Lue keskustelun säännöt.
Mulle tulee hyvä mieli siitä, että ihmiset epäonnistuu pyrkimyksissään
12.07.2026 |
Eivät saa haluamaansa opiskelupaikkaa, eroavat jne. Muiden sairastumisista ja kuolemista olen kyllä erittäin pahoillani.
En ole koskaan osannut iloita kenenkään puolesta vaan tunnen ainoastaan kateutta, jos joku muu saa jotain ja minä en. Mistä tämä kertoo?
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tämä viesti kuvaa hyvin mielestäni tämän ajan itsekeskeistä eli itsekästä ajattelua minäminä ihmisillä. Mikähän oli motiivinaan kun tämän kirjoitti, toivottavasti alkanut itsekin epäilemään...
Mitä tarkoitat tällä ajalla? Ja meinaatko, että ihmiset eivät ole ennen tunteneet kateutta? Aikamoista menneiden aikojen romantisointia, kun tietää, että ihmiset ovat aikojen alusta asti jopa surmanneet toisiaan kateuspäissään.
Ap
Olen sellainen, joka ei tunne kateutta lähes ollenkaan. Mielestäni se johtuu hyvästä itsetunnosta, omasta asenteesta ja hyvästä itsetuntemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä herättää paljon tunteita täysin tuntemattoman ihmisen ajatukset. Yksi jopa suuttui aloituksen johdosta.
Mistä tämä kertoo?
Totta puhuen, huomaan myös itsessäni vastaavia piirteitä toisinaan. Poikkeuksena nuoret ja vanhukset. Heidän kohdallaan toivon aina parasta. Varsinkin itsenäistä taivaltaan aloittava nuori tai se yleisurheiluseuran juniorikilpailujen viimeinen jne. Mutta sormi pystyssä muita kouluttavan kompastuminen omaan toimintaansa, esim. Marin, Aki Linden, Tuppurainen, Lindtman, Adlercreutz, Orpo jne. Monesti siis poliitikkoja, joilla näkyvyyttä mediassa. Nostaa hymynkareen suupieliin, ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali ihminen. Kaikki noin ajattelee, ja ne jotka kieltävät valehtelevat.
No ei kyllä ajattele. Kuvittelemalla näin, että muut ovat tässä samanlaisia kuin itse, oikeutat tällaisen ikävyyden itsellesi.
Toki ei vahingonilo (tai kateus) mitenkään harvinaista tietty ihmisillä ole, mutta ei ole todellakaan tervettä ajatella varsinkaan lähes kaikista ja aina noin. Aika ikävä luonteenpiirre tuollainen. Ja kielii vähintäänkin isommista ongelmista oman itsetunnon kanssa.
Kaikkien ihmisten neuroniverkko ja endokriininen järjestelmä ovat samanlaisia, joten kaikki tuntevat noita tunteita. Et myöskään pystynyt kieltämään tätä itseltäsi, vaan syylistit vain kommentin kirjoittajaa.
No minulle ei kyllä ole tullut mieleenkään olla kateellinen siitä, että joku tuntematon on noussut uikkarissa lavalle ja saanut valtavan suosion maailmantähtenä. Joku Jennifer Lopez. Jennifer on kaunis, rikas ja kuuluisa, mutta en ole hänelle kateellinen, vaikka hän on unelmansa saavuttanut. En haluaisi olla hän ja voin onnitella häntä menestyksestä. Olga Temosen elämä eläimineen (ei se julkkistyö) oli sellaista mitä itse olisin halunnut, mutta en ole saanut. En tuntenut kateutta hänen eläessään, mutta olin tosi onnellinen hänen puolestaan sairauden julki tultua. Siis siksi, että hän on saanut kokea hyvän elämän ja kaikki ne ihanat eläinpersoonat + muuten hänellä ollut ihana elämä. Itse en ole saanut eläintarhaani vieläkään, eikä elämäni ole muutenkaan ihana. Mutta sen arvostaminen, että joku muu on saanut elää ne hetket ennen kuolemaansa on ensisijainen tunne, ei kateus siitä, että itselläni ei ole ollut samaa. Kykenen kyllä tuntemaan kateutta, mutta sellaista tapahtuu kerran 10 vuodessa, jos sitäkään. Havaitsen sen tietenkin ja tarvittaessa käyn keskustelun itseni kanssa siitä mistä se johtuu ja voisinko tehdä asian tiimoilta jotain. Riippuen tietysti siitä, mikä kateudenpistoksen on aiheuttanut. Joko annan mennä sen meren huuhtelemana pois tai teen jotain edistääkseni sitä, että "saan saman". Harvoin kadehtimani on mitään aineellista. Ehkä elämäni on ollut niin karsea, etten ole voinut olla kateellinen muille. En olisi muuta ehtinyt tehdäkään, kuin kadehtia toisia koko elämäni :D Ehkä olen siis oppinut jo varhaisessa vaiheessa käsittelemään asiat muutoin kun kadehtimalla, eikä kateus nouse enää edes pintaan. Tunteita voi myös oppia ohjailemaan niin, ettei mikään tunne ota valtaa.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä herättää paljon tunteita täysin tuntemattoman ihmisen ajatukset. Yksi jopa suuttui aloituksen johdosta.
