Lähihoitaja Pia, 61, melkein tuplasi palkkansa Norjassa – myös moni muu asia oli toisin, kiinnostaisiko suakin??
Suomalaisia hoitajia houkutellaan Norjaan paremmalla palkalla ja eduilla. Pia Wickman kokeili, millaista työ maassa on – ja huomasi eron.
Pia ei ollut ainoa, jota hoitajan työ Norjassa oli houkutellut. Paikallisten lisäksi kollegoita oli Suomesta, Ruotsista, Puolasta, Alankomaista, Espanjasta, Syyriasta, Tanskasta, Latviasta, Liettuasta, Kuubasta ja Filippiineiltä. Kaikki puhuivat norjaa, sillä jokaisen maahan tulevan hoitajan on osattava kieltä.
Äidinkielenään ruotsia puhuvalle Pialle norjan oppiminen ei ollut vaikeaa. Hän suoritti verkossa hoitajille tarkoitetun kielikurssin ja luki norjankielisiä artikkeleita. Norjaa – ruotsin sukulaiskieltä – hän puhui sujuvasti kahden viikon työskentelyn jälkeen. Ennen lähtöä Pian oli laillistettava lähihoitajan tutkintonsa Norjan terveysviranomaisilla.
Kommentit (25)
Miksi sitten tuli vain vuoden jälkeen takaisin?
Hyvä että suomenruotsalaiset voivat nyt sitten työllistyä helposti Norjassa.
Ei toimi suomenkielisille yhtä helposti eikä ole tarkoituskaan. Suomalaiset voivat hyvin Suomessa kun saa elää ystävien ja perheen kanssa. Kenenkään ei tule kevein perustein muuttaa ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin meillä on pakkoruotsi Suomea ei pitäisi verrata muihin Pohjoismaihin. Pakkoruotsi on Suomen talouden jarru, josta olemme kärsineet jo vuosikymmeniä. Olemme pieni syrjäinen maa, jonka toisella puolella on verenhimoinen Venäjä, minkä kanssa ei voi tehdä luonnollista kauppaa.
Toisella puolella meillä on pieni Ruotsi, jonka kieltä pakotamme kaikille lapsillemme. Se on tyhmää ja kallista. Pakkoruotsi on kolonialismia ja kansainvälisyyden este. Meidän pitäisi olla maailman kielitaitoisin ja kansainvälisin maa jo sijaintimme takia, mutta me alistamme itsemme pakkoruotsilla kahden pienen kielen panttivangiksi.
Äläkää tehkö vertailuja jos jo lähtökohtaisesti olemme betonoineet menestymättömyytemme pakkoruotsilla ja 2-kielisyydellä muita maita köyhemmäksi.
Ok, iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiigor. Teillähän on homma viety niin pitkälle, että teillä on jopa oma änkyräkirjaimisto, jotta kansalaisen on vaikeampi spontaanisti tutustua muihin kieliin?
Suosittelen kaikille suomenruotsalaisille muuttamista Norjaan. Siellä voi sitten elää skandinaavien maassa kaiken maailman kansojen keskuudessa. Hyvää matkaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin meillä on pakkoruotsi Suomea ei pitäisi verrata muihin Pohjoismaihin. Pakkoruotsi on Suomen talouden jarru, josta olemme kärsineet jo vuosikymmeniä. Olemme pieni syrjäinen maa, jonka toisella puolella on verenhimoinen Venäjä, minkä kanssa ei voi tehdä luonnollista kauppaa.
Toisella puolella meillä on pieni Ruotsi, jonka kieltä pakotamme kaikille lapsillemme. Se on tyhmää ja kallista. Pakkoruotsi on kolonialismia ja kansainvälisyyden este. Meidän pitäisi olla maailman kielitaitoisin ja kansainvälisin maa jo sijaintimme takia, mutta me alistamme itsemme pakkoruotsilla kahden pienen kielen panttivangiksi.
Äläkää tehkö vertailuja jos jo lähtökohtaisesti olemme betonoineet menestymättömyytemme pakkoruotsilla ja 2-kielisyydellä muita maita köyhemmäksi.
Ok, iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiigor. Teillähän on homma viety niin pitkälle, että teillä on jopa oma änkyräkirjaimisto, jotta kansalaisen on vaikeampi spontaanisti tutustua muihin kieliin?
Onko sinulla jotain asiaa?
