Älykkään ihmisen ominaispiirteet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö älykäs voisi älytä kehittää sitä tunnepuolta ja vuorovaikutustaitoja, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi? Tai ylipäätään, miksi kuvittelee että muut ovat tyhmempiä kuin itse? Älykäs osaa ottaa rennosti ihmisten kesken, eikä odota heiltä mitään "älyllistä". Toisaalta joku hömpältä tuntuva voi oikeasti olla älykäs; älykkyyteen kuuluu tilanteen lukeminen ja siihen heittäytyminen, jopa itsensä naurunalaiseksi asettaminen.

Minun mielipide on, että mitä korkeampi älykkyys niin sitä suurempi moraalinen velvollisuus on kehittää tunnetaitoja ja aitoa ihmisten hyväksyntää. Yksinäisyys ei tässä mielessä tarkoita sitä että ei olisi luotettavia tai läheisiä ihmissuhteita, vaan sitä että suurin osa ihmisistä ei koskaan ymmärrä sua loppuun asti. Tai miksi teet jotain tietyllä tavalla. 

Ajattele että olisit huipputason biljardinpelaaja. Sun ystävät ja läheiset korkeintaan hyviä tai keskitasoa. Voit totta kai pelata heidän kanssaan sellaisia kivoja lauantaipelejä. Et saa kuitenkaan mitään nautintoa siitä että pelaat täysillä ja voitat (ja jos nautit, niin sinulla on todennäköisesti persoonallisuushäiriö). Rakastat heitä ja tykkäät olla heidän kanssaan, mutta se ei tarkoita että he tajuaisivat sinun peliä tai että voisit toimia heidän kanssaan siitä kohdasta jossa itse koet olevasi omassa elementissäsi.

Tai kuvittele että olet jossain korporaatiotiimissä jossa on kymmenen ihmistä ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Käsitellään ongelmaa josta näet, että tämä olisi paras ratkaista tietyllä tavalla, mutta osa porukasta takertuu johonkin joka näyttää ratkaisulta mutta ei ole sitä. 

Sanot asiasta pari kertaa, mutta lopulta tiiminvetäjä päättää ohjata venettä siihen suuntaan mitä tämä porukka ehdottaa, ja tiedät jo tässä kohtaa että projekti ei tule saavuttamaan täyttä potentiaa. Tämä ei ole kenenkään vika, tiiminvetäjä vain koki toiset samaistuttavampina eikä ymmärtänyt ratkaisumalliasi. Hänen mielestään tuo mitä muut ehdottivat "kuulosti hyvältä", joten koko tiimi sitoutettiin nyt ratkaisuun joka tulee tuottamaan ongelmia.

Sinun vaihtoehdot: 
1. Koittaa prässätä toimiva ratkaisu läpi, jolloin muutut lauman silmissä välittömästi epäsosiaaliseksi ja/tai epätoivotuksi vastarannan kiiskeksi. Tai sitten selität lastentarhatason logiikalla kaikki perustelut miksi olet oikeassa. Ja tuon jälkeen ihmiset tajuavat että pelaat ihan eri pelikentällä ja joko alkavat pelätä sinua, tai sitten korottavat sinut jollekin jalustalle. Sen jälkeen hoidat kaikille kaikkea, koska "oot niin hyvä tossa".  Ja jos päädyt tähän pisteeseen, niin muutut tiiminvetäjän silmissä kuitenkin epätoivotuksi, koska kaikki referoivat suhun kun heillä on ongelma, ja tiiminvetäjä kokee että hänen auktoriteettia on loukattu.
2. Katsoa sivusta miten projekti menee metsään. Koittaa pelastaa se niiltä osin kuin sen voi pelastaa. Kuunnella miten johtoporras toteaa projektin mennen metsään. Koittaa pestä kätesi koko sopasta. 

Kuulostaa siltä, että kannattaisi kehittää myös tunneälyä. Negatiivisuus, kritisointi ja muiden prässääminen tuottaa helposti kertomiasi tuloksia.

Omasta mielestäni kirjoitin tuohon aika selvästi, että vaatii todella paljon muiden hyväksyntää ja ymmärrystä operoida maailmassa jossa valtaosa porukasta ei lennä samalla aaltopituudella. Ja kuten ehkä huomaat mun aikaisemmista kommenteista, tämä on se syy miksi en osallistu korporaatiohommiin enää työntekijäasemasta. 

