Lue keskustelun säännöt.
Lapsen isä ei ymmärrä lapsen sairautta eikä suostu muistamaan sitä
14.07.2026 |
Neuvoja olisiko? Lapsellamme on eräs synnynnäinen sairaus, joka ei näy päällepäin, mutta vaikuttaa liikkumiskykyyn osassa asioita. On tiettyjä melko tavallisia asioita mitä lapsi ei pysty tekemään. Hän on kuitenkin sillä tavalla terve, että kävely ym onnistuu ihan normaalisti. Mieheni, lapsen isä siis, ei millään suostu ymmärtämään eikä edes muistamaan tätä lapsen sairautta, vaikka lapsi on jo 9. Hän koko ajan ehdottelee lapselle että lähtisitkö mun kanssa siihen ja siihen juttuun, joista kaikki on sellaisia, että lapsi ei pysty niihin osallistumaan sairautensa takia. Sitten lapsi loukkaantuu isälle, että miksi isä ehdottaa aina tällaisia mihin hän ei kykene. Lisäksi isä valittaa ja kiukkuaa minulle miksi emme voi perheenä harrastaa sitä ja tätä, ja haukkuu minua kun vastaan, että lapsi ei niihin kykene, siksi emme voi. Ihan kuin asia olisi jotenkin minun vika, vaikka sairaus ei ole kenenkään vika. Isä ei suostu koskaan tulemaan mukaan lapsen lääkäriin tai fysioterapiaan, jotta voisi kuulla siellä lapsen sairaudesta tai rajotteista. Kun minä yritän niistä miehelle puhua olen kuulemma rasittava äm mä joka hankaloittaa kaiken. Lapsi kärsii tästä eniten, koska hänellä on jo paha mieli siitä ettei pysty moneen aika tavalliseen asiaan ja siihen päälle joutuu kuuntelemaan isänsä valitusta siitä.
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin eilen salilla missä isä oli poikansa kanssa jolla ei ollut toista kättä ja hyvin poika pärjäsi. Mikä tämä sinun lapsesi vamma joka estää häntä elämästä suht normaalia elämään? Voisiko kuitenkin ongelma olla sinä joka yrittää suojella lasta liikaa sulkemalla hänet kodinmuurien sisäpuolelle?
Ei voi olla kyse tuosta mitä kirjoitat. Ensinnäkään en sulje lasta kodin muurien sisäpuolelle vaan käymme paljon eri paikoissa ja lapsella on muutama harrastus jne. Nämä kaikki kuitenkin sellaisia, joita lapsen on mahdollista tehdä ja joissa on hänelle vähän haastettakin välillä. Isä kuitenkin ehdottelee jatkuvasti sellaisia, jotka ei oikeasti ole mahdollisia. Ap
Mitä se isä sitten ehdottelee?
Niitä lajeja, joista ap on kertonut tässä ketjussa moneen kertaan. Ei muuta kuin lukemaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna lapsen isän mennä lapsen kanssa retkille. Kun konkreettisesti näkyy ettei joku asia suju tuleepa muistutuksena
Vaikuttaa tutulta. Serkkuni ex-miehellä oli myös hyvin vaikeaa sopeutua pojan sairauteen. Poika kävelee ihan normaalisti, mutta juokseminen on vaikeaa, luistelu ei onnistunut ja hiihtokin oli hankalaa. Joukkuelajeista puhumattakaan. Isä oli varsinainen himourheilija, eikä voinut ymmärtää miksi liikkuminen oli vaikeaa ja poika esim. kompasteli metsässä.
Diagnoosin saaminen meni murrosikään saakka ja syynä oli joku jänteisiin liittyvä sairaus. Lukioikäinen poika on löytänyt intohimonsa muualta kuin liikunnasta, mutta isälle on edelleen kova paikka ettei pojasta tullut urheilijaa.
Tälläinen tarina tänään porvoista
Kiinnostaisi tietää mikä sairaus ja millä tavalla estää jonkun lajin? Ihmiset jopa pyörätuolissa voivat lasketella ja harrastaa vaikka mitä. Tuntuu että sun asenne on se mikä teidän perheessä jarruttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää mikä sairaus ja millä tavalla estää jonkun lajin? Ihmiset jopa pyörätuolissa voivat lasketella ja harrastaa vaikka mitä. Tuntuu että sun asenne on se mikä teidän perheessä jarruttaa.
On monia sairauksia, jotka voivat estää. Esim. juuri edellä kuvattu hermoilin ja jänteisiin liittyvä sairaus (CMT).
Itseäni ärsyttää tuollainen asenne! Mieheni on loukkaantunut tapaturmaisesti ja molemmat polvet ja olkapää menivät rikki. Vaivat eivät nöy päällepäin ja esim. pyöräilee paljon, hiihtää satoja kilometrejä talvessa, ui, käy salilla jne.
