minkä ikäisen lapsen voi laittaa kotona katsomaan videoita niin että
aikuinen nukkuu korvatulpat korvissa viereisessä huoneessa ovi kiinni? (mutta lapselle on tietysti sanottu että tulee heti herättämään, jos on joku hätä)
kysyy univelkainen kiltin kolmevuotiaan äiti
Kommentit (7)
ymmärrän kyllä, että väsymys painaa, mutta ei kolmivuotiasta vielä voi jättää. Kilttikin 3-v keksii yhtä jos toista sillä aikaakun nukut, eikä edes tajua että ne voisivat olla kiellettyjä asioita. Sinä et millään keksi etukäteen kieltää kaikkea mahdollista, mitä hän voi keksiä.
Ja itse en uskaltaisi käyttää korvatulppia edes yöllä. Tarpeeksi väsyneenä olen kyllä nukkunut ilmankin.
Koita pyytää joku hetkeksi vahtimaan lasta.
Tietysti oon kertonut missä olen, jos on jokin hätä. Ja toisinaan lapsi on käynyt ovelta kurkkaamassa, että siellä se äiti on. Ja ulko-ovet meillä onkin aina lukossa niin, ettei karkuun pääse.
Pienen kanssa se olikin aika huoletonta, kun se ei vielä osannut kiivetä mihinkään pahantekoon, laittamaan hellaa päälle tms. Nyt kun tuo viliskantti on kolme, niin asia onkin jo vähän toinen. Sehän voi saada päähänsä melkeinpä mitä hyvänsä.
Ja tiedän, että jotain voisi sattua, mutta niinhän voi, vaikka olisin toisessa huoneessa, enkä kuitenkaan ole niin sikeässä unessa, etten kuulisi, jos lapsi jotain kauheaa tekee.
Nyt lapsi 3vuotias, eikä oikein malta katsoa lastenohjelmia, joten en ole pystynyt nukkumaan. Siis ettekö muut mukamas esim. viikonloppuina torku sohvalla, kun lapset katselevat lastenohjelmia???
Käyn laittamassa aamupalan olkkariin ja puuha peten pyörimään ja menen takas sänkyyn.
Tyttö tulee herättämään jos joku on hätänä, tai sitten kun video loppuu.
ja heräsi siihen,että omatoiminen 3v lapsi oli keittänyt " kahvia" kahvinkeittimellä (se oli melkein juotavaa, vain suodatinpussi oli jäänyt pois porojen alta), lämmittänyt mikrossa edellisenä päivänä paistettuja kanafileitä ja " kattanut aamiaisen isille jä äidille" , eli kerännyt pöydälle kahvikuppeja ja kaatanut maitoa sekä pöydälle että lattialle ja levittänyt kaakaojauhoa kolmelle tuolille ja lattialle.
Kaikki meni ihan hyvin ja sotkua lukuunottamatta vahinkoa ei tullut. Mutta entäpä jos kahvinkeitossa oli käynyt vahinko kuuman kahvin tai sähkön tai kuuman levyn kanssa? Eikä lapsi taatusti ollut " tuhma" - hänhän aikoi vain ilahduttaa isiä ja äitiä aamiaisella...
KOlmonen oppi läksynsä kerrasta: sen jälkeen hän meni illalla nukkumaan siihen aikaan että jaksoi nousta lapsen kanssa, edes puolitorkkumaan siihen sohvalle. Taaperoaika oli rankkaa ja vaati äidiltäkin päiväunia, mutta onneksi niitä saattoi nukkua silloin kun se lapsikin oli kainalossa päiväunillaan - muista kyllä joskus rukoilleeni, että nukahtaisipa se nyt...
Makkarin ovi siis auki eikä tyttö tähän mennessä (koputtaa puuta) ole mennyt olkkarista mihinkään muualle kuin meitä herättämään kun video loppuu.
olin siis se jonka tyttö on 2 vuotiaasta asti katsonut viikonloppuisin tv:tä yksin.
Minä nukun joka päivä vartin niin, että 3v. katsoo telkkaria. On pakko (vaikea sairaus). Nukun samassa huoneessa. Toiseen huoneeseen ovi kiinni en menisi.