Onko jotenkin harvinaista, ettei ole kokenut mitään "hyväksyn itseni tällaisena kuin olen" -valaistumista?

Vieläkin harvinaisempaa ja sairaampaa on se kun kuulin ä, että johonkin alettiin tuosta vaan soveltamaan tuollaista terapiaa mukamas. Siis jotenki sala selön takana. Tai muille uskoteltiin niin

Ei ollut pyytänyt sellaista eikä ollut tuolla ongelmia ollenkaan pääosassa,  vaan  ihan  toisenlaisia ongelmia hänen elämässään,

Huhu kuului että oli ollut törkeiden valheiden ja jopa rikostenkin kohde vuosikymmeniä, .

Kampanja  ja terapia olikin oikeaeti:,Hyväksy kaikki mitä tiedät mm sabotoinnit ja rikokset  itseäsi tai lapsiasi kohtaan ja ole hiljaa niistä kun joutuisivst miljoona korvauksiin. 

Hehheh!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Ootko koskaan yrittänyt oikeasti muuttaa itseäsi ja ajattelutapaasi vai ootko istunut suomalaistyyliin vuosia perseelläsi ja odotellut milloin se valaistuminen ja työura voi alkaa

Harmittaisi varmaan vähemmän, jos en olisi yrittänyt. Sitten olisi voinut elää siinä harhassa, että olisi ollut mahdollisuus saavuttaa vaikka ja mitä. Kun yrittää kaikkensa ja siltikin epäonnistuu, niin tietää, ettei mitään ole enää tehtävissä eikä koskaan ole ollutkaan.

Ap

Yleisyydestä en tiedä, mutta ei ole normaalia/tervettä. Tarkoitan siis hyvällä, että tuosta ajattelusta pitäisi ehdottomasti päästä jotenkin eroon. Mielestäni tuo, että totesit asioita, joiden olisit toivonut menevän paremmin, on jo jonkinlainen alku. Tuollaistahan se on, kaikki ei lopulta suju kuin unelma. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä ja siitä täytyy nauttia niin paljon kuin mahdollista niissä olosuhteissa, mitkä ovat mahdollisia.

Vähän kerrallaan yrität parantaa asioita ja olla välittämättä noista "epäonnistumisista". Et voi vaikuttaa siihen, mitä teit aiemmin. Vain jatkoon voi yrittää vaikuttaa. Eikä kukaan oikeasti ole tarkkailemassa ja tuomitsemassa sinua epäonnistumisista, jos et itse niin tee. Kaiken tuollaisen roskan voi siis heittää romukoppaan ja keskittyä jatkoon.

Olen itse ollut osittain kermaperse elämän kolhujen suhteen, vaikka toki ikäviäkin juttuja on 50 vuoteen mahtunut. Ehkä osin siksi olen aina ollut melko välinpitämätön muiden mielipiteistä. Ymmärrän kuitenkin olleeni onnekas ja miten pienestä moni asia on kiinni, että olisi voinut mennä toisin. Ja ikä ja elinvuosien rajallisuus on voimistanut tuota, nykyään ei kiinnosta muiden mielipiteet tai huutelut pätkääkään. Ja tiedätkö mitä, eipä niitä muitakaan oikeasti kiinnosta, miten "huonosti" jonkun toisen elämä on mennyt. Siksikin voit ihan rauhassa keskittyä vain elääksesi jäljellä olevan ajan itselle parhaalla tavalla. Pienikin parannus piristää yleensä kummasti ja ruokkii.

Ehkä se kuuluu osalle että se ajattelu ei ikinä muutu. He joilla muuttuu tai joilla sitä ei ikinä ole ollut on sitten erilaiset vaikeudet. Pistää miettimään mikä on tässä elämässä se 100% oikea ajattelutapa ihmisellä. Myöskin ihmiset ajattelee eri tavalla eri asioista. Osalla ihmisistä ei ole edes sisäistä "ääntä". Osa ajattelee kuvina. Osa käy läpi eri ajatus tapoja.

Vierailija kirjoitti:

Yleisyydestä en tiedä, mutta ei ole normaalia/tervettä. Tarkoitan siis hyvällä, että tuosta ajattelusta pitäisi ehdottomasti päästä jotenkin eroon. Mielestäni tuo, että totesit asioita, joiden olisit toivonut menevän paremmin, on jo jonkinlainen alku. Tuollaistahan se on, kaikki ei lopulta suju kuin unelma. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä ja siitä täytyy nauttia niin paljon kuin mahdollista niissä olosuhteissa, mitkä ovat mahdollisia.

Vähän kerrallaan yrität parantaa asioita ja olla välittämättä noista "epäonnistumisista". Et voi vaikuttaa siihen, mitä teit aiemmin. Vain jatkoon voi yrittää vaikuttaa. Eikä kukaan oikeasti ole tarkkailemassa ja tuomitsemassa sinua epäonnistumisista, jos et itse niin tee. Kaiken tuollaisen roskan voi siis heittää romukoppaan ja keskittyä jatkoon.

Olen itse ollut osittain kermaperse elämän kolhujen suhteen, vaikka toki ikäviäkin juttuja on 50 vuoteen mahtunut. Ehkä osin siksi olen aina ollut melko välinpitämätön muiden mielipiteistä. Ymmärrän kuitenkin olleeni onnekas ja miten pienestä moni asia on kiinni, että olisi voinut mennä toisin. Ja ikä ja elinvuosien rajallisuus on voimistanut tuota, nykyään ei kiinnosta muiden mielipiteet tai huutelut pätkääkään. Ja tiedätkö mitä, eipä niitä muitakaan oikeasti kiinnosta, miten "huonosti" jonkun toisen elämä on mennyt. Siksikin voit ihan rauhassa keskittyä vain elääksesi jäljellä olevan ajan itselle parhaalla tavalla. Pienikin parannus piristää yleensä kummasti ja ruokkii.

Helppo sanoa, jos elämä on mennyt edes suunnilleen niin kuin on toivonutkin. Itse rämmin edelleen siellä mutaojassa ja katselen sivusta, kun nuoremmatkin ikäpolvet menevät vauhdilla ohi.

Ap