Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat, jotka kuvittelevat "helpon lapsen" olevan kasvatuksen ansiota
06.07.2026 |
Tätä ilmiötä näkee monessa asiassa pienten lasten kohdalla.
Jos lapsi nukkuu hyvin, on se vanhemmista kasvatuksen ansiota. Heistä huonosti nukkuvia lapsia ei vain osata nukuttaa oikein ja päivärytmi on pielessä. Jos lapsi on kaikkiruokainen, johtuu se vanhemman ahkeruudesta laittaa monipuolista ruokaa. Ei tajuta, että ruokailun suhteen rajoitteinen lapsi ei syö, vaikka vanhempi kuinka kokkaisi kaikkea uutta. Jos lapsi on luonteeltaan vilkas ja haastava, kilttien ja rauhallisten lasten vanhemmat ajattelevat vilkkauden ja haastavuuden johtuvan kasvatuksen puutteesta. Jos lapsi on voimakastahtoinen ja tulistuva, rauhallisten lasten vanhemmat kuvittelevat voimakastahtoisen ja tulistuvan lapsen uskovan, kun kerran sanoo ei.
Tämä ilmiö ärsyttää ihan suunnattomasti. Meillä lapsi on pienestä asti nukkunut omassa huoneessa, nukahtanut itsenäisesti ja nukkuu pääsääntöisesti yönsä sikeästi herättämättä vanhempia. En silti syyllistä heitä, joiden lapsi kaipaa nukahtamiseen vanhemman tukea tai yöt ovat yhtä heräilyä. Ja lapsellamme on taas ruoan suhteen rajoitteita: ei halua maistaa läheskään kaikkea, uudet maut maistuvat pahalta ja lapsi suhtautuu moniin ruokiin epäluuloisesti. Eipä ole auttanut, vaikka on kuinka kokattu yhdessä, tehty vaikka mitä kotiruokia ja yritetty monipuolisesti tarjota. Sitten nämä "meidän Livia-Julius 2 v syö katkarapuja, oliiveja, punajuuria ja ruusukaalia tosi mielellään, mikä teidän muksussa on vikana, kun ei maistu?" -vanhemmat ihmettelevät, eikö ole osattu kasvattaa lasta kaikkiruokaiseksi.
Kommentit (45)
Meillä on samanlainen lapsi kuin aloittajalla.
Nukkui kokonaiset yöunet 2 kuukautta vanhasta alkaen.
Sen sijaan oli erittäin nirso. Hoikkana pysyi lapsena, kun tavalliset ruuat eivät maistuneet. Ihan tavallisia ruokia sai ja käytiin joskus myös mäkkärissä yms eli ei yliterveellisiä ruokia olleet.
Vaan sitten teininä ja nyt nuorena aikuisena kertyi paljon liikakiloja, kun löysi herkut ja syö nyt sitten niitä. Kokkaa itse mieliruokiaan ja siihen päälle herkut. Omiinkin kokkailuihinsa käyttää lihottavia ainesosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä.
Poikalapsen äitinä ketuttaa monet tyttölasten äidit, jotka ihmettelevät, kun pojat on niin rauhattomia. Kuulepas, ei sitä lapsen persoonaa niin vaan valita. Tervetuloa itse kokeilemaan, millaista on olla vilkkaan, aktiivisen ja fyysistä tekemistä kaipaavan pojan äiti. Varmasti on vähän eri meno, jos vertaa rauhalliseen tyttölapseen.
Juuri näin. Kyllähän minunkin äitini aina jaksaa päteä kuinka hyvin hän kasvatti minut ja siskoni ja kuinka toteltiin ihan jo pelkästä katseesta. ADHD-veljeäni hän ei koskaan mainitse hehkutuksessaan. Minun vilkas esikoispoikani on huonon kasvatuksen tulos ja kuinka "nykymukulia ei saa enää kurittaa".
Vierailija kirjoitti:
Meillä on samanlainen lapsi kuin aloittajalla.
Nukkui kokonaiset yöunet 2 kuukautta vanhasta alkaen.
Sen sijaan oli erittäin nirso. Hoikkana pysyi lapsena, kun tavalliset ruuat eivät maistuneet. Ihan tavallisia ruokia sai ja käytiin joskus myös mäkkärissä yms eli ei yliterveellisiä ruokia olleet.