Mistä tämä kertoo?
Siitä, ettei kateellisista ihmisistä tykätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johanna, mees nyt kävelyttää sitä piskiäsi ja anna muiden onnistua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epärehellisyydellä saavutettu menestys on aina pois muilta. Koulukiusaajan menestys (samalla kun kiusattu jää työkyvyttömäksi) on pois koko yhteiskunnalta.
Todella vaarallista hokea tuollaista mantraa, että "muiden menestys ei ole keneltäkään pois".
Ja jos kaksi henkilöä on hakenut samaan työtehtävään tai tavoittelee samaa kumppaniehdokasta, niin toisen onnistuminen on todellakin toiselta pois, koska toinen jää ilman kyseistä työpaikkaa tai puolisoa.
Kun joku voittaa, niin joku toinen häviää.
Suora kilpailutilanne jonkun kanssa on vähän oma tilanteensa.
Toisaalta kolmiodraamaan lähteminen on huono juttu muutenkin. Sitten toisaalta voi löytää toisen kumppanin, ehkä sopivamman itselle sellaisen kanssa, että tunne ja halu on molemminpuolinen ja tarpeeksi voimakas. Jos ei ole molemminpuolista voimakasta halua ja vetoa suhteeseen, niin ei sitä parisuhdetta olisi kuvitteluista huolimatta muutenkaan välttämätä syntynyt, tai siitä ei olisi tullut hyvää.
Ja kaikkia ei voi valita yhteen työpaikkaan. Onko se nyt sitten sen valitun vika? Harmittaa tietenkin voi, mutta kyllä näissäkin tilanteissa voi suhtautua muullakin tavalla asiaan kuin olemalla nimenomaan kateellinen toiselle tai iloita toisen (myöhemmästä) epäonnesta, jos vaikka ero tuleekin tai firma jonne pääsi töihin, menikin konkkaan.
Ehkä se olikin hyvä, ettei tullut valituksi, jos kerran firma oli menossa konkkaan ja tämä yhteinen ihastus paljastuikin mulkeroksi tms? Asioita voi katso monesta vinkkelistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja kokemuksia asettumalla hänen asemaansa.
-Mun ensimmäinen reaktio olisi vain auttaa, ja järkytys että toista sattuu. taidan olla super empaattinen. Ajatus, että ensin miettisin miltä Minusta tilanne tuntuisi, tuntuu itselle vieraalta ja itsekkäältä. Toki siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, jos sitten kuitenkin auttaa.
Sulla taitaa sitten olla elämässä kaikki asiat hyvin. Löytyy hyvä puoliso, unelmien työpaikka ja terveyttä. Silloin on helppoa olla iloinen, pirtsakka ja empaattinen.
Mulla on kaikki elämässä pyllyllään, mutta autan aina muita jos voin. Vaikka tiedän, että elämäni on sen jälkeen edelleenkin pyllyllään ja joskus autettava on pahalla päällä (eräs kaatunut vanhus). Että itselle voi jädä paha mieli, mutta autan silti.
Mä nautin kun naiset epäonnistuu, koska en oo saanu pillua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
toivon tämän viestin olevan yksikertaisuudessaan vain tröllipeikon ajanvietettä...
Voi olla, mutta siskoni on juuri tuollainen tapaus ja samanlaisia riittää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali ihminen. Kaikki noin ajattelee, ja ne jotka kieltävät valehtelevat.
No ei kyllä ajattele. Kuvittelemalla näin, että muut ovat tässä samanlaisia kuin itse, oikeutat tällaisen ikävyyden itsellesi.
