Lue keskustelun säännöt.
Kysymys naisille ihastumisesta
02.07.2026 |
Miten usein tutustuminen saa laivan kurssin kääntymään?
Olet katsellut miestä, hän on ulkonäöltään sinun tyyppiäsi, mutta jutustelun/tutustumisen seurauksena siirrät hänet nopeasti roskakoriin.
Tai toisin perin. Olet vilkaissut jotain miestä, todennut hänet mitäänsanomattoman näköiseksi, mutta tutustumisen seurauksena ihastutkin häneen.
Kuinka yleistä se on, että ulkoinen ensivaikutelma saa väistyä?
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Useammin on käynyt niin että ulkoisesti mies joka ei ole täysin "mun tyyppiä" onkin osoittautunut hyvin kiinnostavaksi ja jopa johatanut tapailuun.
Onko ulkoisen viehätysvoiman puute palannut myöhemmin kummittelemaan, vai eikö sillä ollut myöhemmin enää merkitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useammin on käynyt niin että ulkoisesti mies joka ei ole täysin "mun tyyppiä" onkin osoittautunut hyvin kiinnostavaksi ja jopa johatanut tapailuun.
Onko ulkoisen viehätysvoiman puute palannut myöhemmin kummittelemaan, vai eikö sillä ollut myöhemmin enää merkitystä?
Mulle se ei ole maailman tärkein asia. Silmä tottuu. Tärkeämpää on miltä ihminen muuten tuntuu. Se kuuluisa kemia.
Minulle käy aina niin, että vaikkei vastapuoli olisi aluksi kovin näyttävä, niin tutustuessani ja huomatessani toisen ihanaksi tyypiksi muuttuu hän silmissäni paljon komeammaksi kuin mitä aluksi oli.
Samoin tosi viehättävä ihminen muuttuu äkkiä rumannäköiseksi jos käyttäytyy rumasti. Jänskä ilmiö.
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vierailija kirjoitti:
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vaativa asiakas. 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin harrastetaan seksiä, jonka jälkeen arvioin muut "puitteet". Vaikka olisi kuinka viehättävä, niin enää en ala mitättömän seksin suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ensin harrastetaan seksiä, jonka jälkeen arvioin muut "puitteet". Vaikka olisi kuinka viehättävä, niin enää en ala mitättömän seksin suhteeseen.
Ihan virkistävä paalutus, mutta ei kai se käytännössä edes sinun kohdallasi tuossa järjestyksessä tapahdu? Kai sinä jonkin verran tutustut ensin ihmiseen, jotta tiedät haluatko edes harrastaa seksiä hänen kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina tuijottanut ulkonäköä liikaa. Sitten menin treffeille miehen kanssa, joka ei vastannut yhtään miesmakuani. Hän oli ja on kuitenkin todella mukavaa seuraa ja menimme toisille, kolmansille ja neljänsille treffeille ja sitten sänkyyn. Mies on edelleen mukavaa seuraa ja paras rakastajani ikinä! Siis aivan ihana. Olemme nyt tapailleet säännöllisesti jo monta kuukautta ja olen ihastunut häneen. En vaihtaisi, enkä ole etsimässä ketään nuorempaa, pidempää tai komeampaa. Hän on just hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vaativa asiakas. 🙂
Valitettavasti tuo on vasta alkua :) Tuon jälkeenkin 2/10 on mahdollista osoittautua lukuisin tavoin ihan vääräksi tyypiksi. Jatkuvan karsinnan periaate on mielestäni varmistanut itselleni joka tavalla sopivan ja komean puolison. Jos sellaista ei olisi löytynyt, olisin ollut mielihyvin ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vaativa asiakas. 🙂
Valitettavasti tuo on vasta alkua :) Tuon jälkeenkin 2/10 on mahdollista osoittautua lukuisin tavoin ihan vääräksi tyypiksi. Jatkuvan karsinnan periaate on mielestäni varmistanut itselleni joka tavalla sopivan ja komean puolison. Jos sellaista ei olisi löytynyt, olisin ollut mielihyvin ilman.
Hyvä kun täydensit. Jäin miettimään, että miten tuo on käytännössä toiminut.
Yksi vaihtoehto olisi se, että kun aina vain tiheämmällä kammalla etsii vikoja, niitä myös löytyy ja lopulta suhde katkeaa niihin.
