HUHTIKSET 05 VIIKKO 21

En olekaan pitkään aikaan piipahtanut täällä.. Ja unohin välillä jo noi tunnuksetkin, mut sit kerran juolahti mieleen =)



Eipä meille kyllä sen kummempaa kuulukaan, että sikälikään en ole viittiny tulla samoja juttuja joka päivä kertoilee ;)

aika hassu juttu.. en edes muistanu että mallu on saamassa vauvaa, siis toista.. tai onkohan siitä jo niiiin pitkä aika, ettei viimeks ollu ees tietoakaan.. sama juttu tietty errj:n kanssa.. eli onnittelut vaan molemmille.. ja joku muukin on saanu jo toisen/kolmannen/jne..



MInä aloitin (jälleen..) pudottamaan painoa.. vähän sitä on lähtenykin.. ainakin on tullut sen kaltaisia kommentteja joiltakin tutuilta =) Ja kuntoilun aloitin. Olin tossa talvella niin uupunut (suoraan sanottuna, masentunut?) että mikään ei huvittanu.. Oli siis oikeesti aika karseeta!! Kevät tuli, ja kuntokärpänen iski ;) Nyt olen antanu kuntopyörälle kyytiä, ja viime viikolla ostin sauvatkin niin nyt olen sit sauvakävelyäkin harrastanut :)



Lisää lapsia ei (todellakaan!!!) ole tulossa. Nää kolme on kyl IHAN riittävät!!

Päiväunista oli viimeviikon pinossa puhetta.. eli meillä poitsu nukkuu vielä yhdet tai aika usein kahdetkin päikkärit. Ja ihan tunneista saa puhua jos määrästä puhutaan. Eli useamman tunnin nukkuu, etenki näin päivällä..sit iltapäiväunet on lyhyemmät.



Sanoja ei vieläkään puhu, mutta eiköhän nekin vielä joskus sieltä tule.. (isoveljellähän tuli vasta vajaa 4v, tai tietty sanoja sitä ennen mutta sillon alkoi vasta " puhumaan" )



eipä tässä kummempia.. onnittelut tosiaan kaikille vauvaa odottaville tai jo sen saaneille =)

heissulivei!

-N-

Ihan pakko oli vain sinua tulla tervehtimään koska tiedätkös mitä, olet ollut mielessäni näin keväällä aika usein koska olen selaillut kesäkukkakirjaa ja siellä aina törmään Nolaana-nimiseen kukkaan ja olenkin usein miettinyt minne olet kadonnut:)



Eipä siis mitään muuta kuin hauska kuulla sinustakin ja kaikille muille hippusten äideille aurinkoista viikon jatkoa!



t. Kiiamaria, huhtihippunen ja toukotyttönen

Tosi kiva kuulla sinusta, Nolaana, olen usein ajatellut mitä sulle ja katraallesi kuuluu!!



Huh, mulla on ollut niin stressi-kamala-päivä, olen tehnyt töitä Amanda sylissäni istuen, anoppi lähti (niin, en tiedä kerroinko, mutta A oli tossa taannoin oksennustaudissa ja nyt viikonloppuna sairastui molemmat isommat lapset sekä anoppi...) ja nyt kohta rynnistän Suomi-koulun hallituksen kokoukseen.



Mutta piti tulla kertomaan Amandan viralliset 2-vuotistarkastuskuulumiset. Eli tänään oli tarkastus (jossa istuin aivan helisemässä kun olivat puolitoistatuntia myöhässä!!) ja A on pitkä ja hoikka, 96,5 cm ja 11,5 kg. Osasi kaiken mitä piti osata, tunnisti kuvia, rakensi torneja, potki palloa ja mitä kaikkea muuta =)



Mutta voi apua, nyt pitää juosta......

Olinko se minä, joka perjantaina kirjoitin, että tuntuu kuin kaikki raskaus- ja varsinkin synnytystä enteilevät olotilat olisivat tiessään? Njoo...



