Miten kommunikaation ongelmat parisuhteessa voisi ratkaista?

Vierailija kirjoitti:

Se joka luulee kaikkea syytökseksi on pimeä. Äitini luulee myös.

Niin mä olen ajatellut että ehkä se toinen jollain tasolla tietää itsekin että asiat voisi olla paremmin ja siksi syyllistyy ja hyökkää. En tiedä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tutustua Marshall Rosenbergin Non Violent Communicationiin. Perusajatus ja -rakenne hänen väkivallattomassa kommunikaatiossaan on oikeastaan aika yksinkertainen ja helppo oppia jos vain tahtoa löytyy. Riittää jo kun vain toinen osapuolista haluaa omaksua tämän tavan kommunikoida, mutta tietenkin vielä nopeammin tulee muutoksia ja tuloksia jos toinenkin on avoin uuden oppimiselle. 
Ja tätä kommunikointitapaa voi käyttää ihan joka paikassa.

Esimerkki siitä miten viime riitamme alkoi:

Minä: Olen pahoillani jos olen vaikuttanut vetäytyneeltä ja hiljaiselta viime aikoina. Oon ollut vähän surullinen kun musta tuntuu että meidän välinen etäisyys on kasvanut. Meillä on molemmilla stressiä ja ollaan väsyneitä, olisko meidän mahdollista joskus viettää vaikka viikonloppu niin että ihan vain oltaisiin ja tehtäisiin kivoja asioita. 

Mies: Sä tiedät että mulla on vuoden kiireisin aika ja just nyt sun pitää ottaa tällainen puheeksi. 

Minä: Mutta rakas sulla on aina kiireistä.

Mies: Nyt mä en jaksa enää tätä sun jankutusta. Mikään ei koskaan riitä sulle, oon ihan loppu. 

Minulle tuosta dialogista näkyy kaksi ihmistä, jotka molemmat haluaa tulla kuulluksi. Ensimmäinen aloittaa hienosti sanallistamalla omia tuntemuksiaan & ilman hyökkäystä, Toinen kuitenkin kokee, että häneltä vaaditaan asioita, ja on aika nopeasti valmis käyttämään vähätteleviä sanoja toisen sanallistamisesta (jankutusta). Toki tässä muistiinkirjaajana olet sinä, eli toisen osapuolen kirjaus saattaisi olla erilainen, ja triggeröivät sanat eri kohdissa. 

Dialogin aloittaja haluaa pohtia etäisyyttä.

Dialogin toinen osapuoli haluaa tulla kuulluksi uupumuksesta. 

Meillä pariterapia auttoi, ja erityisesti ehkä sellainen harjoitus jossa toinen (sanotaan nyt A) vuorollaan kertoo jonkin asian tai tilanteen joka hankaa. Toinen (tässä B) ei keskeytä vaan kuuntelee. Kun A on lopettanut, B:n tehtävä on palauttaa äsken kerrottu takaisin. Jos jossain kohdassa kerronta menee A:n mielestä pieleen, hän saa korjata, ja B muuttaa kertomustaan niin, että muokkaus on mukana. Näin esim. tuollaiset "jankuttamiset" ym. jäävät pois, koska tarkoitus on nimenomaan pystyä palauttamaan A:n kokemus hänelle tunnistettavana, eikä muuttaa sitä niin että omasta näkökulmasta pienentää toisen kokemusta. B:n asemassa tällöin ainakin itsellä ymmärrys toisen tilanteesta kasvoi, koska kun yritin löytää sanoja, se vaikutti myös siihen miten asian näin. Ja A:n tilanteessa se, että B kuunteli ja todella pyrki ymmärtämään, tuntui itsessään merkitykselliseltä. Jälkikäteen (vähän myöhemmin) pohdimme sitten yhdessä, mitä tilanteelle voisi tehdä. Ja sitten A:n ja B:n vuoroja vaihdettiin. 

Luulen silti, että ensin molempien pitäisi luottaa ja antautua harjoitteeseen. Ehkä se, jolle tilanne on hankalampi, voisi olla ensin A? Saada tulla kuulluksi? Kunhan molemmille olisi selvää, että myös toisen vuoro tulee myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tutustua Marshall Rosenbergin Non Violent Communicationiin. Perusajatus ja -rakenne hänen väkivallattomassa kommunikaatiossaan on oikeastaan aika yksinkertainen ja helppo oppia jos vain tahtoa löytyy. Riittää jo kun vain toinen osapuolista haluaa omaksua tämän tavan kommunikoida, mutta tietenkin vielä nopeammin tulee muutoksia ja tuloksia jos toinenkin on avoin uuden oppimiselle. 
Ja tätä kommunikointitapaa voi käyttää ihan joka paikassa.