Toinen vaihtoehto on se, että kun tarpeeksi näkee vaivaa hyvän löytääkseen, lopulta sellaisen löytää ja voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Sinä pääsit tuohon hyvään lopputulokseen. 🙂
Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Uskoisin, että paras kumppani parisuhteeseen on sellainen joka ei TARVITSE kumppania, mutta HALUAA kumppanin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vaativa asiakas. 🙂
Valitettavasti tuo on vasta alkua :) Tuon jälkeenkin 2/10 on mahdollista osoittautua lukuisin tavoin ihan vääräksi tyypiksi. Jatkuvan karsinnan periaate on mielestäni varmistanut itselleni joka tavalla sopivan ja komean puolison. Jos sellaista ei olisi löytynyt, olisin ollut mielihyvin ilman.
Hyvä kun täydensit. Jäin miettimään, että miten tuo on käytännössä toiminut.
Yksi vaihtoehto olisi se, että kun aina vain tiheämmällä kammalla etsii vikoja, niitä myös löytyy ja lopulta suhde katkeaa niihin.
Toinen vaihtoehto on se, että kun tarpeeksi näkee vaivaa hyvän löytääkseen, lopulta sellaisen löytää ja voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Sinä pääsit tuohon hyvään lopputulokseen. 🙂
Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Uskoisin, että paras kumppani parisuhteeseen on sellainen joka ei TARVITSE kumppania, mutta HALUAA kumppanin.
Samaa mieltä viimeisestä kappaleesta. Sen verran korjaan, että kyse ei ole varsinaisesti virheistä, vaan kyse on virheistä siihen nähden mitä elämältä ja mieheltä odotan. Jollekin toiselle naiselle ne minun näkemäni virheet ovatkin etuja eli kyse on pitkälti yhteensopivuudesta. Se pätee ulkonäköseikkoihin myös eli minulla on tietynlainen miesmaku eikä toinen nainen välttämättä pitäisi minun komeaa miestäni täydellisenä. Mieheni vastaa joka suhteessa miesihannettani ulkoisesti ja sisäisesti. Me olemme siis täydellisesti yhteensopivia. Siksi elämä on hyvin leppoisaa ja mukavaa, kun ei oikein tule mistään riitaa. Tykkäämme samanlaisista asioista ja vietämme mieluusti vaikka kaiken ajan yhdessä. Myös täydennämme toisiamme sopivasti eli toisella on vähän enemmän jotain mitä toisella on vähemmän, jolloin voimme auttaa toisiamme esim. työelämän jutuissa tosi paljon.
Ehkäpä ainakin osa tästä mallista jota tavoittelin tiedostamatta jo aika nuoresta, juontaa juurensa omien vanhempien avioliiton antamaan malliin. Osa on tuuria ja vain pieni osa järjen käyttöä. Huomasin esimerkiksi jo alaikäisenä eräästä poikaystävästä, miten erilaisia loppujen lopuksi olimme niin ettei riittävästi keskusteltavaa esim. ollut. Tämä johti tunteiden laimenemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vaativa asiakas. 🙂
Valitettavasti tuo on vasta alkua :) Tuon jälkeenkin 2/10 on mahdollista osoittautua lukuisin tavoin ihan vääräksi tyypiksi. Jatkuvan karsinnan periaate on mielestäni varmistanut itselleni joka tavalla sopivan ja komean puolison. Jos sellaista ei olisi löytynyt, olisin ollut mielihyvin ilman.
Hyvä kun täydensit. Jäin miettimään, että miten tuo on käytännössä toiminut.
Yksi vaihtoehto olisi se, että kun aina vain tiheämmällä kammalla etsii vikoja, niitä myös löytyy ja lopulta suhde katkeaa niihin.
Toinen vaihtoehto on se, että kun tarpeeksi näkee vaivaa hyvän löytääkseen, lopulta sellaisen löytää ja voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Sinä pääsit tuohon hyvään lopputulokseen. 🙂
Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Uskoisin, että paras kumppani parisuhteeseen on sellainen joka ei TARVITSE kumppania, mutta HALUAA kumppanin.