Aamuyöllä kolmen aikoihin heräsin supistuksiin, jotka oli heti alusta lähtien aika voimakkaita. Yritin levätä sängyssä, mutta pian oli pakko nousta ylös. Yritin liikuskella, mutta pian oli pakko mennä suihkuun. Yritin suihkutella, mutta pian oli pakko käydä huikkaamassa miehelle, että alkaa pakata kamoja. Helka heräsi myös, kello oli ehkä jotain neljän jälkeen. Sanoin miehelle, että koittaisi ensin saada Helkan takaisin unille ja menin itse takaisin suihkuun odottelemaan. Siellä supistukset sen kun kovenivat ja ajattelin, että huhhuh jos tätä menoa jatkuu, olen valmis nuolemaan sairaalan käytävät siitä hyvästä, että pistävät minuun kaikki mahdolliset käsillä olevat puudutteet. Sitten aloin tajuta, että ei taida enää puudutteet ehtiä ja konttasin suihkusta huutamaan miehelle, että nyt on kiire. Sitten vaan kärvistelin, kunnes päästiin lähtemään. Onneksi oli aamuyö ja vähän liikennettä, jossain vaiheessa matkaa alkoivat jo karjuntasupistukset. Sairaalan pihassa oli ambulanssi, josta tulivat paarien kanssa vastaan kun näkivät minun ryömivän autosta. Kohtelias ambulanssimies kysyi: " Oletteko tulossa synnyttämään?" , vastasin vähemmän kohteliaasti, että " Ei kun joutessani tässä huudan" . Tyhmään kysymykseen jne... Olisi kyllä lapsi syntynyt sairaalan hissiin elleivät olisi vieneet mua paareilla, sillä noin vartin kuluttua poika oli maailmassa. Syntymäaika klo 6:11, painoa 4120g ja pituutta 52cm.



Semmonen reissu, ei todellakaan mennyt minkään kuvitteellisenkaan käsikirjoituksen mukaan. Mutta ihme ja kumma: ei välilihan leikkausta, ei repeämiä, ei tikin tikkiä. Pystyin heti kävelemään, istumaan, käymään vessassa irvistelemättä. Vointi 100-kertaa parempi kuin viimeksi!! Nyt ollaan kotona, tissit ruvella opetellaan imemistä... Poika ei oikein avaa suutaan tarpeeksi ja imemisote on siksi vähän huono. En uskalla antaa vielä tuttia, kun pitäisi saada tissi-imut ensin kohdilleen. Helkan kanssa tässä vaiheessa tissien kipeyttä käytin menestyksellä rintakumeja, mutta en taida uskaltaa niitäkään tän jäbän kanssa, kun ei ole yhtä " hyvä" imijä kuin Helka. Yritän pärjäillä, maitoa kumminkin tulee jo hyvin.



Olisi niin paljon asioita, mutta pitää alkaa keskittyä olennaiseen, eli perheeseen. Helka on ottanut " minu ikioma pikkuvejin" hyvin vastaan, mutta sellainen höyryhän se on, että vähän jännittää. Mietin tässä, että vastasyntyneen kanssa kaikki on hidasta, 2-vuotiaan kanssa sen sijaan tosi nopeaa - ja sitten kun pitäisi yhdistää nämä kaksi tempoa, niin varmaan aikansa ottaa ennen kuin siinä pääsee edes jonkinlaiseen tasapainoon. Ja eihän Helkakaan yhtäkkiä osaa painaa jarrua, kun se on tähän asti saanut mennä sen minkä ehtii. Mutta Helka on ihana ja vauva on ihana, niin ihana, etten tajua mikä järjettömyys sai minut epäilemään jossain vaiheessa, riittääkö rakkautta molemmille :) Pillitin muuten kuin pöhkö koko lauantaipäivän ja pussailin ja silittelin poikaa, että semmosen pötkön olin saanut ihan itselle, ah ja voih näitä hormoneita.



Niin ja Nolaanaa olen minäkin ajatellut usein, kiva oli kuulla sinusta!

Wau Errj, ihana kun ehdit kirjoittamaan! Ainakin täällä ollaankin odoteltu uutisia : ) Paljon onnea poikasen syntymän johdosta koko teidän perheelle!



Aikamoinen oli toi synnytyksesi, huh huh! Tosi upeasti kestit vaikka kivut oli varmaan kauheat. Miten muuten miehesi koki synnytyksen? Oli varmaan hälläkin kiire orientoitua tilanteeseen!



Täällä meillä Lauran levottomuus on ehkä hivenen laantunut - esim. vauvan nukkuessa (kun ei ole näkösällä) L leikkii ja touhuaa jo lähes entiseen tapaan. Eilen hän halasi minua ekaa kertaa oma-aloitteisesti pikkuveikan syntymän jälkeen (ja minähän itkin). Laura on saanut muutaman kerra pitää vauvaa sylissään sohvalla, enkä ole ehkä koskaan nähnyt häntä niin onnellisena ja säteilevänä! (nyyh) Meille vanhemmille pitää kuitenkin kiukutella tavallista enemmän, mutta se nyt pitää vaan sitten ottaa vastaan.



