Älykkään ihmisen ominaispiirteet

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Miksi älykäs on joutunut terapiaan? Liian tyhmä selvitäkseen arjesta?

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Ihan kivasti aliarvioit 120 äo:n ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Siis 120 keskihajonnalla 20?

Jätin tietoisesti kommentoimatta keskihajontaa, koska kommentin pointti ei ollut korostaa 140 ÄO harvinaisuutta suhteessa 120 ÄO:hon. Tarkoitus oli tuoda esille että Älykkäiden keskenkin on suurta varianssia miten he kokee maailman, ja miten heidät koetaan. 

ÄO asteikko on lineaarinen ja täten 120 - 140 ero on yhtä suuri kuin 120 - 100. ÄO-asteikko on rakennettu nimenomaan niin, että yhtä suuret piste-erot (tai yhtä suuret keskihajontaerot) tulkitaan psykometriassa "yhtä suuriksi eroiksi" kykytasossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistetaan kuitenkin että 120 ÄO älykäs ja 140 ÄO älykäs ovat toisistaan yhtä kaukana kuin 120 ÄO on keskiarvosta. Eli nää pelaa ihan eri pelikentällä. 

120 ÄO saattaa tuntua turvallisella tavalla älykkäältä, ja häneen on helppo sovittaa kaikkia noita määritelmiä mitä tässäkin ketjussa on esitetty.

140 ÄO saattaa kokea maailman jopa uhkaavana, koska tajuaa miten puutteelliselle ajattelulle kaikki on rakennettu. Vuorovaikutus tavisten kanssa on ponnistus, koska hän joutuu sovittamaan ulosantiaan muille sopivaan muotoon. Hänet voidaan kokea oudoksi, koska ihmiset eivät ymmärrä "miten hän voi muka tietää että asia on näin". Hänet voidaan kokea myös esim. yrityskulttuurissa uhaksi, koska hän näkee heti mikä tulee toimimaan ja mikä ei. Joten yhteistyötä voi olla aika vaikea rakentaa. 

Matalammalla älykkyydellä varustettu ihminen ei pohjimmiltaan osaa ymmärtää mitä asioita hän ei ymmärrä. Erittäin korkealla älykkyydellä varustettu ihminen sen sijaan pitää päässään useita samanaikaisia johtopäätöslinjoja, ja osa niistä perustuu oletukseen että hän ei ymmärrä jotakin riittävästi, ja mitä siitä voi seurata. 

Eli ei se aina ole helppoa jos oma sisäinen maailma on niin mutkikas, että olet käytännössä täysin eristetty valtapopulaatiosta. Ja tämän mukanahan tulee myös se, että olet yksin omien tunteidesi kanssa. Eli esim. jos terapeuttisi ei yllä älykkyydessä samalle tasolle, niin päädyt olemaan koko aika 5-10 min keskustelussa edellä. Tiedät etukäteen, mitä hän tulee ehdottamaan ja sinulla on koko ajan yliote keskustelussa. Tämä ei synnytä turvaa, etkä koe että toinen ymmärsi mitä koet. Joten et voi luottaa terapiaprosessiin. 

Miksi älykäs on joutunut terapiaan? Liian tyhmä selvitäkseen arjesta?

Totta kai myös älykkäillä on ongelmia. Miten voi olla mahdollista että oletat älykkyyden tarkoittavan samaa kuin 100% mielenterveys? Jo pelkkä eristäytyneisyys muista voi olla riittävä peruste hakea apua.

Ei vaan sanoin että he ovat yhtä kaukana keskiarvosta kuin 140 ÄO:sta. Siinä ei ole mitään väärää eikä hävettävää. Ne on vaan ihan eri tapoja kokea maailma. 

