Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi äitejä aivopestään päiväkotivastaisiksi?
19.05.2007 |
Näillä palstoilla ja sähköpostilistoilla siis.
Minäkin menin siihen halpaan esikoisen aikaan. Alunperin olin ajatellut että hän menee 1-vuotiaana hoitoon, kun synttärit osuivat sopivasti kesälle ja aloitus olisi ollut elokuussa. Mammapiirit kuitenkin saivat minut vakuuttuneiksi että se olisi hirvittävän kamalaa lapselle ja koko perheelle ja niin sitten sinnittelimme kotihoidontuella siihen saakka että saimme toisen lapsen, ja siihen saakka kunnes kaksi ekaa olivat 2,5 v. ja 4 v. Päiväkoti osoittautui ihanaksi! Lapset nauttivat, hoitajat olivat kivoja, kaikki sujui hyvin. Äiti parantui henkisestä ja fyysisestä väsymyksestä ja isäkin normalisoitui kun ei enää ollut elättäjän roolissa.
Kolmannen lapsen syntyessä kaksi ekaa jatkoivat hoidossa, ja olivat tyytyväisiä ja äiti nautti äitiyslomasta vauvan kanssa. Vauva meni tasan 1-vuotiaana päiväkotiin ja äiti töihin ja kaikki on sujunut loistavasti! Koko perhe voi äärimmäisen hyvin.
Oikein pistää vihaksi nyt että olin esikoisen aikaan niin epävarma äitinä että annoin itseni aivopestävän kotihoidon kannattajaksi. Urani kärsi neljästä peräkkäisestä kotivuodesta todella pahasti ja itse en nauttinut kotonaollessa elämästä juurikaan. Kun nyt tutustuin kuopuksemme kautta lähipäiväkotimme seimeen, huomaan että se on ihana! Ja olisi varmasti ollut jo silloin esikoisen aikaankin.
Kommentit (53)
...ja jos kysytään, ei tarvitse/ kannata vastata!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
...ja jos kysytään, ei tarvitse/ kannata vastata!
Harvan kotiäidin perheessä mikään leppoisa tunnelma vallitsee...
Ja siitä että lapset saa nukkua niin pitkään kuin haluaa.. meillä lapset herää aina KUUDELTA, on luojan lykky että voin ne kärrätä hoitoon kahdeksalta. Siihen mennessä on jo keretty kaksi tuntia leikkiä.
Nykyinen päiväkotihoito ei ole hyväksy lapsen kehitykselle, ei psykologiselta kannalta eikä myöskän fysiologiselta, koska päiväkotilapset sairastavat eri infektiotauteja 2-10kertaisesti kotihoidossa oleviin. Puhumattakaan siitä minkälaista on alle 3vuotiaan henkinen hyvinvointi liian isossa, hälyisässä ja puolikuntoisessa lapsiryhmässä. Tähän on ihan selviä tutkimustuloksia.
Sen sijaan pienryhmissä, pph-hoidossa olevilla lapsilla ei ole tällaisia suuria haittavaikutuksia havaittu.
Toisaalta on ihan totta, että psykologisesti nähtynä, lapselle olisi parasta olla kotona ekat 3vuotta ja senkin jälkeen esim. vain osapäiväisesti hoidossa. Tämä on lapsen oikeuksien kannalta kaikkein ihanteellisinta. Missä ovat lasten oikeudet, kun tässä niin puolustellaan puoleen ja toiseen uraäitejä ja kotiäitejä? Ja entäs ne isät, miksi he eivät jää lastensa kanssa kotiin?
Yhteiskunnassamme on valitettavasti unohdettu lasten hyvinvointi. Suurimman osan äideistä on pakko mennä töihin, jotta perhe pärjää taloudellisesti. Toisaalta voi tehdä erilaisiakin taloudellisia ratkaisuja (esim. vuokra-asuminen, ei autoa jne.)jotka pienentävät menoja ja mahdollistavat lapsen kotona hoitamisen.