Esimerkki siitä miten viime riitamme alkoi:

Minä: Olen pahoillani jos olen vaikuttanut vetäytyneeltä ja hiljaiselta viime aikoina. Oon ollut vähän surullinen kun musta tuntuu että meidän välinen etäisyys on kasvanut. Meillä on molemmilla stressiä ja ollaan väsyneitä, olisko meidän mahdollista joskus viettää vaikka viikonloppu niin että ihan vain oltaisiin ja tehtäisiin kivoja asioita. 

Mies: Sä tiedät että mulla on vuoden kiireisin aika ja just nyt sun pitää ottaa tällainen puheeksi. 

Minä: Mutta rakas sulla on aina kiireistä.

Mies: Nyt mä en jaksa enää tätä sun jankutusta. Mikään ei koskaan riitä sulle, oon ihan loppu. 

Minulle tuosta dialogista näkyy kaksi ihmistä, jotka molemmat haluaa tulla kuulluksi. Ensimmäinen aloittaa hienosti sanallistamalla omia tuntemuksiaan & ilman hyökkäystä, Toinen kuitenkin kokee, että häneltä vaaditaan asioita, ja on aika nopeasti valmis käyttämään vähätteleviä sanoja toisen sanallistamisesta (jankutusta). Toki tässä muistiinkirjaajana olet sinä, eli toisen osapuolen kirjaus saattaisi olla erilainen, ja triggeröivät sanat eri kohdissa. 

 

Dialogin aloittaja haluaa pohtia etäisyyttä.

Dialogin toinen osapuoli haluaa tulla kuulluksi uupumuksesta. 

 

Meillä pariterapia auttoi, ja erityisesti ehkä sellainen harjoitus jossa toinen (sanotaan nyt A) vuorollaan kertoo jonkin asian tai tilanteen joka hankaa. Toinen (tässä B) ei keskeytä vaan kuuntelee. Kun A on lopettanut, B:n tehtävä on palauttaa äsken kerrottu takaisin. Jos jossain kohdassa kerronta menee A:n mielestä pieleen, hän saa korjata, ja B muuttaa kertomustaan niin, että muokkaus on mukana. Näin esim. tuollaiset "jankuttamiset" ym. jäävät pois, koska tarkoitus on nimenomaan pystyä palauttamaan A:n kokemus hänelle tunnistettavana, eikä muuttaa sitä niin että omasta näkökulmasta pienentää toisen kokemusta. B:n asemassa tällöin ainakin itsellä ymmärrys toisen tilanteesta kasvoi, koska kun yritin löytää sanoja, se vaikutti myös siihen miten asian näin. Ja A:n tilanteessa se, että B kuunteli ja todella pyrki ymmärtämään, tuntui itsessään merkitykselliseltä. Jälkikäteen (vähän myöhemmin) pohdimme sitten yhdessä, mitä tilanteelle voisi tehdä. Ja sitten A:n ja B:n vuoroja vaihdettiin. 

 

Luulen silti, että ensin molempien pitäisi luottaa ja antautua harjoitteeseen. Ehkä se, jolle tilanne on hankalampi, voisi olla ensin A? Saada tulla kuulluksi? Kunhan molemmille olisi selvää, että myös toisen vuoro tulee myöhemmin. 

Kiitos kommentista! Kunhan tilanne on rauhoittunut, voisin yrittää ehdottaa miehelle tuollaista harjoitusta. Toki siinä on vaarana se että mies kuulee senkin vain vaatimuksena ja lopputulos on täysin sama. 

Tämäkin on tietenkin vain minun näkökulmani mutta mun mielestä meidän tilanne on nyt se että siinä missä minä tunnistan miehen stressin ja uupumuksen (ja olen vuosia yrittänyt sitä kaikin tavoin helpottaa ottamalla enemmän vastuuta kaikesta mistä voin) niin minusta tuntuu että mies ei taas puolestaan ymmärrä minun suruani meidän parisuhteen tilasta. Hänelle riittää se läheisyys jota meillä on joten siksi hän ei tunnista sitä ongelmaa joka minua vaivaa. Koskaan ei ole myöskään hyvä aika ottaa asioita puheeksi koska miehellä on aina stressiä ja kiirettä. 

En halua suhdetta jossa ei puhuta, mutta en myöskään halua suhdetta jossa puhe johtaa aina riitaan. Ja tällä hetkellä musta tuntuu että nuo ovat minun vaihtoehtoni. No, tietysti "aina voi erota", mutta se on helppoa vain tuollaisena heittona.