Nyt täytyy mennä, terveiset!

O.

..että olen vielä ollut teidän muistissa =)

..onnittelut errj:lle!! Olipa nopee synnytys! (tulin palsta-tauolta näköjään juuri oikeaan aikaan.. kun just satuit saamaan kakkosen :))



kiiamaria: sieltä kesäkukka- kirjasta minä tämän nikin aikoinaan keksinkin! ;)

Kyllä tuo syntymän ihme vaan herkistää.. Ja on se vaan ihmeellisen ihanaa, miten sitä kakkosta (ja kolmosta, ja nelosta jne) rakastaa aivan yhtä täysillä kuin ensimmäistäkin.



Minä jännittelen täällä siskoni puolesta, jolla on tänään Naistenklinikalla tarkempi ultra ja siellä aloitetetaan muutkin sikiötutkimukset. Täti niin toivoo, että siskon vauva on kunnossa!



Omaa napaakin se nverran, että Pihlalla todettiin eilen korvatulehdus. Se ei sinänsä tullut yllätyksenä, sillä hänellähän on putki irronnut, ja liimakorvan vuoksi tulehdukset alkavat sitten miltei heti. Hassua oli vaan eilisessä se, että Pihlalla ei ollut kuumetta, ei kipua eikä mitään. Hän vain rapsutteli oikeaa korvaa, joka kutisi. No, tulehdus oli sitten vasemmassa korvassa ja oikea (jossa on putki paikallaan) on kunnossa. Niin, keuhkoissa kuulemma myös rohisi, ja lääkäri kysyi, että paljon sitä kuumetta on. Mutta kun ei ole, eikä muitakaan oireita. Hyvä siis näin.. Putkitusta odotellaan, koska ennestään tiedän, ettei tämä tähän yhteen tulehdukseen jää... Saas nähdä tepsiikö antibioottikaan..



Minulla päässä surraa neuropsykan asiat. Tentti on keskiviikkona ja eilen Pihla ja isovelikin " lukivat tenttiin" ... Teksti kirjassa on minulle yhtä kuin " pläppä-pläppä pöppeli-pluppeli" , mutta jospa kuitenkin pääsisi tentistä läpi. Kukahan se olikaan joka keksi, että opiskelu olisi tähän elämän rakoon hyvä juttu?



Nyt hommiin...

Todellakin tyyntä myrskyn edellä! Jossain vaiheessa olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksiasi nopeasta synnytyksestä. Itsellä myös samanmoinen kokemus, eli ehdin juuri ponnistamisvaiheeseen sairaalaan. Asia on jotenkin jäänyt tuonne takaraivoon melko pelottavana.



On se ihme juttu, miten sitä rakkautta löytyykin. Ja sisarusrakkautta on myös ihana katsoa. Eilenkin T leikkipuistossa hyvin ylpeänä esitteli muille lapsille pikkusiskoa ja selitti kaikkea mahdollista, miten pikkusisko on pieni vielä etc. Ja illalla meni sänkyyn siskon viereen, pussasi ja paijasi ja ihan tosi hellästi sanoi, että minä rakastan sinua. Ja äiti itki.



Hippusen ötökkäkammo on lientynyt! Toki ampparia kiljuu vielä, jos sellainen tule lähelle, mutta muut pikkuötökät eivät aiheutta enää kirkumista. Jotenkin tuo nyt liittyi yleiseen pelkäämiseen, eli T on viimeaikoina pelännyt monenmoisia asioita. Tosi tarkkaan olen nyt katsonut, ettei televisiosta näe tai kuule pelottavia lastenohjelmia yms. Samoin änkyttäminen on melkein kokonaan hävinnyt. Jos todella kovasti innostuu jostain, niin sitten saattaa vähän änkyttää.



Iltanukahtaminen on vaikeutunut. Ennen nukuttaminen kesti 10min-puoli tuntia, nyt lähennellään jo kahta tuntia. Kahdeksalta laitetaan kummatkin lapset sänkyyn ja tosiaan eilenkin kello oli puoli kymmenen, ennenkuin uni voitti. Ja ulkona oltiin todella paljon ja touhusi aktiivisesti, mutta ei vaan. Päiväunia nukkuu noin kaksi ja puoli tuntia, mutta en vaan millään haluaisi keskenkään herättää. No, katsotaan nyt muutama viikko, olisiko joku nopeasti ohimenevä juttu.