Vaan sitten teininä ja nyt nuorena aikuisena kertyi paljon liikakiloja, kun löysi herkut ja syö nyt sitten niitä. Kokkaa itse mieliruokiaan ja siihen päälle herkut. Omiinkin kokkailuihinsa käyttää lihottavia ainesosia.
Mistä teini saa rahat omiin kokkailuihinsa? Jos sinulta, pitäisikö rajoittaa viikko- tai kuukausirahaa?
tjaa.. minä kun olen aina luullut, että nimenomaan pienelle lapsella erilaisten ruokien tarjoaminen maistiaisiksi on olennaisessa asemassa siinä, miten lapsi suhtautuu ruokaan jatkossa. uudet maut vaativat parisenkymmentä haistelu, maistelukertaa ennen kuin niihin pieni lapsi tottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Poikalapsen äitinä ketuttaa monet tyttölasten äidit, jotka ihmettelevät, kun pojat on niin rauhattomia. Kuulepas, ei sitä lapsen persoonaa niin vaan valita. Tervetuloa itse kokeilemaan, millaista on olla vilkkaan, aktiivisen ja fyysistä tekemistä kaipaavan pojan äiti. Varmasti on vähän eri meno, jos vertaa rauhalliseen tyttölapseen.
Poikalapsen äitinä ärsyttää tuollainen jaottelu, että rauhattomat pojat, kiltit tytöt. Ihan samalla tavalla se tyttö voi olla aktiivinen, vilkas ja tekemistä kaipaava ja poika rauhallinen. Enemmän se on lapsen luonteesta kiinni kuin sukupuolesta. Paljon on myös perheestä kiinni, jotkut perheet ovat uskomattomia duracell perheitä, joissa tekemistä pitää olla jatkuvasti tai kaikki hyppivät seinille, joissain perheissä on rauhallisempi meno.
Kaikkee on. Kulunut aihe. Kaikki tyylillään ja vastaavat omista lapsistaan. Aamen 🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Poikalapsen äitinä ärsyttää tuollainen jaottelu, että rauhattomat pojat, kiltit tytöt. Ihan samalla tavalla se tyttö voi olla aktiivinen, vilkas ja tekemistä kaipaava ja poika rauhallinen. Enemmän se on lapsen luonteesta kiinni kuin sukupuolesta. Paljon on myös perheestä kiinni, jotkut perheet ovat uskomattomia duracell perheitä, joissa tekemistä pitää olla jatkuvasti tai kaikki hyppivät seinille, joissain perheissä on rauhallisempi meno."
En saa lainattua. Mutta faktahan se on, että keskimäärin pojat ovat fyysisesti vilkkaampia kuin tytöt.
Vierailija kirjoitti:
tjaa.. minä kun olen aina luullut, että nimenomaan pienelle lapsella erilaisten ruokien tarjoaminen maistiaisiksi on olennaisessa asemassa siinä, miten lapsi suhtautuu ruokaan jatkossa. uudet maut vaativat parisenkymmentä haistelu, maistelukertaa ennen kuin niihin pieni lapsi tottuu.
Tervetuloa kokeilemaan lapsen kanssa, joka ei suostu maistamaan edes sitä ensimmäistä kertaa. Tai jos maistaa, niin toteaa heti ruoan osuessa kieleen, että ei tykkää. Ihan sama, tarjoaako mansikoita, kanaa ja riisiä tai vaikka täytekakkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä pätee aivan kaikkeen. Ne, joilla on ollut elämässä eniten silkkaa moukan tuuria, kuvittelevat, että se kertoo jotain heidän erinomaisuudestaan. Ovat myös kovin innokkaita kommentoimaan ja neuvomaan muita asioissa, joista eivät ymmärrä yhtään mitään.
ARFID (Avoidant-Restrictive Food Intake Disorder) on syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriö. Se aiheuttaa äärimmäistä valikoivuutta, ruokahaluttomuutta tai pelkoa syömisen seurauksista, mikä johtaa riittämättömään ravinnonsaantiin, ravitsemushäiriöihin tai psykososiaaliseen haittaan.
Toisin kuin anoreksiassa, ARFID:iin ei liity vääristynyttä kehonkuvaa.
ARFID-oireilu jaetaan kolmeen päätyyppiin:
Valikoiva syöminen: Ruokavaliota rajoittavat esimerkiksi ruoan haju, maku, koostumus tai väri.
