HS: Vakava varoitus: suomalaistaustaisten määrä putoaa puoleen
Lesthaeghen mukaan Suomi on Euroopassa poikkeustapaus kahdella eri tavalla.
Ensinnäkin sodanjälkeinen vauvabuumi oli harvinaisen voimakas, joten väestön ikääntyminen iskee täällä rajummin kuin muualla.
Samaan aikaan Suomea koettelee syntyvyyskriisi.
Tutkijan ennakoima kaksoismyrsky alkaa puhaltaa Suomessa, jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla eikä muualta muutto kasva merkittävästi.
Suurin ongelma on Lesthaeghen mukaan se, että miehet ja naiset eivät enää kohtaa kuin ennen. ”Eivät arvoiltaan, eivät sosiaalisesti, eivät koulutuksellisesti”, hän sanoo. Ennen kaikkea kyse on älypuhelimista ja sosiaalisesta mediasta. Nuoret naiset vetäytyvät omiin kupliinsa, nuoret miehet uppoutuvat peleihin ja verkkosisältöihin. Kumppanin löytäminen vaatii fyysistä läsnäoloa, sattumanvaraisia kohtaamisia ja yhteisiä tiloja.
Kommentit (679)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2113 suomalaistaustaisia olisi tuon kuvaajan mukaan alle miljoona. Eli vain 87 vuoden päästä. Vuoteen 2200 mennessä suomalaiset ovatkin sitten varmaan jo kuolleet sukupuuttoon.
Jos suomalaisia ihmisiä olisi yhtä paljon kuin suomalaisia susia, eli 300, myönnettäisiin jo metsästyslupia kannan harventamiseksi.
Kuka niitä ylimääräisiä ihmisiä metsästäisi? Sudet vai?
200 000 sutta metsästäisi 8 300 000 000 ihmistä. Eli yhdelle sudelle 41 500 ihmistä.
Susi elää noin 8v, eli sen täytyy syödä 14 ihmistä päivässä, jotta pysyisi tavoitteessa.
Eurooppaa uhkaa vain yksi asia ja se on äärioikeisto
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet! Ongelmia kieltämällä EI tule muutosta. Teidän on PAKKO ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa korjaamaan itseänne. Lukekaa psykologiaa, mielenhallintaa, käykää terapiassa jne.
- lopettakaa päihteet
- kasvakaa aikuisiksi
- opetelkaa hallitsemaan tunteitanne (viha, suuttumus, kateus jne.)
-opetelkaa ottamaan vastuuta lapsista ja kodista jne.
Nyt on koko kansan kohtalo teidän käsissänne
Tutkimusten mukaan juuri suomalaismiehen ottavat vastuuta lapsistaan. Suomalaismiehet ovat usein synnytyksessä mukana tukemassa tulevaa äitiä, vievät lapset päiväkotiin sekä kouluun.
Monissa muissa maissa nainen joutuu kaiken tukemaan yksin. Esimerkiksi Espanjassa näkee kuinka vaan naiset tuovat ja hakevat lapset päiväkodista. Isää siellä harvoin näkee mukana.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2025 Suomessa solmittiin 22 082 avioliittoa. Saman vuoden aikana eroon päättyi kaikkiaan 11 795 avioliittoa.
"Ex-puolisoni ei pitänyt ollenkaan isyysvapaata. Minä jäin yksin lapsemme kanssa. Lapsi syntyi keskosena, sektiolla, ja minä koin läheltä kuoleman kokemuksen. Kipeän vatsan kanssa, henkisesti toipilaana, uutena äitinä, yksin. Mies teki 12h työpäiviä ja reissasi harrastusten parissa.-- Vauvan ollessa 2kk–10kk elämä oli vatsakipujen itkua ympäri vuorokauden. Pahimmillaan nousin vauvaa hytkyttelemään 15 kertaa yössä. Mutta mies valitsi mennä töihin. Kaikesta seurasi avioero ja minulle hermoston ylikuormitustila, jota edelleen yritetään purkaa esimerkiksi lääkkeillä. Lopulta vuosi eron jälkeen ex myönsi pakoilleensa vastuuta. "
"Mies kokee, että jos hänen tarvitsee esimerkiksi iltavuoroni takia olla lasten kanssa, se on ylimääräinen ponnistus, josta ansaitsee ylistystä sekä fanfaareja. Talo on aina kun pommin jäljiltä, jos hän on vastuussa. Toteamus, että "kaikki energia meni lasten vahtimiseen" ei tunnu hyvältä, kun tosi asiassa mies on pelannut puhelimella, kun lapset mekastavat menemään. Itse teen raskasta kokopäiväistä työtä ja lisäksi minusta tuntuu, että hoidan kaikki lapsiin liittyvät velvollisuudet yksin."
