Jääkö sinulta kauppojen mobiiliedut käyttämättä?
On jo ikää eikä kädet ole enää niin näppärät. Älypuhelimen käyttö on muutenkin hyvin haastavaa. Etsittävä puhelin ensin laukusta, avattava se. Näyttö menee pimeäksi nopeasti, oltava nopea. Pitää kirjautua, mitkä ne salasanat sun muut oli, sieltä lävähtää tilin saldo näkyviin. Pitää zoomata, että näkee, minne kohtaan pitää mennä, että löytää mobiilikuponkiedut. Nolottaa, että ihmiset näkee toilailuni ja tilini tietoja. Tulee painettua väärää kohtaa. Alettava alusta. Kassajono seisoo ja odottaa. Ja niitä alennuksia on enemmän kuin yksi, joita haluaisin käyttää. Eikö tätä käytäntöä voisi uudistaa, että ne alennukset vaikka hyvitetään jälkikäteen, kun tiedot ostoksista kuitenkin jää kaupalle ja bonuksiakin tulee. Itseltä jää siis tämän takia nämä hyvät alennukset käyttämättä. Maksan normaalihinnan. Tuntuu, että on tarkoituksella tehty näin hankalaksi. Peukuta ylöspäin, jos koet nykysysteemin yhtä hankalaksi kuin minä ja haluat muutosta tähän. Peukuta alaspäin, jos systeemi toimii sinun kohdalla hyvin. Tuskin tätä palstaa lukevat, mutta ehkä muutosta joskus tulee, jos muutkin kuin minä tämän asian kanssa tuskailee. Tulihan kotiinkuljetuskin ruokaroboteista puhumattakaan.
Kommentit (376)
Prisman mobilliedut ovat ihan pyllystä, todella asia tehty hankalaksi
Mulla on K-ruoka, ässä, lidl ja tokmanni äppi. Käytän vain K-ruokaäppiä. Se on helppo, eikä se kysele turhia, kuten litukan äppi.
K-ruokasovellus on älyttömän helppokäyttöinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
K-kaupan edut jäävät käyttämättä, kun en tee limsoilla, suklaalla, sipseillä ym. paskalla yhtään mitään. Muiden ketjujen sovelluksia en käytä.
Suurin osahan noista eduista perustuu omaan ostohistoriaasi.
Ei perustu.
Toinen kommentoija täällä, perustuupa. K-aapilla on algoritmi myös ja tuovat esille henkilökohtaisia alennuksia kuin muutenkin olemassa olevia joista ostaja voisi innostua ostohistorian perusteella. Ovat tarkoituksella luoneet äpin toimimaan noin, tottakai pyrkivät vaikuttamaan ostokäyttäytymiseen, rahaa kauppiaan pussiin.
Ei ole mahdollista. En ole koskaan ostanut limsaa, karkkia, suklaata tai sipsejä niin kauan kuin minulla on ollut pluskortti.
Jos alea ei saa suoraan kassalla ilman appi-pelleilyä niin sitten saa jäädä väliin.
Mielestäni kaikki äpit ja sovellukset yms , joilla saa kaupoista etuja ovat tasa-arvolain vastaisia, koska edellyttävät asiakkailta laitteita, jotka ovat maksullisia.
En ikinä hyväksy näitä ja toivon, että kaikki lopettavat niiden käytön solidaarisuudesta ja tasa- arvon vuoksi. Toivottavasti en ole yksin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että ihmiset ovat noin tohveleita äppien kanssa. S-pankin on kyllä huonoin siitä olen samaa mieltä mutta eipä siellä mitään hyvää edes olekkaan. K ja lidl äpit ovat selkeitä ja helppoja, pitää olla aika tomppeli jos ei viitsi opetella käyttämään. Lidlin varsinkin on mitä helpoin, aktivoit vain kupongit ja skannaat puhelimen kasssalla. EI tarvi olla niin vaikeaa. Vanhukset saavat jäädä kotiin muutenkin, ovat vain kaikkien tiellä tuolla ja boomerit tuhonneet meidän talouden, omistavat kaikkein eniten myös, jättäkää halvat ruuat meille nuoremmille sukupolville ahneet seniilit :D
Muistapa tämä, kun olet itse vanha ja seniili tai kömpelösorminen ja silmissä kaihi.
"K ja lidl äpit ovat selkeitä ja helppoja, pitää olla aika tomppeli jos ei viitsi opetella käyttämään."
K-KAUPPA on SIKAKALLIS! LIDL on kärpästen pasratiisi!
OLEN opetellut käyttämään kaikenmaailman appeja ja äppejä, ei siitä ole kyse!
Karma puree sua perseeseen koska susta tulee vanhempi joka sekunti! "Vanhukset saavat jäädä kotiin muutenkin, ovat vain kaikkien tiellä tuolla ja boomerit tuhonneet meidän talouden" Emmekä ole tuhonneet kenenkään taloutta, sulla nyt ei edes ole mitään taloutta!
