jan vapaavuori nyt työtön?
erosi vaativasta loppaus työstään
karenssia pukkaa
Kommentit (48)
Eipä siinä muuta kuin neljä hakemusta/kuukausi, kuten muutkin. Tuolla "loistavalla" uralla voipi olla vaikea saada työpaikkaa.
Hyvä veli toki löytää uuden hillotolpan tai se järjestetään .
Onko tämä sitä samaa rikollissukua, jossa on liivijengiläisiäkin?
Gardenihan oli Vapaavuoren sivubisnes. Pääduuni on Finnverassa, jossa Vapaavuori suhmuroi hallituksen puheenjohtajana kaverikapitalismin hengessä hyvävelikokkareille rahoitusta heidän älyttömille bisnesideoilleen.
Kyllähän tämä Gardenkeissi löyhkää ja lemuaa joka puolelta ihan niin saa tanasti ja onkin melko käsittämätöntä, että Vapaavuoren Suomen valtion rahoituslaitoksen hallituksen puheenjohtajuutta ei ole lainkaan kyseenalaistettu tämän keissin yhteydessä.
Onhan se nyt käsittämättömän likaista touhua, että Finnveran hallituksen puheenjohtaja lobbaa yksityistä hallihanketta tavalla, jossa kaikki korruption tunnusmerkit on selkeästi havaittavissa. Samaan aikaan kun Vapaavuori on Finnverassa päättämässä yritysten tuista ja lainoista, hän vaatii puoluekaverinsa runttaavan hänen konkurssikypsälle hallihankkeelle 35 miljoonaa pöydän alta. Sivistysvaltioissa Vapaavuori olisi jo potkaistu välittömästi mäjelle valtion rahoituslaitoksesta ja olisi pallo jalassa oikeudessa syytettynä raskaista rikoksista.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä finnverasta joku kepulainen kysyi, mutta ehkä olisi kannattanut delegoida kysymys demareille tai vasureille. Kepu ei ole tässä mielessä yhtään kokoomusta puhtoisempi.
Ne ei ton tason poliitikot ole koskaan työttömiä. Aina löytyy joku järjestö joka ottaa hommiin.

Tämä!
Aika erikoinen on toi lobbausfirma josta vapaavuori erosi.
Kuka tuolta ostaa palveluja ja miksi?
hänelle on aina uutta hyvää duunia tiedossa- meriitit , koulutus jne aiemmat duunit. ei jää tyhjän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Tuomittu varkaudesta, rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä. Tuolla rikosrekisterillä ei helppo työllistyä.
Sillä on sijoituksia varmaan loppuiäksi.
Vierailija kirjoitti:
Saa varmasti hyvää ansiosidonnaista karenssin jälkeen. Parin vuoden päästä eläkkeelle. Työkkäri kyllä ehtii ennen eläkeikää pistää vaikka johonkin työkokeiluun kierrätyskeskukseen.
mee pällinaama hoitoon- vertaat itseesi. hänelle on jonossa uusia upeita työpaikkoja---jota sä et ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jan Vapaavuori saa tuloja pääasiassa oman konsultointiyrityksensä kautta, kansainvälisestä asianajotoimistosta sekä useista merkittävistä hallitustehtävistä.
Jan Vapaavuoren firmalta hurja kasvu- ja tulosloikka – Analyytikko: Juristilla mahdollisuus laskuttaa | Kauppalehti https://share.google/KV8vUKjfaxAKY4y4O
Hän saa pelkästään jo yhdestä Rydmanin junailemasta hallituspaikasta Finnveralta tämän verran:
"Jan Vapaavuori saa Finnveralta tuloja hallituksen puheenjohtajan palkkioina. Palkkiorakenne sisältää 2 000 euron kuukausipalkkion. Lisäksi hänelle maksetaan 600 euron kokouspalkkio jokaisesta hallituksen tai sen valiokunnan kokouksesta, joiden puheenjohtajana hän toimii."
Hänellä on näitä useita.
Entinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kiistää vastuunsa Fortumin Caruna-kaupasta.
– Kyllä katson tässä ministeri Vapaavuorta, että mitähän ihmettä tässä oikein on mietitty, kun tätä asiaa on valmisteltu.
Valtion enemmistöomistuksessa oleva energiayhtiö Fortum myi sähkönsiirrosta vastaavan yhtiönsä Carunan vuonna 2014. Pääosin ulkomaisessa omistuksessa oleva yhtiö nostaa siirtohintojaan kymmenillä prosenteilla. Yhtiön omistukset ja rahavirrat kulkevat veroparatiisissa toimivan holdingyhtiön kautta. Yhteisöveroa Caruna maksaa liikevoitosta vain 1,6 prosenttia.
