Mistä asioista tunnistaa kultalusikka suussa kasvaneen?

Helsingissä syntyneet. Varma vastaus.

Ei ole sinniä eikä särmää. 

Tunnistaa siitä, että henkilö on positiivinen, eikä osaa kahdehtia eikä katkeroitua muiden vauraudesta tai menestymisestä. Ei ole sellaista kotonaan oppinut, eikä ole myöhemminkään tarvinnut tuota taitoa omaksua. 

Mites sattukaan silmiin just tää aihe kun mietin omaa lapsuuttani 70 luvulla maalaispaikkakunnalla keskisuomessa, joissa 9/10 kavereista oli ihan tavallisia pienituloisia duunariperheiden tai jopa hiukan vähävaraisten tai yh äitien lapsia. Sitten oli ihan yksittäisiä niitä joilla meni ns selvästi muita paremmin, oli lääkäri-opettaja tai pappi-opettaja tai apteekkari- provisori, palopäällikkö-hammaslääkäri pariskuntien perheitä jotka oli selvästi yli keskiluokan 70-80 luvulla.

Minulla oli juuri tuollainen minun mielestä ja meihin muihin verraten "kultalusikkasuussa syntynyt" kaveri. Hänen vanhemmat valmensivat häntä koulussa tosi tiukadti hyviin numerooihin, lukio oli edellytys, muuta ei ikinä olisi hyväksytty. Hänellä oli aina uusia vaatteita ja urheiluvälineet oli viimeisintä huutoa, hänen lapsilisät meni omalle tilille säästöön, hänen ei tarvinnut ottaa opintolainaa, isä maksoi opinnot, isä osti moottoripyöränkin tytölle joksikin lahjaksi. Olikohan niin että 1.autokin tuli papalta. Samoin kun opiskelupaikkakunnalla piti tietysti olla omistusadunto (yksiö), eihän sitä nyt vuokralla voinut asua. Asunto oli toki isän nimissä mutta ystäväni sanoi heti että hän saa sen omaksi sitten aikuisena. 

No, isin tyttö rakennutti sitten myöhemmin isin maille omakotitalonkin johon puutkin tuli tietysti isin mailta. Eli sekin sai ikäänkuin puolittain ilmaiseksi verraten muihin jotka maksaa kaiken itse. 

Vanhemmilla oli talo ja iso tontti lähimetsineen, no kaikkihan periytyi tälle ystävälleni.

Silloin lapsena en huomannyt kaverissani varsinaista leveilyä näillä asioilla vaikka muuten hän oli kyllä minua jokusen v vanhempana melko dominoiva, mutta  vanhemmiten keski-ikäisenä hänestä on kuoriutunut erityisesti minulle joku ihmeellinen "leveilijäluonne". Hänellä on jokin outo tarve korosta jotenkin omaa elintasoaan, joka varmaan on myös 2. miehensä ansiosta muodostunut melko hyväksi ja ylelliseksi. Joskus ihan huvitti kun hän asioikseen joko soitti tai laittoiko viestiä kun olivat ostaneet taas jonkun härpäkkeen tyyliin robotti-imurin tai ruohonleikkurin tms. Mitä helvettiä minä sillä tiedolla teen? Mutta hänen piti edes vähän leveillä sillä minulle. Ihan arkisissa jutusteluissa huomasin tuon tuostakin pieniä usein toistuvia samojen aiheiden korostuksia esim miten iso talo heillä on, miten iso piha siinä on, montako moottoriajoneuvoa (autot, asuntoauto, prätkät ym ym) heillä on, miten usein käydään reissussa, miten kalliissa 5*hotelleissa majoittuvat, mitä sijoitussalkkuja heillä on ym ym. Nykyisin korostaa joka ikinen tapaanis tai juttelutuokio myös lastensa menestystä.

Tämä piirre hänessä tuntuu vaan lisääntyvän iän myötä vaikka luulisi että asia on päin vastoin, vanhempana tällaisten hänen mielestä elitistipiirteiden ja ystävälle edes rivienvälileveilyn luulisi olevan jo ihan tarpeetonta. Mutta ei, hänellä tämä korostuu vaan mitä vanhemmaksi tulee. Olisi hauska tietää liittyykö tämä leveily ja itsensä erinomaisuuden ja hyvän taloudellisen tilanteensa korostaminenvain jotenkin suhteessaan minuun vai tekeekö tätä kaikille. Jos liittyisi vain minuun, silloinhan hänelle on tärkeää säilyttää yhä dominoiva ja ylemmyydentuntonsa minuun nähden ihan kuin silloin teinivuosillakin. 

Tietty perusturvallisuuden tunne, että suku auttaa aina talousasioissa. Jos perustaa firman, sieltä saa asiantuntemusta ja rahoitusta, jos tarvitsee opiskelija-asunnon, suku vuokraa kivan jugend-yksiön Eirasta sinulle, jos tarvitset työpaikan, suvun firmasta löytyy hyväpalkkainen positio ja urakin urkenee.

