Pikkupoika juoksi suoraan eteen kävellessä
Kävelin, pienen matkan päässä pikkupoika seisoo nenä kiinni kaupan lasissa, ja kun olen kohdalla niin tekee 180 asteen käännöksen ja juoksee suoraan eteeni/alle, niin että joudun tekemään äkkipysähdyksen. Törmäystä ei tapahtunut, koska pysähdyin ajoissa.
En sanonut mitään, puistelin vain päätäni ja jatkoin pysähdyksen jälkeen kävelemistä
Äiti lähtee perääni ja alkaa huutamaan minulle siitä, ettei minulla ole käytöstapoja
Onko normaalia?
Kommentit (20)
Äiti voisi opetella pitämään kuria jälkikasvulleen.
Mitä käytöstapoja se olis siis toivonut?
Ennen ei ollut normaalia, nykyään on.
Minulla on kerran vanhempansa perässä kävellyt noin viisivuotias poika ensin kävellyt normaalisti ohittaen kohdalle mutta vieressä hyökkäsi suoraan päin pää edellä. Onneksi minulla sattui olemaan käsi juuri siinä kohtaa, muuten se olisi lyönyt minua vartaloon päällä.
Pysähdyin ja käännyin tuijottamaan lasta ihmeissäni samalla kun se juoksi vanhempansa luokse ja teeskenteli parkuen jotain. Ilmeisesti ei ollut ensimmäinen kerta koska vanhempi ei reagoinut mitenkään vaan jatkoi matkaansa.
Lisäksi olen huomannut monien lasten tekevän nykyään sellaista, että ne potkaisevat pallon tähdäten jonkun päähän ja väittävät sitä vahingoksi, jos pallo osuu päähän.
Pikkupojan käytös on ihan normaalia, lapset tekevät typeryyksiä.
Äidin käytös ei ole tuollaisessa tilanteessa normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Jäkäläpää? Pidä jatkossa kodin putkimiestä mukana.
Vitivalkoinen blondi kuten mutsinsakin.
AP
Vierailija kirjoitti:
Pikkupojan käytös on ihan normaalia, lapset tekevät typeryyksiä.
Äidin käytös ei ole tuollaisessa tilanteessa normaalia.
No sitä minäkin, lapset sinkoilee mihin sattuu. Tuota äidin reaktiota ihmettelin, kun en sanonut mitään enkä edes katsonut kumpaakaan, mutta ilmeisesti edes päätä ei saa puistella kun lapset juoksee päin, eikä äiti sano siihen mitään...
Vierailija kirjoitti:
Äitinsä on HOA Karen.
No eihän ole, päinvastoin. Selvitä nyt ensin, mitä typerät muotihokemat tarkoittavat, ennen kuin spämmäät niitä joka paikkaan.
Jos joku tulee pää edellä päin, suosittelen väistöliikettä miel. seinän edessä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä käytöstapoja se olis siis toivonut?
Ilmeisesti mykkä pään puistelu on kielletty.
AP
Vierailija kirjoitti:
Mikset futassut?
Oppiipahan.
Lapset sekoilee ja se sallittakoon, tuota äitiänsä ihmettelin.
Normaali äiti sanoo lapselleen: "Katso eteesi"
Vierailija kirjoitti:
Heh, ei kovin uskottava tarina.
No tapahtui tuossa 50min sitten Pohjois-Haagan K-Supermarketin pihalla, ehkä kauppias antaa sulle valvontakamerakelan tarkistettavaksi jos menet kysymään.
Äiti varmaan säikähti tilannetta. Älä ota liian henkilökohtaisesti. Lapset on arvaamattomia liikkeissään. On aivan täysin luonnollista, että emo/äiti reagoi lapseen kohdistuvaan vaaratilanteeseen lasta/poikasta puolustaen. Jokaisen lajin emot toimivat siten. Jos lähestyt karhunpoikasta, emo taatusti ärähtää. Olisi huolestuttavaa jos ei reagoisi mitenkään. Asiaa ei kannata jäädä liika vatvomaan. Toivottavasti äiti kuitenkin puhui lapselle kotona, että liikenteessä ei kannata tehdä äkkiliikkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, ei kovin uskottava tarina.
No tapahtui tuossa 50min sitten Pohjois-Haagan K-Supermarketin pihalla, ehkä kauppias antaa sulle valvontakamerakelan tarkistettavaksi jos menet kysymään.
No tuskin antaa. Sori en vaan usko tarinaasi. Siis että tapahtumat oikeasti meni noin kuten kerrot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, ei kovin uskottava tarina.
No tapahtui tuossa 50min sitten Pohjois-Haagan K-Supermarketin pihalla, ehkä kauppias antaa sulle valvontakamerakelan tarkistettavaksi jos menet kysymään.
No tuskin antaa. Sori en vaan usko tarinaasi. Siis että tapahtumat oikeasti meni noin kuten kerrot.
Se oli vitsi, eivät tietenkään anna. Jos et usko, niin sille en voi mitään, eikä tarvikaan voida.
AP
No mutta käykääpä isossa Omenassa. Kun kävelen pääkäytävää ostoskärryje kanssa hiin kaupasta hyökkäävät leidit suoraan eteen - sokkona. Pääkäytävää pitkin kulkevat myös rollaattorin käyttäjät ja pyörätuoli-ihmiset. Eilen äiti lapsensa kanssa ohitti minut kiireesti ja kääntyi edestäni oikealle kiireen vilkkaa niin että jouduin stoppaamaan . OHittaa piti.
Kyseessä oli oman valistumattoman arvioni mukaan n. 8 vuotias poika