Minkälainen mummola sinulla on tai oli silloin joskus?

Kävin hoidossa koulupäivän jälkeen mummoni luona. Mummoni joi viinaa aika rankasti. Ja antoi minullekin kahvilikööriä. Kulkiessamme Tampereella, niin usein joku vastaantullut ihminen valitteli mummolleni, että on ikävää, kun lapsi on noin kehitysvammainen. Mummoni siihen vastasi, että tuo kakara ei ole vammainen,  vaan humalassa. Mummoni kuoli 101-vuotiaana. Edelleen kaipaan yhteisiä juopotteluaikoja 

Vierailija kirjoitti:

Kävin hoidossa koulupäivän jälkeen mummoni luona. Mummoni joi viinaa aika rankasti. Ja antoi minullekin kahvilikööriä. Kulkiessamme Tampereella, niin usein joku vastaantullut ihminen valitteli mummolleni, että on ikävää, kun lapsi on noin kehitysvammainen. Mummoni siihen vastasi, että tuo kakara ei ole vammainen,  vaan humalassa. Mummoni kuoli 101-vuotiaana. Edelleen kaipaan yhteisiä juopotteluaikoja 

Hieno juttu. Näitä saisi olla enemmänkin. 

Molemmat mummolat olivat pienessä kaupungissa. Isän vanhemmat asuivat aivan ihanassa vanhassa kivitalossa, jossa on nykyisin taidemyymälä. Muuttivat siitä lähelle rintamamiestaloon, jossa asuivat kummankin kuolemaan saakka. 

Äidin vanhemmat asuivat rintamamiestalossa naapurikorttelissa isän vanhemmista katsottuna, kunnes muuttivat keskustan kerrostaloon. Tuon rintamamiestalon hajut muistan edelleen - toiseen kerrokseen johtavassa rappukäytävässä oli aivan omanlaisensa tuoksu, varmaan joku materiaaleista haisi sille. Kellarissa oli sauna, puuvaja ja ukin työpaja, ja myös sen kellarin hajun muistan vahvasti. Ukki oli taitava puutöiden tekijä ja puutarhan laittaja, ja ukin puutarha oli voittanut monena vuonna kauneimman puutarhan palkinnon. Piha olikin todella kaunis ja viihtyisä.

Nuo isovanhempien ensimmäiset asunnot ovat mulle mummoloita, joihin liittyy paljon lapsuusmuistoja. Parhautta oli kun muutamaa vuotta vanhemman serkun kanssa seikkailtiin pitkin maita ja mantuja, mm. läheiselle vanhan kasarmin tallille poljettiin ihastelemaan heppoja.

Minun mummoni hoiti kolmea pelargonia ikkunalla ja teki maailman parasta lihapullakastiketta. Kaipaan vieläkin, sekä lihapullia, että punakukkaisia pelargoneja.

Aina muistelen mummolaani kiitollisuudella, mulla olikin vain yksi mummo ja pappa, koska äitini olikin oli jo pikkulapsesta orpo. Sen ajan meininkiin ei kuulunut mummolassakaan mikään fyysinen hyvänä pito, sylissä pito tai muutenkaan hellyyden osoittaminen, mutta hyvällä huolenpidolla näyttivät välittävänsä paljonkin ainoista lapsenlapsistaan. Pappa oli tosi hiljainen, sodat käynyt mies ja hiukan ehkä lapsesta pelottavakin, muttei koskaan mitenkään huonosti kohdellut meitä, joskus jopa muistan hänen hymyilleen kun katseli touhujamme. Jälkeenpäin kun olen katsellut mummolakuvia, olen ihmetellyt miten ihmeessä mummo sai päässäni pysymään rusetin, se laitettiin kauppareissuille, hiukseni niin ohuet ja päänmyötäiset, että pinnejä varmaan ainakin tusinan verran kiinnitykseen tarvinnut...

Mummosta ei ole mitään muistikuvia. Kuoli, kun olin 3-vuotias.

Ei minkäänlaista muistikuvaa. Isovanhemmat kuolleet, kun olin ihan pieni, yksi jo kauan ennen syntymääni.

Toinen mummoistani oli viiskymppinen kun synnyin. Lomilla ja joskus viikonloppuisin käytiin. En muista olleeni mummolassa montakaan kertaa itsekseni. En muista lämpöisenä henkilönä. Toista mummoa tavattiin pari kertaa vuodessa. Hän oli enemmän perinteisen mummokatalogin mummo. Henkilökohtaisia suhteita ei syntynyt kumpaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävin hoidossa koulupäivän jälkeen mummoni luona. Mummoni joi viinaa aika rankasti. Ja antoi minullekin kahvilikööriä. Kulkiessamme Tampereella, niin usein joku vastaantullut ihminen valitteli mummolleni, että on ikävää, kun lapsi on noin kehitysvammainen. Mummoni siihen vastasi, että tuo kakara ei ole vammainen,  vaan humalassa. Mummoni kuoli 101-vuotiaana. Edelleen kaipaan yhteisiä juopotteluaikoja 

Olisi kyllä ollut lasun paikka nykyään. Ennen sentään, onneksi, oltiin suvaitsemampia. Nykyään, jos lapsi aivastaa, niin joku "huolestunut" kansalainen tekee lastensuojeluilmoituksen. Jotain tolkkua toivon. 