"Mies jäi hoitamaan lapsia. Viikon päästä hän oli jo aivan kypsä, vihainen ja ärtynyt. Ei tehnyt lasten kanssa mitään, vaan kulutti aikaa, että tulisin kotiin ja hän vapautuisi. "
”Entinen mieheni ei halunnut osallistua vauva-aikana oikein millään tavalla perheen arkeen. Pelaili tietokoneella ja meni menojaan. Vauvavuosien jälkeen minulle jäi osa-aikatyön lisäksi kaikki kotityötkin, kun mies oli jo tottunut siihen, että kotona olija hoitaa, vaikken ollut enää kotona.”
Eroa hakee useimmin nainen. Jos luet yllä olevat kommentit, niin ymmärrätkö miksi?
Heteromiehellä on ole hoivaamisviettiä toisin kuin naisella 😊
Kodin- ja lastenhoito kuuluu naisille 🤗 Miehillä on muita tekemistä 😊
No sitten voitkin nauttia matalasta syntyvyydestä ja lopettaa valittamisen, sillä me naiset emme suostu enää kodin- ja lastenhoitoon.
Itse olen jo 66-vuotias ja minulla on 4 lasta. Osasin aikanaan valita sellaisen naisen joka tekee kotitöitä sekä viihtyy lasten kanssa. Näin ei ole tarvinnut miettiä eroa. Vaimokin on ollut tyytyväinen häneen rooliin.
Vierailija kirjoitti:
Eurooppaa uhkaa vain yksi asia ja se on äärioikeisto
Kaikki ääriajattelu on pahasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on neutraali suhtautuminen kaikkiin miehiin, mutta olisi mukava kuulla suomimiesten haukkujilta, että onko muiden kansallisuuksien miehissä suuriakin eroja verrattuna suomalaisiin? Oman ehkä stereotypisen käsityksen mukaan monissa Euroopan maissa naisten ja miesten roolit ovat Suomeakin konservatiivisemmat.
Suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia.
Tutkimusten perusteella ei voida sanoa, että "kantasuomalaiset miehet" olisivat väkivaltaisempia kuin muiden maiden miehet. Tällaisesta väitteestä ei ole vertailukelpoista kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Voidaan kuitenkin todeta, että Suomessa naiset raportoivat lähisuhdeväkivaltaa melko paljon verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, mutta osa erosta selittyy tutkimusmenetelmillä, ilmoittamiskäytännöillä ja kulttuurisilla tekijöillä.
Ei siihen tutkimuksia tarvita. Auttavat linjat eivät riitä ja turvatalot ovat täynnä, kaikki tarvitsevat eivät pääse sisään.
Turvatalot ovat täynnä, siellä on myös ulkomaalaisia ja suomalaisia naisia paossa ulkomaalaista miestään. Ei kaikki Suomessa tapahtuva väkivälta ole kantismiehistä lähtöisin.
Suomessa oli kantismiesten aiheuttamaa väkivaltaa jo silloin, kun Suomessa ei ollut järjestettyä maahmuuttoa. Liian monella kantasuomalaislapsella (jo aikuiseksi kasvaneellakin) on kerrottavaan surullisia tarinoita sekä omista vanhemmistaan (kantasuomalaisista), että omasta suvustaan (kantasuomalaisesta), että kavereistaan (kantasuomalaisista), joista jokaisen heistä KANTASUOMALAISESSA perheessä on ollut perisuomalaista kantasuomalaista väkivaltaa. On myös heitä, joiden kodeissa ei ollut väkivaltaa. Ongelmana ovat he, joiden kodeissa oli väkivaltaa.
Muutos on se, että sotien jälkeen väkivalta oli normaalia ja ihmiset olivat sen verran kovettuneita, että kestivät. Nykyisin ihmisistä on tehty itkupillejä, jotka hakee oikeutta pienestäkin loukkauksesta ja valittaa joka ikisestä asiasta. Osa käyttää tätä myös hyväkseen saadakseen huomiota tms. Eli ei voi verrata millään historiaan.