Toki ei vahingonilo (tai kateus) mitenkään harvinaista tietty ihmisillä ole, mutta ei ole todellakaan tervettä ajatella varsinkaan lähes kaikista ja aina noin. Aika ikävä luonteenpiirre tuollainen. Ja kielii vähintäänkin isommista ongelmista oman itsetunnon kanssa.
Kaikkien ihmisten neuroniverkko ja endokriininen järjestelmä ovat samanlaisia, joten kaikki tuntevat noita tunteita. Et myöskään pystynyt kieltämään tätä itseltäsi, vaan syylistit vain kommentin kirjoittajaa.
No minulle ei kyllä ole tullut mieleenkään olla kateellinen siitä, että joku tuntematon on noussut uikkarissa lavalle ja saanut valtavan suosion maailmantähtenä. Joku Jennifer Lopez. Jennifer on kaunis, rikas ja kuuluisa, mutta en ole hänelle kateellinen, vaikka hän on unelmansa saavuttanut. En haluaisi olla hän ja voin onnitella häntä menestyksestä. Olga Temosen elämä eläimineen (ei se julkkistyö) oli sellaista mitä itse olisin halunnut, mutta en ole saanut. En tuntenut kateutta hänen eläessään, mutta olin tosi onnellinen hänen puolestaan sairauden julki tultua. Siis siksi, että hän on saanut kokea hyvän elämän ja kaikki ne ihanat eläinpersoonat + muuten hänellä ollut ihana elämä. Itse en ole saanut eläintarhaani vieläkään, eikä elämäni ole muutenkaan ihana. Mutta sen arvostaminen, että joku muu on saanut elää ne hetket ennen kuolemaansa on ensisijainen tunne, ei kateus siitä, että itselläni ei ole ollut samaa. Kykenen kyllä tuntemaan kateutta, mutta sellaista tapahtuu kerran 10 vuodessa, jos sitäkään. Havaitsen sen tietenkin ja tarvittaessa käyn keskustelun itseni kanssa siitä mistä se johtuu ja voisinko tehdä asian tiimoilta jotain. Riippuen tietysti siitä, mikä kateudenpistoksen on aiheuttanut. Joko annan mennä sen meren huuhtelemana pois tai teen jotain edistääkseni sitä, että "saan saman". Harvoin kadehtimani on mitään aineellista. Ehkä elämäni on ollut niin karsea, etten ole voinut olla kateellinen muille. En olisi muuta ehtinyt tehdäkään, kuin kadehtia toisia koko elämäni :D Ehkä olen siis oppinut jo varhaisessa vaiheessa käsittelemään asiat muutoin kun kadehtimalla, eikä kateus nouse enää edes pintaan. Tunteita voi myös oppia ohjailemaan niin, ettei mikään tunne ota valtaa.
-eri
Mä olen enimmäkseen kateellinen niille, jotka painii samassa sarjassa kuin minä. Eli niille, jotka saavuttavat sellaisia asioita, jotka olisivat olleet myös mun ulottuvilla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus on ihan inhimillistä ja se että ap tunnistaa oman kateutensa ja mahdollisesti pyrkii eroon siitä on ihan positiivista. Kaikki eivät edes tunnista olevansa kateellisia ja keksivät kateutensa kohteista vaikka mitä pahaa sanottavaa koska "se on vaan niin ärsyttävä." Ap on pidemmällä kuin monet ja jos ei anna kateuden syövyttää ihan koko elämää niin se pitää vaan hyväksyä.
Kateus, kuten kauneuskin,on aina vain katsojan silmässä.
Kateus on vika. Sinä olet pahasti viallinen.
Ja harhainen. On harhaista luulla että muilla on asiat paremmin. Usein ne joilla on ollut paljon vastoinkäymisiä, keskittyy hyviin puoliin eikä vähästä valita.
Pahinta on valheellisuus, kun kade sekunda osaa kuitenkin esittää normaalia, sekaantuu muiden asioihin. Muut ei tällaista oliota kaipaa missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielläkin kiehut omissa myrkyissäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali ihminen. Kaikki noin ajattelee, ja ne jotka kieltävät valehtelevat.
No ei kyllä ajattele. Kuvittelemalla näin, että muut ovat tässä samanlaisia kuin itse, oikeutat tällaisen ikävyyden itsellesi.
Toki ei vahingonilo (tai kateus) mitenkään harvinaista tietty ihmisillä ole, mutta ei ole todellakaan tervettä ajatella varsinkaan lähes kaikista ja aina noin. Aika ikävä luonteenpiirre tuollainen. Ja kielii vähintäänkin isommista ongelmista oman itsetunnon kanssa.