Samaa mieltä viimeisestä kappaleesta. Sen verran korjaan, että kyse ei ole varsinaisesti virheistä, vaan kyse on virheistä siihen nähden mitä elämältä ja mieheltä odotan. Jollekin toiselle naiselle ne minun näkemäni virheet ovatkin etuja eli kyse on pitkälti yhteensopivuudesta. Se pätee ulkonäköseikkoihin myös eli minulla on tietynlainen miesmaku eikä toinen nainen välttämättä pitäisi minun komeaa miestäni täydellisenä. Mieheni vastaa joka suhteessa miesihannettani ulkoisesti ja sisäisesti. Me olemme siis täydellisesti yhteensopivia. Siksi elämä on hyvin leppoisaa ja mukavaa, kun ei oikein tule mistään riitaa. Tykkäämme samanlaisista asioista ja vietämme mieluusti vaikka kaiken ajan yhdessä. Myös täydennämme toisiamme sopivasti eli toisella on vähän enemmän jotain mitä toisella on vähemmän, jolloin voimme auttaa toisiamme esim. työelämän jutuissa tosi paljon.
Ehkäpä ainakin osa tästä mallista jota tavoittelin tiedostamatta jo aika nuoresta, juontaa juurensa omien vanhempien avioliiton antamaan malliin. Osa on tuuria ja vain pieni osa järjen käyttöä. Huomasin esimerkiksi jo alaikäisenä eräästä poikaystävästä, miten erilaisia loppujen lopuksi olimme niin ettei riittävästi keskusteltavaa esim. ollut. Tämä johti tunteiden laimenemiseen.
Hienosti toimittu! Onko teidän suhteenne jo kypsässä vaiheessa vai vieläkö mukana on alkuhuumaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se ihastus yleensä synny tutustumisen seurauksena? Kiinnostus voi syttyä ulkoisesta olemuksesta, mutta ei mitään suurempaa, ennen kuin persoonasta saa käsitystä.
Jos jo hieman tykkään jostain miehestä, niin kiinnostuksen sammuttaa se, kun huomaa toisen olevan jollain ratkaisevalla tavalla erilainen. Esim huomaa arvoissa suuria eroja. Tai jos paljastuu, että toinen on kovin perso päihteille. Mustasukkainen luonne. Onhan niitä syitä paljon, miksi kiinnostus sammuu.
Harvemminhan sitä tapaa oikeasti kiinnostavia ihmisiä, useammilla taitaa olla se sama kokemus. Mutta pelkkä ulkonäkö tosiaan harvoin herättää mitään suurempia tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vaativa asiakas. 🙂
Valitettavasti tuo on vasta alkua :) Tuon jälkeenkin 2/10 on mahdollista osoittautua lukuisin tavoin ihan vääräksi tyypiksi. Jatkuvan karsinnan periaate on mielestäni varmistanut itselleni joka tavalla sopivan ja komean puolison. Jos sellaista ei olisi löytynyt, olisin ollut mielihyvin ilman.
Hyvä kun täydensit. Jäin miettimään, että miten tuo on käytännössä toiminut.
Yksi vaihtoehto olisi se, että kun aina vain tiheämmällä kammalla etsii vikoja, niitä myös löytyy ja lopulta suhde katkeaa niihin.
Toinen vaihtoehto on se, että kun tarpeeksi näkee vaivaa hyvän löytääkseen, lopulta sellaisen löytää ja voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Sinä pääsit tuohon hyvään lopputulokseen. 🙂
Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Uskoisin, että paras kumppani parisuhteeseen on sellainen joka ei TARVITSE kumppania, mutta HALUAA kumppanin.
Samaa mieltä viimeisestä kappaleesta. Sen verran korjaan, että kyse ei ole varsinaisesti virheistä, vaan kyse on virheistä siihen nähden mitä elämältä ja mieheltä odotan. Jollekin toiselle naiselle ne minun näkemäni virheet ovatkin etuja eli kyse on pitkälti yhteensopivuudesta. Se pätee ulkonäköseikkoihin myös eli minulla on tietynlainen miesmaku eikä toinen nainen välttämättä pitäisi minun komeaa miestäni täydellisenä. Mieheni vastaa joka suhteessa miesihannettani ulkoisesti ja sisäisesti. Me olemme siis täydellisesti yhteensopivia. Siksi elämä on hyvin leppoisaa ja mukavaa, kun ei oikein tule mistään riitaa. Tykkäämme samanlaisista asioista ja vietämme mieluusti vaikka kaiken ajan yhdessä. Myös täydennämme toisiamme sopivasti eli toisella on vähän enemmän jotain mitä toisella on vähemmän, jolloin voimme auttaa toisiamme esim. työelämän jutuissa tosi paljon.