Viihtyy yksin, ei kaipaa ryhmää eikä muiden hyväksyntää, ei hae eikä tarvitse sellaista. Lukee, tutkii asioita, ajattelee ennen kuin puhuu, osaa nähdä asiat toisten näkökulmasta. Ei harrasta sosiaalisia valtapelejä, josta klassinen esimerkki on muiden käyttäminen portaina. Esimerkiksi kaksi kaverusta, joilla on kahdestaan kaikki hyvin ja kivaa, mutta sitten kun onkin muuta porukkaa ympärillä, niin tyhmempi alkaa yhtäkkiä yrittää nolata toista ilman mitään syytä muiden edessä, nostaakseen omaa asemaansa toisen kautta. Tämä näyttää heti sen, kumpi on älykkäämpi. Älykkään ei tarvitse yrittää nolata toisia, kaikista vähiten omia kavereitaan, eikä hän sellaista tee, koskaan. Tyhmemmällä ja epävarmalla on siihen tarve, joka paljastuu juuri noin. Tästä tulee myös kiusaaminen. Se ei ole koskaan kiusatun vika, vaan tyhmemmän tarve nostaa itseänsä väärällä tavalla, eli toisen kautta. Todella noloa.  Ja älykäs yleensä jättääkin tuollaiset ihmiset taakseen. Sama esimerkki käännettynä työelämään voisi olla esim. ihminen joka ei juuri itse osaa mitään ja yrittää teettää kaiken muilla, mutta suu toimii kyllä ja sujuvasti ottaa kunnian muiden tekemästä työstä. Hän ei ole älykäs ja se paljastuu tuosta hyvin näkyvästi. Yleisesti ottaen älykäs ei ole se, joka on koko ajan äänessä ja jyräämässä muita.

Vierailija kirjoitti:

Viihtyy yksin, ei kaipaa ryhmää eikä muiden hyväksyntää, ei hae eikä tarvitse sellaista. Lukee, tutkii asioita, ajattelee ennen kuin puhuu, osaa nähdä asiat toisten näkökulmasta. Ei harrasta sosiaalisia valtapelejä, josta klassinen esimerkki on muiden käyttäminen portaina. Esimerkiksi kaksi kaverusta, joilla on kahdestaan kaikki hyvin ja kivaa, mutta sitten kun onkin muuta porukkaa ympärillä, niin tyhmempi alkaa yhtäkkiä yrittää nolata toista ilman mitään syytä muiden edessä, nostaakseen omaa asemaansa toisen kautta. Tämä näyttää heti sen, kumpi on älykkäämpi. Älykkään ei tarvitse yrittää nolata toisia, kaikista vähiten omia kavereitaan, eikä hän sellaista tee, koskaan. Tyhmemmällä ja epävarmalla on siihen tarve, joka paljastuu juuri noin. Tästä tulee myös kiusaaminen. Se ei ole koskaan kiusatun vika, vaan tyhmemmän tarve nostaa itseänsä väärällä tavalla, eli toisen kautta. Todella noloa.  Ja älykäs yleensä jättääkin tuollaiset ihmiset taakseen. Sama esimerkki käännettynä työelämään voisi olla esim. ihminen joka ei juuri itse osaa mitään ja yrittää teettää kaiken muilla, mutta suu toimii kyllä ja sujuvasti ottaa kunnian muiden tekemästä työstä. Hän ei ole älykäs ja se paljastuu tuosta hyvin näkyvästi. Yleisesti ottaen älykäs ei ole se, joka on koko ajan äänessä ja jyräämässä muita.

Tunnistan tämän erittäin vahvasti itsestäni. 

- Läheiset kaverit ovat suoraan sanoneet esim. että kokevat "jatkuvaa huonommuutta" seurassani.
- Olen joutunut opettelemaan tekemään jatkuvasti tilaa muille. 
- Olen eristäytynyt kokonaan toiseen maahan ja lähipiirini koostuu pelkästään ihmisistä jotka eivät pelaa valtapelejä.
- Osallistun korporaatiomaailmaan vain niiltä osin että he ostavat minulta ratkaisuja, ei niin että olen työntekijäsuhteeessa.