Kaikkien ihmisten neuroniverkko ja endokriininen järjestelmä ovat samanlaisia, joten kaikki tuntevat noita tunteita. Et myöskään pystynyt kieltämään tätä itseltäsi, vaan syylistit vain kommentin kirjoittajaa.
No minulle ei kyllä ole tullut mieleenkään olla kateellinen siitä, että joku tuntematon on noussut uikkarissa lavalle ja saanut valtavan suosion maailmantähtenä. Joku Jennifer Lopez. Jennifer on kaunis, rikas ja kuuluisa, mutta en ole hänelle kateellinen, vaikka hän on unelmansa saavuttanut. En haluaisi olla hän ja voin onnitella häntä menestyksestä. Olga Temosen elämä eläimineen (ei se julkkistyö) oli sellaista mitä itse olisin halunnut, mutta en ole saanut. En tuntenut kateutta hänen eläessään, mutta olin tosi onnellinen hänen puolestaan sairauden julki tultua. Siis siksi, että hän on saanut kokea hyvän elämän ja kaikki ne ihanat eläinpersoonat + muuten hänellä ollut ihana elämä. Itse en ole saanut eläintarhaani vieläkään, eikä elämäni ole muutenkaan ihana. Mutta sen arvostaminen, että joku muu on saanut elää ne hetket ennen kuolemaansa on ensisijainen tunne, ei kateus siitä, että itselläni ei ole ollut samaa. Kykenen kyllä tuntemaan kateutta, mutta sellaista tapahtuu kerran 10 vuodessa, jos sitäkään. Havaitsen sen tietenkin ja tarvittaessa käyn keskustelun itseni kanssa siitä mistä se johtuu ja voisinko tehdä asian tiimoilta jotain. Riippuen tietysti siitä, mikä kateudenpistoksen on aiheuttanut. Joko annan mennä sen meren huuhtelemana pois tai teen jotain edistääkseni sitä, että "saan saman". Harvoin kadehtimani on mitään aineellista. Ehkä elämäni on ollut niin karsea, etten ole voinut olla kateellinen muille. En olisi muuta ehtinyt tehdäkään, kuin kadehtia toisia koko elämäni :D Ehkä olen siis oppinut jo varhaisessa vaiheessa käsittelemään asiat muutoin kun kadehtimalla, eikä kateus nouse enää edes pintaan. Tunteita voi myös oppia ohjailemaan niin, ettei mikään tunne ota valtaa.
-eri
Mä olen enimmäkseen kateellinen niille, jotka painii samassa sarjassa kuin minä. Eli niille, jotka saavuttavat sellaisia asioita, jotka olisivat olleet myös mun ulottuvilla.
Ap
Tuo on juuri se tyypillinen tilanne jossa ihmiset on kateellisia. Siis naapurille tms. eikä jollekin julkkikselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali ihminen. Kaikki noin ajattelee, ja ne jotka kieltävät valehtelevat.
No ei kyllä ajattele. Kuvittelemalla näin, että muut ovat tässä samanlaisia kuin itse, oikeutat tällaisen ikävyyden itsellesi.
Toki ei vahingonilo (tai kateus) mitenkään harvinaista tietty ihmisillä ole, mutta ei ole todellakaan tervettä ajatella varsinkaan lähes kaikista ja aina noin. Aika ikävä luonteenpiirre tuollainen. Ja kielii vähintäänkin isommista ongelmista oman itsetunnon kanssa.
Kaikkien ihmisten neuroniverkko ja endokriininen järjestelmä ovat samanlaisia, joten kaikki tuntevat noita tunteita. Et myöskään pystynyt kieltämään tätä itseltäsi, vaan syylistit vain kommentin kirjoittajaa.