Muutakin piti kommentoida, en vaan muista mitä!



Mareilalle kiitos vioimeviikkoisista kommenteista!



Mukavaa viikkoa!



K, T 2v1kk ja L 7kk

IHANAA, ONNEA IHAN HIRVEÄSTI PIENESTÄ POJASTA, ÄIDILLE, ISILLE JA SISKOLLE =)



Hurjalta kuulosti synnytys, mutta hyvä, että kaikki meni oikein hienosti ja poika saatiin maailmaan =)



On se jännä, miten sitä rakkautta vaan riittää, muistan Antonia odottaessani, mietin, että miten rakkauttaa riittää toiselle, mutta riittäähän sitä (ja kolmannelle joskus...) Ihan tässä vauva-kuume pukkaa teidän juttuja lukiessanne ;) Ollaan vaan ihan hys, hys, ettei mies kuule...



Lylen siskolle tsemppiä ultraan, toivotaan täällä, että kaikki olisi ok ja Pihlalle parantumisia ja tsemppiä tenttiin.



Nolaana olipa kiva kuulla teistä =)



Nyt Anton hermostuu, lisää myöhemmin...



Mareila+Anton

Sinulla kävi sitten samalla tavalla kuin meikäläisellä eli liian myöhään lähdettiin sairaalaan. Eikä saatu sitä kivunlievitystä...Mutta loppu hyvin kaikki hyvin:) Onnea pienokaisen elämäntaipaleelle!

Nettipimennosta tietokonepimennosta nopea heips.



MUTTA ONNEA ONNEA tuhatkertaisesti teille synnyttäneille ja tsemppiä ensi viikkoihin. Mites se nyt meni Errj ja Ompunäiti saivat pojat ja Kiiamaria.......oliko se tyttö. Sorry tosi pikaisesti silmäilin viestit, mutta onnea tuhannesti.



Elmo kävi kanssa 2 vuotis neuvolassa.....91 cm ja 14.4 kg. Osasi tehdä kaikki tehtävät oli muutenkin tarmokas......neuvolatäti käski luopumaan maitopullosta ja tutista..........perhaps someday kesälomalla ;-)



Palailen paremmalla ajalla....onko sellaista ???

Siskoni kävi tänään siis Naistenklinikalla. Ultrassa todettiin omfaloseelen olevan niin laaja, että esim. maksa oli peitteiden ulkopuolella ja painoi pienen keuhkoja. Sikiöltä puuttui myös virtsarakko ja lapsivettä oli liian vähän (viikkoja 13). Kaiken tämän perusteella on epätodennäköistä, että vauva koskaan selviäisi syntymään asti. Lääkäri suositteli raskauden keskeyttämistä ja siskoni miehensä kanssa päätyi samaan. Siskoni menee osastolle perjantaina ja pienokainen autetaan ulos. Kaavintaa ei onneksi nykyään tarvitse tehdä.



Vauvalla oli myös huulihalkio, joten luultavasti suvussamme on sen suhteen periytyvyyttä.



Elämä on joskus kovin epäoikeudenmukaisen tuntuista ja voimiavarastavan raskaan oloista. Sitä on niin mukana toisen surusa, eikä kuitenkaan ymmärrä. Mietin, että miltä on tuntunutkaan nähdä liikkuvainen pikkuinen (oli heilunut kovasti) 4D-ultrassa ja sanoa siinä samalla hyvästejä omalle tulevalle vauvalle, joka ei sitten tullutkaan vaununkoppaan asti. Ja kaiken keskellä jossain on silti toivo siitä, että joskus meillekin.. Niin siskoni ajattelee yhä.



Anteeksi, tänne onnitteluiden keskelle tätä elämän toista puolta.

Paljon onnea pienestä ukkelista koko perheelle!!! :)



Kuullostipa hurjalta ja hurjan ihanalta moinen vauhtisynnytys... Kuinka kauan sulla silloin Helkan synnytys kesti?



Mietin vaan, kun E syntyi 6 tunnin kuluttua kipeitten suppareitten alusta, niin pitääkö se paikkansa, että seuraava tulee aina vauhdikkaammin....?



Lylen siskolle ja Lylelle kanssa voimia. Kyllä se suru koskettaa aina kaikkia läheisiä ja vaikeinta ehkä onki se sivusta seuraaminen, kun ei kuitenkaan voi mitenkään toista auttaa paitsi olemalla tarvittaessa läsnä.