Jos joku ajattelee, että on helppoa olla älykäs, niin se ei mene niin. Se kyllä antaa valtaa ja hallintaa, mutta sitten on myös hirveä vastuu ja yksinäisyys.

Mutta eikö älykäs voisi älytä kehittää sitä tunnepuolta ja vuorovaikutustaitoja, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi? Tai ylipäätään, miksi kuvittelee että muut ovat tyhmempiä kuin itse? Älykäs osaa ottaa rennosti ihmisten kesken, eikä odota heiltä mitään "älyllistä". Toisaalta joku hömpältä tuntuva voi oikeasti olla älykäs; älykkyyteen kuuluu tilanteen lukeminen ja siihen heittäytyminen, jopa itsensä naurunalaiseksi asettaminen.

Älykkäällä on omaperäisiä ajatuksia ja paljon erilaisia ideoita. Tykkää keskustella niistä, ei vain konkreettisista jutuista. Osaa soveltaa yhdessä asiassa oppimaansa moneen muuhun. Ymmärtää laajoja kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita ja noiden pohjalta kykenee hahmottamaan, mitä tulee tapahtumaan eri tilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö älykäs voisi älytä kehittää sitä tunnepuolta ja vuorovaikutustaitoja, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi? Tai ylipäätään, miksi kuvittelee että muut ovat tyhmempiä kuin itse? Älykäs osaa ottaa rennosti ihmisten kesken, eikä odota heiltä mitään "älyllistä". Toisaalta joku hömpältä tuntuva voi oikeasti olla älykäs; älykkyyteen kuuluu tilanteen lukeminen ja siihen heittäytyminen, jopa itsensä naurunalaiseksi asettaminen.

Minun mielipide on, että mitä korkeampi älykkyys niin sitä suurempi moraalinen velvollisuus on kehittää tunnetaitoja ja aitoa ihmisten hyväksyntää. Yksinäisyys ei tässä mielessä tarkoita sitä että ei olisi luotettavia tai läheisiä ihmissuhteita, vaan sitä että suurin osa ihmisistä ei koskaan ymmärrä sua loppuun asti. Tai miksi teet jotain tietyllä tavalla. 

Ajattele että olisit huipputason biljardinpelaaja. Sun ystävät ja läheiset korkeintaan hyviä tai keskitasoa. Voit totta kai pelata heidän kanssaan sellaisia kivoja lauantaipelejä. Et saa kuitenkaan mitään nautintoa siitä että pelaat täysillä ja voitat (ja jos nautit, niin sinulla on todennäköisesti persoonallisuushäiriö). Rakastat heitä ja tykkäät olla heidän kanssaan, mutta se ei tarkoita että he tajuaisivat sinun peliä tai että voisit toimia heidän kanssaan siitä kohdasta jossa itse koet olevasi omassa elementissäsi.

Tai kuvittele että olet jossain korporaatiotiimissä jossa on kymmenen ihmistä ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Käsitellään ongelmaa josta näet, että tämä olisi paras ratkaista tietyllä tavalla, mutta osa porukasta takertuu johonkin joka näyttää ratkaisulta mutta ei ole sitä. 

Sanot asiasta pari kertaa, mutta lopulta tiiminvetäjä päättää ohjata venettä siihen suuntaan mitä tämä porukka ehdottaa, ja tiedät jo tässä kohtaa että projekti ei tule saavuttamaan täyttä potentiaa. Tämä ei ole kenenkään vika, tiiminvetäjä vain koki toiset samaistuttavampina eikä ymmärtänyt ratkaisumalliasi. Hänen mielestään tuo mitä muut ehdottivat "kuulosti hyvältä", joten koko tiimi sitoutettiin nyt ratkaisuun joka tulee tuottamaan ongelmia.