Tietysti on myös äitejä ja perheitä, joiden hyvinvoinnin kannalta on parasta, että vanhemmat ovat töissä ja lapset hoidossa. Nämä äidit eivät jaksa/halua olla kotona ja jatkuva masennus ja ahdistus ei ole parempi vaihtoehto, jos lapset sopeutuvat hoitoon. Silloinkin kannattaisi valita pienryhmähoito (pph, yksityinen päiväkoti, oma hoitaja tms.), jos todella haluaa huomioida lapsen tarpeet.
Ja en tarkoita tässä lasten tarpeilla ja oikeuksilla sitä, että lapsi asetetaan jalustalle ja palvotaan ja vanhemmat tekevät kaiken mitä lapsi haluaa. Tarkoitan sitä ihmiselle perinteistä, luontaisinta tapaa kasvattaa jälkeläisiään, mihin aiemmassakin viestissä viitattiin; lasten kanssa ollaan, mutta kokoajan ei tarvitse olla tekemässä jotain ekstraa. Siinä perheyhteydessä ja kotihommien vierellä ne lapset on kasvaneet aina yhteisöllisiksi, luottavaisiksi ja onnellisiksi.
Nythän elämme aikaa, jolloin vanhempi voi olla lapsille, lasten takia kotona.
Ennen pienet lapset olivat paljon keskenään (ihan vauvatkin) kun äiti lähti maatilan töihin. Lasten kasvaminen kotona ei ollut lainkaan niin ideaalista kun nykyään kuvitellaan. Monilla ei ollut tuntikausiin aikuista edes huutomatkan päässä.
Siihen nähden tuntuu vähintäänkin oudolta väittä, että nykyinen päivähoitojärjestelmä lisäisi lasten pahoinvointia. Äidit ovat itse aivopesseet itsensä ajatusmaailmaan, ettei lapsesta tule tasapainoista jos he eivät ole kotona pikkulapsiaikana. Epävarmuus on valloillaan ja luullaan jonkin yksittäisen tekijän ratkaisevan koko lapsen tulevaisuudeen. Jollekin se on imetys, toiselle kotihoito. Lapsen hyvinvoinnin pohjalta keskusteluja ei kuitenkaan käydä vaan motiivit löytyvät äitien epävarmuudesta omien valintojensa suhteen. Tämän huomaa siitäkin, että isät puuuttuvat keskusteluista (edes mainintoina:-) usein kokonaan.
Jos keskustelun pohjana olisi lasten hyvinvointi, puhuttaisiin paljon enemmän mm. isien osuudesta, päivähoidon laadusta ja joustavista työaikajärjestelyistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne, joilla on hyvä suhde lapseen ja onnelliset kotiolot, huomaa lapsessa hoitoon mennessä negatiivisen muutoksen.
Ne, joilla on jotain ongelmaa kotona, huomaa positiivisen muutoksen.
Ja tämä oman tuttavapiirini kokemuksella.
Toki jotain merkitystä on myös hoitopaikalla, mutta tämän havainnon olen tehnyt. Esimerkki: lapsi oli kotona jatkuvasti kitisevä ja pahantuulinen. Vanhemmat kuvitteli, että lapsi on sellainen virikkeiden puutteesta. Tosiasiassa vanhemmat antoi lapselle ihan liikaa periksi ja sitä vaivasi pikku prinsessa -syndrooma. Lapsen tarhaan meno paransi tilannetta, koska siellä lapsi sai viimein itselleen turvallisen auktoriteetin. Elämä helpottui myös kotona.
Lapset pidetään mukana ruoanhakureissuilla ja muutenkin.