Toisaalta on myös intellektuaalisesti rehellistä kirjoittaa siitä perspektiivistä että olet ainoa ryhmässä joka tietää miten hommassa tulee käymään. Ja vaikka pistäisit kaikki parhaat tunnetaitosi peliin, niin toiset ei silti tajua. Elämä ei ole päiväkoti, ja liian idealistinen maailmankatsomus voi ampua joissakin tapauksissa myös omaan nilkkaan. 

- Se alkuperäinen

Ja mistä tiedät, että olet ainoa uniikki lumikimpale ryhmässä, joka tietää mitä tulee tapahtumaan? Siellä voi olla paljon viisaampia ja älykkäämpiä kuin sinä, jotka vain pelaavat ryhmän mukana, nostavat palkkaa kuten sinä ja menevät kaupan kautta onnellisena kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö älykäs voisi älytä kehittää sitä tunnepuolta ja vuorovaikutustaitoja, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi? Tai ylipäätään, miksi kuvittelee että muut ovat tyhmempiä kuin itse? Älykäs osaa ottaa rennosti ihmisten kesken, eikä odota heiltä mitään "älyllistä". Toisaalta joku hömpältä tuntuva voi oikeasti olla älykäs; älykkyyteen kuuluu tilanteen lukeminen ja siihen heittäytyminen, jopa itsensä naurunalaiseksi asettaminen.

Minun mielipide on, että mitä korkeampi älykkyys niin sitä suurempi moraalinen velvollisuus on kehittää tunnetaitoja ja aitoa ihmisten hyväksyntää. Yksinäisyys ei tässä mielessä tarkoita sitä että ei olisi luotettavia tai läheisiä ihmissuhteita, vaan sitä että suurin osa ihmisistä ei koskaan ymmärrä sua loppuun asti. Tai miksi teet jotain tietyllä tavalla. 

Ajattele että olisit huipputason biljardinpelaaja. Sun ystävät ja läheiset korkeintaan hyviä tai keskitasoa. Voit totta kai pelata heidän kanssaan sellaisia kivoja lauantaipelejä. Et saa kuitenkaan mitään nautintoa siitä että pelaat täysillä ja voitat (ja jos nautit, niin sinulla on todennäköisesti persoonallisuushäiriö). Rakastat heitä ja tykkäät olla heidän kanssaan, mutta se ei tarkoita että he tajuaisivat sinun peliä tai että voisit toimia heidän kanssaan siitä kohdasta jossa itse koet olevasi omassa elementissäsi.

Tai kuvittele että olet jossain korporaatiotiimissä jossa on kymmenen ihmistä ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Käsitellään ongelmaa josta näet, että tämä olisi paras ratkaista tietyllä tavalla, mutta osa porukasta takertuu johonkin joka näyttää ratkaisulta mutta ei ole sitä. 

Sanot asiasta pari kertaa, mutta lopulta tiiminvetäjä päättää ohjata venettä siihen suuntaan mitä tämä porukka ehdottaa, ja tiedät jo tässä kohtaa että projekti ei tule saavuttamaan täyttä potentiaa. Tämä ei ole kenenkään vika, tiiminvetäjä vain koki toiset samaistuttavampina eikä ymmärtänyt ratkaisumalliasi. Hänen mielestään tuo mitä muut ehdottivat "kuulosti hyvältä", joten koko tiimi sitoutettiin nyt ratkaisuun joka tulee tuottamaan ongelmia.

Sinun vaihtoehdot: 
1. Koittaa prässätä toimiva ratkaisu läpi, jolloin muutut lauman silmissä välittömästi epäsosiaaliseksi ja/tai epätoivotuksi vastarannan kiiskeksi. Tai sitten selität lastentarhatason logiikalla kaikki perustelut miksi olet oikeassa. Ja tuon jälkeen ihmiset tajuavat että pelaat ihan eri pelikentällä ja joko alkavat pelätä sinua, tai sitten korottavat sinut jollekin jalustalle. Sen jälkeen hoidat kaikille kaikkea, koska "oot niin hyvä tossa".  Ja jos päädyt tähän pisteeseen, niin muutut tiiminvetäjän silmissä kuitenkin epätoivotuksi, koska kaikki referoivat suhun kun heillä on ongelma, ja tiiminvetäjä kokee että hänen auktoriteettia on loukattu.
2. Katsoa sivusta miten projekti menee metsään. Koittaa pelastaa se niiltä osin kuin sen voi pelastaa. Kuunnella miten johtoporras toteaa projektin mennen metsään. Koittaa pestä kätesi koko sopasta. 

