Miten saitte kulumaan päivät/viikot ennen vauvan syntymää? Ov
Itselläni laskettuun aikaan pari viikkoa. Vauva voi siis syntyä koska vain. Jännittää jo kovasti.
Ongelma on, ettei päiviä saa kulumaan, etenkin jos miehellä on työvuoro. Ison mahan kanssa on vaikea liikkua. Liitoksiin koskee pienikin liikkuminen. Myös supisteluja tulee herkästi.
Vauvaa varten on kaikki jo valmiina, joten semmoistakaan ei tarvi enää tehdä.
Miten saisi nämä päivät kulumaan?
Kommentit (9)
ja kaupasta viinirypäleitä (hirvee himo) ja istuin partsilla auringossa lukemassa ja nautimassa.
peittoa. lisäksi mieheni imuroi netistä (anteeksi!) kaikki leffat, mitä minulle mieleen juolahti ja katselin niitä. kirjoja ja lehtiä tuli luettua myös, mutta suosittelen että vältät kaikkia kasvatusoppaita (ainakin jos odotat esikoista)!
Tai käy vaikka kaikissa ;) Lue tai katso leffoja. RENTOUDU! Itselläni esikoinen pääsi " yllättämään" syntyessään kolme viikkoa etuajassa, joten loppuodotus ja jännittäminen/tylsistyminen jäi kokematta. Tällä kertaa olen taas koko ajan valmistautunut synnyttämään heti kun rv 37 tulee täyteen, joten tekemistä on ollut ihan hirveästi (piha kesäkuntoon, pakkaseen tarjottavaa ym. ei-kuitenkaan-niin-tärkeää), etten taaskaan taida ehtiä rentoutumaan..
Lakkaa vaikka kynsiä, kampaa hiuksia ja meikkaa naamaa. Ota päiväunet silloin, kun haluat. Nyt elämäsi tosi, tosi helppoa, jos ei sulla ole vielä lapsia. Jos lapsia jo yksi ennestään, niin toisen jälkeen mikään ei ole entisellään, ei parisuhde ja ei ainakaan kotirauha. Esikoinen oli helppo tapaus ja kakkosen kanssa helpottaa vasta tässä 8 kk kohdalla. Koskaan, kun ei tiedä millainen kaveri sieltä ulos pullahtaa.
hikosin kuin pieni sika. Kävin ostareilla lasketun ajan jälkeenkin taapertamassa.
Jos tosiaan supisteluja ja liitoskipuja, niin voimia ei taida löytyä paljoa puuhasteluun.
Joten lepää vain! :) Suosittelen!
Toisen kanssa kun et pääse sitä sitten tekemään, vaikka elimitsö sitä kuinka huutaisi.
t: se, joka aloitti tuon toisen ketjun " miten olette pärjänneet viimeiset viikot toisen odotusta"
Vuokraa leffoja, nauti lämpimästä ruuasta, nuku päiväunia, nauti pitkästä suihkusta tai saunasta. Lue kirjoja tai lehtiä.
Näitä sinun tulee vielä ikävä... Vai mitä siskot?