- Eri
Joo, oli se hienoa, että lapsetkin vain kestivät väkivaltaa itkemättä. Haista paska. Väkivallasta on pidettävä aina vain entistä ENEMMÄN ääntä, tehdä olot tukaliksi ja mahdottomiksi väkivaltaisille paskoille.
Voihan siitä ääntä pitää, mutta jos maahan on tullut viimeisten 15v aikana noin 10 prosenttia kansasta miehiä maista, joissa naisen asema on huonompi kuin lampaan asema, niin mitäpä luulet äänen pitämisellä muuttuvan? Joudut korkeintaan kohteeksi tai menetät mielenterveytesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on neutraali suhtautuminen kaikkiin miehiin, mutta olisi mukava kuulla suomimiesten haukkujilta, että onko muiden kansallisuuksien miehissä suuriakin eroja verrattuna suomalaisiin? Oman ehkä stereotypisen käsityksen mukaan monissa Euroopan maissa naisten ja miesten roolit ovat Suomeakin konservatiivisemmat.
Suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia.
Tutkimusten perusteella ei voida sanoa, että "kantasuomalaiset miehet" olisivat väkivaltaisempia kuin muiden maiden miehet. Tällaisesta väitteestä ei ole vertailukelpoista kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Voidaan kuitenkin todeta, että Suomessa naiset raportoivat lähisuhdeväkivaltaa melko paljon verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, mutta osa erosta selittyy tutkimusmenetelmillä, ilmoittamiskäytännöillä ja kulttuurisilla tekijöillä.
Ei siihen tutkimuksia tarvita. Auttavat linjat eivät riitä ja turvatalot ovat täynnä, kaikki tarvitsevat eivät pääse sisään.
Turvatalot ovat täynnä, siellä on myös ulkomaalaisia ja suomalaisia naisia paossa ulkomaalaista miestään. Ei kaikki Suomessa tapahtuva väkivälta ole kantismiehistä lähtöisin.
Suomessa oli kantismiesten aiheuttamaa väkivaltaa jo silloin, kun Suomessa ei ollut järjestettyä maahmuuttoa. Liian monella kantasuomalaislapsella (jo aikuiseksi kasvaneellakin) on kerrottavaan surullisia tarinoita sekä omista vanhemmistaan (kantasuomalaisista), että omasta suvustaan (kantasuomalaisesta), että kavereistaan (kantasuomalaisista), joista jokaisen heistä KANTASUOMALAISESSA perheessä on ollut perisuomalaista kantasuomalaista väkivaltaa. On myös heitä, joiden kodeissa ei ollut väkivaltaa. Ongelmana ovat he, joiden kodeissa oli väkivaltaa.
Kerro maa, missä kantismiehet eivät pahoinpitele puolisoitaan? Jos nyt paasaukseltasi ehtisit hieman miettiä, mikä naisten asema on näissä maissa, mistä Suomeenkin tullaan paremman elintason perässä.
Ja se oikeuttaa mielestäsi väkivallan suomalaisen miehen tekemänä suomalaista naista kohtaan, että kaikkialla maailmassa naisia lyödään? Kerrohan miksi et ole huolestunut siitä, että koko maailma on täynnä mieshirvioitä, jotka pahoinpitelevät naisia?
Kommentoin kommenttia, missä puhuttiin ainoastaan kantismiehistä.
"Suomessa oli kantismiesten aiheuttamaa väkivaltaa jo silloin, kun Suomessa ei ollut järjestettyä maahmuuttoa."
Hupaisaa, että nyt penäät minun huoltani kaikkien maiden miesten väkivaltaan lainkaan puuttumatta näihin kommentteihin, missä puhutaan vain kantasuomalaisten miesten väkivaltaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti jotkut ovat. Itse en ole ikinä naista lyönyt enkä tiedä ketään tuttavapiirissä joka olisi lyönyt/tullut hyödyksi. Jotenkin tuosta uutisoinnista tulee kuva että miehet leuhkii naisten hakkaamisella mitä en itse ole ikinä kuullut.
Sama täällä. Naiset ovat kyllä antaneet ilman syytä litsareita päin näköä, mutta en ole lähtenyt vaatimaan oikeuksia saati valittamaan asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on liikaa eikä kaikille riitä töitä :(
Meidät huijattiin poikimaan populaa oravanpyörään, ja nyt aikuiset lapset kärsivät köyhinä työttöminä ja syrjäytyneinä :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet! Ongelmia kieltämällä EI tule muutosta. Teidän on PAKKO ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa korjaamaan itseänne. Lukekaa psykologiaa, mielenhallintaa, käykää terapiassa jne.