Sinun vaihtoehdot: 
1. Koittaa prässätä toimiva ratkaisu läpi, jolloin muutut lauman silmissä välittömästi epäsosiaaliseksi ja/tai epätoivotuksi vastarannan kiiskeksi. Tai sitten selität lastentarhatason logiikalla kaikki perustelut miksi olet oikeassa. Ja tuon jälkeen ihmiset tajuavat että pelaat ihan eri pelikentällä ja joko alkavat pelätä sinua, tai sitten korottavat sinut jollekin jalustalle. Sen jälkeen hoidat kaikille kaikkea, koska "oot niin hyvä tossa".  Ja jos päädyt tähän pisteeseen, niin muutut tiiminvetäjän silmissä kuitenkin epätoivotuksi, koska kaikki referoivat suhun kun heillä on ongelma, ja tiiminvetäjä kokee että hänen auktoriteettia on loukattu.
2. Katsoa sivusta miten projekti menee metsään. Koittaa pelastaa se niiltä osin kuin sen voi pelastaa. Kuunnella miten johtoporras toteaa projektin mennen metsään. Koittaa pestä kätesi koko sopasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö älykäs voisi älytä kehittää sitä tunnepuolta ja vuorovaikutustaitoja, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi? Tai ylipäätään, miksi kuvittelee että muut ovat tyhmempiä kuin itse? Älykäs osaa ottaa rennosti ihmisten kesken, eikä odota heiltä mitään "älyllistä". Toisaalta joku hömpältä tuntuva voi oikeasti olla älykäs; älykkyyteen kuuluu tilanteen lukeminen ja siihen heittäytyminen, jopa itsensä naurunalaiseksi asettaminen.

Minun mielipide on, että mitä korkeampi älykkyys niin sitä suurempi moraalinen velvollisuus on kehittää tunnetaitoja ja aitoa ihmisten hyväksyntää. Yksinäisyys ei tässä mielessä tarkoita sitä että ei olisi luotettavia tai läheisiä ihmissuhteita, vaan sitä että suurin osa ihmisistä ei koskaan ymmärrä sua loppuun asti. Tai miksi teet jotain tietyllä tavalla. 

Ajattele että olisit huipputason biljardinpelaaja. Sun ystävät ja läheiset korkeintaan hyviä tai keskitasoa. Voit totta kai pelata heidän kanssaan sellaisia kivoja lauantaipelejä. Et saa kuitenkaan mitään nautintoa siitä että pelaat täysillä ja voitat (ja jos nautit, niin sinulla on todennäköisesti persoonallisuushäiriö). Rakastat heitä ja tykkäät olla heidän kanssaan, mutta se ei tarkoita että he tajuaisivat sinun peliä tai että voisit toimia heidän kanssaan siitä kohdasta jossa itse koet olevasi omassa elementissäsi.

Tai kuvittele että olet jossain korporaatiotiimissä jossa on kymmenen ihmistä ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Käsitellään ongelmaa josta näet, että tämä olisi paras ratkaista tietyllä tavalla, mutta osa porukasta takertuu johonkin joka näyttää ratkaisulta mutta ei ole sitä. 

Sanot asiasta pari kertaa, mutta lopulta tiiminvetäjä päättää ohjata venettä siihen suuntaan mitä tämä porukka ehdottaa, ja tiedät jo tässä kohtaa että projekti ei tule saavuttamaan täyttä potentiaa. Tämä ei ole kenenkään vika, tiiminvetäjä vain koki toiset samaistuttavampina eikä ymmärtänyt ratkaisumalliasi. Hänen mielestään tuo mitä muut ehdottivat "kuulosti hyvältä", joten koko tiimi sitoutettiin nyt ratkaisuun joka tulee tuottamaan ongelmia.