Elettiinpä ennenkin, vaikk' ojass' oltta juotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin hoidossa koulupäivän jälkeen mummoni luona. Mummoni joi viinaa aika rankasti. Ja antoi minullekin kahvilikööriä. Kulkiessamme Tampereella, niin usein joku vastaantullut ihminen valitteli mummolleni, että on ikävää, kun lapsi on noin kehitysvammainen. Mummoni siihen vastasi, että tuo kakara ei ole vammainen,  vaan humalassa. Mummoni kuoli 101-vuotiaana. Edelleen kaipaan yhteisiä juopotteluaikoja 

Olisi kyllä ollut lasun paikka nykyään. Ennen sentään, onneksi, oltiin suvaitsemampia. Nykyään, jos lapsi aivastaa, niin joku "huolestunut" kansalainen tekee lastensuojeluilmoituksen. Jotain tolkkua toivon. 

Elettiinpä ennenkin, vaikk' ojass' oltta juotiin.

👍👍👍.

Maalaistalo järven rannalla. Porukkaa oli aina kesäisin koolla paljon. Ihanaa aikaa oli. 

Äidin vanhempien koti oli maalla, maalaistalo jossa ukki ja mummu oli vielä aktiivisesti maatalousyrittäjiä kun mä synnyin ja olin alle 10-vuotias. Siellä käytiin monta kertaa kesässä. Äidin sisaruksia asui samalla kylällä niin meillä oli aina mummulassa serkkujen kokoontumisajot. Mummulassa uitiin ja riekuttiin pyörillä talosta toiseen, mummu paistoi lettuja ja lihapullia. Hienoja kesiä ja joskus olin siellä hiihtolomallakin. Tykkäsin kun mummolassa sai paijata kotieläimiä. Oli lehmiä, lampaita, kanoja, koiria ja kissoja.

Isän vanhemmat asuivat Helsingissä arvoalueella, kivenheiton päässä Sibelius-monumentistä. Molemmat akateemisesti meritoituneita ja isällä oli vain yksi sisarus, kun äidillä niitä oli kuusi. Heillä oli tyylikkäästi sisustettu koti, jossa oli seinillä arvotauluja. Eivät olleet kuitenkaan mitään tiukkapipoja eikä heidän luonaan tarvinnut olla kuin kusi sukassa. Aina kun Helsinkiin mentiin, käytiin Lintsillä ja Korkeasaaressa ja usein mentiin laivalla Tukholmaan, se oli sisämaasta tulleelle lapselle iso juttu.

Mulla oli kivat mummolat ja isovanhemmat ja olen siitä onnellinen. Isänäiti menehtyi sairauskohtaukseen aika nuorena, olin 13 v hänen kuollessaan. Isänisä kuoli muutama vuosi sen jälkeen ja sen jälkeen äidinisä, mutta äidinäiti elää vieläkin ja täyttää seuraavaksi 97 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Maalaistalo järven rannalla. Porukkaa oli aina kesäisin koolla paljon. Ihanaa aikaa oli. 

Kuka teki ruoat?  Maleksitteko vain loisina? Muut sai tehdä työt, kun te nautiskelitte. Palaan todellisuuteen. 

minulla oli itsemurhaileva mummo, häntä ei paljoa kotona näkynyt

Ei ollut mummolaa. 

Toinen mummola oli se mitä varmaan Taivas on Raamatun mukaan.

Toinen mummola oli sitten sellainen, että sinne menessä sai vain haukkuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalaistalo järven rannalla. Porukkaa oli aina kesäisin koolla paljon. Ihanaa aikaa oli. 

Kuka teki ruoat?  Maleksitteko vain loisina? Muut sai tehdä työt, kun te nautiskelitte. Palaan todellisuuteen. 

Ruoat teki isomummo, mummo ja muu naisväki. Kyllä me lapset aikalailla vain vietimme aikaa uiden ja leikkien, loisittiin.  

Mummolaan oli aika pitkä ja jännittävä matka. Junanvaihtoja useita, ja sitten vanhalla linja-autolla pienestä kaupungista kohti maaseutua.  Jännittävän lossimatkan jälkeen vielä mutkaisia ja mäkisiä teitä pitkin perille. Mummola oli vanha maalaistalo, ja siellä lehmiä, kanoja ja sikoja. 

Pelkäsin vähän mummoa, kun hän oli äksy ja suorasanainen, vaikka piti minusta.  Keitteli usein luusoppaa ja paistoi läskisoosia.  Lauantaina leivottiin rieskaa, piirakoita ja mautonta pullaa.  Pappaa seurasin joka paikkaan innokkaasti, vaikkei hän puhunut paljon.  Usein talo oli täynnä sukulaisia ja silloin kova meteli, kun kaikki olivat puheliaita. 

Ihana. Siellä oli rakkaat ihmiset.

Toinen mummo asui pk-seudulla kuten itsekin. Siellä tuli käytyä usein; iso vanha omakotitalo, jossa oli lapsen silmin valtaisia aarrekammioita odottamassa löytäjäänsä. Aarteet olivat esimerkiksi vanhoja sarjakuvia. Toinen taas kaukana maaseudulla, joten siellä käytiin kerran vuodessa. Vanha maalaistalo, jossa oli mm. savusauna. Hienoja kokemuksia lapsena. Viimeiset vuodet hän asui kaupungissa rivarissa. Siellä ei ollut koskaan mitään tekemistä, joten tuli luettua samat vanhat Seurat, Aput, Nykypostit ja muut miljoonaan kertaan.