- lopettakaa päihteet
- kasvakaa aikuisiksi
- opetelkaa hallitsemaan tunteitanne (viha, suuttumus, kateus jne.)
-opetelkaa ottamaan vastuuta lapsista ja kodista jne.
Nyt on koko kansan kohtalo teidän käsissänne
Tutkimusten mukaan juuri suomalaismiehen ottavat vastuuta lapsistaan. Suomalaismiehet ovat usein synnytyksessä mukana tukemassa tulevaa äitiä, vievät lapset päiväkotiin sekä kouluun.
Monissa muissa maissa nainen joutuu kaiken tukemaan yksin. Esimerkiksi Espanjassa näkee kuinka vaan naiset tuovat ja hakevat lapset päiväkodista. Isää siellä harvoin näkee mukana.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2025 Suomessa solmittiin 22 082 avioliittoa. Saman vuoden aikana eroon päättyi kaikkiaan 11 795 avioliittoa.
"Ex-puolisoni ei pitänyt ollenkaan isyysvapaata. Minä jäin yksin lapsemme kanssa. Lapsi syntyi keskosena, sektiolla, ja minä koin läheltä kuoleman kokemuksen. Kipeän vatsan kanssa, henkisesti toipilaana, uutena äitinä, yksin. Mies teki 12h työpäiviä ja reissasi harrastusten parissa.-- Vauvan ollessa 2kk–10kk elämä oli vatsakipujen itkua ympäri vuorokauden. Pahimmillaan nousin vauvaa hytkyttelemään 15 kertaa yössä. Mutta mies valitsi mennä töihin. Kaikesta seurasi avioero ja minulle hermoston ylikuormitustila, jota edelleen yritetään purkaa esimerkiksi lääkkeillä. Lopulta vuosi eron jälkeen ex myönsi pakoilleensa vastuuta. "
"Mies kokee, että jos hänen tarvitsee esimerkiksi iltavuoroni takia olla lasten kanssa, se on ylimääräinen ponnistus, josta ansaitsee ylistystä sekä fanfaareja. Talo on aina kun pommin jäljiltä, jos hän on vastuussa. Toteamus, että "kaikki energia meni lasten vahtimiseen" ei tunnu hyvältä, kun tosi asiassa mies on pelannut puhelimella, kun lapset mekastavat menemään. Itse teen raskasta kokopäiväistä työtä ja lisäksi minusta tuntuu, että hoidan kaikki lapsiin liittyvät velvollisuudet yksin."
"Mies jäi hoitamaan lapsia. Viikon päästä hän oli jo aivan kypsä, vihainen ja ärtynyt. Ei tehnyt lasten kanssa mitään, vaan kulutti aikaa, että tulisin kotiin ja hän vapautuisi. "
”Entinen mieheni ei halunnut osallistua vauva-aikana oikein millään tavalla perheen arkeen. Pelaili tietokoneella ja meni menojaan. Vauvavuosien jälkeen minulle jäi osa-aikatyön lisäksi kaikki kotityötkin, kun mies oli jo tottunut siihen, että kotona olija hoitaa, vaikken ollut enää kotona.”
Eroa hakee useimmin nainen. Jos luet yllä olevat kommentit, niin ymmärrätkö miksi?
Heteromiehellä on ole hoivaamisviettiä toisin kuin naisella 😊
Kodin- ja lastenhoito kuuluu naisille 🤗 Miehillä on muita tekemistä 😊
Sähän vähän niinku todistat tän pointin. Mikä syy naisella on katsella tollasta? Ei niin mitään.
Geenit eivät ole muuntuneet vielä perhevapaiden mukaan. Kelatuella elävä Koti-isä ei ole vielä geneettinen laji. Odota 100 000 vuotta.
Homo Sapiens on elänyt maapallolla noin 300 000 – 350 000 vuotta jolloin naisen tehtävä oli synnyttää ja hoitaa lapsia ja miehen matsästää savannilla.
Homo Kela on elänyt perhevapaiden aikakautta 40 - 50 jolloin mies on voinut hoitaa lapsia ja Kela on maksanut toimeentulon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on liikaa eikä kaikille riitä töitä :(
Meidät huijattiin poikimaan populaa oravanpyörään, ja nyt aikuiset lapset kärsivät köyhinä työttöminä ja syrjäytyneinä :(
Suomessa on jo 1 miljoona ihmistä enemmän kuin minun lapsuudessa. Edes rutto ei enää pienennä kasvavaa väkimäärää.
