Miten kommunikaation ongelmat parisuhteessa voisi ratkaista?

EI MITENKÄÄN, eroamalla eikä ottamalla uutta miestä. Elelee yksikseen ja juttelee ittensä kanssa, ei tule ainakaan riitaa.

Kuuntelee tarkasti ja toimii nöyrästi vaimon sanelun mukaisesti niin sopu säilyy.

Vierailija kirjoitti:

Miksi naisen pitää tuoda niitä ongelmia pöydälle jos ilmankin pärjää?

Koska ne asiat vaivaavat kuitenkin ja kun riittävän pitkään niitä mietin omassa päässäni ja pidän tunteeni sisälläni niin kyllä se alkaa minusta jo näkyä ulospäin. Ja siinä kohtaa mieheni alkaa ajatella että minä kiukuttelen tai olen huonotuulinen, mikä ei tietenkään tee myöskään hyvää suhteellemme. Mutta sekään ei tee hyvää että asioista puhutaan kun se menee tosiaan aina riitelyksi ja lopulta ollaan eron partaalla. 

Olen nyt saanut "viimeisen" mahdollisuuden mieheltä tämän viimeisimmän riidan jälkeen. Olen aivan tosissani yrittänyt panostaa kommunikoimiseen niin että se ei ainakaan minusta jäisi kiinni, mutta silti musta tuntuu että jos minä vain muuttuisin riittävästi niin asiat olisi paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootko kokeillut vaikka lopettaa nalkutus?

En mielestäni nalkuta. Kyse ei ole mistään kotitöistä tms vaan vähän syvemmän tason asioista. Emotionaalisesta ja fyysisestä läheisyydestä lähinnä. 

Aa, tämä on taas näitä muuten mukava kumppani juttuja. Mitä nyt ei vaan ole emotionaalisesti ja fyysisesti läsnä. On varmaan kuitenkin tosi hyvä kumppani, kun ei juo ja lyö.

Toisen osapuolen olisi hyvä ottaa vastuu kommunikoinnista. Helpottaa jos on rehellinen ja haluaa oikeasti ratkaista ongelmia eikä riidellä loukkaantumisestakin vielä. Vastuunkantajan rooli on niellä ylpeyttänsä ja sovitella sekä tulla vastaan. Muuten ei oikein luonnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naisen pitää tuoda niitä ongelmia pöydälle jos ilmankin pärjää?

Koska ne asiat vaivaavat kuitenkin ja kun riittävän pitkään niitä mietin omassa päässäni ja pidän tunteeni sisälläni niin kyllä se alkaa minusta jo näkyä ulospäin. Ja siinä kohtaa mieheni alkaa ajatella että minä kiukuttelen tai olen huonotuulinen, mikä ei tietenkään tee myöskään hyvää suhteellemme. Mutta sekään ei tee hyvää että asioista puhutaan kun se menee tosiaan aina riitelyksi ja lopulta ollaan eron partaalla. 

Olen nyt saanut "viimeisen" mahdollisuuden mieheltä tämän viimeisimmän riidan jälkeen. Olen aivan tosissani yrittänyt panostaa kommunikoimiseen niin että se ei ainakaan minusta jäisi kiinni, mutta silti musta tuntuu että jos minä vain muuttuisin riittävästi niin asiat olisi paremmin. 

Ottakaa etäisyyttä toisiinne. Mielellään muuttakaa erilleen, jos yhteiselo ei suju ongelmitta. Sitten tapaatte kivoissa merkeissä toisistanne ja seurastanne nauttien.

Mikään ihmissuhde ei kestä jos se on pelkkää arkea ja riitelyä. Liian moni jättää tuon yhteisen tekemisen ja ajanvieton väliin ja redusoi parisuhteen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi ja kiukkukämppissuhteeksi. Jos tilanne on tämä niin täysi blokki seksuaaliselle hyväksikäytölle ja ystävyyden uudelleenrakentaminen, vuorovaikutuksen palauttaminen etäisyyden kautta takaisin positiiviseksi, toista ihailevaksi ja kunnioittavaksi. Jos tämä ei jostain syystä toiselle osapuolelle suju niin sitten on parempi ottaa ero ja antaa tämän jäädä riitelemään ja elämään kurjaa elämää keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Toisen osapuolen olisi hyvä ottaa vastuu kommunikoinnista. Helpottaa jos on rehellinen ja haluaa oikeasti ratkaista ongelmia eikä riidellä loukkaantumisestakin vielä. Vastuunkantajan rooli on niellä ylpeyttänsä ja sovitella sekä tulla vastaan. Muuten ei oikein luonnistu.

