Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä takaisin elämän syrjään kiinni, kun traumatisoivan tapahtuman jälkeen (mies jätti) on lähinnä eristäytynyt vuosikausiksi?
04.07.2026 |
Siis aviomies jätti 20 vuoden jälkeen yllättäen, toisen naisen takia.
Sen jälkeen elämäni meni vain sellaiselle autopilotille. Teen pakolliset ja hoidan kodin sekä lapset, mutta elämänpiirini on kaventunut. Siis en enää sosialisoi livenä missään, ei ole ollut muita miehiä. Jotenkin jäin jumiin kotiini. Tätä on jatkunut nyt vuosia.
Mistä tämä johtuu, että sulkeutuu henkisesti täysin, ei halua enää parisuhdetta ja erakoituu jopa ystävistä siten, että vain netin kautta jutellaan tai puhelimessa? Jotenkin vain käperryin kuoreeni.
Kommentit (22)
Mitä tämä erakoituminen, vetäytyminen ihmissuhteista ja kuoreen käpertyminen on ja miten tästä kierteestä pääsee irti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trauman jälkeen on yleistä, ettei halua nähdä ihmisiä. Nyt ilmeisesti haluat jo, koska tilanne on alkanut sinua vaivata. Ota yhteyttä parhaaseen ystävääsi tai sukulaisen ja ehdota tapaamista. Siitä se lähtee, vaikka pitkän kotona hissittelun jälkeen varmaan tuntuukin aluksi vaikealta ja oudolta.
Ihminen vetäytyy, kun itse haluaa. Sosiaalinen elämä alkaa, kun ihminen sitä itse haluaa.
Pikkuhiljaa ja asia kerrallaan.
Lähtien siitä, mitä tahdot ja mikä hyvältä tuntuu.
Käy vaikka kampaajalla, risteilyllä, jne. Hanki lenkkikaveriksi koira. Pienin askelin huomaat että on hyviä hetkiä. Älä ota enää päämääräksi parisuhdetta, tulee jos on tullakseen. Priorisoi aina itsesi ja toki lapset mutta älä salli uusien tuttavuuksien enää viedä elämältä pohjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisen askeleen olet jo ottanut, jos et kerran enää sosialisoi. Se on viisasta; sosialisointi ei koskaan onnistunut missään, ei Venäjällä sen paremmin kuin Kuubassa tai Pohjois-Koreassa.
Sen sijaan sinun kannattaa luopua erakoitumisesta ja pyrkiä viettämään sosiaalista elämää ystäviesi kanssa. Yksinäisyyteen vetäytyminen ei yleensä ole hyväksi kenellekään.
Mitä mitä?
Kaikki miehethän on sikoja, miten sellaisen lähtö saa naisen traumatisoitumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siis on aiheuttanut tämän minulle? Kaikki muut jätetyt naiset menevät heti Tinderiin ja yöelämään, kun minä taas eristäydyin kaikesta enkä halua miestä enkä etsi. Koska en pysty. Onko mun käytös normaalia, tällainen vetäytyminen ihmissuhteista ja suurimmaksi osaksi vain kotona oleminen?
Vierailija kirjoitti:
Mikä siis on aiheuttanut tämän minulle? Kaikki muut jätetyt naiset menevät heti Tinderiin ja yöelämään, kun minä taas eristäydyin kaikesta enkä halua miestä enkä etsi. Koska en pysty. Onko mun käytös normaalia, tällainen vetäytyminen ihmissuhteista ja suurimmaksi osaksi vain kotona oleminen?
Aivan normaalia.
Jokainen reagoi omalla tavallaan ja käsittelee asiat oman aikansa.
Apuahan näihin löytyy jos kokee tarvitsevansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala liikkumaan. Etenkin salilla. Liikunta auttaa tutkitusti masennukseen. Siitä pikkuhiljaa eteenpäin. Uusia vaatteita, meikkiä, hiuksia. Itsetunto kohoaa ja on taas kiva nähdä muita.
Vierailija kirjoitti:
Mistä johtuu tällainen eristäytyminen ja kuoreen vetäytyminen ja miksi se jatkuu vuosikausia? Mistä saa apua?
En tiedä syytä enkä mistä saisi apua, mutta sama tilanne itselläkin. Elämähän tässä jää elämättä eikä näitä vuosia saa koskaan takaisin ja sekin ajatus ainoastaan lamaannuttaa ja vie mielen matalaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaisi varmaan ihan jo lastenkin takia hakeutua terapiaan. Siellä voitte yhdessä miettiä miten lähteä solmuja avaamaan.
Siltä varalta että kyseessä on masennus, niin käy myös ihan yleislääkärillä. Jos sinulla on laajennettu työterveys, niin siihen kuuluu usein myös psykologin palvelut.
Ei kannata jäädä kotiin itsekseen murehtimaan, vaan panosta omaan mielenterveyteesi!