Me käytii rakenneultrassa viime viikolla ja kaikki oli kunnossa. Lääkäri vähän vihjas, että saattaisi olla E:lle pikkusisko tulossa. Mutta varma tieto selvinnee vasta sitten syksyllä :)



E viimeks eilen taputti mun mahaa ja höpötti " äitillä on vauva masussa" . Hää tuntuu reipastuvan ja itsenäistyvän ja kasvavan päivä päivältä vaan enemmän isoksi pojaksi. Voi nyyh, kuinkahan isolta tuo taapero tuntuu sitte, ku tää toinen syntyy?!?!



Mut nyt on lähdettävä työntekoon, aurinkoista viikon jatkoa!



S ja E sekä masukki

Lyle; voi että miten epäoikeudenmukaista todellakin! Suru on varmasti tosi suuri. Voimia sinulle ja siskollesi.



Eilen me oltiin ensimmäistä kertaa autoilemassa (sairaalasta tulon jälkeen). Lapset ja minä istuttiin takapenkillä, ja siinä lapsia katsellessani mulle todella valkeni miten ihmeellistä on, että saan olla jo kahden ihanan lapsen äiti! Tunsin itseni todella onnekkaaksi. Aion muistella sitä hetkeä tästälähin aina, kun tuntuu ettei mikään onnistu.



Kiitos muuten kaikille, kun kerroitte tuntemuksistanne esikoista kohtaan uuden vauvan synnyttyä. Olenkin ihan ihmetellyt, miten vähän olen kuullut tästä aiheesta kenenkään puhuvan aikaisemmin! Tai sitten ympärilläni on eniten yksilapsisia perheitä, joissa vastaavaa ei ole tarvinnut vielä kokea ja miettiä.



Tänään Laura on mieheni kanssa anoppilassa, joten mulla on aikaa tutustua vauvaan + siivota.. Vauva on ollut jotenkin itkuinen, täytyy yrittää selvittää mitä hän olisi vailla!



Terveiset kaikille ja lohtuhalaus Lylelle,

t. Ompuäiti

Ompunäiti se aina kirjoittaa kuin minun kynästäni (tai näppiksestä). Itsekin " heräsin" pari päivää sitten molempia lapsia sylissä pitäessäni, että olen onnekas ja rikas kun saan olla kahden ihanan lapsen äiti. Se on suuri asia.



Meilläkin on vauvalla ollut vähän itkuisuutta, olin jo lähes varma, että tämä on helpompi tapaus kuin isoveljensä (muistatteko plikat kun tunnustin kesällä -05 olevani teille kateellinen jotka joitte kahvia, minä kun olin ilman sitä herkkua noin 3 kk esikoisen herkän vatsan takia) mutta eilen vauva itkeskeli ja kärsi ilmeisesti masuvaivoista. Käytössä on jo Cuplaton ja Rela-tipat, josko niistä olisi apua. Toivon todella, että tyttö olisi vähän armollisempi vanhempiaan kohtaan kuin veljensä. Toisaalta pojasta kasvoi iloinen ja terve lapsi joten en valita.



En taida enää osata kirjoittaa muuta kuin vauva-asiaa...

Joskohan nyt ehtisi istumaan alas ja kirjoittamaan jotain ajatuksella ???



Ihan ensiksi suuren suuri virtuaalihalaus Lylen siskolle ja tietysti Lylelle, sillä koskeehan tämä myös häntä. Taitanet potea myös EI-ansaittua huonoa omaa tuntoa omista lapsistasi......? Toivotaan, että ajanmyötä myäs sisaresi saisi haluamansa lapsen!!



Sitten teille tokiksille (heh toiskertailais äideille). Ihan turha pyydellä anteeksi vauvajutuistanne.....sitähän teidän elämänne tälle hetkellä on ;-) Siihen kun lisätään päälle hormonit, väsymykset sun muut niin avot, kyllähän sitä ihmettelyn aihetta riittää :-)



Hemmon kanssa menee kaikki hyvin. On aivan loistava pakkaus :-) Mieheni ja Elmo ovat solmineet tiivistä isi-poika suhdetta viime aikoina. Mies on suorastaan " uusio-rakastunut" Elmoon. Hän yritti juuri itse selittää, että oikeastaan nyt osaa nauttia paljon enemmän tuollaisesta kaikkea opettelevasta taaperosta, kun isojen poikien kanssa enemmän odotti, että päästäisiin kalaan, tuunaamaan neppisautoja etc.