Tavallaan hoida siis asioita etkä ihmisiä. Ymmärrä nahdollisimman pitkälle toista osapuolta ja käytä hyödyksesi tieto jonka hän antaa tunteidensakin osalta. Palkintona vahvistut ja viisastut, opit tuntemaan toista vain paremmin ja opit pelaamaan hänen sääntöjänsäkin hyödyntäen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootko kokeillut vaikka lopettaa nalkutus?

En mielestäni nalkuta. Kyse ei ole mistään kotitöistä tms vaan vähän syvemmän tason asioista. Emotionaalisesta ja fyysisestä läheisyydestä lähinnä. 

Aa, tämä on taas näitä muuten mukava kumppani juttuja. Mitä nyt ei vaan ole emotionaalisesti ja fyysisesti läsnä. On varmaan kuitenkin tosi hyvä kumppani, kun ei juo ja lyö.

Vedit mutkia suoraksi. Ja olet väärässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootko kokeillut vaikka lopettaa nalkutus?

Tuo nyt ei auta yhtään. On myös typerää olettaa, että A) aloittaja on nainen, mistä johtuu, että B) hän nalkuttaa.

Miksi hän olettaisi, että Ap on nainen? Miehethän ne vasta nalkuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Sama meillä ja sen aiheuttaa ilman sarvia ja hampaita mieheni. Hän ei osaa keskustella riitelemättä tai kyseenalaistamatta. Mikään aihe ei mene asiallisesti, vaikka itse olisi asiallinen. Kauan en viitsi kuunnella vääntämistä ja kääntämistä, mikäli asia ei etene, mielelläni väännän ja käännän kun jokin ratkaisu häämöttää, muuten en. Jos ei edetä ratkaisen asian kysymättä mieheltäni, enkä enää ota mitään vastareaktioita vastaan. Mies ei kertakaikkiaan osaa KESKUSTELLA asialliseen sävyyn, sellaista aihetta ei vielä ole tullut ja sitten kun MINÄ ratkaisen asian haukkuu hän talon päälliköksi, sekin käy, kunhan asiaan tulee ratkaisu. On hän tiukkoja paikkoja jopa paennut paikalta kuvitellen, että levy jää pyörimään, ei jää - SE JATKUU KUN HÄN SAAPUU !

Sama. Meillä lisäksi mies "omii' ihan kaikki asiat, joista yritän puhua. Eli jos sanon , että tunnen jääväni täysin yksin ja ilman tukea eri ongelmien kanssa (esim. lasten terveys, haasteet talon kunnossapidossa jne.), niin hetken päästä hän ilmoittaa, HÄN jää näiden asioiden kanssa yksin. Vaikka fakta on , että minä ne hoidan.

Paras oli, kun sanoin, että minusta tuntuu kurjalta, kun hänen isänsä nimittelee ja vähättelee minua jopa lasten kuullen.  Mies kehtasi sanoa hetken päästä, että minun isäni nimittelee ja haukkuu häntä. Hohhoijaa. Isäni asuu toisessa maassa eikä ole käytännössä missään tekemisissä mieheni kanssa. Eli täysin lapsellista "sinäpäs teet" -pelleilyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen osapuolen olisi hyvä ottaa vastuu kommunikoinnista. Helpottaa jos on rehellinen ja haluaa oikeasti ratkaista ongelmia eikä riidellä loukkaantumisestakin vielä. Vastuunkantajan rooli on niellä ylpeyttänsä ja sovitella sekä tulla vastaan. Muuten ei oikein luonnistu.

Tavallaan hoida siis asioita etkä ihmisiä. Ymmärrä nahdollisimman pitkälle toista osapuolta ja käytä hyödyksesi tieto jonka hän antaa tunteidensakin osalta. Palkintona vahvistut ja viisastut, opit tuntemaan toista vain paremmin ja opit pelaamaan hänen sääntöjänsäkin hyödyntäen. 

*mahdollisimman pitkälle 

Vielä tuli mieleeni neuvoa kysymykseen ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠kuinka ratkaista kommunikaatio-ongelmat että ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ratkaise kommunikaatio-ongelmat.

