Inhoan ystäväni lasta :-(

KANNATTAA PITÄÄ NE MÖLYT MAHASSAAN JA PASKAT OO MITÄÄN TEKOPYHYYTTÄ JOS EI INHOA KETÄÄN LASTA!

Tosin inhoaminen on aivan liian voimakas sana, pikemminkin voin sanoa, etten pitänyt kaverini lapsesta. Mutta aika auttoi asiaan. Nyt 10-vuotiaana hän on mitä herttaisin ja mukavin tyttö! Toki vielä haasteellinen, mutta ei enää niin sietämätön kuin esim. 4-vuotiaana.

Erään ystäväni lapsi terrorisoi lakkaamatta omaani kyläillessämme heidän luonaan.. Tönimistä, läpsimistä, lelujen käsistä repimistä, huutaa turpakiinniä ja painuvittuunta. Ihan rääkkää suorastaan taapero ikäistä tyttöäni, vaikka itse on jo eskari ikäinen.. En nyt sanoisi inhoavani kyseistä hunsvottia -hänellä on hyvätkin hetkensä, ja syy käytös ongelmiin tiedetään, mutta lapseeni kohdistuvan toistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan pelossa panen kohta ystävyyden katkolle.. Mitä muuta tässä tilanteessa sitten voisi? Lapsen äiti ei saa millään tasolla lapselleen jakeluun (yritystä on, mutta kovin ponnetonta), että moisen käytöksen on loputtava. Hetkellistä helpotusta lapseni piinaan saan vain jos ojennan häntä painokkaasti itse. Surullinen tilanne, kovin vaikealta tuntuu ajatus vuosia kestäneen ystävyyden hyllyttämisestä..

Ap on joko nuori tai vähän hidasälyinen.

Tutustuin muutama kuukausi sitten äitiin jolla kaksi lasta ja nuoremmasta pidän mutta vanhempaa en voi sietää. En ole koskaan tavannut noin huonokäytöksistä lasta missään eikä äiti saa mitään kuria lapseensa... yrittää kyllä mutta lapsi on ihan tolkuton. Lapsi on ilkeä muita lapsia kohtaan, pahoinpitelee pikku sisartaan ja pari kertaa on minunkin lapseni niskaan yrittänyt käydä. Kun tuli meille ensi kertaa niin ei puhettakaan vieraskoreudesta, juoksi heti pomppimaan sängylle ja kävi kissamme kimppuun retuttaen sitä pitkin asuntoa. Heitteli leluja ilmaan ja sekoitti kaikki huoneet... olin aivan suu auki että mitä voiko olla noin huonokäytöksistä lasta? En halua enää pyytää äitiä luoksemme lastensa kera ja eikä oikein tee mieli olla tekemisissä kun ärsyttää lapsi niin paljon.

Hohhoijaa

Vaikea sanoa mitä tunnen, mutta en mitään myönteistä. Kuten totesin, olen mennyt itseeni sata kertaa ja koettanut kuunnella järjen ääntä. Tämä on uutta minullekin enkä halua tuntea näin.



Onneksi löytyi muita, jotka kehtaavat myöntää. Uskon, että asia voisi muuttua. Haluan niin. Joku kysyi, mikä ystävä olen kun ajattelen näin. Mutta rehellisesti, on muillakin varmasti ystäviä, joiden miehistä, äideistä, muista ystävistä, lapsista ette pidä. Varsin inhimillistä. Tämä ihminen on ystäväni ja haluan niin olevankin. Juuri siksi kirjoitan!



T Ap

Eikös ap sano myöhemmin aivan selvästi, että ei oikeastaan inhoakaan lasta vaan tapaa, jolla hänet on kasvatettu. Mielestäni hänen viestinsä ei kerro muusta kuin halusta käsitellä omia tuntemuksiaan. Kyllähän hyvinkin negatiivisia tunteita ja ajatuksia väkisinkin nousee, jos joku lapsi käyttäytyy tosi ongelmallisesti. Usein herää myös halu suojata omaa lastaan esimerkiksi kiusaamiselta. Lasta ei tietenkään pidä inhota, vaan auttaa mahdollisuuksiensa mukaan. Jokainen lapsi on rakkauden arvoinen, kaikkien lähtökohdat vain eivät ole yhtä hyvät alussa.

Vanhemmat eivät halua pahoittaa lapsen mieltä, joten tämä 3 vuotias tyttö vie vanhempiaan aivan 6-0. Ihmetellään kun lapsi kiukuttelee, jos joskus uskaltavat sanoa ei. Huutaa kuulemma vaikka 3 tuntia jos ei saa haluamaansa. Sitten anneteen kuitenkin periksi. Ja mitä lapsi on taas tästä oppinut: tarpeeksi kun huutaa, se auttaa.



Kun olemme kylässä, yrittää määräillä esim. kuka saa istua missäkin, vaihdetaanko vaippa heti vai myöhemmin...

Jos uskallat sanoa lapselle vastaan, että " minä istun tällä tuolilla" , saat tulikivenkatkuisia silmäyksiä vanhemmilta ja sepostuksen kuinka on mukavaa kun X:llä on oma tahto...

Kun herää yöllä, kömpii vanhempien väliin ja passittaa toisen vanhemmista (yleensä äidin) sohvalle. Oikeasti käskee.



Tämän lapsen seurassa on kärsimystä olla, mutta vanhempien vikahan tällainen on. Mietityttää jo minkälaisiin vaikeuksiin he lapsensa kanssa joutuvat kun jo nyt ovat aivan pihalla.