Toivottavasti saat muistisairauden ennen vanhuutta. Ikävä kyllä, et enää muista, mitä just kirjoitit.😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmiset yhtään ajattele (vai eikö heitä häiritse?) että apit ja bonuskortit ovat vain yhtä tarkoitusta varten: kerätä heistä mahdollisimman tarkkaa dataa mainonnan ja markkinoinnin kohdentamista varten?
Se ”alennus” on vain porkkana, jolla ihmiset saadaan antamaan kauppaliikkeelle oikeus kerätä heidän ostoksistaan yksityiskohtaisia tietoja, yhdistää näitä tietoja muihin saatavilla oleviin henkilötietoihin ja -asiakastietoihin, yhdistää tietoja mobiililaitteen selailuhistoriaan jne.
Mielestäni 2% halvempi makkara on aika halpa hinta siitä, että antaa S ryhmälle tai Keskolle oikeuden kerätä itsestään kaikki mahdolliset tiedot. Todennäköisesti kauppaliike tietää teistä enemmän kuin useimmat perheenjäsenenne: mitä syötte, paljonko käytätte alkoholia, missä liikutte, milloin teillä on kuukautiset, harrastetteko irtoseksiä (ainakin jos ostatte kuminne samalla bonuskortilla), minkä pankin asiakkaita olette, mitä sosiaalisen median kanavia käytätte, millä verkkosivuilla vierailette jne jne. Miten käytätte rahaa, onko tilipäivänä lähestyessä aina käyttötili loppu ja vingutatte visaa joka kuin 25.-30. pv yms yms.
Syy sille miksi bonuskortit ovat siirtyneet muovikorteista kännykkään ei ole käytön helppous, vaan se, että kaupan sovellusta käyttävän ihmisen puhelimesta saadaan tietoa myös muista asennetuista sovelluksista, selailuhistoriasta (ns keksit) yms yms.
Sitten nämä kaikki tiedot tietysti yhdistetään asiakasrekisteriin löytyviin henkilötietoihin jotta saadaan myös tarkka kotiosoite jne. Tietoja myös yhdistetään muiden samassa osoitteessa asuvien tietoihin, jolloin saadaan tarkka kuva koko perheestänne, lapsistanne, puolisosta jne.
Terveisin markkinointiautomatiikkaa työkseen näille firmoille myynyt joka ei itse käytä bonuskorttia muuta kuin hyvin valikoivasti.Noh (syvä huokaus)....
Minä käytän k kaupan sovellusta ja olen täysin tietoinen tuosta tiedonkeruusta. En pidä sitä pahana sillä saan paljon dataa myös takaisinpäin. Paljonko rahaa menee ruokaan vuodessa ja kuukaudessa, eri tuoteryhmät eriteltynä. Ravintoaineet ja niiden määrät ym. Kerätköön ihan rauhassa tietoja, minulle riittää että saan edullisemmin ruokaa. Minä olen tylsääkin tylsempi ihminen, jos niillä ostotiedoilla saavat jonkinlaisen kuvan minusta niin siitä vaan. Ostan kuitenkin vain sitä mitä tarvitsen.
Kukaan ei ostojaan tee yhden ja saman ketjun liikkeissä niin ei ole yhteenvedoista mitään iloa. Pitäis tulla ihan kaikista ostoista missä vaan niin olisi ehkä hyötyäkin.
Käyttämättä jäävät kaikki, kun en älypuhelinta omista.
En ole edes ladannut mitään kauppojen sovelluksia. Eli käyttämättä jää. Ja olen 90-luvulla syntynyt, jos joku epäilee korkeaa ikää syyksi.
Olen antanut s-ryhmälle palautetta tästä, mutta ilmeisesti heidän tavoitteenaan on se, että mahdollisimman harva käyttää näitä etuja. Mutta voivat sitten sanoa, että kyllä heilläkin etuja on..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
K-kaupan edut jäävät käyttämättä, kun en tee limsoilla, suklaalla, sipseillä ym. paskalla yhtään mitään. Muiden ketjujen sovelluksia en käytä.
Suurin osahan noista eduista perustuu omaan ostohistoriaasi.
Ei perustu.
Toinen kommentoija täällä, perustuupa. K-aapilla on algoritmi myös ja tuovat esille henkilökohtaisia alennuksia kuin muutenkin olemassa olevia joista ostaja voisi innostua ostohistorian perusteella. Ovat tarkoituksella luoneet äpin toimimaan noin, tottakai pyrkivät vaikuttamaan ostokäyttäytymiseen, rahaa kauppiaan pussiin.
Ei ole mahdollista. En ole koskaan ostanut limsaa, karkkia, suklaata tai sipsejä niin kauan kuin minulla on ollut pluskortti.
