HS: Vakava varoitus: suomalaistaustaisten määrä putoaa puoleen
Lesthaeghen mukaan Suomi on Euroopassa poikkeustapaus kahdella eri tavalla.
Ensinnäkin sodanjälkeinen vauvabuumi oli harvinaisen voimakas, joten väestön ikääntyminen iskee täällä rajummin kuin muualla.
Samaan aikaan Suomea koettelee syntyvyyskriisi.
Tutkijan ennakoima kaksoismyrsky alkaa puhaltaa Suomessa, jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla eikä muualta muutto kasva merkittävästi.
Suurin ongelma on Lesthaeghen mukaan se, että miehet ja naiset eivät enää kohtaa kuin ennen. ”Eivät arvoiltaan, eivät sosiaalisesti, eivät koulutuksellisesti”, hän sanoo. Ennen kaikkea kyse on älypuhelimista ja sosiaalisesta mediasta. Nuoret naiset vetäytyvät omiin kupliinsa, nuoret miehet uppoutuvat peleihin ja verkkosisältöihin. Kumppanin löytäminen vaatii fyysistä läsnäoloa, sattumanvaraisia kohtaamisia ja yhteisiä tiloja.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana 45-vuotiaana homomiehenä olen tyytyväinen, ettei tarvitse miettiä millainen Suomi jää lapsilleni. Tottakai tilanne harmittaa, sillä se Suomi missä kasvoin lapsuuden ja nuoruuden oli vikoineenkin hyvä maa, mutta sitä ei enää ole. Välillä mietin, että mikä on koko Euroopan tulevaisuus, sillä tällä hetkellä niin moni kehityssuuntaus menee huonompaan. Jos mietin vain itseäni, niin olen elänyt hyvän elämän ja tarvittaessa voin pakata omaisuuden ja lähteä muualle.
Minne ajattelit lähteä?
Kyse on vain yksittäistapauksesta, eikä kannata nostaa meteliä sen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder on täynnä paskaa. 40-35v naisia jotka ilmoittavat etteivät halua lapsia tulee vastaan koko ajan. Psykiatri Keltikangas Järvinen on oikeassa. Nykynaisella on liikaa valtaa toteuttaa hedonismiaan. Naisten oikeus opiskeluun ja työntekoon pitäisi olla rajattua. Se sallittakoon vain ilman lasten tekoa jos lääkäri on todennut ettei nainen ole hedelmällinen. Tässäkin tapauksessa voidaan lisäehdoksi asettaa adoptiolasten kasvatus. Abortti kielletään kokonaan ja korvataan adoptiolla. Hormonaalinen ehkäisy ja kierukka ovat sallittuja ainoastaan 10 lasta synnyttäneille.
Tällaisella asenteella on täysin varmaa, ettei naisten halukkuus lasten hankkimiseen lisäänny. Mistä näitä naisen alistamisesta fantasioivia äijiä oikein sikiää? Täysi Taliban-meininki. Varmaan sinne Afganistaniin voi muuttaa, jos se on se ihannemaanne.
Tämä on liian tärkeä asia kansakunnalle jätettäväksi naisten oikkujen varaan. Naiselta joka kiltäytyy hankkimasta lapsia poistetaan myös oikeus sosiaaliturvaan ja passi peruutetaan sekä nainen määrätään maastapoistumiskieltoon ja laitetaan vielä jalkapanta jotta naista voidaan valvoa. Naisten äänioikeus olisi syytä poistaa ja asettaa nainen miehen holhoukseen kuten 1800-luvulle asti oli. Järjestetyt avioliitot on myös syytä ottaa käyttöön.
Oikea ongelma on miehet, joten miesten käyttäytymiseen pitää puuttua lainsäädännön ja rangaistuksen voimin. Suomessa olisi paljon suurempi syntyvyys jos perheissä nainen voisi yksin määrätä lapsimäärän. Ja jos mies ei hoida aviomiehen ja isän velvollisuuksia kuten pitää, hänelle määrätään raipparangaistus. Jopa miestä alkaa kiinnostaa vauvan kylvetykset, yövalvomiset ja kotitöiden teko.
Tätä ongelmaa ei olisi tullut eteen kukkeroidun suomalaismiehen kanssa.
Syntyvyys Suomessa on alhainen nimenomaan vastuuta pakoilevien suomalaisten miesten takia. Lapset sysätään äidille ja pakoillaan vastuuta eikä makseta elareita, ellei pakolla haeta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin tilastokeskuksen (SCB) tuoreimpien tietojen mukaan yli kolmasosalla (noin 35,7 %) Ruotsin väestöstä on ulkomaalaistausta. Ulkomailla syntyneitä on noin 20,6 % koko väestöstä.
hyi helvetti...