Kuulostaa siltä, että kannattaisi kehittää myös tunneälyä. Negatiivisuus, kritisointi ja muiden prässääminen tuottaa helposti kertomiasi tuloksia.

Omasta mielestäni kirjoitin tuohon aika selvästi, että vaatii todella paljon muiden hyväksyntää ja ymmärrystä operoida maailmassa jossa valtaosa porukasta ei lennä samalla aaltopituudella. Ja kuten ehkä huomaat mun aikaisemmista kommenteista, tämä on se syy miksi en osallistu korporaatiohommiin enää työntekijäasemasta. 

Toisaalta on myös intellektuaalisesti rehellistä kirjoittaa siitä perspektiivistä että olet ainoa ryhmässä joka tietää miten hommassa tulee käymään. Ja vaikka pistäisit kaikki parhaat tunnetaitosi peliin, niin toiset ei silti tajua. Elämä ei ole päiväkoti, ja liian idealistinen maailmankatsomus voi ampua joissakin tapauksissa myös omaan nilkkaan. 

- Se alkuperäinen

Ja mistä tiedät, että olet ainoa uniikki lumikimpale ryhmässä, joka tietää mitä tulee tapahtumaan? Siellä voi olla paljon viisaampia ja älykkäämpiä kuin sinä, jotka vain pelaavat ryhmän mukana, nostavat palkkaa kuten sinä ja menevät kaupan kautta onnellisena kotiin.

Sen kuulee niistä heidän mielipiteistään ja tavasta miten he rajaavat ongelmia. Eli joku voi nähdä kaksi ulottuvuutta ongelmassa ja joku kaksitoista. Siinä on valtava ero.

Jos paikalla on toinen huippuälykäs, niin sen näkee heti siitä tavasta miten hän kommunikoi ja jäsentää tapahtumia. Tällöin häneen saa myös välittömän yhteyden ja kokee että ollaan samalla aallolla. 

En ymmärrä miten paikalla voisi olla huippuälykäs joka tahallisesti jättäisi itsensä ja muut epäonnistuvan projektin armoille eikä koittaisi korjata tilannetta. Älykkäät ihmiset tiedostavat erittäin hyvin syy-seuraussuhteita, ja ovat pienestä pitäen oppineet välttämään tilanteita joissa seuraukset teettävät ongelmia. Koska silloin kun on ongelmia, on myös tunteita ja valtataisteluita.

Vierailija kirjoitti:

Kyky oppia

Ja myös kyky kyseinalaistaa oppimaansa.

Vierailija kirjoitti:

Muistaakseni Aristoteleen mukaan älykäs ihminen leikittelee kielen sanoilla ja niiden eri merkityksillä. Minun mielestä älykkäät ihmiset ovat usein aika uteliaita ja ottavat monipuolisesti selvää asioista. 

Ja se vasta ihmisiä ärsyttääkin

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Tässä muuten tuli aika monta nappiosumaa. Lisään vielä sen, että se "vähemmän älykäs" (vaikka olisikin keskiarvon yläpuolella) saattaa kokea (ja usein kokeekin) sen selvästi fiksumman tyypin jopa pelottavana.

ei aja mopolla

ei käytä lippistä, eikä varsinkaan takaperin

Vierailija kirjoitti:

Ahaa. Mihin tarvitsemme yleistettyä listausta älykkäiden ihmisten ominaispiirteistä?

Oikeasti? Emme mihinkään.

Älykäs ei pidä itseään älykkäämpänä kuin muut. Toisin sanoen älyää kyseenalaistaa jatkuvasti omaa älykkyytänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Tässä muuten tuli aika monta nappiosumaa. Lisään vielä sen, että se "vähemmän älykäs" (vaikka olisikin keskiarvon yläpuolella) saattaa kokea (ja usein kokeekin) sen selvästi fiksumman tyypin jopa pelottavana.