Lähtökohtaisesti ole itse ongelmaton ja puhu, kysy, kyseenalaista etc. mitä keksitkään. Kysy suoraan asiat ja tartu myös käytökseen tarvittaessa. Yritä päästä ongelmiin kiinni. Jos et saa toisesta irti tarvittavia asioita mutta olet tehnyt rehellisiä havaintoja, ole itsevarma ja kerro niitä hänelle. Moni kieltää tietysti, älä jää aina jankkaamaan jos se ei sovi tilanteeseen, välillä kannattaa ohittaa ja koittaa jatkaa keskustelua. Kommunikoimalla kommunikaatio edistyy kuitenkin.

Kannattaa tutustua Marshall Rosenbergin Non Violent Communicationiin. Perusajatus ja -rakenne hänen väkivallattomassa kommunikaatiossaan on oikeastaan aika yksinkertainen ja helppo oppia jos vain tahtoa löytyy. Riittää jo kun vain toinen osapuolista haluaa omaksua tämän tavan kommunikoida, mutta tietenkin vielä nopeammin tulee muutoksia ja tuloksia jos toinenkin on avoin uuden oppimiselle. 
Ja tätä kommunikointitapaa voi käyttää ihan joka paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisen osapuolen olisi hyvä ottaa vastuu kommunikoinnista. Helpottaa jos on rehellinen ja haluaa oikeasti ratkaista ongelmia eikä riidellä loukkaantumisestakin vielä. Vastuunkantajan rooli on niellä ylpeyttänsä ja sovitella sekä tulla vastaan. Muuten ei oikein luonnistu.

Tavallaan hoida siis asioita etkä ihmisiä. Ymmärrä nahdollisimman pitkälle toista osapuolta ja käytä hyödyksesi tieto jonka hän antaa tunteidensakin osalta. Palkintona vahvistut ja viisastut, opit tuntemaan toista vain paremmin ja opit pelaamaan hänen sääntöjänsäkin hyödyntäen. 

*mahdollisimman pitkälle 

 

Vielä tuli mieleeni neuvoa kysymykseen ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠kuinka ratkaista kommunikaatio-ongelmat että ⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ratkaise kommunikaatio-ongelmat.

Lähtökohtaisesti ole itse ongelmaton ja puhu, kysy, kyseenalaista etc. mitä keksitkään. Kysy suoraan asiat ja tartu myös käytökseen tarvittaessa. Yritä päästä ongelmiin kiinni. Jos et saa toisesta irti tarvittavia asioita mutta olet tehnyt rehellisiä havaintoja, ole itsevarma ja kerro niitä hänelle. Moni kieltää tietysti, älä jää aina jankkaamaan jos se ei sovi tilanteeseen, välillä kannattaa ohittaa ja koittaa jatkaa keskustelua. Kommunikoimalla kommunikaatio edistyy kuitenkin.

Vielä lisään että on hyvin yleistä se että suhteessa on kaksi jopa hyvin erilaista kommunikoijaa ja joskus toisesta tulee suhteen ylläpitäjä väkisinkin. Jos tämä dynamiikka ei miellytä, on ero oletettavastikin edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama meillä ja sen aiheuttaa ilman sarvia ja hampaita mieheni. Hän ei osaa keskustella riitelemättä tai kyseenalaistamatta. Mikään aihe ei mene asiallisesti, vaikka itse olisi asiallinen. Kauan en viitsi kuunnella vääntämistä ja kääntämistä, mikäli asia ei etene, mielelläni väännän ja käännän kun jokin ratkaisu häämöttää, muuten en. Jos ei edetä ratkaisen asian kysymättä mieheltäni, enkä enää ota mitään vastareaktioita vastaan. Mies ei kertakaikkiaan osaa KESKUSTELLA asialliseen sävyyn, sellaista aihetta ei vielä ole tullut ja sitten kun MINÄ ratkaisen asian haukkuu hän talon päälliköksi, sekin käy, kunhan asiaan tulee ratkaisu. On hän tiukkoja paikkoja jopa paennut paikalta kuvitellen, että levy jää pyörimään, ei jää - SE JATKUU KUN HÄN SAAPUU !

Sama. Meillä lisäksi mies "omii' ihan kaikki asiat, joista yritän puhua. Eli jos sanon , että tunnen jääväni täysin yksin ja ilman tukea eri ongelmien kanssa (esim. lasten terveys, haasteet talon kunnossapidossa jne.), niin hetken päästä hän ilmoittaa, HÄN jää näiden asioiden kanssa yksin. Vaikka fakta on , että minä ne hoidan.