Toisaalta, jos olet joskus käynyt Ruotsissa, tiedät, että niitä näkyy todellisuudessa vähemmän kuin Suomessa, koska Ruotsissa ulkomalaaistaustaiset asuu omilla alueilla. Suomessa ei osata tehdä segregaatiota, ja kaikki laitetaan asumaan suomalaisten kanssa, joten suomalaiset ei saa asua rauhassa suomalaisten kanssa.
Asuinalueiden segregaatio ei todellakaan ole hyvä asia. Hiukan sama, kuin että kerrostalossa pitäisi asua sekä omistusasujia että vuokralla olevia, lapsiperheitä, vanhuksia, koiranomistajia yms.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana 45-vuotiaana homomiehenä olen tyytyväinen, ettei tarvitse miettiä millainen Suomi jää lapsilleni. Tottakai tilanne harmittaa, sillä se Suomi missä kasvoin lapsuuden ja nuoruuden oli vikoineenkin hyvä maa, mutta sitä ei enää ole. Välillä mietin, että mikä on koko Euroopan tulevaisuus, sillä tällä hetkellä niin moni kehityssuuntaus menee huonompaan. Jos mietin vain itseäni, niin olen elänyt hyvän elämän ja tarvittaessa voin pakata omaisuuden ja lähteä muualle.
Mutta kelle sä sitten kerrot tarinoita elämästäsi ja suvustasi kun olet korkeassa iässä ja toivot jonkun jälkeen jäävän muistavan kuka olit? Kirjoituksesi edustaa samaa narsismia ja hedonismia kuin lasten hankinnasta kieltäytyneillä naisilla.
Vierailija kirjoitti:
Me naiset ja miehet voimme kohdata täällä 😍
Aletaan ystävällisiksi ja rakentaviksi ja sovitaan tapaamisia!
Nyt ei ole kyse meistä naisita ja miehistä vaan nuorista ja nuorista aikuisista. Meillä sekä tytär että poika, he todellakin elävät ihan omissa kuplissaan. Poika pelkästään urheilee, ei käy koskaan ravintoloissa. Mittaa itseään vain opiskelun ja urheilun kautta. Tytär elää muodin ja Harry Stylesin kautta. Ja te joilka ei ole Harry Stylesiä fanittavaa tyttöä, ette voi ymmärtää mitä se tarkoittaa. Tytär vertaa varman miehiä Harry Tylesin kriteereihin. Mutta molemmat ovat tosi onnellisia omissa kuplissaan, mutta kohtaamisia ytoiseen sukupuoleen on kyllä minimaalisesti
Miksi aina suomalaisten syntyvyydestä keskusteltaessa unohdetaan tämä asia? (Vai halutaanko asiasta nimenomaan vaieta?)
Nimittäin suomalaisten räjähdysmäisesti lisääntynyt LIHAVUUS.
Kyllä se vaan on niin että, kun ihra hyllyy löllyy tursuu hytkyy, niin suomalaisista tulee sukupuolettomia palleroisia pylleröisiä hirviömäisiä jättiläistaaperoita. Lihavuus (painoindeksi BMI 30) heikentää sekä naisen että miehen hedelmällisyyttä ja vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Raskausaikana se lisää merkittävästi riskejä äidille ja sikiölle. Naisilla rasvakudos häiritsee hormonitoimintaa ja estrogeenitasapainoa, mikä voi aiheuttaa ovulaatiohäiriöitä ja pitkittää raskaaksituloaikaa. Lihavuus liittyy vahvasti myös munasarjojen monirakkulatautiin (PCOS). Miehillä liiallinen rasvakudos muuntaa testosteronia naishormoniksi, estrogeeniksi. Tämä voi heikentää siittiöiden tuotantoa ja laatua.
Vierailija kirjoitti:
Hesari jakaa salaliittoteoriaa. Eikös nämä väestönvaihdot olleet laitaoikeiston öyhötystä.
Varmaan huomasivat tilauskannan vähetessä ettei yksikään maahan muuttaja tai etenkään muslimi tilaa hesaria.