Sinun vaihtoehdot: 
1. Koittaa prässätä toimiva ratkaisu läpi, jolloin muutut lauman silmissä välittömästi epäsosiaaliseksi ja/tai epätoivotuksi vastarannan kiiskeksi. Tai sitten selität lastentarhatason logiikalla kaikki perustelut miksi olet oikeassa. Ja tuon jälkeen ihmiset tajuavat että pelaat ihan eri pelikentällä ja joko alkavat pelätä sinua, tai sitten korottavat sinut jollekin jalustalle. Sen jälkeen hoidat kaikille kaikkea, koska "oot niin hyvä tossa".  Ja jos päädyt tähän pisteeseen, niin muutut tiiminvetäjän silmissä kuitenkin epätoivotuksi, koska kaikki referoivat suhun kun heillä on ongelma, ja tiiminvetäjä kokee että hänen auktoriteettia on loukattu.
2. Katsoa sivusta miten projekti menee metsään. Koittaa pelastaa se niiltä osin kuin sen voi pelastaa. Kuunnella miten johtoporras toteaa projektin mennen metsään. Koittaa pestä kätesi koko sopasta. 

Kuulostaa siltä, että kannattaisi kehittää myös tunneälyä. Negatiivisuus, kritisointi ja muiden prässääminen tuottaa helposti kertomiasi tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö älykäs voisi älytä kehittää sitä tunnepuolta ja vuorovaikutustaitoja, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi? Tai ylipäätään, miksi kuvittelee että muut ovat tyhmempiä kuin itse? Älykäs osaa ottaa rennosti ihmisten kesken, eikä odota heiltä mitään "älyllistä". Toisaalta joku hömpältä tuntuva voi oikeasti olla älykäs; älykkyyteen kuuluu tilanteen lukeminen ja siihen heittäytyminen, jopa itsensä naurunalaiseksi asettaminen.

Minun mielipide on, että mitä korkeampi älykkyys niin sitä suurempi moraalinen velvollisuus on kehittää tunnetaitoja ja aitoa ihmisten hyväksyntää. Yksinäisyys ei tässä mielessä tarkoita sitä että ei olisi luotettavia tai läheisiä ihmissuhteita, vaan sitä että suurin osa ihmisistä ei koskaan ymmärrä sua loppuun asti. Tai miksi teet jotain tietyllä tavalla. 

Ajattele että olisit huipputason biljardinpelaaja. Sun ystävät ja läheiset korkeintaan hyviä tai keskitasoa. Voit totta kai pelata heidän kanssaan sellaisia kivoja lauantaipelejä. Et saa kuitenkaan mitään nautintoa siitä että pelaat täysillä ja voitat (ja jos nautit, niin sinulla on todennäköisesti persoonallisuushäiriö). Rakastat heitä ja tykkäät olla heidän kanssaan, mutta se ei tarkoita että he tajuaisivat sinun peliä tai että voisit toimia heidän kanssaan siitä kohdasta jossa itse koet olevasi omassa elementissäsi.

Tai kuvittele että olet jossain korporaatiotiimissä jossa on kymmenen ihmistä ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Käsitellään ongelmaa josta näet, että tämä olisi paras ratkaista tietyllä tavalla, mutta osa porukasta takertuu johonkin joka näyttää ratkaisulta mutta ei ole sitä. 

Sanot asiasta pari kertaa, mutta lopulta tiiminvetäjä päättää ohjata venettä siihen suuntaan mitä tämä porukka ehdottaa, ja tiedät jo tässä kohtaa että projekti ei tule saavuttamaan täyttä potentiaa. Tämä ei ole kenenkään vika, tiiminvetäjä vain koki toiset samaistuttavampina eikä ymmärtänyt ratkaisumalliasi. Hänen mielestään tuo mitä muut ehdottivat "kuulosti hyvältä", joten koko tiimi sitoutettiin nyt ratkaisuun joka tulee tuottamaan ongelmia.