Itse olen ostanut kaikkia noita, mutta omaplussaetuni ovat nyt turkkilainen jogurtti, fileesuikaleet, kaakaojauhe, perunajuho ja Creme Bounjour. Vimeksi mainittua lukuunottamatta olen ostanut varmasti kaikkia noita, nyt ei tosin ole juuri tarvetta. Viime viikolla ostin vihreää teetä, jonka vien mökille, koska siellä lähikaupassa oli kummat teevalikoimat ja kalliista.
Prisman äppiedut on niin paskoja, että en nykyään edes muista katsoa niitä. Eli en käytä. K-plussan omaedut taas jatkuvasti ihan naurettavia, mulle esimerkiksi nakkeja, suolakurkkuja ja leikkeleitä. En ole syönyt lihaa vuosikymmeniin ja vihaan suolakurkkuja. En koskaan osta noita joten en ymmärrä, miten saan "sinulle kohdistettuja tarjouksia". Höpöhöpö. Lidlin sovellusta käytän jos on todella hyvä tarjous, mutta ärsyttäähän se kassalla luurin kanssa säätäminen.
Vierailija kirjoitti:
Prisman äppiedut on niin paskoja, että en nykyään edes muista katsoa niitä. Eli en käytä. K-plussan omaedut taas jatkuvasti ihan naurettavia, mulle esimerkiksi nakkeja, suolakurkkuja ja leikkeleitä. En ole syönyt lihaa vuosikymmeniin ja vihaan suolakurkkuja. En koskaan osta noita joten en ymmärrä, miten saan "sinulle kohdistettuja tarjouksia". Höpöhöpö. Lidlin sovellusta käytän jos on todella hyvä tarjous, mutta ärsyttäähän se kassalla luurin kanssa säätäminen.
Mulle ei koskaan tule suolakurkkuetua ja ostan niitä usein. 🙄
Wall of text crits you over 9000!
Opettele kappalejaot.
Mulla oli kapriksia viime viikolla, mutta ostan niitäkin kyllä ja nytkin teen varmaan kesäperunasalaatin lähiaikoina. Suolakurkkuja en muista minäkään, Myrttiset kävisi kyllä.
Käyn kaupassa aina ilman puhelinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi tässä kaupungissa on hintatasoltaan S-ryhmään verrattavissa oleva kauppa, jossa asioin. Ei appejä tai päppejä, mitään bonuksia tai kortteja. Tarjoukset on lehdessä pari kertaa viikossa ja ei tosiaan tarvitse säätää yhtään mitään ne saadakseen, tykkään!
Mutta laatu on halpa-hallissa surkea. Eikä yritys muutenkaan kovin hyvässä kunnossa.
Ei ole Halpa-Halli. Se on kallis.
Vierailija kirjoitti:
Ei jää käyttämättä mutta siitä olen todellakin samaa mieltä että on todella kyseenalaista että s-ryhmän mobiilikupongit on s-mobiilin kanssa samassa sovelluksessa. On todella inhottavaa näppäillä kaupan kassalla mobiilipankin tunnuslukua. Olen antanut siitä palautettakin.
PS. Siihen voit vaikuttaa kuinka nopeasti näyttö menee pimeäksi.
Mobiilikuponkien idea on juurikin se, että ihmiset käyttäisivät S-mobiilia ahkerammin.
Usein jää käyttämättä, kun ne on niin typeriä. -25% jostain yhdestä tai kahdesta halpis ruokatuotteesta kuussa kertaostoksena ei paljoa lämmitä.
Vierailija kirjoitti:
Jää siitä syystä että edut on aika surkeita tai tuotteita joita en muutenkaan ostaisi. Ennen K-ryhmän OmaPlussa-edut oli ihan hyviä ja ostamiani "vakio" tuotteita mutta nykyään niissäkin ihan ihme tuotteita. Kyseenalaista myös miten isoimmat edut on aina jostain herkuista, niin sitä kansanterveyttä edistetään! Toki ne varmaan menee tällä läskikansalla parhaiten kaupaksi.
Siksihän ne edut on turhakkeista, kun ne on sitten ylimääräisiä ostoksia. Ei kukaan jätä perunoita ostamatta siksi, että napsut on tarjouksessa, mutta napsut voi tarttua kuitenkin mukaan.
Kyllä jää koska minulla ei ole älypuhelinta, on nokian vanha näppäin känny, enkä tulle koskaan ostamaan älypuhelinta. Nehän on rikkinäisiä jo ostaessa, ja pitää ostaa joka vuosi uusi, ehei, siihen en ala. Mulla nokia on ollut jo 16 v eikä koskaan ole olut rikki, eikä siinä onneksi ole nettiäkään kun en halua. ;))) Ihan turha laite, pelkkää rahastusta koko roska. En juokse tarjousten perässä, ostan mitä sillä hetkellä haluan, olen niin nuuka että osaan katsoa hintoja ihan itse.