Tottakai on hyvä, että lapselta löytyy se oma tahto, eikä vanhempien pidäkkään diktaattorimaisesti hallita, mutta rajansa kaikella.

Tämä on valitettavasti kiristellyt hieman meidän perheiden välejä, eikä olla niin paljon tekemisissä kuin ennen.

Omia lapsia yritämme kasvattaa johdonmukaisesti ja he aina ääneen ihmettelevät miksi toinen saa käyttäytyä noin.

Joskus ja yllättävän usein,törmää vanhempiin jotka jopa pelkäävät omaa lastaan ja näin ollen antavat periks asiassa kun asiassa

Se ei silti muuta tunteitani.

teillä kotona on?

epäilenpä

Komennan lasta sen ajan mitä olemme samassa tilassa, koska esimerkiksi lemmikkejämme olisi muuten lyöty siinä ajassa nyrkeillä lukuisia kertoja. Kokonaistilannetta se ei muuta miksikään. T ap

Jos joku pitää kaikista , niin " good for him / her " , mutta kaikkien ei tosiaan tarvitse. Oli kyseessä lapsi tai aikuinen. Itse en pidä kaikista lapsista , vaikka hoidan heitä työkseni.

Kotonansa lapsi saa esim hyppiä sängyllä, eikä usko mua tai vanhempiakaan ettei se meillä käy. Eikä vanhemmilla kiinnosta!

Ystävättären lapsi on sellainen joka vie äitiään 10-0. Meillä tietysti pistin ruotuun kun tämä lapsi läpsi äitiään kasvoille ja muuta syytä ei ollut kuin äitinsä jutteli kanssani. Äiti yritti ottaa käsiä kiinni ja väisteli iskuja kuitenkaan ei sanonut sanallakaan kieltoa ettei saa läpsiä. Minä kielsin topakasti XXX sinä et saa lyödä äitiäsi.



Samoin pukemistilanteet oli kaaosta.

Lapsi vedätytti itseään pulkassa kun ei halunnut kävellä vielä kouluikäisenäkin.



Kun lapsi oli n. 5 hän ei halunnut tulla meille koska meillä on sääntöjä.

Vierailukerrat harveni ja joskus äitinsä kävi meillä yksin.



Edelleen lapsi määrää mitä ostetaan, minkälainen pyörä, kännykkä tms. Vaatteet ei kelpaa, laadukkaita ja hienojakin vaatteita joita on saanut lahjaksi ei suostu pukemaan.



Vaatteilla ronklaaminen alkoi jo muutaman vuoden iässä.



Voin myöntää että minulla on negatiivisia tunteita tätä lasta kohtaan. Tässä tapauksessa tiedän että ongelmat johtuvat kasvatuksesta tai pikemminkin sen puutteesta.

Oman ystäväni lapsi on myös erittäin vaikea tapaus ja monesti olen miettinyt miksi tunteeni tuota lasta kohtaan ovat niin negatiiviset. Lapsi pomottaa vanhempiaan täysin vaikka on vasta 1-vuotias. Lapsi kokeilee kaikkea ja vanhemmat tekevät kaiken lapselle mieliksi. Lapsi huutaa ja raivoaa, rikkoo leluja jne. eikä häntä kielletä missään suoraan vaan puhutaan kautta rantain että noin ei kyllä ehkä voi tehdä... Tämän lapsen kohdalla tarvittaisiin tiukkuutta kasvatuksessa, mutta vanhemmat eivät selvästikään jaksa. Omat lapseni eivät ole mitään kullannuppuja hekään aina ja uhmaavat ikänsä mukaisesti meitä vanhempia, mutta rajat on kuitenkin olemassa ja suoraan kielletään. Kyläilyt ovat harvenneet, sillä tuo ystäväni lapsi terrorisoi lasteni leikkejä ja lapseni kokevat jatkuvasti pahaa mieltä siitä kuinka heidän leikit hajotetaan ja kuinka tuo lapsi huutaa heille eikä hänen äitinsä kiellä ollenkaan. Vaan eipä tehoa minunkaan sanani tuolle ystäväni lapselle.



Eli ehkä loppujen lopuksi on kyse kasvatuksesta, lapsihan kasvaa sellaiseksi kuin hänet kasvatetaan. Tai ehkä tässä tapauksessa on kyse enemmänkin siitä että häntä ei ole kasvatettu riittävästi. Ehkä ei kuitenkaan kannata ystävyyttä laittaa poikki sen takia että lapsi ei käytöksellään miellytä. Onhan kuitenkin muitakin tapoja pitää yhteyttä kuin kyläilyt ja voihan niitä kyläilyjä harventaa tai yrittää vaikka tavata ystävää jossain muualla kuin kotona. Mutta kuten sanottu, niin ymmärrän ap varsin hyvin ajatuksesi!

ehkä 1-vuotias ei kuule vielä osaa pompottaa...



Meidän lapset ovat olleet aivan hirviöitä 1-vuotiaana (ja vaikeita koko vauvavuotensa), mutta siitä asti tosi hyvin käyttäytyviä ja empaattisia. Kouluista ja päiväkodeista olen saanut pelkästään hyvää palautetta, samoin heidän kavereidensa vanhemmilta, että jopa on hyvin kasvatetut lapset.



Eli 1-vuotiaan käyttäytymisestä en kyllä vetäis vielä yhtään mitään johtopäätöstä.