Eihän asia tietysti näin yksinkertainen ole, mutta kyllä minä ainakin pyrin pitämään lapset lähelläni mahdollisimman pitkään. Opiskelujen takia lapset joutuivat päiväkotiin ollessaan 3 v 11kk ja 1v 8 kk. Vanhempi tykkäsi kovasti, nuorempi ei sopeutunut. Otinkin nuoremman pois heti kun se oli mahdollista, hän oli päiväkodissa 10 pv kuussa kaksi kuukautta. Paljon onnellisempi on kotona. Vanhempi käy edelleen 10 pv kuussa leikkimässä päiväkodissa (olen siis siinä suhteessa tosi huono äiti, lapseni vie virikepaikan joltain tosi tarvitsevalta). No syksyllä ei enää jatka, vaan on kotona, kunnes nuorimmainen täyttää kolme.
Toki nuorempikin käy paljon kerhoissa, välillä jopa ilman aikuista seuraa, mutta aika on lyhyt, vain kolme tuntia kerrallaan. Siihen on sopeutunut mainiosti ja viihtyy hyvin ja äiti saa tarvitsemansa hengähdystauon kerran viikossa. Näin jaksetaan kaikki hyvin ja elämä on mukavaa, parisuhdekin kukoistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Siihen nähden tuntuu vähintäänkin oudolta väittä, että nykyinen päivähoitojärjestelmä lisäisi lasten pahoinvointia. Äidit ovat itse aivopesseet itsensä ajatusmaailmaan, ettei lapsesta tule tasapainoista jos he eivät ole kotona pikkulapsiaikana. Epävarmuus on valloillaan ja luullaan jonkin yksittäisen tekijän ratkaisevan koko lapsen tulevaisuudeen. Jollekin se on imetys, toiselle kotihoito. Lapsen hyvinvoinnin pohjalta keskusteluja ei kuitenkaan käydä vaan motiivit löytyvät äitien epävarmuudesta omien valintojensa suhteen. Tämän huomaa siitäkin, että isät puuuttuvat keskusteluista (edes mainintoina:-) usein kokonaan.
Jos keskustelun pohjana olisi lasten hyvinvointi, puhuttaisiin paljon enemmän mm. isien osuudesta, päivähoidon laadusta ja joustavista työaikajärjestelyistä.
Ap tässä, olen aivan samaa mieltä. Kuten myös 39:n kanssa.
Jos jonkun pieni lapsi päivähoidossa häiriintyy, niin se on yksittäistapaus. Lapsen hyvinvointi ei ole kiinni päivähoitomuodosta! Jos perhe on onnellinen ja tyytyväinen, on lapsikin onnelinen ja tyytyväinen, riippumatta siitä onko hän 1,5 vuotiaana 8 h päivästä päiväkodissa, mummilla, perhepäivähoitajalla tai vaikka kotona.
Päinvastoin, vasta nyt on mahdollista äitien omistautua lapsilleen tällaisessa määrin. Ennen äidit eivät hoitaneet lapsiaan kotona. Niitä hoitivat mummut, lastenhoitajat, vanhemmat sisarukset, sukulaiset tai sitten ei kukaan, äitien paiskiessa töitä pelloilla tai tehtaissa.
" Ehkä voisit yrittää miettiä asiaa tältä kantilta, jos tämä selventäisi asiaa: Ihmisiä on ollut olemassa tuhansia vuosia. Aina ennen äidit ovat hoitaneet lapsiaan kotona ja lapset ovat kulkeneet äidin mukana kotitöissä. Vasta ihan nykyaikana on tullut tämä keksintö, että äiti voikin antaa lapsensa päiviksi pois, vieraitten hoidettavaksi rahaa vastaan. Uskotko, että tuhansia vuosia vanhat tavat ovat olleet vääriä, ja että vasta nyt on keksitty oikea tapa hoitaa lapsia."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11 puhuu täyttä soopaa!
Asia on ihan päinvastoin!
Se että lapset ovat piikojen ja sukulaisten hoivassa on tuhatvuotinen tapa.
Nyt yhtäkkiä vain äiti (ja joskus harvoin isä) on lapsen ainoa oikea hoitaja lukuunottamatta satunnaisia vierailuja mummolla.
paitsi ehkä itserakkaudella, jota kotiäidit on täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Näin on!