Sinun vaihtoehdot: 
1. Koittaa prässätä toimiva ratkaisu läpi, jolloin muutut lauman silmissä välittömästi epäsosiaaliseksi ja/tai epätoivotuksi vastarannan kiiskeksi. Tai sitten selität lastentarhatason logiikalla kaikki perustelut miksi olet oikeassa. Ja tuon jälkeen ihmiset tajuavat että pelaat ihan eri pelikentällä ja joko alkavat pelätä sinua, tai sitten korottavat sinut jollekin jalustalle. Sen jälkeen hoidat kaikille kaikkea, koska "oot niin hyvä tossa".  Ja jos päädyt tähän pisteeseen, niin muutut tiiminvetäjän silmissä kuitenkin epätoivotuksi, koska kaikki referoivat suhun kun heillä on ongelma, ja tiiminvetäjä kokee että hänen auktoriteettia on loukattu.
2. Katsoa sivusta miten projekti menee metsään. Koittaa pelastaa se niiltä osin kuin sen voi pelastaa. Kuunnella miten johtoporras toteaa projektin mennen metsään. Koittaa pestä kätesi koko sopasta. 

Kuulostaa siltä, että kannattaisi kehittää myös tunneälyä. Negatiivisuus, kritisointi ja muiden prässääminen tuottaa helposti kertomiasi tuloksia.

Eli toisin sanoen missasit kaiken mitä tossa kirjoitettiin.

Älykkäät ihmiset seuraavat vauvapalstaa!

Ahaa. Mihin tarvitsemme yleistettyä listausta älykkäiden ihmisten ominaispiirteistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö älykäs voisi älytä kehittää sitä tunnepuolta ja vuorovaikutustaitoja, että ei tuntisi itseään yksinäiseksi? Tai ylipäätään, miksi kuvittelee että muut ovat tyhmempiä kuin itse? Älykäs osaa ottaa rennosti ihmisten kesken, eikä odota heiltä mitään "älyllistä". Toisaalta joku hömpältä tuntuva voi oikeasti olla älykäs; älykkyyteen kuuluu tilanteen lukeminen ja siihen heittäytyminen, jopa itsensä naurunalaiseksi asettaminen.

Minun mielipide on, että mitä korkeampi älykkyys niin sitä suurempi moraalinen velvollisuus on kehittää tunnetaitoja ja aitoa ihmisten hyväksyntää. Yksinäisyys ei tässä mielessä tarkoita sitä että ei olisi luotettavia tai läheisiä ihmissuhteita, vaan sitä että suurin osa ihmisistä ei koskaan ymmärrä sua loppuun asti. Tai miksi teet jotain tietyllä tavalla. 

Ajattele että olisit huipputason biljardinpelaaja. Sun ystävät ja läheiset korkeintaan hyviä tai keskitasoa. Voit totta kai pelata heidän kanssaan sellaisia kivoja lauantaipelejä. Et saa kuitenkaan mitään nautintoa siitä että pelaat täysillä ja voitat (ja jos nautit, niin sinulla on todennäköisesti persoonallisuushäiriö). Rakastat heitä ja tykkäät olla heidän kanssaan, mutta se ei tarkoita että he tajuaisivat sinun peliä tai että voisit toimia heidän kanssaan siitä kohdasta jossa itse koet olevasi omassa elementissäsi.

Tai kuvittele että olet jossain korporaatiotiimissä jossa on kymmenen ihmistä ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Käsitellään ongelmaa josta näet, että tämä olisi paras ratkaista tietyllä tavalla, mutta osa porukasta takertuu johonkin joka näyttää ratkaisulta mutta ei ole sitä. 

Sanot asiasta pari kertaa, mutta lopulta tiiminvetäjä päättää ohjata venettä siihen suuntaan mitä tämä porukka ehdottaa, ja tiedät jo tässä kohtaa että projekti ei tule saavuttamaan täyttä potentiaa. Tämä ei ole kenenkään vika, tiiminvetäjä vain koki toiset samaistuttavampina eikä ymmärtänyt ratkaisumalliasi. Hänen mielestään tuo mitä muut ehdottivat "kuulosti hyvältä", joten koko tiimi sitoutettiin nyt ratkaisuun joka tulee tuottamaan ongelmia.

