuolla pois. Unta ei saa ja päässä vaan pyörii kaikki ikävät asiat. Mikään ei kiinnosta eikä mistään saa tyydytystä ja on jatkuvasti pahalla päällä. Pelkkä yöpaidan vaihto voi olla suuri ponnistus. Ei sitä voi ymmärtää ennenkuin kokee. Tuskin kukaan haluaa esittäää MASENTUNUTTA!!! ei helvetissä ei KUKAAN!

Ettäkö nykyään on elämää niin kovaa? Mites esim. sotien aikana ym? Vinkuiko sillon jengi masennuksistaan kun oli vaan pakko pärjätä?

Oletpa tosi " ystävä" . Itse olen ollut useasti masentunut, syönyt lääkkeitä, hautonut itsemurhaa jne. eikä sitä tiennyt lähes kukaan.... toivottavasti et sanonut noita sanoja tuolle masntuneelle, masentuneena on tosi herkkä kaikile ikäville asioille.

Nykysin ihmisillä ole edes elämää korkeintaan netissä..

mutta, olen itsekin pohtinut monta kertaa masentamisen ja masennuksen eroja.

Olen kyllä sitä mieltä, että nykyään on yleistä sairastaa masennusta(?). Tai tarkemmin sanottuna, on suht helppo saada lääkäriltä masennusdiagnoosi, sairaslomaa ja pilleripurkki.



Tämä mielestäni vie uskottavuutta oikeasti masennukseen sairastuneilta, siinä mielessä kun asia tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Masennus on varmasti pitkällinen prosessi enkä yhtään halua vähätellä kenenkään sairautta, en vain ymmärrä niitä " osa-aika" masentuneita, jotka ovat viikot masentuneita ja viikonloppuisin pörräävät siellä sun täällä lomaa viettämässä.



Ja kaikille ei varmaan sovi sen asioiden vatvominen ja niissä vellominen, elämä voi koitella kovallakin kädellä mutta eteenpäin on aina menty- ainakin kun olen jutellut tämän päivän vanhusten kanssa, joista useimmat eivät ymmärrä ollenkaan koko asiaa.

Kannattaisi enemmänkin ottaa oppia vanhoista ihmisistä ja arvostaa heidän elämänviisauttaan.

Vertailu että kyllä nyt on kuitenkin NIIIIIN helppoa kun vertaa sotien aikaan tai vertaa naapuriin jolla on ollut NIIIIn kamalaa. Sillä hetkellä se oma tilanne on se kamalin eikä silloin pysty ajattelemaan myönteiseti, positiivisesti.

Ihan yleisestihän se on tiedossa että jos vaikka työnteko tökkii, niin ei kun lääkärille, ja jos vielä vähän pystyy itkeä tirauttamaan, niin johan ollaan sairauslomalla " diagnosoidun masennuksen" takia...



Ennen sanottiin vitutus, tänään masennus. :)

Varsinkin jossain graduvaiheessa hautuutuu helposti liikaan omaan yksinäiseen maailmaansa.



Ihmisten ihmissuhdeverkostot on kaventunu tosi paljon. Minäkin muistan vielä sen ajan, kylässä ihmiset oli ihan eri lailla tekemisissä toistensa kanssa. Oli kyläkauppa ja kyläkoulu ja iltamia nuorisoseuralla. Nyt ei ole noista mitään enää.

Vierailija:

Oliko vaikka 20 vuotta sitten niin usealla diagnosoitu masennus? Tai 10 vuotta sitten? Nyt tuntuu että se on joka toisella, julkkiksien ainakin pitää hehkuttaa lehdissä, että miten on oikein diagnosoidun masennuksen kourissa pyöriskelty joo...

Onks lekurit nyt keksiny alkaa diagnosoimaan sitä vai mistä on kysymys?

varmaan samoissa mennään, mutta nyt on diagnoosikin...