 

Paras oli, kun sanoin, että minusta tuntuu kurjalta, kun hänen isänsä nimittelee ja vähättelee minua jopa lasten kuullen.  Mies kehtasi sanoa hetken päästä, että minun isäni nimittelee ja haukkuu häntä. Hohhoijaa. Isäni asuu toisessa maassa eikä ole käytännössä missään tekemisissä mieheni kanssa. Eli täysin lapsellista "sinäpäs teet" -pelleilyä. 

Tuo kuulostaa jo aivovammalta. Olen kerran tavannut tällaisen miehen ja hän oli rehellisesti sanottuna aivan kelvoton mihinkään yhteistyöhön aikuisten tai lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tutustua Marshall Rosenbergin Non Violent Communicationiin. Perusajatus ja -rakenne hänen väkivallattomassa kommunikaatiossaan on oikeastaan aika yksinkertainen ja helppo oppia jos vain tahtoa löytyy. Riittää jo kun vain toinen osapuolista haluaa omaksua tämän tavan kommunikoida, mutta tietenkin vielä nopeammin tulee muutoksia ja tuloksia jos toinenkin on avoin uuden oppimiselle. 
Ja tätä kommunikointitapaa voi käyttää ihan joka paikassa.

Rosenbergilla on ajatus muotoilla itsekkäät tarpeet käärepaperiin ja rusettiin. Mielestäni kaunis muotoilu ei tee itse taustalla piilevästä halusta vaatia toiselta jotakin hyväksyttävää.

Tilanne on liian pitkällä jos suhde on tuollainen "anna mulle sitä anna mulle tätä". Silloin pitäisi ottaa etäisyyttä ja etsiä ne syyt, miksi on alun perin tykästynyt toiseen. Palauttaa kunnioitus ja ihailu. Seistä omilla jaloillaan ja opetella antamaan vaatimisen sijaan.

Joskus käy niinkun että pariskunta haukkaa liian ison kakun ja ottaa liikaa vastuuta ja velvollisuuksia. Työtä, lasten kasvatusta, lasten ongelmia. Samaan aikaan pitäisi vielä toimia seksiautomaattina ja olla joku parisuhdetukihenkilökin. 

Perinteisissä perheissä on yksi työssäkäyvä aikuinen ja yksi joka hoitaa lapsia. Kodinhoitoonkin on usein osallistunut joku ulkopuolinen, toisinaan lastenhoitoon. Älkää yrittäkö elää 10 elämää samanaikaisesti vaan miettikää mikä on kohtuullista. Lopettakaa päihteiden esim. kahvin juominen niin pääsette takaisin normaaliin hormonitoimintaan ettekä ole koko ajan jossain "vauhdissa" joka saa ahnehtimaan liikaa sellaista, mitä ei ole oikeasti resursseja ja kapasiteettia hoitaa. Lisäksi kofeiinista tulee todella iso romahdus ja ahdistusta, joka voi oireilla myös ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tutustua Marshall Rosenbergin Non Violent Communicationiin. Perusajatus ja -rakenne hänen väkivallattomassa kommunikaatiossaan on oikeastaan aika yksinkertainen ja helppo oppia jos vain tahtoa löytyy. Riittää jo kun vain toinen osapuolista haluaa omaksua tämän tavan kommunikoida, mutta tietenkin vielä nopeammin tulee muutoksia ja tuloksia jos toinenkin on avoin uuden oppimiselle. 
Ja tätä kommunikointitapaa voi käyttää ihan joka paikassa.

Esimerkki siitä miten viime riitamme alkoi:

Minä: Olen pahoillani jos olen vaikuttanut vetäytyneeltä ja hiljaiselta viime aikoina. Oon ollut vähän surullinen kun musta tuntuu että meidän välinen etäisyys on kasvanut. Meillä on molemmilla stressiä ja ollaan väsyneitä, olisko meidän mahdollista joskus viettää vaikka viikonloppu niin että ihan vain oltaisiin ja tehtäisiin kivoja asioita. 

Mies: Sä tiedät että mulla on vuoden kiireisin aika ja just nyt sun pitää ottaa tällainen puheeksi. 

Minä: Mutta rakas sulla on aina kiireistä.

Mies: Nyt mä en jaksa enää tätä sun jankutusta. Mikään ei koskaan riitä sulle, oon ihan loppu.