Uusmarxilaisten äänitorvi nyt "huolissaan" väestönvaihdosta? Kaksi vuosikymmentä se on pitänyt turpansa asiasta kiinni ja estänyt aiheeseen liittyvää keskustelua yhdessä Ylen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin tilastokeskuksen (SCB) tuoreimpien tietojen mukaan yli kolmasosalla (noin 35,7 %) Ruotsin väestöstä on ulkomaalaistausta. Ulkomailla syntyneitä on noin 20,6 % koko väestöstä.
hyi helvetti...
Mene vidduun rasse, täällä puhutaan parinmuodostuksesta eikä öyhötetä maamuista.
eli faktat ja tilastot eivät ole valideja argumentteja? eikä ole sopivaa viljellä totuuksia, koska joidenkin mielet voivat järkyttyä?
Aloita niille oma keskustelu, täällä puhutaan ihan muista aiheista! Autismikin on valinta🤷🤷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana 45-vuotiaana homomiehenä olen tyytyväinen, ettei tarvitse miettiä millainen Suomi jää lapsilleni. Tottakai tilanne harmittaa, sillä se Suomi missä kasvoin lapsuuden ja nuoruuden oli vikoineenkin hyvä maa, mutta sitä ei enää ole. Välillä mietin, että mikä on koko Euroopan tulevaisuus, sillä tällä hetkellä niin moni kehityssuuntaus menee huonompaan. Jos mietin vain itseäni, niin olen elänyt hyvän elämän ja tarvittaessa voin pakata omaisuuden ja lähteä muualle.
Mutta kelle sä sitten kerrot tarinoita elämästäsi ja suvustasi kun olet korkeassa iässä ja toivot jonkun jälkeen jäävän muistavan kuka olit? Kirjoituksesi edustaa samaa narsismia ja hedonismia kuin lasten hankinnasta kieltäytyneillä naisilla.
Mitä väliä tuolla on? Ei kukaan muista ketään suvustaan muutenkaan ja vaikka olisikin lapsia, niin ei ketään kiinnosta kuunnella vanhojen jäärien jorinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana 45-vuotiaana homomiehenä olen tyytyväinen, ettei tarvitse miettiä millainen Suomi jää lapsilleni. Tottakai tilanne harmittaa, sillä se Suomi missä kasvoin lapsuuden ja nuoruuden oli vikoineenkin hyvä maa, mutta sitä ei enää ole. Välillä mietin, että mikä on koko Euroopan tulevaisuus, sillä tällä hetkellä niin moni kehityssuuntaus menee huonompaan. Jos mietin vain itseäni, niin olen elänyt hyvän elämän ja tarvittaessa voin pakata omaisuuden ja lähteä muualle.
Mutta kelle sä sitten kerrot tarinoita elämästäsi ja suvustasi kun olet korkeassa iässä ja toivot jonkun jälkeen jäävän muistavan kuka olit? Kirjoituksesi edustaa samaa narsismia ja hedonismia kuin lasten hankinnasta kieltäytyneillä naisilla.
Eri, mutta ei minua tarvitse muistaa kuolemani jälkeen. Jos haluan kertoa tarinani niin kirjoitan vaikka kirjan. Tai pullopostia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina suomalaisten syntyvyydestä keskusteltaessa unohdetaan tämä asia? (Vai halutaanko asiasta nimenomaan vaieta?)
Nimittäin suomalaisten räjähdysmäisesti lisääntynyt LIHAVUUS.
Kyllä se vaan on niin että, kun ihra hyllyy löllyy tursuu hytkyy, niin suomalaisista tulee sukupuolettomia palleroisia pylleröisiä hirviömäisiä jättiläistaaperoita. Lihavuus (painoindeksi BMI 30) heikentää sekä naisen että miehen hedelmällisyyttä ja vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Raskausaikana se lisää merkittävästi riskejä äidille ja sikiölle. Naisilla rasvakudos häiritsee hormonitoimintaa ja estrogeenitasapainoa, mikä voi aiheuttaa ovulaatiohäiriöitä ja pitkittää raskaaksituloaikaa. Lihavuus liittyy vahvasti myös munasarjojen monirakkulatautiin (PCOS). Miehillä liiallinen rasvakudos muuntaa testosteronia naishormoniksi, estrogeeniksi. Tämä voi heikentää siittiöiden tuotantoa ja laatua.