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoinen on toi lobbausfirma josta vapaavuori erosi.
Kuka tuolta ostaa palveluja ja miksi?
Näitä on Suomi täynnä ja veronmaksajat maksavat nämä suhmuroinnit.
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoinen on toi lobbausfirma josta vapaavuori erosi.
Kuka tuolta ostaa palveluja ja miksi?
Ei kai sillä ole muuta tarkoitusta kuin saada rahoitus, tontti ja rakennusluvat Gardenille. Vuodesta 2008 yritetty ja edelleen ollaan lähtöruudussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gardenihan oli Vapaavuoren sivubisnes. Pääduuni on Finnverassa, jossa Vapaavuori suhmuroi hallituksen puheenjohtajana kaverikapitalismin hengessä hyvävelikokkareille rahoitusta heidän älyttömille bisnesideoilleen.
Kyllähän tämä Gardenkeissi löyhkää ja lemuaa joka puolelta ihan niin saa tanasti ja onkin melko käsittämätöntä, että Vapaavuoren Suomen valtion rahoituslaitoksen hallituksen puheenjohtajuutta ei ole lainkaan kyseenalaistettu tämän keissin yhteydessä.
Onhan se nyt käsittämättömän likaista touhua, että Finnveran hallituksen puheenjohtaja lobbaa yksityistä hallihanketta tavalla, jossa kaikki korruption tunnusmerkit on selkeästi havaittavissa. Samaan aikaan kun Vapaavuori on Finnverassa päättämässä yritysten tuista ja lainoista, hän vaatii puoluekaverinsa runttaavan hänen konkurssikypsälle hallihankkeelle 35 miljoonaa pöydän alta. Sivistysvaltioissa Vapaavuori olisi jo potkaistu välittömästi mäjelle valtion rahoituslaitoksesta ja olisi pallo jalassa oikeudessa syytettynä raskaista rikoksista.
Kyllä finnverasta joku kepulainen kysyi, mutta ehkä olisi kannattanut delegoida kysymys demareille tai vasureille. Kepu ei ole tässä mielessä yhtään kokoomusta puhtoisempi.
Se oli Petri Honkonen, joka ensimmäisenä ja ilmeisesti ainoana toi esille Vapaavuoren aseman Finnverassa, mutta senkin aika varovasti ja se tapahtui vasta siinä kohtaa, kun puheita oli pidetty melkein kolme tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomittu varkaudesta, rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä. Tuolla rikosrekisterillä ei helppo työllistyä.
Perussuomalaisiin liittyessä nuo on minimivaatimukset.
Puolueen jäsenyys ei ole työ.
Sen takia Purrakaan ei työtä tee.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän hänelle junailtu ja runtattu joku muu hillotolppa Orpon piilottelun aikana, aivan kuin persuillekin junailtiin tuestaan äänestuksessä. Varmasti monta miljoonaa jaettiin tiskin alta, tai jopa miljardeja. Saatiin sopu aikaiseksi.
Tai niinku Sanna Marinille Tony Blairin instituutista ku aluks otti enemmän velkaa ku sotakorvaukset
Vierailija kirjoitti:
Tuomittu varkaudesta, rattijuopumuksesta ja pahoinpitelystä. Tuolla rikosrekisterillä ei helppo työllistyä.
Kokoomuksessa noilla meriiteillä annettiin Ministerin salkku.
Ministerin työn vaatimukset Suomessa perustuvat lakiin ja poliittiseen johtajuuteen: Suomen perustuslain mukaan ministerin tulee olla rehellisiksi ja taitaviksi tunnettu Suomen kansalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoinen on toi lobbausfirma josta vapaavuori erosi.
Kuka tuolta ostaa palveluja ja miksi?Näitä on Suomi täynnä ja veronmaksajat maksavat nämä suhmuroinnit.
Joo, tuollakin näköjään kaikenlaisella taustalla porukkaa töissä..
– Jos keskitymme vain ruotimaan yksittäisiä virheitä, kaivamaan tikulla oikein kissojen ja koirien kanssa pieniä virheitä sieltä täältä, jauhamaan niitä viikkotolkulla ja sitten ristiinnaulitsemaan ja polttamaan roviolla niihin syyllistyneitä, niin on ihan varma, että tämä maa ei tästä nouse, Vapaavuori avautui MTV:n haastattelussa.