Tajusin olevani itsekäs kusipää ja kun myönsin sen olin ensimmäistä kertaa onnellinen

Koin noin kolme vuotiaana koki egokuoleman tai egonukutuksen suurinpiirtein mutsinsa toimesta. Se varmaan sano mulle jotain "OO HILJAA SÄ VÄLITÄT VAAN ITSESTÄS ETKÄ MUISTA JUMALA EI HALUA SUN OLLA ITSEKÄS".

Sitten mun  ego meni semmoseen tilaan et se keksi et ainoa tapa olla olemassa on valehdella itselleen et kuuntelen kaikki maailman itkuvirret vaan todistaakseeni olevansa hyvä ihminen, eli todistaa oman itsekkään egonsa olemmassaolon tunkemalla se johonkin kidutuskammioon.

Saatto olla ihan kiva idis 3 vuotiaana mut sit tais käydäkin sillei et mainokset, koulujärjestelmä, media, politiikka saatto olla semmonen egokidutus menettely jolla mut saatiin itsekin aidosti uskomaan että välitän vaan muista enkä itsestäni mut tosi asia tais olla et se ego siel jossain tietoisuuden pohjalla vaan julistaa omaa itsekkyttään aina kuuntelemalla ja sisäistämällä aikansa parhaimmat itkuvirret.

Sit viikkojen paskalta tuntuvien kelojen jälkeen tajusin purkaa kaikki uskomusjärjestelmät ja todeta et itsekäs paska mä kai oon kuitenkin ja tajusin et jos en välitä mistään enkä kestään vaan pelkästään ainoostaan itsestäni nii julistin eka et oon minä ja välitän vaan itsestäni eli olen hyvinvoinnistani välittävä ihminen joka yhtäkkiä huomaskin ekaa kertaa elämässäni olevani onnellinen.