Muutama miehen kaveri ei millään ymmärrä, että miksi mies ei lähde kaukalopallo/jääkiekkoharkkoihin, ei voi lähteä salibandyyn maalivahdiksi, eikä laskettelurinteeseen. Monta kertaa on yrittänyt selittää, että vaikka näyttää ihan terveeltä, niin ei vain pysty noihin harrastuksiin, eikä edes halua riskeerata liikuntakykyään mahdollisilla uusilla vammoilla.
Sitten ihmetellään erotilastoja. Väki painostaa eroamaan vaikkei eroaikeita olisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No isä inhoaa lastaan. Kannattaa erota.
Eroa. Narsistinen vanhempi vihaa lastaan ja tuo kohtelu on sadismia sekä sinua että lasta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei pysty hyväksymään lapsen ns. vajavaisuutta ja pelkää asiaa. Toki saattaa olla myös helvetin tyh mä, mutta tuo ensimmäinen vaihtoehtokaan ei ole harvinaisuus vanhemmilla. Tarvitsisi ehkä ammattiapua asian käsittelyssä. M46
Jo 40 vuotta sitten luin jostain, että vammaisen/sairaan lapsen syntymä johtaa monessa perheessä vanhempien avioeroon. Ei ehkä aivan heti, mutta muutaman vuoden kuluttua. Siinä kerrottiin myös, että joissakin perheissä mies voi kiistää olevansa lapsen isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä niistä haukkumisista ja pilkkamisistä,mutta sen verran voin sanoaa urheilijana, että jos ei kehittää eikä harjoitelee, ei ole tulostakaan. Voi olla siksi mies halua, että edes pikkaiseen olisi itsekuria ja yritystä harjoittamalla kehittyää sitkeämmäksi ja kykenevämmäksi? Voi kyllä leikkiää kasvihuoneen kukkaa, missä jokainen veto tulee kohtalokaksi tai sitten voi seinäruusuun tavoin passiivisenä istua ja katsoaa, miten elämä kulkee silmien edessä hyödyttömästi ohi. Kannustaa oma lasta, sen sijaan että säälit häntä. Lapsi oppi myös kerämään sääliä toisilta saamata aikaiseksi mitään. Sitäkö haluat?
Lapsella on neurologinen sairaus johon liittyy lihasheikkoutta, tasapainovaikeuksia, nivelten yliliikkuvuutta ym ym. Hän ei voi millään treenaamisella niitä poistaa. Toki harrastamme liikkumista niissä rajoissa mihin lääkärin ja fyssarin mukaan on sallittua. Ap
Miksi tätä piti pantata tuntikausia etkä voinut heti aloituksessa kertoa?
Meni aikaa googlaillessa sopivaa sepustusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää mikä sairaus ja millä tavalla estää jonkun lajin? Ihmiset jopa pyörätuolissa voivat lasketella ja harrastaa vaikka mitä. Tuntuu että sun asenne on se mikä teidän perheessä jarruttaa.
On monia sairauksia, jotka voivat estää. Esim. juuri edellä kuvattu hermoilin ja jänteisiin liittyvä sairaus (CMT).
Itseäni ärsyttää tuollainen asenne! Mieheni on loukkaantunut tapaturmaisesti ja molemmat polvet ja olkapää menivät rikki. Vaivat eivät nöy päällepäin ja esim. pyöräilee paljon, hiihtää satoja kilometrejä talvessa, ui, käy salilla jne.
Muutama miehen kaveri ei millään ymmärrä, että miksi mies ei lähde kaukalopallo/jääkiekkoharkkoihin, ei voi lähteä salibandyyn maalivahdiksi, eikä laskettelurinteeseen. Monta kertaa on yrittänyt selittää, että vaikka näyttää ihan terveeltä, niin ei vain pysty noihin harrastuksiin, eikä edes halua riskeerata liikuntakykyään mahdollisilla uusilla vammoilla.
Kyseessä ei ole mikään ammattiurheilu, oikeat välineet ja suojavarusteet pienentää tapaturma riskiä. Aikuinen ihminen tietysti voi päättää vaikka että ei liiku ollenkaan. Mutta lapselle tarjoaisin laajasti vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä tämän tekstin perusteella kieltää täysin koko sairauden ja liikuntarajoitteen olemassaolon. Hän ei siis missään vaiheessa ole hyväksynyt asiaa eikä sisäistänyt sitä. Sen vuoksi hän ei osallistu lääkäri- eikä kuntoutuskäynteihinkään, koska sehän tarkoittaisi todellisen asioiden laidan myöntämistä.
