Kelan jättituet saavat osakseen ankaraa kritiikkiä, sillä ne heikentävät työnteon kannustimia…
Herättävät kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta ja kasaantuvat poikkeuksellisen suurina summille harvoille.
Asiantuntijoiden, kuten pääekonomisti Mauri Kotamäen, mukaan järjestelmässä on yhä merkittäviä ongelmakohtia.
Taloudelliset ja eettiset ongelmat
Kannustinloukut: Suurimmillaan jopa yli 9 000 euron kuukausittaiset tuet tekevät työn vastaanottamisesta monessa tilanteessa taloudellisesti kannattamattoman, jolloin kotona olo voi korvata työnteon.
Epäreiluus: Tilanne turhauttaa tavallista palkkatyötä tekevää kansalaista, kun pienellä joukolla on mahdollista ansaita suuria summia ilman työntekoa samalla, kun pienituloisempien arkea koetellaan leikkauksilla.
Kommentit (26)
Ministeriö kuitenkin tunkee joillekin 9000e? Ja toisille taas jää 20e ruokaan. Mikä idea?
Tilanne on myös epäreilu niitä kohtaan jotka eivät saa suojatyöpaikkaa vaan joutuvat tekemään esim. pätkätöitä ja joutuvat niitä tukia hakemaan. Vaihtaisitko osia sitten mielummin sellaiseen työhön, että et saisikaan helpolla kavereiden järjestämää suojatyöpaikkaa.
Hei, te kaikki työlliset, irtisanoutukaa, niin pääsette nauttimaan jopa yli 9 000 euron kuukausittaisista tuista. Ei ole vaikeaa. Suosittelen kuitenkin muistamaan, että itse irtisanoutuessanne tulette todennäköisesti saamaan karenssia sen kolme kuukautta, eli kannattaa ainakin kolmen kuukauden palkka olla säästössä, jos pärjäätte vähemmällä, niin hyvä sitten
Vaan mikä on se pieni joukko joka ansaitsee suuria summia? Kelan tuet eivät ole ansiotuloa, vaan nimenomaan tukia. Ja ketkä ovat niitä jotka ansaitsevat suuria summia ilman työntekoa samalla, kun pienituloisempien arkea koetellaan leikkauksilla?
Käsittääkseni työttömät ja muut tukien varassa elävät ovat juuri heitä joilta leikataan.
Ai niin kun tuet ovat jopa 9000 euroa kuussa, sori unohdin. Voitte palata viestini alkuun ja pohtia miksette sitten irtisanoudu?
Jos keksitte hyvän vastauksen tulkaa kertomaan meillekin.
Myös matalat palkat ja huonot työehdot ovat heikentäviä kannustimia vastaanottaa mitä tahansa osa-aikaista työtä täysiaikaisen työn sijaan.
Kaikki tuet pois työttömiltä! Sylettää lukea tuollaisista.
Vierailija kirjoitti:
Myös matalat palkat ja huonot työehdot ovat heikentäviä kannustimia vastaanottaa mitä tahansa osa-aikaista työtä täysiaikaisen työn sijaan.
Tuollaisia ei ole sopivaa sanoa ääneen. T: Kokoomus.

Mulle mätkähtää tilille 100 000 kk.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuet pois työttömiltä! Sylettää lukea tuollaisista.
Menisit edes töihin. Loinen.
Työrotaatiota voisi piristää leikkaamalla palkkoja. Ei kenenkään tarvitse saada yli 2500 euroa kuussa.
Irtisanomisen helpotuksilla Yritysten piti palkata lisää väkeä kertoi Kokoomus.
Hienosti meni sekin.
Vierailija kirjoitti:
Myös matalat palkat ja huonot työehdot ovat heikentäviä kannustimia vastaanottaa mitä tahansa osa-aikaista työtä täysiaikaisen työn sijaan.
Tästä voimme kiittää Kokoomusta ja rikollista massamaaha nmuuttoa.
Älä höpötä. Minkä työn ja mitkä työn kannustimet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös matalat palkat ja huonot työehdot ovat heikentäviä kannustimia vastaanottaa mitä tahansa osa-aikaista työtä täysiaikaisen työn sijaan.
Tästä voimme kiittää Kokoomusta ja rikollista massamaaha nmuuttoa.
Ja perussuomalaisia.

Etenkin Persuja.
9000 euroa?
En tiedä mikä on lähde mutta nyt on harvinaisen vastuutonta uutisointia. Moni voi pilata uransa kun kuvittelee että ei haittaa vaikka pistäisi hommat läskiksi ja saisi potkut, kun ruhtinaalliset tuet on odottamassa. Ja sitten huomataan että 9000 euroa olikin ennen pitkää 600 euroa ja töihin ei ole enää asiaa.
Mutta ymmärrän että tarkoitus ei ole jakaa faktoja vaan tehdä politiikkaa ja oikeuttaa entistä enemmän leikkauksia kaikkein pienimpiin tukiin.
Kansanedustajat jotka näistä päättää sitten jatkaa omilla sopeutusrahoillaan jotka on 99.99% varmuudella lähempänä tuota 9000 euron luokkaa kuin kelan tukien saajat, ilman mitään velvollisuuksia töihin hakemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuet pois työttömiltä! Sylettää lukea tuollaisista.
Sinun työpaikka voitaisiin antaa jollekkin työttömälle. Olisi reiluinta jos työnteko oikeutta vaihdeltaisiin siten että ne ketkä on nyt saaneet olla 10 v töissä joutuu työttömäksi ja ne ketkä on olleet työtä vaille saa sen paikan eli joutuu kokemaan molemmat, mitä on olla työtön ja mitä on olla töissä.
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomisen helpotuksilla Yritysten piti palkata lisää väkeä kertoi Kokoomus.
Hienosti meni sekin.
En ole kokoomuslaisten kanssa läheskään kaikesta samaa mieltä, mutta siitä olen samaa mieltä, että yrityksen pitää päästä eroon sinne sopimattomasta työntekijästä. Toivottavasti irtisanomiset kohdistuu just niihin ihmisiin ketkä sen työpaikan oikeasti myrkyttää. Tähän asti kiusaaja on voinut saada pitää paikkansa jos on ollut toimitusjohtajan suosiossa, joten sikäli tilanne ei ehkä muutu paremmaksi mutta sellaisissa yrityksissä jossa ei ole hullu johtajana vaan jossa halutaan pitää työilmapiiri terveenä ja hyvänä.
Siis missä tilanteessa voi saada 9000€/kk tukia?
tiedän ton kotamäen ja se olisi ottamassa kaikista pienituloisimmilta pois ihan vaan kannustuksen vuoksi, aika niljakas kaveri
On se. Kun tykkää puurosta niin siitä vaan