Juuri näin. Ja esihenkilönä täysi mahdottomuus, koska pelaa tämän älykkäämmän ulos - puhdasta tyhmyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Miksi älykäs on terapiassa? Ei pääosin siksi, että voisi kognitiivisesti jäsennellä ongelmiaan. Vaan haasteet saattavat esim.  Ilmetä tunne-elämän puolella, jolloin  pitäisi irti liiasta järkeilystä. Liikaa käytettynä se on haitallinen defenssi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Miksi älykäs on terapiassa? Ei pääosin siksi, että voisi kognitiivisesti jäsennellä ongelmiaan. Vaan haasteet saattavat esim.  Ilmetä tunne-elämän puolella, jolloin  pitäisi irti liiasta järkeilystä. Liikaa käytettynä se on haitallinen defenssi

Älykkäillä on myös se "ikävä" ominaisuus, että eivät tuosta noin vaan astu toisen ihmisen varpaille. Älykkyyteen kun liittyy myös kyky arvioida asioita sen toisen ihmisen kantilta. Äkkiä huomaa, että sen toisen ihmisen vähätteleminen tai nöyryyttäminen ei kannata. Siinä kun ei ole järkeä. Yleensä vaan pahentaa asioita. Eikä loppujen lopuksi tee kyseisestä ihmisestä sen vähemmän arvokasta ihmisenä kuin siitä äykkäästäkään. Tämä taas liian helposti tulkitaan heikkoudeksi tai jonkinlaiseksi nöyristelyksi, kun ei ole ns nyrkit ojossa puolustamassa sitä omaa mielipidettään. Älykäs kun on liiankin tietoinen siitä, että ei todellakaan tiedä kaikkea. Ohimennen, se järkähtämätön itsevarmuus, mikä joillain ihmisillä on, kumpuaakin lähinnä tosiasioiden kieltämisestä. Itsepetoksesta. Tätä ihmiset sitten jostain syystä arvostavat taivaisiin asti.

Vierailija kirjoitti:

Älykäs ei pidä itseään älykkäämpänä kuin muut. Toisin sanoen älyää kyseenalaistaa jatkuvasti omaa älykkyytänsä.

Älykäs tiedostaa olevansa älykkäämpi kuin osa muusta porukasta, mutta hän ei sen takia pidä itseään yhtään parempana. 

Hän tiedostaa, että nämä ovat vain ominaisuuksia jotka voivat tuoda etua tai sitten ei. Samalla tavalla kuin esim. että on perinyt paljon rahaa, tai että on todella viehättävä, tai että on hyvä sosiaalinen turvaverkko. 

Hän ei arvota asioita kaksijakoisesti hyvä/huono akselilla, vaan kykenee arvioimaan mikä osa on huonoa ja mikä ei. Kykenee pitämään ajatuslinjat erillään, eli ei niin että älykkäämpi/ kauniimpi tarkoittaisi välittömästi parempi. Näkee mitä etuja ja mitä haittoja, ja toimii sen mukaisesti ettei haitat ota valtaa. 

Tästä näkökulmasta älykkäillä on myös pienempi ego. He ei samaistu siihen että ovat jotain. Ja koska kykenevät ajattelemaan monelta kantilta, niin näkevät puuteet tosi selvästi. Siksi saattaa olla myös itsetunnon kanssa haasteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Miksi älykäs on terapiassa? Ei pääosin siksi, että voisi kognitiivisesti jäsennellä ongelmiaan. Vaan haasteet saattavat esim.  Ilmetä tunne-elämän puolella, jolloin  pitäisi irti liiasta järkeilystä. Liikaa käytettynä se on haitallinen defenssi

Totta tämäkin. 

Mutta jos ajattelet että älyllinen kehitysvamma asetetaan nykylääketieteessä ÄO 65-75 alueelle. 

Kuvittele sitten miten ÄO 100:lla varustettu keskivertohenkilö saattaisi kokea älyllisestä kehitysvammasta kärsivän henkilön (ÄO ero on tässä tapauksessa 25-35 pistettä). 

Kuvittele seuraavaksi henkilö jolla on ÄO 140.

SD=15 asteikolla: 

- 99,6%:lla porukasta on alempi ÄO kuin hänellä
- 84,1%:lla porukasta on alle 115 ÄO (eli vähintään 25 pistteen ero häneen)
- Koko yhteiskunta on rakennettu noin ÄO 100 tasolla ajattelevia ihmisiä varten

Elikkä tällainen henkilö voi helposti kokea asuvansa käytännössä apinoiden planeetalla, ei löydä lapsuudessa omalle ajattelulle tukea, joutuu kehittämään omat selviämismekanisminsa, ja vaikka kuinka selittäisi niin ihmiset ei siltikään kykene ymmärtämään tai käsittämään millaisessa mentaalisessa maailmassa hän asuu. Tuollaisen elämäntilanteen kanssa joutuu todellakin kouppaamaan aika rajusti.

Eli kyllä sille terapialle voi hyvinkin löytyä tarvetta.
 

Älykäs tajuaa milloin yritetään jotain psykohömppää, vaikka on ihan muuta.