Näin ihminen toimii yleensä ihan tiedostamattaan, jos hän ei kykene henkisesti kohtaamaan jotain asiaa. Tosi harmi lapsen ja sinunkin kannalta. Voi ehkä olla vähän myöhäistä, mutta alkaisin kyllä vastuuttaa isää enemmän fyssarille mukaan ja etsimään vaikka netistä videoita kyseisestä diagnoosiryhmästä ja sille sopivista peleistä ym. Jos kieltäytyy, pyydä perustelut ja yritä saada hänet ymmärtämään kuinka tärkeää lapselle olisi saada onnistumisen kokemuksia isän seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No isä inhoaa lastaan. Kannattaa erota.
Niin, minä pääsen eroon miehestä ottamalla eron. Mutta lapsi ei pääse avioerossa eroon isästään. Toivoisin neuvoja lapsen tilanteen suhteen. Ap
Isä tapaa jatkossa lastaan sossun läsnäollessa kun todistat hänen käytöksensä olevan haitallista lapselle.
Se on järkevä ehdotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa jos mies ämmittelee, laittaisin jo lusikat jakoon. Ja tuo että lapselle tulee paha mieli isän toimista kertoo jo paljon: lapsi traumatisoituu kun luulee että ei riitä isälleen sellaisenaan kun on.
Eihän hän riitäkään.
https://apuvalineavux.fi/liikkuminen/pyorat/nojapyorat?srsltid=AfmBOooa…
Näillä pääsee maastoon vaikka normaali pyöräily olisi este.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on todellinen äiti, on kyllä harvinaisen sairas yksilö. Rakastava äiti ei pakottaisi lasta elämään tuollaisen miehen kanssa.
Tuontapaisissa perheissä ongelmana on se, että vaikka nainen hankkisi eron, niin yhteiskunta pakottaa suojattomat alaikäiset vierailemaan toisen vanhemman luona ilman, että kukaan tietää, mitä lapselle tapahtuu.
https://tomijaakkola.fi/team-jaakkola/
Tässä on sellanen perhe mistä on hyvä ottaa mallia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea keksiä mitä lapsi ei voisi tehdä, jos kävely ym onnistuu ihan normaalisti. Tuskin mies on skeittamaan, maastopyöräilemään tai mopoilemaan menossa?
Mies on menossa juurikin maastopyöräilemään ja mm. seinäkiipeilemään. Esim niihin haluaa lapsen mukaan vaikka lapsi ei voi näihin sairautensa vuoksi kyetä. Kyseessä on neurologinen sairaus. Ap
Mun yksivuotias on avustettuna seinäkiipeillyt. Seinäkiipeilyssäkin voi kiipeillä vain matalalla, ja varmistaja pitää huolen, ettei seinältä tipu. Ei kun kokeilemaan.
Nämä oman elämänsä urheilusankarit voisi nyt poistua. On lukuisia syitä, jotka estävät tekemästä jotain. Ei kuulosta seinäkiipeily hyvältä idealta, jos on tasapaino - ja nivelsairaus. Eikä lapsikaan siitä luultavasti tykkäisi, koska sattuu. Eikä se sattuminen karaise, se vaan hajottaa paikkoja lisää.
Itselläni on sairaus, jota treeni, kevytkin, pahentaa. Paras treeni on malttaa tänään olla tekemättä mitään, jotta ehkä vuoden päästä voisi. Ja voin sanoa, että tämä vaatii henkistä vahvuutta paljon enemmän kuin treenaaminen.
Tuosta isästä. Riippuu, haluaako hän pitää ap:n vai ei ja haluaako kostaa vai ei. Kaikella järjellä häntä ei kiinnosta lapsi, mutta voi alkaa kiinnostaa ihan vaan kostoksi tai uhkailuna. Tai ajatuksena, että pääsee nyt vapaasti treenaamaan lasta, ettei siitä kasva löysä vässykkä.
Vierailija kirjoitti:
https://tomijaakkola.fi/team-jaakkola/
Tässä on sellanen perhe mistä on hyvä ottaa mallia.
Tuo lapsi on pyörätuolissa koko ajan. Eiköhän ap:nkin lapsi voisi olla kyydissä, mutta isä haluaa lapsen tekevän itse.
En aikoisi päätäni asenteen puutteesta yhdellekään vammaiselle tai vammaisen vanhemmalle. Et voi yhtään tietää, miten kovilla siellä voi olla pelkkä arjesta vajavaisesti suoriutuminen ja saavutukset ovat sellaisia, jotka eivät ole someseksikkäitä.
Itse sain juuri pidenneyttä kuukausien kuntoutuksen jälkeen kävelymatkan vajaaseen kilometriin rollaattorin kanssa. Ei siitä tehdä tarinoita tai saa hurraa huutoja, mutta sen eteen olen tehnyt töitä 2 kk ajan.
Mitä se isä sitten ehdottelee?