No minulle ei kyllä ole tullut mieleenkään olla kateellinen siitä, että joku tuntematon on noussut uikkarissa lavalle ja saanut valtavan suosion maailmantähtenä. Joku Jennifer Lopez. Jennifer on kaunis, rikas ja kuuluisa, mutta en ole hänelle kateellinen, vaikka hän on unelmansa saavuttanut. En haluaisi olla hän ja voin onnitella häntä menestyksestä. Olga Temosen elämä eläimineen (ei se julkkistyö) oli sellaista mitä itse olisin halunnut, mutta en ole saanut. En tuntenut kateutta hänen eläessään, mutta olin tosi onnellinen hänen puolestaan sairauden julki tultua. Siis siksi, että hän on saanut kokea hyvän elämän ja kaikki ne ihanat eläinpersoonat + muuten hänellä ollut ihana elämä. Itse en ole saanut eläintarhaani vieläkään, eikä elämäni ole muutenkaan ihana. Mutta sen arvostaminen, että joku muu on saanut elää ne hetket ennen kuolemaansa on ensisijainen tunne, ei kateus siitä, että itselläni ei ole ollut samaa. Kykenen kyllä tuntemaan kateutta, mutta sellaista tapahtuu kerran 10 vuodessa, jos sitäkään. Havaitsen sen tietenkin ja tarvittaessa käyn keskustelun itseni kanssa siitä mistä se johtuu ja voisinko tehdä asian tiimoilta jotain. Riippuen tietysti siitä, mikä kateudenpistoksen on aiheuttanut. Joko annan mennä sen meren huuhtelemana pois tai teen jotain edistääkseni sitä, että "saan saman". Harvoin kadehtimani on mitään aineellista. Ehkä elämäni on ollut niin karsea, etten ole voinut olla kateellinen muille. En olisi muuta ehtinyt tehdäkään, kuin kadehtia toisia koko elämäni :D Ehkä olen siis oppinut jo varhaisessa vaiheessa käsittelemään asiat muutoin kun kadehtimalla, eikä kateus nouse enää edes pintaan. Tunteita voi myös oppia ohjailemaan niin, ettei mikään tunne ota valtaa.
-eri
Mä olen enimmäkseen kateellinen niille, jotka painii samassa sarjassa kuin minä. Eli niille, jotka saavuttavat sellaisia asioita, jotka olisivat olleet myös mun ulottuvilla.
Ap
Tuo on juuri se tyypillinen tilanne jossa ihmiset on kateellisia. Siis naapurille tms. eikä jollekin julkkikselle.
Tämä! Koska muut ovat saaneet juuri sitä mitä itse on tavoitellut, mutta epäonnistunut.
Mä simakkn toivon todella pahaa niille jotka on tietoisesti ja tarkoituksellisesti tehnyt ilkikurista haittaa jopa rikoksin mulle ja lapsilleni.
Joku vois vähön xxxx . Ja huom tarkoituksella ja tietoisesti osa mukana. Valitettavasti juttuun sekoitettu paljon sellaisia joilla ei tietoakaan että törkeitä tikoksia tehty muka läpällä vaan. Kyllä
Osa tietää miten oikeasti on.
Ne jotka tietämättään mukana jollain tasolla enhän mä niille ole vihainen (kuten suurin osa alaikäisistä) enkä toivo rangaistusta mutta ne muut jotka todellakin tehneet vakavia rikoksia tarkoituksena haitta ja vaiva. Niitä voisi kouluttaa tai oikeastaan miljoonakorvaukset olisi paikallaan. . Jos Suomi olisi oikeusvaltio. Vankila rangaistus akateemisille jotka mukana, joska yhteiskunnalle vaarallisia tuollaiset saastakasat .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huvinsa kullakin. Et ilmeisesti itse ole koskaan tavoitellut mitään?
Olen tavoitellut vaikka mitä ja tehnyt töitä näiden asioiden eteen, ja silti epäonnistunut kaikessa. Tuntuu mukavalta, kun muutkin epäonnistuu.
Ap
Minkälainen oli lapsuutesi kodin ilmapiiri?
Epätasa-arvoinen. Siskoani ylistettiin, kannustettiin ja lellittiin. Minua ei, koska en ollut yhtä lahjakas ja miellyttävä.
Ap
No ehkäpä olisi nyt sitten aika alkaa työstämään omaa itsetuntoa ja omanarvontuntoa paremmaksi, niin ei tarvisi olla niin kateellinen tai vahingoniloinen. Ja työstää näitä menneisyyden epäoikeudenmukaisia kohteluita ja kateruuksia niistä, päästä noista asioista pikkuhiljaa sitten myös toivottavasti eteenpäin. Löytää uusia katsantotapoja.
Näiden ongelmien tiedostaminen on erittäin tärkeä ensimmäinen askel, mutta muutakin sitten vielä tarvitaan lisäksi.