Tunnistan hyvinkin nämä tyypit. Itse en tosiaankaan kuulunut pienipalkkaisen yh äidin lapsena -80 luvilla savossa tähän kastiin. Mutta koska olen ollut hyvin hoksaava ja nokkelaälyinen pienestä pitäen, lyöttäydyin parinkin tällaisen kultalusikkasuussa syntyneen kutakuinkin samaa ikäluokkaa olevan kaverin lähipiiriin ja ihan suoraan sanottuna hyödyin jollain tapaa heistä. Tajusin sen että noiden avulla saa jotain (ei mitään isoa) mut edes pientä sellaista mitä en voi kotoa saada, ihan esim pääsin heidän mukaan lähikaupunkiin, jopa viikonlopun mittaiselle kesäretkelle esim Ähtäriin, Kalajoelle, heidän saarihuvilalleen. Ystäväni vanhemmat antoi minulle kaverini vain muutaman kerran käyttämät urheiluvälineet koska hän itse halusikin toisenlaiset. Vaikka otin tietysti ilolla vastaan nuo välineet,  tässä kohtaa tunsin kyllä sellaista surullista mulle annetaan "köyhäinavustusta" tyylisen piston sydämessäni mut yritin olla ajattelematta sitä.  Kun oltiin jo vajaat parikymppisiä, käytettiin heidän kaupunkiasuntoa bilepaikkana, kaveri sai yo lahjaksi auton, niin minähän hyödyin siitä tosi paljon myös, ym ym mihin itsellä ei olisi ikinä ollut rahaa. 

Nämä parikin ystävyyttä on kuitenkin säilynyt jollain tasolla läpi elämän, eli ei ne turhia ollut ja hyvä niin. 

Siitä että on suvun kautta päässyt aina suojatyöpaikkoihin.

Vierailija kirjoitti:

Tietty perusturvallisuuden tunne, että suku auttaa aina talousasioissa. Jos perustaa firman, sieltä saa asiantuntemusta ja rahoitusta, jos tarvitsee opiskelija-asunnon, suku vuokraa kivan jugend-yksiön Eirasta sinulle, jos tarvitset työpaikan, suvun firmasta löytyy hyväpalkkainen positio ja urakin urkenee.

Just. Tämä on varmasti jo sitä kultalusikka perillisten eliittiä jo: 

 Isot perinnöt, omistusasunto tai parikin heti nuorena, sijoitussalkku jo teininä, hyvä koulutustaso ja jos mokaat taloudellisesti niin pappa tai mamma tulee pelastamaan aina. 

Näille kultalusikka suussa syntyneille on pedattu valmiiksi jo leveämpi elämä. Raha / varallisuus on heille jotenkin itsestään selvyys, eivät he pidä sitä mitenkään etuoikeutettuna, vaan se on ihan normaalia ja voivat jopa ihmetellä sitä miksi jollakin keski-ikäisellä ei ole herranen sika omistusasuntoa ja että kaikki eivät omista edes jonkunlaista sijoitussalkkua tai kaikilla ei ole omaa lomamökkiä rantatontilla. 

Se sanonta on kultalusikka suussa syntynyt. Nuo luettelemasi asiat täsmäävät kaikki kohdallani. Totta kai päivällinen syötiin yhtä aikaa, nykyäänkö ei?

Oletteko koskaan tunteneet ketään tällaista kultalusikka suussa syntynyttä joka ei jollain tapaa leveile sillä erityisesti niille jotka eivät kuulu samaan elintasoon? 

Antakaa mä veikkaan. 

Ette

Vierailija kirjoitti:

Tunnistaa siitä, että henkilö on positiivinen, eikä osaa kahdehtia eikä katkeroitua muiden vauraudesta tai menestymisestä. Ei ole sellaista kotonaan oppinut, eikä ole myöhemminkään tarvinnut tuota taitoa omaksua. 

Ajatella myös juuri ja juuri toimeentulonsa saavista osa on kuvaamasilaisia. Se on asenteista kiinni. Kaikki ei kadehdi vaikka olisi mammonaa hyvinvähän.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan tunteneet ketään tällaista kultalusikka suussa syntynyttä joka ei jollain tapaa leveile sillä erityisesti niille jotka eivät kuulu samaan elintasoon? 

 

Antakaa mä veikkaan. 

Ette

Juuri näin!!!! Kyllä se tavalla tai toisella kuuluu ja se näytetään AINA että pätäkkää on ollut suvussa, elämä on taloudellisesti turvattua, on omaisuutta ja se peritään. 

Se on vähän sama kuin vegaanit ja diblomi-inssit -->> se tulee kyllä 100% varmuudella muiden tietoon ja yleensä joka käänteessä. 

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan tunteneet ketään tällaista kultalusikka suussa syntynyttä joka ei jollain tapaa leveile sillä erityisesti niille jotka eivät kuulu samaan elintasoon? 

 

Antakaa mä veikkaan. 

Ette

Olen, sisarukseni.