Välillä toisaalta ärsyttää, kun miehen kehottamana/komentaman Elmo varmaan seisoisi päällänsäkin, kun taas äidille enemmän temppuillaan ja kokeillaan rajoja ;-)

Toisaalta mä olen antanut itselleni välillä luvan " repsahtaa" ja nauttia siitä, että kun mies tulee töistä kotiin mun ei tarvitse vääntää asioista, vaan ohjaan Elmon tyynesti miehen luo :-)



Mutta siis tämä kaikki on vapauttanut nyt minulle sitä " omaa aikaa" ja olenkin kohta kuukauden päivät käynyt taas 3 kertaa viikossa punttisalilla treenaamassa. Luksusta ja hermo lepää :-)



Sitten hieman OMAA NAPAA. Mä lähden ensi viikonlopuksi pe-su koulutukseen Vihtiin. Ei paljon hymyilytä ensinnäkään koko viikonloppua pois kotoa puhumattakaan siitä, että koulutus sisältää Muirin taipaleen , eli vaellusta aamunkoitosta illn laskuun........ja nehän ovat luvanneet lauantaiksi sadetta koko päiväksi. Yöpyminen tapahtuu teltassa, eikä muo paljon hymyilytä ajatus siitäkään, että la-su yöksi on luvattu sadetta ja ukkosta.........kivaa. Noh ehkäpä mä yritän reipastua.......tai sairastua äkilliseen ripuli-kohtaukseen :-)



Näihin tunnelmiin poistun takavasemmalle :-)

Lylen siskolle ja Lylelle paljon voimia surun keskelle. Todellakin, niin epäreilua ja käsittämättömän raskasta.



Jatkaisin, mutta pyrähti varpusparvi vauvan housuihin. Kiireinen on uusi elämäni.

aina kun meinaan alkaa kirjoittaa tänne, se herää, tekee kakat tai haluaa tissiä. Ja kun kaveri on muuten tosi lunkin oloinen heppu, nukkuu monta tuntia, öisinkään ei ole syönyt kuin pari kertaa. Minä tietysti ravaan sen luona tarkistamassa, onko kaikki kunnossa, koska en voi uskoa, että vauva voisi nukkua jopa 6 tuntia putkeen ??!! Kivaahan se olisi, jos tämän kanssa pääsisi kahta tuntia pidemmillä syöttöväleillä, mutta pelkään, että tämäkin on vain tyyntä myrskyn edellä. Eihän tämä pieni ole edes viikkoakaan vielä. On se muuten hyvä, että vastasyntyneen ihanuus vähän unohtuu lapsen kasvaessa, muuten olisin varmaan koko ajan paksuna. Minä olen taas ihan pyörällä päästäni tämän hepun kanssa, että se voikin olla niin äärettömän ihanan ihanan ihana (hormonit...)



Helka - ihohisko - ei ole reagoinut mitenkään hirveän voimakkaasti, mutta ei se ihan oma itsensäkään ole. Tosin se sai pahimmoilleen flunssan, lisäksi on periaatteellista ei-ei-eikää, joten vähän vaikea sanoa, kuinka paljon johtuu vauvasti. Ainoa selkeä mustasukkaisuus tulee kun syötän vauvaa, sen näkee ihan Helkan silmistä ja se on heti tulossa samaan syliin = vauvan päälle. Eikä kelpaa mikään vieressä oleminen ja kirjan lukeminen, vaan se lähtee lopulta aina äkäisesti tuhisten ja puhisten pois. Olisin varmaan helisemässä, ellei mies olisi kotona. Tänään se kyllä suostui jo tekemään palapeliä mun kanssa kun syötin vauvaa, joten ehkä se siitä.



Tuo periaatteellinen ei-ei-eikä on hiukkasen hermoja raastavaa. Yleensä se tulee iltapesulla tai ulkovaatteita pukiessa. Ei voi kyllä aina käsittää, miksi pitää alkaa riehua niiden vaatteiden kanssa, vaikka haluaa ulos. Ja miten sekunnin murto-osassa hyvästä jutusta voi tulla EIKÄ. Nyt olen myös tajunnut, mitä kaikki tarkoittaa, kun sanotaan että esikoinen alkaa tuntua niin isolta vauvan rinnalla. Tosiaan, olen kyllä joutunut monta kertaa näinä päivinä miettimään omaa suhtautumistapaani Helkan tekemisiin, että suhtaudunko samalla tavalla kuin ennenkin. Kun tyttö melkein kasvoi pituuttakin silmissä ja miten se ei yhtäkkiä tunnukaan melkein vauvalta...



