Lue keskustelun säännöt.
Mikähän siinä on, että toiset pystyy ja jaksaa niin paljon ja toiset ei?
11.07.2026 |
Jotkut jaksaa vaikka mitä ja pystyy elämään monipuolisesti ja normaalisti mutta toiset ei jaksa eikä pysty vaikka kuinka ponnistelevat ja yrittävät kaikin tavoin parantaa omaa elämäänsä ja terveyttään.
Tuli tuosta presidentti Stubbista mieleen, että kuinka hirveän energinen hän on yhäkin ja jaksaa vaikka mitä. Joku muu samanikäinen suomalainen mies on jo ihan kehäraakki eikä monet naisetkaan jaksa. Mitä on tehty tai eletty väärin?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Miksi huonommilla ihmisillä on kuitenkin oikeus olla olemassa? Ostaisitko kaupasta murto-osan kestäviä paristojakin samaan hintaan? Ei, ei sellaisia myydä kun ei ole mitään funktiota pitää murto-osan kestäviä paristoja.
Jotta pääsisit pätemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmiset ovat myöskin ylienergisiä kuin Duracell pupuja virtaa riittää kun paikallaan ei voi olla yhtään..
Vierailija kirjoitti:
Mietin tänään samaa, kun luin Stubbin thriatlonista. Hänellä vastuullinen työ ja vähän vapaa-aikaa. Silti hän tuntuu olevan aina energiaa täynnä. Tuntuu, ettei hän tarvitse sellaista tekemätöntä aikaa ollenkaan.
Itse taas väsyn jo normaalista arjesta, enkä jaksa vapaa-ajalla hirveästi mitään ihmeellistä. Olen aina ollut tällainen, jo lapsena. Muistan kun mietin, miten koulukaverit jaksaa harrastaa koulupäivän jälkeen, itse halusin vain olla tekemättä mitään. Edelleen tarvitsen paljon aikaa ihan vain olemiseen. Mulla ei ole erityisen vastuullista työtä, eikä elämä ole muutenkaan kovin kuormittavaa. Nukunkin erittäin hyvin. Siltikin olen vain tämmöinen, jotenkin saamaton.
Nyt makaan riippumatossa ja luen kirjaa. Tämä on ihanaa, enkä kaipaa mihinkään muualle.
Mäkin väsyn mielestäni liian helposti. Haluaisin noin paljon energiaa kuin Stubbilla on mutta en ole edes nuorempana ollut noin tehokas.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat myöskin ylienergisiä kuin Duracell pupuja virtaa riittää kun paikallaan ei voi olla yhtään..
Hosuvat, mutta eivät käytännössä saa aikaan mitään. Usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat myöskin ylienergisiä kuin Duracell pupuja virtaa riittää kun paikallaan ei voi olla yhtään..
Adhd?
Tuntuu että se diagnoosi on nykyään joka toisella….
Silloin kun salitreenin ansiosta olin elämäni parhaassa kunnossa, 8 tunnin fyysinen työpäivä ei väsyttänyt yhtään. Treenin jälkeen kyllä väsytti. No, siitä on valitettavasti jo aikaa, mutta kyllä hyvä peruskunto auttaa jaksamaan enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vahva, terve hermosto on kyllä kaiken perusta. Sen ymmärtää vasta kun sitä ei ole...
Eli väittäisin että näillä paljon jaksavilla on ensinnäkin ollut turvallinen lapsuus, jossa kaikkiin tarpeisiin on vastattu mutta myös asetettu sopivasti rajoja. Lisäksi ei ole ollut suuria/pitkäkestoisia sairauksia tai stressin aiheita, jotka olisivat nakertaneet sitä hermostoa. Kohtalainen varakkuus on myös tärkeää, jolloin ei ole myöskään taloudellisia stressin aiheita. Eli tietty huolettomuus kaikilta osin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat myöskin ylienergisiä kuin Duracell pupuja virtaa riittää kun paikallaan ei voi olla yhtään..
