mitä vieras ei saa teillä tehdä? mikä olisi suurin moka??
Kommentit (12)
Ei vaan, vaikea sanoa mitä ei saisi tehdä. Riippuu vieraasta. Joidenkin vieraiden kaappien aukomisesta voisin esim. närkästyä ja toisten samasta tempusta en olisi moksiskaan.
Se on tietysti ehdotonta, että meidän kotia, elämän tapaa ja varsinkaan perhettä ei tarvitse kenenkään tulla meille morkkaamaan. Saa lähteä saman tien, jos sille tielle eksyy.
Yhden yltiösiistin kaverin lapsi aina ryömii ja koluaa sängynalustat, ja pikkasen nolottaa kun pölypalleroinen tenava sitten kömpii esille.
Jos joku vieras satuttaisi henkisesti jotakin meistä, lentäisi samantien pihalle, oli sitten kuka tahansa. Ja jos joku satuttaisi fyysisesti lapsiamme (vaikkapa kuritusmielessä) en epäröisi antaa samalla mitalla takaisin ja heittää vasta sitten pihalle.
Myöskään rasistisia, sovinistisia tms. loukkaavaksi tarkoitettuja juttuja ei meillä suvaita.
kaappeja ei saa penkoa omin päin.
sisällä ei saa tupakoida.
no siinä ne mitä tulee mieleen.
Eräs äiti-tuttuni/kaverini oli kahvilla. Hänen poikansa murusti keksiä (niin kuin lapsilla on tapana) ja hän ajatteli olevansa kohtelias ja siivota jäljet itse. Hän otti TISKIRÄTIN (siis sen jolla pyyhin KEITTIÖN PÖYTÄÄ) ja alkoi pyyhkiä LATTIAA! Yritin estellä että kyllä minä siivoan itse, meillä on rikkaimuri jne. mutta ei mennyt jakeluun. Sanomattakin selvää oli että tiskirätti vaihdettiin heti uuteen..
Samainen mamma pyyhki poikansa kädet minun KASVOPYYHKEESEENI vaikka vieressä oli käsipyyhe ja siinä luki selvästi: kädet. Ja pyyhe vaihtoon..
Ai miksi en maininnut hänelle? Se ei ole kohteliasta.
Vierailija:
Eräs äiti-tuttuni/kaverini oli kahvilla. Hänen poikansa murusti keksiä (niin kuin lapsilla on tapana) ja hän ajatteli olevansa kohtelias ja siivota jäljet itse. Hän otti TISKIRÄTIN (siis sen jolla pyyhin KEITTIÖN PÖYTÄÄ) ja alkoi pyyhkiä LATTIAA! Yritin estellä että kyllä minä siivoan itse, meillä on rikkaimuri jne. mutta ei mennyt jakeluun. Sanomattakin selvää oli että tiskirätti vaihdettiin heti uuteen..Samainen mamma pyyhki poikansa kädet minun KASVOPYYHKEESEENI vaikka vieressä oli käsipyyhe ja siinä luki selvästi: kädet. Ja pyyhe vaihtoon..
Ai miksi en maininnut hänelle? Se ei ole kohteliasta.
No ei saa tulla meille tieten tahtoen vatsatautisena. Toinen on varmaan tuo, että ei saa polttaa meillä sisällä.
Eli kun minulla on työaika, meillä ei saa tupakoida. Ei sisällä tietenkään, mutta ei myöskään pihalla. Olen ammatiltani pph ja olen tarkka tästä asiasta.
meillä lattiatkin on aina todella puhtaat ja pyyhkeet pestään joka tapauksessa tosi usein.
Muuten voi olla ku ellun kanat :-)