Pakko vielä kertoa vähän tästä vauvasta, ihan käsittämätöntä, mutta se tosiaan hymyili ekan kerran samana päivänä kun syntyi. Siis näitä unissaan tulevia refleksejä, mutta oli kyllä aika yllätys kun yhtäkkiä pojan kasvoille leviää hymy ja ikää taisi olla alle 6 tuntia! Kaikki asiat ei ole ihan hymyä vaan, sillä imetys on aika tuskaa. Pojan imuote on edelleen vähän hakusessa ja AUTS miten paljon se voi sattua, kun tissit on tupaten täynnä ja nännit aristaa ja on melkein verillä. Ote on periaatteessa ihan oikein, mutta poika pitää suunsa liian supussa. Mutta parempaan päin ollaan menossa.



Katsura tais kysellä mun mietteitä nopeasta synnytyksestä. Juu, kyllähän siitä vähän sellanen olo jäi, että en ihan heti kohta ole ajatellut raskautua uudestaan. Mutta en minä sitä ihan täysin hallitsemattomana kokenut: jos Helkan synnytyksessä avautumisvaihe oli hanskassa ja ponnistusvaihe ei, niin nyt oli toisin päin. Avautuminen meni nyt rytinällä enkä ehtinyt päästä supistusten rytmiin, roikuin vain mukana ja se oli vähän paniikki. Mutta ponnistusvaiheessa tunsin tällä kertaa, kuinka lapsi liikkuu ulospäin, tunsin milloin supistus tulee ja tiesin mitä olin tekemässä. Vaikka kaikki tapahtui edelleen nopeasti, en kokenut sitä " räjähdyksenä" . Mun suurin pelko Helkan odotusaikana oli, että ei ehditä sairaalaan, nän siitä paljon painajaisia. Tällä kertaa en edes miettinyt sellaista vaihtoehtoa ja nyt siinä meinasi käydä niin... Mutta mahdollista ensi kertaa ajatellen - ensi kertaa en kyllä aio edes harkita (muutenkaan) ihan muutamaan vuoteen.



Nyt lähden laittamaan vaipat tälle pyyhkeen sisällä räpöttävälle ylensyöneelle kaverille, ja sitten nukkumaan.



Niin, se edellisen viestin uusi elämä, josta aioin kirjoittaa. On ihan outoa olla kahden lapsen äiti, aivan erilainen fiilis kuin silloin kun Helkan kanssa aloitettiin elämää laitoksen jälkeen. Nyt tuntuu hassusti paljon enemmän siltä, että on aloittanut uuden luvun omassa elämässään.

Kiitos kovasti teille kaikille ymmärtävistä ja voimiatoivottavista sanoista! Siskoni on ollut uskomattoman avoin ja myös mielestäni vahva. Hän on toki masentunut, itkenyt, majoittunut muutamaksi päiväksi sohvalle. Mutta samalla hänellä on myös rohkeutta ajatella, ettei tästä surusta voi kauaa pitää kiinni ja on toiveikkaana suunnattava eteenpäin. Jaksaisinkohan itse pitää toivoa yllä?



Meillä oli eilen lasten kevätjuhlat, jotka oli todella hienosti järjestetty. Ja minä höppänä taas itkeävollotin, kun omat lapset esiintyivät. Esikko oli saanut prinssin roolin (lauloivat " prinsessa ruusu linnassa" ..) ja hän hoisi sen niin tyylillä. Pihla oli hovineito ja lauloi niin upeasti muiden mukana - ja kotimatkallakin vielä. Kävimme muuten ennen juhlia ravintolassa syömässä appivanhempieni kera ja lapset käyttäytyivät aivan mahtavasti ja söivät hyvällä ruokahalulla. Pihla istui mummonsa vieressä paikallaan yli tunnin, isojen tuolissa! Todella saavutus meidän vipelöltä. Pihla silitteli yhdessä vaiheessa mummon käsivartta ja sanoi " pehmeä mummo" silleen rakastavalla äänellä. Mummo naureskeli, että vuosi vuodelta sitä pehmenee...