Vierailija kirjoitti:
Trauman jälkeen on yleistä, ettei halua nähdä ihmisiä. Nyt ilmeisesti haluat jo, koska tilanne on alkanut sinua vaivata. Ota yhteyttä parhaaseen ystävääsi tai sukulaisen ja ehdota tapaamista. Siitä se lähtee, vaikka pitkän kotona hissittelun jälkeen varmaan tuntuukin aluksi vaikealta ja oudolta.
Entäs kun ei ole ketään keneen ottaa yhteyttä? Ei ole parasta eikä vähemmän parasta kaveria eikä yhtään sukulaista tai edes tuttavaa.
ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakeudu terapiaan hokema on vain joillekin mahdollista. Itsellä oli sellainen puskista tullut ero, jonka jälkeen jättäjä alkoi kiusata ja piinata. Omat resurssit nousta ylös oli loppu.
Työterveyteni on joku aivan minimaalinen ja työn kautta psykologia olisi saanut tavat kolmesti töihin liittyvissä asioissa. Terveyskeskuslääkäri ilmoitti samantien, että olen saikuttanut liian vähän eikä muutenkaan elämäni ole tarpeeksi huonoa, joten mitään lähetettä Kelan tukemaan terapiaan en saa.
Olen se kiltti ja kunnollinen nössö, koka oli koko elämänsä taipunut muiden tarpeiden mukaan, hoitanut velvollisuutensa ja vastuunsa ja kun olisin tarvinnut apua alkaa arvostaa itseäni ja kerätä palasista elämäni takaisin kuntoon, sanottiin, että oot jo tarpeeksi kunnollinen, et tarvitse tätä. Aika hitaasti olen vähitellen saanut itseni pystyyn. 10 vuotta siinä meni, mutta olen nyt katkerampi ja kyynisempi kuin ehkä , jos olisin saanut vähän tukea ja terveempiä tapoja katsoa maailmaa.
Hyvä ketju monelle naiselle.
Minulta oli yksi kommentti anona.
.
Olen foorumilla kertonut, etten harrasta
casual d4ting/irtosuhteita ja sen,
etten ole innostunut paikallisista
liian pienen paikkakunnan miehistä.
(Kaikki tuntevat toisensa, juorukulttuuri ja niin edelleen).
.
En silti ole täällä maininnut:
*olenko vai *enkö ole esimerkiksi
> sitoutuneessa etäsuhteessa.
(Tunnen vetoa isäni vèrenperimän
kaltaiseen miestyyppiin enemmän
kuin täysin suomalaiseen).
.
Summa summarum:
Jätän kertomatta statukseni somessa. E
Kirkolla on ilmaista perhetyötä. Päteviä ammattilaisia, joilla vaitiolovelvollisuus. Ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä siellä puhuta mitään uskonnollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trauman jälkeen on yleistä, ettei halua nähdä ihmisiä. Nyt ilmeisesti haluat jo, koska tilanne on alkanut sinua vaivata. Ota yhteyttä parhaaseen ystävääsi tai sukulaisen ja ehdota tapaamista. Siitä se lähtee, vaikka pitkän kotona hissittelun jälkeen varmaan tuntuukin aluksi vaikealta ja oudolta.
Entäs kun ei ole ketään keneen ottaa yhteyttä? Ei ole parasta eikä vähemmän parasta kaveria eikä yhtään sukulaista tai edes tuttavaa.
ei ap
Sitten voi kirjoitella ainakin anonyymisti netissä saaden jutteluseuraa, kuten tältä palstalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä johtuu tällainen eristäytyminen ja kuoreen vetäytyminen ja miksi se jatkuu vuosikausia? Mistä saa apua?
En tiedä syytä enkä mistä saisi apua, mutta sama tilanne itselläkin. Elämähän tässä jää elämättä eikä näitä vuosia saa koskaan takaisin ja sekin ajatus ainoastaan lamaannuttaa ja vie mielen matalaksi.
Nimenomaan tämä. Tuntuu, että elämä jää elämättä, kun ihan pakolliset vain tekee ja muuten sitten vain on eristäytyneenä ihan fyysisesti muusta maailmasta.
Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin kriisitilanteissa. Toiset laittavat "kostomekon" päälle ja lähtevät baanalle ja toiset jäävät nuolemaan haavojaan joksikin aikaa. Kun aika on kypsä, kuten nyt taitaa sinulla olla, niin alkaa ihmetellä, että toisinkin voisi elää. Ota yhteyttä tuttuihin ja hakeudu johonkin harrastukseen...
Vastaisuuden varalle: Älä koskaan laske elämääsi toisen ihmisen varaa ja panosta asioihin vain sen verran mitä olet valmis menettämään.
Mistä johtuu tällainen eristäytyminen ja kuoreen vetäytyminen ja miksi se jatkuu vuosikausia? Mistä saa apua?