Sinun vaihtoehdot: 
1. Koittaa prässätä toimiva ratkaisu läpi, jolloin muutut lauman silmissä välittömästi epäsosiaaliseksi ja/tai epätoivotuksi vastarannan kiiskeksi. Tai sitten selität lastentarhatason logiikalla kaikki perustelut miksi olet oikeassa. Ja tuon jälkeen ihmiset tajuavat että pelaat ihan eri pelikentällä ja joko alkavat pelätä sinua, tai sitten korottavat sinut jollekin jalustalle. Sen jälkeen hoidat kaikille kaikkea, koska "oot niin hyvä tossa".  Ja jos päädyt tähän pisteeseen, niin muutut tiiminvetäjän silmissä kuitenkin epätoivotuksi, koska kaikki referoivat suhun kun heillä on ongelma, ja tiiminvetäjä kokee että hänen auktoriteettia on loukattu.
2. Katsoa sivusta miten projekti menee metsään. Koittaa pelastaa se niiltä osin kuin sen voi pelastaa. Kuunnella miten johtoporras toteaa projektin mennen metsään. Koittaa pestä kätesi koko sopasta. 

Kuulostaa siltä, että kannattaisi kehittää myös tunneälyä. Negatiivisuus, kritisointi ja muiden prässääminen tuottaa helposti kertomiasi tuloksia.

Omasta mielestäni kirjoitin tuohon aika selvästi, että vaatii todella paljon muiden hyväksyntää ja ymmärrystä operoida maailmassa jossa valtaosa porukasta ei lennä samalla aaltopituudella. Ja kuten ehkä huomaat mun aikaisemmista kommenteista, tämä on se syy miksi en osallistu korporaatiohommiin enää työntekijäasemasta. 

Toisaalta on myös intellektuaalisesti rehellistä kirjoittaa siitä perspektiivistä että olet ainoa ryhmässä joka tietää miten hommassa tulee käymään. Ja vaikka pistäisit kaikki parhaat tunnetaitosi peliin, niin toiset ei silti tajua. Elämä ei ole päiväkoti, ja liian idealistinen maailmankatsomus voi ampua joissakin tapauksissa myös omaan nilkkaan. 

- Se alkuperäinen

Mun älyllyysosamäärä on kynppi!

T. Persu

Ei hauku muita.

Voisiko kaikki nyt ihan sulassa sovussa vaikka keskittyä muuttamaan ruokavalionsa sellaiseksi, että pierut ja aivopierut eivät olisi aina niin pistäviä?

Vierailija kirjoitti:

Voisiko kaikki nyt ihan sulassa sovussa vaikka keskittyä muuttamaan ruokavalionsa sellaiseksi, että pierut ja aivopierut eivät olisi aina niin pistäviä?

Mee roskiin

Prosessointi- ja ongelmanratkaisukykyä se pohjimmiltaan on. Hahmottaa syy-seuraussuhteita, kykenee oppimaan uusia asioita nopeasti ja myös soveltamaan opittua tietoa. Tuo soveltaminen puuttuu monelta perusjannulta, jotain voidaan tankata "hauki on kala"-mentaliteetilla, mutta sitten kun luettua pitäisi pystyä soveltamaan laajempaan kehikkoon, menee sormi suuhun. Monet älykkäät ovat myös tiedonjanoisia ja sivistävät itseään vapaa-ajalla ilman että joku instanssi siihen pakottaa.

Tosiaan, älykkyys ei suojaa päihde- tai mielenterveysongelmilta vaan jopa altistaa niille. Monille on aika yksinäistä kun harva ihminen on oikeasti samalla aaltopituudella ja usein pitää pidätellä tai "tyhmentää" itseään sosiaalisissa tilanteissa. Esim. Alkoholin keskuhermostoa turruttava vaikutus ratkaisee tätä ongelmaa, ei aivot ole niin ylivirittyneet ja pääsee muidenkin kanssa paremmin juttuun hönössä.