Mitä muistatte riparistanne?
Sanokaa myös vuosikymmenen.
Itse muistan jotain biisejä ja lipunnoston, ja sen, miten rääpäleitä pojat olivat. Sen muistan elävästi, kun jossain ehtoollisella jotkut alkoivat yhtäkkiä itkeä ja ihmettelin sitä suuresti. Myös papin seksipuheet nuotiolla oudoksuttivat, nykyisin sellaisista joutuisi varmaan viralta. 1980-luku.
Entä te?
Kommentit (52)
Saunassa vertailtiin toistemme vehkeitä.
Sen, että uskonto tuntui väärältä, mutta elämänkatsomustieto olisi vaatinut toimenpiteitä, joita en voinut tehdä itse.
Tänä päivänä? Uskonto tuntuu edelleen väärältä enkä halua mennä kirkkoon mistään syystä. Paitsi ehkä johonkin erikoiseen ulkomaalaiseen, jossa olisi erikoiset hautajaiset meneillään. Jossain ulkomailla kävimme kirkossa, jossa oli avoimen arkun politiikan hautajaiset meneillään. En tiedä miksi sinne edes pääsimme, mutta se oli jännää.
Voisin melkein sanoa, että kadun riparia (joka oli tosin päiväversio), mutta toisaalta mitäpä minä olisin asialle voinut sen ikäisenä.
Vahvasti ateistina eteenpäin.
Vanhempani eivät ole onneksi ikinä tuputtaneet mitään uskontoasioita. Riparit ja uskonnon tunnit ovat olleet vain sellaista että no se nyt on se normi, näillä mennään. Se kyllä harmittaa. Elämänkatsomustieto olisi ollut minun juttuni.
Piti konfirmaation jälkeen halata isosta, koska en kehdannut kieltäytyä. Minkä jälkeen sain tietää, että tähän poikaan olikin moni ollut ihastunut ja jouduin mökötyksen / huutomyrskyn / yksin jättämisen keskelle, koska ilmeisesti oli halannut mua muttei muita ja antanut isomman ruusunkin. Noh. Opinpahan että miehistä ei ole muuta kun harmia.
Olin tuskallisen ujo, mutta ripari oli hyvä ja jäin isoiskoulutukseen. Vasta ulkomaan reissussa loppukesästä aloin päästä siitä ujoudesta. Kielitaito auttoi siinä.
Isoset herättivät aamuisin koko talon soittamalla mankasta Eurodancea. 2000-luku. Luokkakaveri sanoi kaverinsa olleen ihastunut muhun, muttei kumpikaan uskaltanut tehdä aloitetta. Piti muistaa ulkoa jotain pitkiä Raamattu-juttuja ja kertoa ne isoselle.
En ole käynyt joten en mitään. En ole koskaan kuulunut mihinkää kirkkoon, eikä ole koskaan ollut pienintäkään halua liittyä.
Kasarilta yhden lihavan pojan joka ei päässyt itse sängystä ylös koska oli niin lihava, vaan papin piti auttaa seurakuntasisaren kanssa se sängystä ylös.
En juuri mitään. En olisi halunnut käydä koko rippikoulua mutta sinne vain pakotettiin. Rippikoulun kävin 1999.
Miten ns. paremmat tytöt vähättelivät minua. "Tavalliset" tytöt kohtelivat minua täysin tasaveroisena ja ehkä siksikin kaikki kumppanini ja ihastuksen kohteeni ovat olleet niitä "tavallisia" tyttöjä/naisia, vaikka itse olenkin siirtynyt paperilla halutuimpiin miehiin. Tärkein ominaisuus ihmisessä on miten hän kohtelee muita.
Norjassa ja Ruotsissa viikko kahdella pikkubussilla. Pojat toisessa, tytöt toisessa. Erään
koululaisen kotoa oli tehty anomus että sai tupakoida ilman kieltoa. Vuonna 1988.
Vierailija kirjoitti:
Empäs juuri paljoakaan. Riparin jälkeisissä bileissä menetin neitsyyteni isosena toimineelle miehelle.
Toimiva isonen kirjaimellisesti.
80-luvun rippileiri, oli hirveän ahdistavaa, koska yksi isosista oli päättänyt käännyttää mut. Ei onnistunut ja erosin kirkosta heti kun pääsin muuttamaan pois kotoa. Erityisesti jäi mieleen se, että ko. isonen yritti kieltää mua lukemasta vapaa-aikanani "Keskiyön lapsia", koska se ei kuulemma kuulunut rippileirille. Olisin varmaan lähtenyt kesken pois, jos kirja olisi takavarikoitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neitsyyden menetyksen. 90-luvun loppu.
Sellainen w t -ripari.
Mitä vikaa siinä on? Siellä ollaan lähekkäin ja ihastutaan ja jos saa tarpeeksi yksityisyyttä niin tulee seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Piti konfirmaation jälkeen halata isosta, koska en kehdannut kieltäytyä. Minkä jälkeen sain tietää, että tähän poikaan olikin moni ollut ihastunut ja jouduin mökötyksen / huutomyrskyn / yksin jättämisen keskelle, koska ilmeisesti oli halannut mua muttei muita ja antanut isomman ruusunkin. Noh. Opinpahan että miehistä ei ole muuta kun harmia.
Eli miesten syy että tytöt olivat ihastuneet poikaan? Et vaikuta tasapainoiselta.
Kauniit tytöt bikineissä. Osalla tytöistä oli jo muotoja tullut ja bikineissä esittelivät kun uitiin iltaisin 👍 Vieläkin muistan Minnan ja Lauran bikinien värit. Tämä 2000-luvun alussa.
M39
Vierailija kirjoitti:
Vuosi 2000. Riparista en paljoa muista muuta kuin hauskaa oli ja koko viikon oli sellaista pientä sähköistystä erään tytön kanssa. No, nyt ollaan oltu kimpassa siitä lähtien.
Hienoa, sama homma täällä;) vuosi oli tosin 2007 meillä, kun tapasin py:n siellä, hieman tuhmailtiin siellä. Muistan jotain miten jumalia piti lepytellä ja palvoa, mutta enhän niistä oikeesti mitään tajunut. Teininä toki tiesin että haluan isot kirkkohäät ja äidiksi, ja pysyä kirkon jäsenenä vaikken mitään niistä tajuakkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kauniit tytöt bikineissä. Osalla tytöistä oli jo muotoja tullut ja bikineissä esittelivät kun uitiin iltaisin 👍 Vieläkin muistan Minnan ja Lauran bikinien värit. Tämä 2000-luvun alussa.
M39
Osalla tytöistä? Jo 10 v on muodot!
Kasarilla