Vähäinen ruokahalu: Henkilöllä ei ole nälkä tai hän unohtaa syödä.
Syömisen seurauksien pelko: Pelko esimerkiksi tukehtumisesta, oksentamisesta tai vatsakivuista.
ARFID on yleistä etenkin lapsilla ja nuorilla, ja se on usein yhteydessä esimerkiksi autismikirjoon, ADHD:hen tai ahdistuneisuushäiriöihin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Poikalapsen äitinä ketuttaa monet tyttölasten äidit, jotka ihmettelevät, kun pojat on niin rauhattomia. Kuulepas, ei sitä lapsen persoonaa niin vaan valita. Tervetuloa itse kokeilemaan, millaista on olla vilkkaan, aktiivisen ja fyysistä tekemistä kaipaavan pojan äiti. Varmasti on vähän eri meno, jos vertaa rauhalliseen tyttölapseen.
Ja tuollaisen pojan kanssa on älyttömän helppoa verrattuna vilkkaaseen, aktiiviseen ja fyysistä tekemistä kaipaavaan tyttölapseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Poikalapsen äitinä ketuttaa monet tyttölasten äidit, jotka ihmettelevät, kun pojat on niin rauhattomia. Kuulepas, ei sitä lapsen persoonaa niin vaan valita. Tervetuloa itse kokeilemaan, millaista on olla vilkkaan, aktiivisen ja fyysistä tekemistä kaipaavan pojan äiti. Varmasti on vähän eri meno, jos vertaa rauhalliseen tyttölapseen.
Poikalapsen äitinä ärsyttää tuollainen jaottelu, että rauhattomat pojat, kiltit tytöt. Ihan samalla tavalla se tyttö voi olla aktiivinen, vilkas ja tekemistä kaipaava ja poika rauhallinen. Enemmän se on lapsen luonteesta kiinni kuin sukupuolesta. Paljon on myös perheestä kiinni, jotkut perheet ovat uskomattomia duracell perheitä, joissa tekemistä pitää olla jatkuvasti tai kaikki hyppivät seinille, joissain perheissä on rauhallisempi meno.
Ja juuri noiden kivikautisten stereotypioiden takia vilkkaan ja vahvatahtoisen tyttölapsen vanhempia vasta katsotaankin pahalla, kun ovat kasvattaneet niin huonosti käyttäytyvän tyttölapsen. Tytöthän on paljon rauhallisempia kuin pojat, joten vika voi olla vaan kasvatuksessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se on, että lapsen hyvät piirteet ja menestys on vanhemman mielestä aina vanhemman ansiota, ja ne ei niin hyvät piirteet ja epäonnistuminen joko lapsen itsensä, toisen vanhemman, tai yhteiskunnan/ympäristön vika😂
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Poikalapsen äitinä ketuttaa monet tyttölasten äidit, jotka ihmettelevät, kun pojat on niin rauhattomia. Kuulepas, ei sitä lapsen persoonaa niin vaan valita. Tervetuloa itse kokeilemaan, millaista on olla vilkkaan, aktiivisen ja fyysistä tekemistä kaipaavan pojan äiti. Varmasti on vähän eri meno, jos vertaa rauhalliseen tyttölapseen.
Juuri nämä tyttölasten vanhemmat ärsyttävät. Voiko omahyväisevämpiä ihmisiä ollakaan. Kun sitten tällaiseen tyttöperheeseen syntyykin poika, silmät avsutuvat ja myötätunto muita kohtaan voi lisääntyä, kun lasta joutuukin ihan oikeasti kasvattamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä pätee aivan kaikkeen. Ne, joilla on ollut elämässä eniten silkkaa moukan tuuria, kuvittelevat, että se kertoo jotain heidän erinomaisuudestaan. Ovat myös kovin innokkaita kommentoimaan ja neuvomaan muita asioissa, joista eivät ymmärrä yhtään mitään.
Mua ärsyttää hyvän vartalonmallin luonnostaan omaavat, jotka neuvovat menemään salille tiimalasikroppaa rakentamaan ja ajattelevat itse vaan tehneensä paljon töitä kropan eteen (ja suoravartaloinen ei vaan ole tehnyt oikeita asioita).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä.