Naisten kuuluu totella miestä, sillä onhan suomalainen mies Jumalan asemassa verrattuna naiseen. Mitä nainen edes osaa tehdä ilman miehen neuvoa tai apua? Nainen on yhtä kun pillu eikä muuta.
Kuin myös, pari kertaa minuakin on nainen lyönyt mutta enpä silti ole itse lyönyt
Vierailija kirjoitti:
Kuin myös, pari kertaa minuakin on nainen lyönyt mutta enpä silti ole itse lyönyt
Mistä löysit wt:n?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on neutraali suhtautuminen kaikkiin miehiin, mutta olisi mukava kuulla suomimiesten haukkujilta, että onko muiden kansallisuuksien miehissä suuriakin eroja verrattuna suomalaisiin? Oman ehkä stereotypisen käsityksen mukaan monissa Euroopan maissa naisten ja miesten roolit ovat Suomeakin konservatiivisemmat.
Suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia.
Tutkimusten perusteella ei voida sanoa, että "kantasuomalaiset miehet" olisivat väkivaltaisempia kuin muiden maiden miehet. Tällaisesta väitteestä ei ole vertailukelpoista kansainvälistä tutkimusnäyttöä. Voidaan kuitenkin todeta, että Suomessa naiset raportoivat lähisuhdeväkivaltaa melko paljon verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, mutta osa erosta selittyy tutkimusmenetelmillä, ilmoittamiskäytännöillä ja kulttuurisilla tekijöillä.
Ei siihen tutkimuksia tarvita. Auttavat linjat eivät riitä ja turvatalot ovat täynnä, kaikki tarvitsevat eivät pääse sisään.
Turvatalot ovat täynnä, siellä on myös ulkomaalaisia ja suomalaisia naisia paossa ulkomaalaista miestään. Ei kaikki Suomessa tapahtuva väkivälta ole kantismiehistä lähtöisin.
Suomessa oli kantismiesten aiheuttamaa väkivaltaa jo silloin, kun Suomessa ei ollut järjestettyä maahmuuttoa. Liian monella kantasuomalaislapsella (jo aikuiseksi kasvaneellakin) on kerrottavaan surullisia tarinoita sekä omista vanhemmistaan (kantasuomalaisista), että omasta suvustaan (kantasuomalaisesta), että kavereistaan (kantasuomalaisista), joista jokaisen heistä KANTASUOMALAISESSA perheessä on ollut perisuomalaista kantasuomalaista väkivaltaa. On myös heitä, joiden kodeissa ei ollut väkivaltaa. Ongelmana ovat he, joiden kodeissa oli väkivaltaa.
Kerro maa, missä kantismiehet eivät pahoinpitele puolisoitaan? Jos nyt paasaukseltasi ehtisit hieman miettiä, mikä naisten asema on näissä maissa, mistä Suomeenkin tullaan paremman elintason perässä.
Ja se oikeuttaa mielestäsi väkivallan suomalaisen miehen tekemänä suomalaista naista kohtaan, että kaikkialla maailmassa naisia lyödään? Kerrohan miksi et ole huolestunut siitä, että koko maailma on täynnä mieshirvioitä, jotka pahoinpitelevät naisia?
Koska vastaan vain omista tekemisistäni. Muiden miesten tai naisten tekemiset ei kiinnosta kautta huolestuta hevonvitunvertaa. Ymmärrätkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtaudun tähän kuin jotkut ilmastonmuutokseen. Ei koske minua, en ole elossa silloin.
Eikä lapsilla ole väliä.
Elinkelpoinen planeetta lienee elämisen kannalta tärkein kuin naapurisi geeniperimä.

Niin ei kiinnosta liikakansoitus. Sen kuin vain poikii menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on liikaa eikä kaikille riitä töitä :(
Meidät huijattiin poikimaan populaa oravanpyörään, ja nyt aikuiset lapset kärsivät köyhinä työttöminä ja syrjäytyneinä :(
Suomessa on jo 1 miljoona ihmistä enemmän kuin minun lapsuudessa. Edes rutto ei enää pienennä kasvavaa väkimäärää.
Suomessa on Euroopan eniten perheitä joissa on vähintään neljä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet! Ongelmia kieltämällä EI tule muutosta. Teidän on PAKKO ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa korjaamaan itseänne. Lukekaa psykologiaa, mielenhallintaa, käykää terapiassa jne.