Hosuvat, mutta eivät käytännössä saa aikaan mitään. Usein.
Luulen, että hosujat ovat adhd-piirteisiä. Tuntemani aidot duracellit myös saavat aikaan paljon. Aamulla jo ennen töihinmenoa on tehty valmiiksi päivän ruoka, leipaistu joku marjapiirakka (itse kerätyt marjat tietty), lenkitetty koiraa tunnin verran, soitettu puheluita ja viestitelty, luettu aamun lehti. Joustava työaika kun on, niin kesken työpäivää käydään kampaajalla/ jalkahoidossa/ ostamassa muistisairaan omaisen lääkkeet. Töitten jälkeen ruokakauppaan, koiran kanssa tunnin lenkki, kotihommia, ja sitten sen omaisen luo viedään ruokaa ja marjapiirakkaa. Ulkomaanmatkoilla lähellä ja kaukana käydään monta kertaa vuodessa. Kaverikyläilyjä toiselle paikkakunnalle. Syksyllä kerätään valtava määrä marjoja ja sieniä, kokeillaan uusia hienoja ruoka/ säilöntäreseptejä. Joulut ja juhlapyhät kestitään sukulaisia. Keväällä pestään matot ja verhot sekä omakotitalon että kesämökin. Istutetaan kaikkea vaivalloista puutarhaan jne.
Olen aina ihan poikki jo pelkästä kuulemisesta, mitä kaikkea tekevät. Ja aina jaksavat olla pirteitä ja hymyillä. Se on vielä aitoa, ei teennäistä. Arvostan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun salitreenin ansiosta olin elämäni parhaassa kunnossa, 8 tunnin fyysinen työpäivä ei väsyttänyt yhtään. Treenin jälkeen kyllä väsytti. No, siitä on valitettavasti jo aikaa, mutta kyllä hyvä peruskunto auttaa jaksamaan enemmän.
Ei se kunto ainakaan minulla paljon muuhun vaikuta kuin että niitä fyysisiä aktiviteetteja jaksaa paremmin. Arjessa olen yhtä saamaton kuin huonompikuntoisenakin, tarvitsen lepäilyä ja oleilua.
Vierailija kirjoitti:
Vahva, terve hermosto on kyllä kaiken perusta. Sen ymmärtää vasta kun sitä ei ole...
Eli väittäisin että näillä paljon jaksavilla on ensinnäkin ollut turvallinen lapsuus, jossa kaikkiin tarpeisiin on vastattu mutta myös asetettu sopivasti rajoja. Lisäksi ei ole ollut suuria/pitkäkestoisia sairauksia tai stressin aiheita, jotka olisivat nakertaneet sitä hermostoa. Kohtalainen varakkuus on myös tärkeää, jolloin ei ole myöskään taloudellisia stressin aiheita. Eli tietty huolettomuus kaikilta osin elämässä.
Tämähän se on tiivistettynä. Syntyneet onnellisten tähtien alla. Onnea ollut myös matkassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset latautuu eri asioista. Jos on henkilö, jonka tarvitsee stressiä poistaakseen vaikka maata sohvalla hiljaisuudessa, voi olla vaikea ymmärtää, että jollakin esim. ruumiillinen työ, vaikka puutarhassa raataminen tai rankka urheilu vaikuttaa samoin. Jos on sitä tyyppiä, joka rentoutuu tekemisestä, saa väkisinkin enemmän tehtyä, kuin henkilö joka rentoutuu lepäämisestä.
Tai esim. opiskelu. Se on rankkaa, jos asia ei syvästi kiinnosta, mutta jos se kiinnostaa aidosti, voi päästä sellaiseen flow-tilaan, että unohtaa ajankulun, nälän ja ulkomaailman ja uppoutuu lukemaansa.
niin joskus se tekemättömyys vaatii myös ponnisteluja eikä ole koko ajan keksimässä jotain uutta tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset vaan on paskempia ihmisiä kuin toiset. Siis ei vain geeneiltään, tuuriltaan tms. vaan ihmisyyden ytimeltään.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt samaa. Jotkut ovat duracell-tyyppejä. Tekevät ja touhuavat koko valveillaoloaikansa kaikkea, suhaavat autolla eestaas, ja puhuvat useita puheluita/ somettavat pitkin päivää. Nukkuvat kuin tukki.