Miehillä liiallinen rasvakudos aiheuttaa miestissit, joiden näkeminen heikentää naisten libidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinder on täynnä paskaa. 40-35v naisia jotka ilmoittavat etteivät halua lapsia tulee vastaan koko ajan. Psykiatri Keltikangas Järvinen on oikeassa. Nykynaisella on liikaa valtaa toteuttaa hedonismiaan. Naisten oikeus opiskeluun ja työntekoon pitäisi olla rajattua. Se sallittakoon vain ilman lasten tekoa jos lääkäri on todennut ettei nainen ole hedelmällinen. Tässäkin tapauksessa voidaan lisäehdoksi asettaa adoptiolasten kasvatus. Abortti kielletään kokonaan ja korvataan adoptiolla. Hormonaalinen ehkäisy ja kierukka ovat sallittuja ainoastaan 10 lasta synnyttäneille.
Tällaisella asenteella on täysin varmaa, ettei naisten halukkuus lasten hankkimiseen lisäänny. Mistä näitä naisen alistamisesta fantasioivia äijiä oikein sikiää? Täysi Taliban-meininki. Varmaan sinne Afganistaniin voi muuttaa, jos se on se ihannemaanne.
Tämä on liian tärkeä asia kansakunnalle jätettäväksi naisten oikkujen varaan. Naiselta joka kiltäytyy hankkimasta lapsia poistetaan myös oikeus sosiaaliturvaan ja passi peruutetaan sekä nainen määrätään maastapoistumiskieltoon ja laitetaan vielä jalkapanta jotta naista voidaan valvoa. Naisten äänioikeus olisi syytä poistaa ja asettaa nainen miehen holhoukseen kuten 1800-luvulle asti oli. Järjestetyt avioliitot on myös syytä ottaa käyttöön.
Oikea ongelma on miehet, joten miesten käyttäytymiseen pitää puuttua lainsäädännön ja rangaistuksen voimin. Suomessa olisi paljon suurempi syntyvyys jos perheissä nainen voisi yksin määrätä lapsimäärän. Ja jos mies ei hoida aviomiehen ja isän velvollisuuksia kuten pitää, hänelle määrätään raipparangaistus. Jopa miestä alkaa kiinnostaa vauvan kylvetykset, yövalvomiset ja kotitöiden teko.
Mä tekisin noita kaikkia jo nyt, jos joku nainen vaan mut huolis!!
Niinhän ne kaikki miehet lupailee ja vannoo, mutta totuus lapsen syntymän jälkeen on kuitenkin ihan toinen.
Kiva, eli perustelit juuri itsellesi miksi tulet aina valitsemaan komean jänniksen, etkä hellää ja rakastavaa kilttistä.
233. Ylellä helpompaa vasemmistolaisen propagandan levittämisessä. 600 miltsiä verovaroja napsahtaa vuosittain tilille kuin Manulle illallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana 45-vuotiaana homomiehenä olen tyytyväinen, ettei tarvitse miettiä millainen Suomi jää lapsilleni. Tottakai tilanne harmittaa, sillä se Suomi missä kasvoin lapsuuden ja nuoruuden oli vikoineenkin hyvä maa, mutta sitä ei enää ole. Välillä mietin, että mikä on koko Euroopan tulevaisuus, sillä tällä hetkellä niin moni kehityssuuntaus menee huonompaan. Jos mietin vain itseäni, niin olen elänyt hyvän elämän ja tarvittaessa voin pakata omaisuuden ja lähteä muualle.
Mutta kelle sä sitten kerrot tarinoita elämästäsi ja suvustasi kun olet korkeassa iässä ja toivot jonkun jälkeen jäävän muistavan kuka olit? Kirjoituksesi edustaa samaa narsismia ja hedonismia kuin lasten hankinnasta kieltäytyneillä naisilla.
Itselläni on lapsia ja lapsen lapsia. En ymmärrä mitä narsistista on jo ei tee lapsia, minuta jopa toisinpäin kun ei ainakaan ajattele että MINUSTA pitäisi jää jotain perinnöllistä tuleville sukupolville eikä myöskään ehkä niitä tarinoitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Uusmarxilaisten äänitorvi nyt "huolissaan" väestönvaihdosta? Kaksi vuosikymmentä se on pitänyt turpansa asiasta kiinni ja estänyt aiheeseen liittyvää keskustelua yhdessä Ylen kanssa.
Et sitten ymmärtänyt jutun sisältöä alkuunkaan.
Tämähän on tavoite Suomessa. Olemmehan tehneet valtavan paljon työtä sen eteen, että saamme tänne väkeä kaikkialta maailmasta. Olemme jopa maksaneet siitä, olemme luvanneet korvata matkakulutkin.
Vaoitus on vakava, totta. HS esittää sen vain 20 vuotta myöhässä.