Aloita vaikka siitä, että mietit, mikä sinussa on hyvää ja mitkä ominaisuudet on sinun omia vahvuuksiasi. Olet jäänyt varmastikin paitsi näiden asioiden huomioimisessa ja niissä kannustamisessa ja kehumisessa. Voit myös ajatella itseäsi lapsena, ja sitä, mitä nyt tälle lapsella haluisit sanoa ja missä asioissa häntä kehua, kannustaa ja lohduttaa. Nähdä tämä lapsi, itsesi, positiivisessa valossa, jokaisessa lapessa on paljon kaikkea hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet normaali ihminen. Kaikki noin ajattelee, ja ne jotka kieltävät valehtelevat.
No ei kyllä ajattele. Kuvittelemalla näin, että muut ovat tässä samanlaisia kuin itse, oikeutat tällaisen ikävyyden itsellesi.
Toki ei vahingonilo (tai kateus) mitenkään harvinaista tietty ihmisillä ole, mutta ei ole todellakaan tervettä ajatella varsinkaan lähes kaikista ja aina noin. Aika ikävä luonteenpiirre tuollainen. Ja kielii vähintäänkin isommista ongelmista oman itsetunnon kanssa.
Kaikkien ihmisten neuroniverkko ja endokriininen järjestelmä ovat samanlaisia, joten kaikki tuntevat noita tunteita. Et myöskään pystynyt kieltämään tätä itseltäsi, vaan syylistit vain kommentin kirjoittajaa.
No minulle ei kyllä ole tullut mieleenkään olla kateellinen siitä, että joku tuntematon on noussut uikkarissa lavalle ja saanut valtavan suosion maailmantähtenä. Joku Jennifer Lopez. Jennifer on kaunis, rikas ja kuuluisa, mutta en ole hänelle kateellinen, vaikka hän on unelmansa saavuttanut. En haluaisi olla hän ja voin onnitella häntä menestyksestä. Olga Temosen elämä eläimineen (ei se julkkistyö) oli sellaista mitä itse olisin halunnut, mutta en ole saanut. En tuntenut kateutta hänen eläessään, mutta olin tosi onnellinen hänen puolestaan sairauden julki tultua. Siis siksi, että hän on saanut kokea hyvän elämän ja kaikki ne ihanat eläinpersoonat + muuten hänellä ollut ihana elämä. Itse en ole saanut eläintarhaani vieläkään, eikä elämäni ole muutenkaan ihana. Mutta sen arvostaminen, että joku muu on saanut elää ne hetket ennen kuolemaansa on ensisijainen tunne, ei kateus siitä, että itselläni ei ole ollut samaa. Kykenen kyllä tuntemaan kateutta, mutta sellaista tapahtuu kerran 10 vuodessa, jos sitäkään. Havaitsen sen tietenkin ja tarvittaessa käyn keskustelun itseni kanssa siitä mistä se johtuu ja voisinko tehdä asian tiimoilta jotain. Riippuen tietysti siitä, mikä kateudenpistoksen on aiheuttanut. Joko annan mennä sen meren huuhtelemana pois tai teen jotain edistääkseni sitä, että "saan saman". Harvoin kadehtimani on mitään aineellista. Ehkä elämäni on ollut niin karsea, etten ole voinut olla kateellinen muille. En olisi muuta ehtinyt tehdäkään, kuin kadehtia toisia koko elämäni :D Ehkä olen siis oppinut jo varhaisessa vaiheessa käsittelemään asiat muutoin kun kadehtimalla, eikä kateus nouse enää edes pintaan. Tunteita voi myös oppia ohjailemaan niin, ettei mikään tunne ota valtaa.
-eri
Mä olen enimmäkseen kateellinen niille, jotka painii samassa sarjassa kuin minä. Eli niille, jotka saavuttavat sellaisia asioita, jotka olisivat olleet myös mun ulottuvilla.
Ap
Mikä siinä sitten on mennyt pieleen, jos olet tavoitellut samaa? Jos on ollut jo ulottuvilla, niin oletko tehnyt jonkun arviointivirheen ja tavoiteltu asia on lipsahtanut käsistä? Edelleen välittyy kuva, että näitä asioita olisi paljon lapsuudesta alkaen. Etkö vain ole itse keksinyt haluta niitä vai teit kaikkesi, etkä saanut?
Sinulla on huono itsetunto ja yrität pönkittää huonoa itsetuntoa autoilla. Sinulle autot ovat kaikki kaikessa ja menestyksen mittari, mutta kaikille muille autot eivät ole niin tärkeitä elämässä vaan ihan muut asiat.