Itse lapsesta/ nuoresta asti uniongelmainen, en pysty keskittymään useaan asiaan yhtä aikaa, ja uuvun totaalisesti jos täytyy touhuta koko päivä.
Olin lapsena ja nuorena erittäin liikunnallinen ja hoikka, mutta silti väsyin fyysisestä työstä paljon enemmän kuin jotkut muut. Ja fyysisesti ylirasittuneena valvon yön, enkä pysty nukkumaan.
Kuulostaa kyllä täysin tyhjänpäiväiseltä tekemiseltä nuo, ei ole mitään syytä olla kateellinen.
Ei kysymykseen ole yksiselitteistä vastausta. Ihmiset energisoituvat eri asioista. Itse kaipaan paljon hiljaisuutta ja rauhaa ympärilleni. Kun sitä on ensin ollut tarpeeksi, on ihmisten seurassa taas mukavaa olla. Seurallisimmat ihmiset eivät tätä välttämättä aina ihan käsitä. Uni, sairaudet, geenit. Motivaatio. Palkinto tekemättömyydestä/ jonkin asian tekemisestä. Me olemme niin kovin erilaisia, yksilöllisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin vakavaan unettomuuteen. Toimintakyky meni.
Ja aiemmin nukuin kuin tukki.
Sympaattinen hermosto jäi pysyvästi vallalle vaikka aiemmin parasympaattinen oli vallalla. En enää käytännössä palaudu.
Vierailija kirjoitti:
Vahva, terve hermosto on kyllä kaiken perusta. Sen ymmärtää vasta kun sitä ei ole...
Eli väittäisin että näillä paljon jaksavilla on ensinnäkin ollut turvallinen lapsuus, jossa kaikkiin tarpeisiin on vastattu mutta myös asetettu sopivasti rajoja. Lisäksi ei ole ollut suuria/pitkäkestoisia sairauksia tai stressin aiheita, jotka olisivat nakertaneet sitä hermostoa. Kohtalainen varakkuus on myös tärkeää, jolloin ei ole myöskään taloudellisia stressin aiheita. Eli tietty huolettomuus kaikilta osin elämässä.
Varmaan totta tuokin. Itselläni oli kuitenkin kurja lapsuus, mutta siitäkin voi oppia tietynlaista sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Se on jollain tavalla ihan erilaista jaksamista, kuin tuo onnellisten ihmisten jaksaminen. Se on sellaista, että muistutan itseäni, että pappa haavoittui sodassa monta kertaa ja rakensi saunan toinen käsi paketissa, että minulla ei nyt ole oikeutta ruikuttaa siitä, että elämä yksinhuoltajana, töissäkäyvänä opiskelijana on vähän väsyttävää. Muistutan itseäni, että minulla on juokseva vesi, sisävessa, rahat riittää ruokaan ym. Että lopetan marinan, en mieti kaiken raskautta vaan teen vaan. Joku päivä lapset on isoja ja voin ottaa rennommin. Jaksan kun en mieti jaksanko. Suoritan.
Vierailija kirjoitti:
Toiset vaan on paskempia ihmisiä kuin toiset. Siis ei vain geeneiltään, tuuriltaan tms. vaan ihmisyyden ytimeltään.
Mitä meinaat ihmisyyden ytimellä?
Mitä herkempi ihminen, sitä helpommin uupuu. Paljon jaksavilla on yleensä tiettyä kovuutta ja itsekkyyttäkin. Eivät murehdi maailman asioita syvällisesti vaan elävät omassa kuplassaan.