Poikalapsen äitinä ketuttaa monet tyttölasten äidit, jotka ihmettelevät, kun pojat on niin rauhattomia. Kuulepas, ei sitä lapsen persoonaa niin vaan valita. Tervetuloa itse kokeilemaan, millaista on olla vilkkaan, aktiivisen ja fyysistä tekemistä kaipaavan pojan äiti. Varmasti on vähän eri meno, jos vertaa rauhalliseen tyttölapseen.
Poikalapsen äitinä ärsyttää tuollainen jaottelu, että rauhattomat pojat, kiltit tytöt. Ihan samalla tavalla se tyttö voi olla aktiivinen, vilkas ja tekemistä kaipaava ja poika rauhallinen. Enemmän se on lapsen luonteesta kiinni kuin sukupuolesta. Paljon on myös perheestä kiinni, jotkut perheet ovat uskomattomia duracell perheitä, joissa tekemistä pitää olla jatkuvasti tai kaikki hyppivät seinille, joissain perheissä on rauhallisempi meno.
Ja juuri noiden kivikautisten stereotypioiden takia vilkkaan ja vahvatahtoisen tyttölapsen vanhempia vasta katsotaankin pahalla, kun ovat kasvattaneet niin huonosti käyttäytyvän tyttölapsen. Tytöthän on paljon rauhallisempia kuin pojat, joten vika voi olla vaan kasvatuksessa...
Yleensä jos tyttö on vaikea, hän on nepsy tai tarkoituksella kasvatettu huonosti. Geenit määrittävät sen, että pojat ovat vilkkaampia ja pitävät painimisesta ja liikunnasta.
Se ei ole mikään stereotypia, että poikia on selvästi vaikeampi kasvattaa kunnollisiksi kuin tyttöjä. Se vaan on niin.
Kasvatuksella voi vaikuttaa käytöstapoihin, mutta ei tempperamenttiin. Kyllähän lapsesta helposti näkee molemmat, jos on vähän silmää. On niitä tosi rauhallisia, jotka eivät kuitenkaan osaa peruskäytöstapoja, purevat välillä toisia ja haukkuvat ja se on heistä "hauskaa". Sitten on niitä vilkkaita, jotka vaativat riehumista ja juoksemista, mutta osaavat kuitenkin pyytää anteeksi, jos vaikka törmäävät toiseen tai toista sattuu.
Kaikella kunnioituksella, onko kirjainyhdistelmiä pakko ujuttaa joka ketjuun?
Meillä on suurelta osin "helppo lapsi" joka on jo lähes aikuinen. En pidä itseäni erinomaisena vanhempana tai kasvattajana, ajattelen enemmän että lapsen hyvä luonne on osin perimää, osin sattumaa. Lasta olen melkein kaikessa ohjannut esimerkin kautta, väsyneenä nukutaan, nälkäisenä syödään, karkit tai peliaika eivät ole palkintoja, ansaittavissa tai syy olla ihmisiksi. Meillä ei ole ollut karkkipäiviä tai nukkumaanmenoaikaa, ainoa mistä olen ollut tiukka on ollut ruutuaika ja some. Myös reilua peliä ja rehellisyyttä olen yrittänyt opettaa.
Elämä ei missään nimessä ole ollut ongelmatonta, olen ollut pitkään sairaana ja meillä oli vuosia lasu-asiakkuus. Tähänkin lapsi/nuori suhtautui myötämielisesti, yhden työntekijän kanssa meni sukset ristiin alkumetreillä mutta muuten muistelee vieläkin tukihenkilöiden kanssa tehtyjä juttuja joista olen itsekin kiitollinen.
Aloittajan mietteisiin sanoisin myös että aika äkkiä näkee milloin vanhempien "kasvatus" on ongelmallista, epäjohdonmukaista tai sitä ei ole ollenkaan. Tai sen että vanhempi yrittää päteä lapsen kautta kuten näillä ruusukaali-vehnänorasmehu -mukuloilla.
Tuttava oli kahden vanhimman lapsensa kohdalla sitä mieltä että on hyvä kasvattaja. Sitten syntyi kolmas lapsi ja tuttava tuli rytinällä alas sieltä hyvän kasvattajan pallilta. Myönsi sitten että ne vanhimmat lapset ovat ihan ilman kasvatustakin sellaisia kuin ovat. Tämä nuorin oli se joka kasvatti eniten äitiään.