TÄnään suuntaamme nokkamme mun vanhempien luo (siskoni tulee sinne Naistenklinikalta) ja pääsen katsomaan mun vappupäivänä syntynyttä kummipoikaa myös. Huomenna tämä mamma lähtee tyttöjen kanssa tapaksia syömään. Sunnuntaina onkin Suhupo:n (halkioyhdistys) hallituksen kokous.. Siivouksen varmaan siis skippaamme ja sotkuihimme hukumme, mutta ainakin onnellisina olemme :)



Mukavaa viikonloppua kaikille!

Yritän täältä kiireen keskeltä muutaman sanan raapustaa. Tuntuu, että ihan kokoajan on kiire.



Vauvautuneille: Kertokaa vaan vauva-juttuja, ihan ymmärrettävästi ne ovat päällimäisenä mielessä. Minä ainakin tykkään niitä lukea ja kommentoida =) vaikka aihe ei meille ajankohtainen olekaan.



Lylelle lohtuhali ja siskolle voimia. Hienosti on siskosi asian ottanut.



SannaP: Anton syntyi tasan puolet nopeammin kuin esikoinen (tosin synnytysten väilissä oli 4v)



Ompunäidille; Noita onnentunteita lapsista tulee vielä paljon lisää =) Minulla vieläkin poikia katsoessa tulee, hetkiä kun valtava onni ja kiitollisuus lapsistani valtaa minut. Jotenkin vieläkin ihmettelen, miten niin suuri onni on minua kohdannut ja olen saanut kaksi ihanaa, suloista poikaa. Vastapainona tulee niitä hetkiä, kun ihmettelen, että mihin ruljanssiin olen itseni laittanut (kuten eilen aamulla, kun molemmat heräsivät väärällä jalalla ja kiukuttelivat koko aamun, Anton kiusasi esikkoa ja kaikki huipentui esikoisen 45min. kestäneeseen raivariin, aiheena" en laita hupparia" ) Toivottavasti vauvan itkuisuus on mennyt ohi.



Toivottavasti Vaakakiksen reissu menee hyvin...Kiva kun olet taas langoilla.



Errj: Meidän Antonkin hymyili, noita refleksi hymyjä alle vuorokauden ikäisenä, ihania =) Juu, onneksi sitä unohtaa miten ihana vastasyntynyt voi olla, muuten meilläkin olisi täällä niitä liuta, muistan tuon tunteen, kun vauva on vaan NIIN IHANA. Meidän esikoinen oli rauhallinen vauva, nukkui älyttömän hyvin ja oli oikein tyytyväinen...Anton taas, hieman toistamaata (mutta hän oli sitä ihan laitokselta asti)



EHdottomasti on erilaista olla kahden lapsen äiti (kokeneemmat voivat kertoa, onko erilaista olla kolmen/neljän lapsen äiti) Minä olin itse jotenkin valmiimpi Antonin synnyttyä ja perhe tuntui enemmän kokonaiselta.



SittenON: Anton on IHANA, toki tempperamenttiä yhä edelleen löytyy, naapurillekkin annettavaksi. Poju on hyvin omatoiminen, ts ainakin haluaa yrittää itse tehdä ihan kaiken, tänään ähisi nepparin kanssa vaikka miten kauan. Jotenkin tässä iässä mitä hippuset ovat mielestäni ihanaa, on se vauvan ja vähän isomman lapsen ristiriita, toisaalta ymmärtää ja osaa paljon ja toisaalta on ihan pieni vielä. Sanoja tulee kokoajan ja Anton toistaa niitä (vähemmän kauniitakin...mitä miehen suusta pääsee) Yksi aamu mies totesi aika kovaan ääneen " V****u" hetken kuluttua kuului vieno, mutta tomera " ittu" totesin miehelle, että alahan siistiä suutasi. Mies ei yleensä kiroile (varsinkaan lasten kuullen, mutta yksi kerta riittää..)



Anton on alkanut selkeästi tykätä tietyistä ihmisistä, esim. meidän äidistä Anton tykkää kuin hullu puurosta, kun mennään äidin luo saa vain isoäiti auttaa Antonia ja pitää Antonia sylissä, toinen Antonin suuri rakkaus, on yksi ystäväni, hänen syliinsä Anton menee usein itse (yleensä Anton ei mene kenenkään muun kuin minun syliini) Muutenkin Antonille on iskenyt oikea hellittely kausi, osansa saavat äiti, isi ja isoveli ja kaikki kaverit, Anton käy halimassa ja paijaamassa ihmisiä ja kovasti haluaisi suukotella kaikkia =) Vähän hupsu tuo poika on.



Nyt siivomaan ja muihin hommiin, mukavat viikonloput =)



Mareila+Anton