Mikä on pettämistä

Vierailija kirjoitti:

Kaikki sellainen vastakkaisen sukupuolen kanssa tehty mikä pitää salata kumppanilta.

Pettäminen on sitä, että tehdään tietoisesti toisin kuin on sovittu. Valehdellaan, huijataan, pimitetään, salataan.

On se kumma, että tällaistakin pitää erikseen kysyä.

Vierailija kirjoitti:

Pettämistä on ihan mitä sovitaan.

Meillä se olisi kaikki romanttinen lämmittely ja/tai seksuaalinen toiminta.

Juurikin näin. Joillakin on lupa harrastaa seksiäkin vieraiden kanssa, eikä se ole pettämistä. Pettäjä ei koskaan päätä mikä on pettämistä vaan petetty. Siksi kannattaa keskustella molempien rajat jo valmiiksi. Ja jos ei jossain tilanteessa ole varma, mitä mieltä toinen osapuoli olisi (vaikka samassa sängyssä nukkumisesta) niin älä tee.

Vierailija kirjoitti:

Niin, lienee varmaan joku alkukantainen vaisto ja käyttäytymismalli. Ihminen vain lisännyt siihen omat moraaliset sääntönsä ja rajansa.

Oletko miettinyt mitä tarkoittaa sivistynyt ihminen?

Minua ei haittaa jos vaimo suutelee ravintolassa, mutta minulle se ei ole sallittua. No mulla tiukemmat rajat jollain muulla elämän alueella pettämisestä.

Yksiavioisia ja niitä toisenlaisia lintuja on muuten tutkittu. Havaittiin, että yksiavioisilla on tiettyjä haplotyyppejä niiden perimässä. Voisikohan geneettiset tekijät selittää miksi meitä ihmisiäkin on aika monen sorttisia- joku pariutuu iäkseen ja toista luonto vie aina uuden naaraan luo. 
Oletteko havainneet ilmiön, että monesti samoissa suvuissa on pitkiä liittoja tai suhdehyppelyä. Klassikkokysymys; genetiikkaa vai opittua? 

Vierailija kirjoitti:

Nuo aloituksen väitteet eivät kyllä oikein pidä paikkaansa.

 

Eläinkunnassa pelkästään nisäkkäissä on kaikkea haaremia kiima-aikoina puolustavista alfauroksista (jotkin hylkeet ja monet hirvieläimet) ja  haaremia tietyn jatkuvan ajan hallussaan pitävistä uroksista jotka tulevat aikanaan syrjäytetyksi (leijonat, paviaanit)... Ristiin parittelevien (bonobot, kissat) naaraista kohdatessaan tappelevien muttei haaremia pitävien (koirat, siat, ilves) kautta aina jopa suht yksiavioisiin lajeihin kuten susi. 

 

Sitten on vielä kaikki hyönteiset, merenelävät ja linnut, niistä vasta löytyykin. 

 

Ihminenkään tuskin on naaraita tai isyyttä kytännyt tällä nykyisellä tavalla ennen kuin viljaa alettiin varastoida ja omaisuuden sekä perimyksen käsitys muodostui. Siis etenkin kun nykyäänkin on viidakossa eläviä heimoja joilla tällaista naista alistavaa raivokyttäysasennetta ei ole havaittavissa. Jotkut parit ovat yhdessä aina, useimmat ovat moniavioisempia. 

 

Jonkun verran ympäristö/olosuhteet eli resurssit ovat varmaan vaikuttaneet siihen miten rennosti lisääntymiseen suhtaudutaan ihmisyhteisöissä. Ja aina on mustasukkaisempia ja vähemmän mustasukkaisia yksilöitä.

 

Itse olen voimakkaasti yksiavioinen siinä mielessä että vain yksi ihminen kerrallaan kiinnostaa ja minulla menee jopa useampi vuosi "toipua" erosta vaikka olen itse ollut jättäjä. Kiintymykseni ja uskollisuuteni kestää kaiken -vielä jonkun aikaa eron jälkeenkin. 

Yleisempi malli lajitasolla taitaa ihmisellä kuitenkin olla että on "sarjayksiavioinen" = alkuhuuma kantaa lisääntymiseen ja poikasen kasvatuksen alkuun, sitten kumppani saattaisi helposti vaihtua jos mennään kiima edellä. 

 

Malli, jossa mies ja nainen muodostavat ydinperheen ja kasvattavat lapset 50/50 ja hoitavat samaa yhteistä kotia vuosikymmen toisensa jälkeen täysin uskollisina on hyvin uusi. 

Ja sanon tämän siis ihmisenä joka arvostaa tuota kuvailtua mallia eikä koe sitä vaikeaksi. Mutta ei se nyt kovin luonnollista ole. 

 

Itse siis koen pettämiseksi ihan kaiken flirtistä lähtien, puolisolla sama näkemys, jopa hieman tiukempi kuin minulla. Pettämistä on seinka pariskunta yhdessä määrittelee suhteen rajoiksi.

Kuten itsekin sanot, eri eläinlajeilla on erilaiset käytännöt. On melko yhdentekevää, onko joku mato tai kala uskollinen. Ihmisille sensijaan syntyy jälkikasvua, jonka kasvu itsenäiseen aikuisuuteen on poikkeuksellisen hidasta. Voisi sanoa, että tarvittava aika on koko ajan tullut vain pidemmäksi, kun elämä ihmisyhteiskunnissa on tullut monimukaisemmaksi.

Mitä kauemmin jälkikasvu on avutonta, sitä vahvemman ja pitkäkestoisemman perheen se tarvitsee taustakseen. Perheen vanhempien koheesiota lisää mm. parittelu ilman lisääntymistarkoitusta ja uskollisuus. Uskollisuus normina vähentää riskiä perheen hajoamiseen.

Kyllä uskollisuudelle on ihan yleiset rajat, ei niitä pelkästään itse määritellä. Jos niistä haluaa poiketa, niin sitten pitää sopia erikseen.