Vierailija kirjoitti:

Kultalusikka lapsi pukeutuu valkoiseen (pellavaan) ei tarvitse murehtia jos tahrat ei lähde pesussa tai pitää pestä päivittäin ja silittää. Ne vaan ilmestyy takaisin puhtaana ja sileänä ja ainahan voi ostaa uudet jos ei lika tai dödöläikät lähde. 

Valkoisen pellavan voi valkaista kloriitilla. Siinä on vaate jonka saa pysymään kuosissa niin kauan kuin materiaali kestää.

Ainoa todellinen merkki on se, että jälkikasvu voi opiskella ja toteuttaa itseään haluamallaan tavalla. Palkkatyön vuoksi ei tarvitse opiskella tai etsiä harjoittelupaikkoja. Elanto on turvattu pelkillä pääomatuloilla. Lapsen nimi siis löytyi jo ennen kouluikää loppuvuoden juorukalenterista.

Vierailija kirjoitti:

Tunnistaa siitä, että henkilö on positiivinen, eikä osaa kahdehtia eikä katkeroitua muiden vauraudesta tai menestymisestä. Ei ole sellaista kotonaan oppinut, eikä ole myöhemminkään tarvinnut tuota taitoa omaksua. 

Samassa perheessä voi olla positiivisia ja negatiivisia ihmisiä, vaikka kasvatus olisi ollut ihan samanlaista. Huomaan esim. omista lapsistani, että toinen on aina positiivinen ja tyytyväinen kaikkeen, toinen valittaa jatkuvasti ilman mitään syytä.

Omissa sisaruksissani on samaa. Toinen on ollut lapsesta asti pahantuulinen ja negatiivinen, toisella kaikki hyvin, vaikka mitä tapahtuisi. 

Eli onko se kultalusikka suussa syntyminen luonnekysymys? Jos olet negatiivinen, niin sinulla on kaikki edelleen huonosti, vaikka oikeasti kaikki olisi ihan hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko koskaan tunteneet ketään tällaista kultalusikka suussa syntynyttä joka ei jollain tapaa leveile sillä erityisesti niille jotka eivät kuulu samaan elintasoon? 

 

Antakaa mä veikkaan. 

Ette

Olen, sisarukseni.

Mihin se sinun kultalusikkasi hävisi? Peräreikääsi? 

https://www.vauva.fi/keskustelu/6581922/miten-kierratte-sen-etta-vanhem…

tässä esimerkki vaikkakin on provo, mutta voisi olla tottakin

Vierailija kirjoitti:

Kotipaikkakunnaltani tunnen kolme keski-ikäistä miestä joille kaikille kehittyi persoonallinen luonnehäiriö pitkälti johtuen siitä että syntyivät kultalusikka suussa. Aidosti luulevat olevansa muita parempia ihmisiä, vaikka lahjoiltaan ovat totaalisen keskinkertaisia - joku vaan antanut pelimerkkejä käyttöön millä mällätä. 

 

Joka ikinen sosiaalinen tilanne kulminoituu heillä siihen ylimieliseen nauruun kun itseriittoisesti pitävät itseään niin mahtavina ja muita säälittävinä. Rahan perässä pyöriviä naisia on kaikilla ollut, mutta enimmäkseen ovat surkeita naisrintamalla koska edes golddiggerit eivät jaksa vuosikausia katsella noin itseään täynnä olevia persoonia. Ainakin kaksi heistä on kroonisen yksinäisiä, haluaisivat kavereita ja seuraa, mutta jostain kumman syystä ihmisiä ei nappaa.

Tulee mieleen tämä Niko Ranta-aho.  Syntyi hyvätuloiseen kotiin, en tiedä mutta voisin kuvitella että ns. nousukasperheeseen jossa ansaittu vauraus sokaisee ja luullaan, että ollaan parempia kuin muut. Korostan että tämä on vain arvuuttelua, en tiedä millaisia vanhempansa olivat (paitsi rikkaita), mutta poika vaikuttaa suoraan sanottuna idiootilta. Sillähän oli näissä huumepiireissä jokin salanimi ”cobra” tms, aivan kuin joku kasiluokkalainen.

Omasta mielestäni kultalusikka-kategoriaan mennään siinä vaiheessa kun koko loppuelämä on turvattu perheen tai suvun puolesta. Siis saadaan asunto tai useampi, koko loppuelämän kestävä rahavirta jostain sijoituksista, mahdollisesti myös työpaikka jos jotain haluaa puuhastella, mutta ei missään nimessä mitään raatamista vaan ihan muodon vuoksi että voi sanoa omaavansa tietyn tittelin. Siis sillä tavalla ettei ikinä tarvitse huolehtia veloista tai onko varaa vaikka matkustella. 

En pidä ajokortin maksamista enkä edes auton ostamista lapselle merkkinä kultalusikasta. Tai kuukausittaisiakaan rahallisia avustuksia, ellei puhuta useista tuhansista. 

Lyhyesti sanottuna, kultalusikka suussa syntynyt on sellainen jonka ei tarvitse ikinä miettiä raha-asioita normaalin palkansaajan tavoin.