"Diabetesta sairastava asiakas saattoi soittaa aamulla, voisinko tulla vähän aiemmin, koska hän ajatteli lähteä vaellukselle. Kun olin pistänyt insuliinit, hän meni tunturiin.”
Kuulostaa hyvin norjalaiselle. Ihmisillä on jopa maastoon tarkoitettuja pyörätuoleja.
Artikkeli siis Anna-lehdessä.
Hyvä Pia!
Olen itsekin miettinyt samaa monta kertaa. Ruotsi taipuu, mutta pitäisi saada norja vielä haltuun.
Olin norjassa töissä ja tienasin 7500 euroa kk. Suomessa 2500 samasta työstä.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin meillä on pakkoruotsi Suomea ei pitäisi verrata muihin Pohjoismaihin. Pakkoruotsi on Suomen talouden jarru, josta olemme kärsineet jo vuosikymmeniä. Olemme pieni syrjäinen maa, jonka toisella puolella on verenhimoinen Venäjä, minkä kanssa ei voi tehdä luonnollista kauppaa.
Toisella puolella meillä on pieni Ruotsi, jonka kieltä pakotamme kaikille lapsillemme. Se on tyhmää ja kallista. Pakkoruotsi on kolonialismia ja kansainvälisyyden este. Meidän pitäisi olla maailman kielitaitoisin ja kansainvälisin maa jo sijaintimme takia, mutta me alistamme itsemme pakkoruotsilla kahden pienen kielen panttivangiksi.
Äläkää tehkö vertailuja jos jo lähtökohtaisesti olemme betonoineet menestymättömyytemme pakkoruotsilla ja 2-kielisyydellä muita maita köyhemmäksi.
Suosittelen että opiskelette jotain muuta kieltä kuin pakkoruotsia. Jos opiskelette vaikka espanjaa voitte päästä maahan missä on aurinkoista. Ketään ei kiinnosta muuttaa Norjaan, Euroopan sateisimpaan maahan jos on yhtä helvetin kylmä kuin Suomessa myös kesällä.
Siellä vissiin tulee asunto ja ruoka ilmaiseksi kaupan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Olin norjassa töissä ja tienasin 7500 euroa kk. Suomessa 2500 samasta työstä.
Etkö viihtynyt vai miksi et ole enää Norjassa?

Tämä kirjoitus on propagandaa ja sillä yritetään aina perustella pakkoruotsin pakollisuutta. Korkea palkka on liioiteltu ja suorastaan valhe.
Vierailija kirjoitti:
Siellä vissiin tulee asunto ja ruoka ilmaiseksi kaupan päälle.
Ja autonkuljettaja.
Vierailija kirjoitti:
Olin norjassa töissä ja tienasin 7500 euroa kk. Suomessa 2500 samasta työstä.
Et tienannut. Et ole edes käynyt Norjassa.
Palkkataso on korkea mutta niin on kyllä hintatasokin. Kieli on aika helppo oppia vaikkei puhuisikaan ruotsia.
Vierailija kirjoitti:
Olin norjassa töissä ja tienasin 7500 euroa kk. Suomessa 2500 samasta työstä.
Kukaan ei ole kiinnostunut sinusta. Voit olla vaikka talonmies talon takaa tupakkatauolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin norjassa töissä ja tienasin 7500 euroa kk. Suomessa 2500 samasta työstä.
Etkö viihtynyt vai miksi et ole enää Norjassa?
Olen eri tyyppi, mutta olin myös Norjassa hoitajana ja tienasin tuplat mitä Suomessa tienaan. Tulin takaisin Suomeen, koska olin Norjassa tosi yksinäinen, kun en saanut kavereita ja olin tosi yksinäinen. Muutoin elämä oli Norjassa huomattavasti laadukkaampaa.
Kelpaako ja voiko sinne norjaan tepastella tuplapalkoille muidenkin kuin hoitoalan työnhakijoita, olisi 400 000 työtöntä tarjolla.
Tätä kohtaa en kyllä oikein usko: Norjaa – ruotsin sukulaiskieltä – hän puhui sujuvasti kahden viikon työskentelyn jälkeen.
Menkää ihmeessä, jos uusi ympäristö, kieli ja kulttuuri kiinnostaa kokemuksena. Älkää haksahtako rahahoukutukseen. Palkat on isommat, mutta myös kulut on isommat. 61 vuotias ei millään enää jaksa painaa duunia siinä, missä kaksvitonen. Se on vaan fakta. Mutta siis elämänkokemuksena voittaa toki päivärahalla hengailun Suomessa.