- lopettakaa päihteet
- kasvakaa aikuisiksi
- opetelkaa hallitsemaan tunteitanne (viha, suuttumus, kateus jne.)
-opetelkaa ottamaan vastuuta lapsista ja kodista jne.
Nyt on koko kansan kohtalo teidän käsissänne
Tutkimusten mukaan juuri suomalaismiehen ottavat vastuuta lapsistaan. Suomalaismiehet ovat usein synnytyksessä mukana tukemassa tulevaa äitiä, vievät lapset päiväkotiin sekä kouluun.
Monissa muissa maissa nainen joutuu kaiken tukemaan yksin. Esimerkiksi Espanjassa näkee kuinka vaan naiset tuovat ja hakevat lapset päiväkodista. Isää siellä harvoin näkee mukana.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2025 Suomessa solmittiin 22 082 avioliittoa. Saman vuoden aikana eroon päättyi kaikkiaan 11 795 avioliittoa.
"Ex-puolisoni ei pitänyt ollenkaan isyysvapaata. Minä jäin yksin lapsemme kanssa. Lapsi syntyi keskosena, sektiolla, ja minä koin läheltä kuoleman kokemuksen. Kipeän vatsan kanssa, henkisesti toipilaana, uutena äitinä, yksin. Mies teki 12h työpäiviä ja reissasi harrastusten parissa.-- Vauvan ollessa 2kk–10kk elämä oli vatsakipujen itkua ympäri vuorokauden. Pahimmillaan nousin vauvaa hytkyttelemään 15 kertaa yössä. Mutta mies valitsi mennä töihin. Kaikesta seurasi avioero ja minulle hermoston ylikuormitustila, jota edelleen yritetään purkaa esimerkiksi lääkkeillä. Lopulta vuosi eron jälkeen ex myönsi pakoilleensa vastuuta. "
"Mies kokee, että jos hänen tarvitsee esimerkiksi iltavuoroni takia olla lasten kanssa, se on ylimääräinen ponnistus, josta ansaitsee ylistystä sekä fanfaareja. Talo on aina kun pommin jäljiltä, jos hän on vastuussa. Toteamus, että "kaikki energia meni lasten vahtimiseen" ei tunnu hyvältä, kun tosi asiassa mies on pelannut puhelimella, kun lapset mekastavat menemään. Itse teen raskasta kokopäiväistä työtä ja lisäksi minusta tuntuu, että hoidan kaikki lapsiin liittyvät velvollisuudet yksin."
"Mies jäi hoitamaan lapsia. Viikon päästä hän oli jo aivan kypsä, vihainen ja ärtynyt. Ei tehnyt lasten kanssa mitään, vaan kulutti aikaa, että tulisin kotiin ja hän vapautuisi. "
”Entinen mieheni ei halunnut osallistua vauva-aikana oikein millään tavalla perheen arkeen. Pelaili tietokoneella ja meni menojaan. Vauvavuosien jälkeen minulle jäi osa-aikatyön lisäksi kaikki kotityötkin, kun mies oli jo tottunut siihen, että kotona olija hoitaa, vaikken ollut enää kotona.”
Eroa hakee useimmin nainen. Jos luet yllä olevat kommentit, niin ymmärrätkö miksi?
Heteromiehellä on ole hoivaamisviettiä toisin kuin naisella 😊
Kodin- ja lastenhoito kuuluu naisille 🤗 Miehillä on muita tekemistä 😊
No sitten voitkin nauttia matalasta syntyvyydestä ja lopettaa valittamisen, sillä me naiset emme suostu enää kodin- ja lastenhoitoon.
Sehän on hyvä asia. Veronmaksajien taakka kevenee kun sosiaalitukien maksatusten määrä pienenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on liikaa eikä kaikille riitä töitä :(
Meidät huijattiin poikimaan populaa oravanpyörään, ja nyt aikuiset lapset kärsivät köyhinä työttöminä ja syrjäytyneinä :(
Suomessa on jo 1 miljoona ihmistä enemmän kuin minun lapsuudessa. Edes rutto ei enää pienennä kasvavaa väkimäärää.
Suomessa on Euroopan eniten perheitä joissa on vähintään neljä lasta.
Täällä Lähi-Itiksessä kaapunaisten rattaiden aisasta roikkuu vähintään pari lasta puolellaan. Ovat kovia sikiämään kun siitä saa rahapalkinnon.