Ehkäpä ainakin osa tästä mallista jota tavoittelin tiedostamatta jo aika nuoresta, juontaa juurensa omien vanhempien avioliiton antamaan malliin. Osa on tuuria ja vain pieni osa järjen käyttöä. Huomasin esimerkiksi jo alaikäisenä eräästä poikaystävästä, miten erilaisia loppujen lopuksi olimme niin ettei riittävästi keskusteltavaa esim. ollut. Tämä johti tunteiden laimenemiseen.
Hienosti toimittu! Onko teidän suhteenne jo kypsässä vaiheessa vai vieläkö mukana on alkuhuumaa?
Kypsässä vaiheessa, yhteiset lapset ovat jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinmainittua käy 8/10 tapauksista eli miehessä on jokin vika, isompi tai pienempi. Toista tapausta en muista käyneen koskaan eli jos mies ei ulkoisesti viehätä minua, hänestä tulee korkeintaan kaveri, jos hän on mukava.
Vaativa asiakas. 🙂
Valitettavasti tuo on vasta alkua :) Tuon jälkeenkin 2/10 on mahdollista osoittautua lukuisin tavoin ihan vääräksi tyypiksi. Jatkuvan karsinnan periaate on mielestäni varmistanut itselleni joka tavalla sopivan ja komean puolison. Jos sellaista ei olisi löytynyt, olisin ollut mielihyvin ilman.
Hyvä kun täydensit. Jäin miettimään, että miten tuo on käytännössä toiminut.
Yksi vaihtoehto olisi se, että kun aina vain tiheämmällä kammalla etsii vikoja, niitä myös löytyy ja lopulta suhde katkeaa niihin.
Toinen vaihtoehto on se, että kun tarpeeksi näkee vaivaa hyvän löytääkseen, lopulta sellaisen löytää ja voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Sinä pääsit tuohon hyvään lopputulokseen. 🙂
Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Uskoisin, että paras kumppani parisuhteeseen on sellainen joka ei TARVITSE kumppania, mutta HALUAA kumppanin.
Samaa mieltä viimeisestä kappaleesta. Sen verran korjaan, että kyse ei ole varsinaisesti virheistä, vaan kyse on virheistä siihen nähden mitä elämältä ja mieheltä odotan. Jollekin toiselle naiselle ne minun näkemäni virheet ovatkin etuja eli kyse on pitkälti yhteensopivuudesta. Se pätee ulkonäköseikkoihin myös eli minulla on tietynlainen miesmaku eikä toinen nainen välttämättä pitäisi minun komeaa miestäni täydellisenä. Mieheni vastaa joka suhteessa miesihannettani ulkoisesti ja sisäisesti. Me olemme siis täydellisesti yhteensopivia. Siksi elämä on hyvin leppoisaa ja mukavaa, kun ei oikein tule mistään riitaa. Tykkäämme samanlaisista asioista ja vietämme mieluusti vaikka kaiken ajan yhdessä. Myös täydennämme toisiamme sopivasti eli toisella on vähän enemmän jotain mitä toisella on vähemmän, jolloin voimme auttaa toisiamme esim. työelämän jutuissa tosi paljon.
Ehkäpä ainakin osa tästä mallista jota tavoittelin tiedostamatta jo aika nuoresta, juontaa juurensa omien vanhempien avioliiton antamaan malliin. Osa on tuuria ja vain pieni osa järjen käyttöä. Huomasin esimerkiksi jo alaikäisenä eräästä poikaystävästä, miten erilaisia loppujen lopuksi olimme niin ettei riittävästi keskusteltavaa esim. ollut. Tämä johti tunteiden laimenemiseen.
Hienosti toimittu! Onko teidän suhteenne jo kypsässä vaiheessa vai vieläkö mukana on alkuhuumaa?
Kypsässä vaiheessa, yhteiset lapset ovat jo aikuisia.
Lapsillekin ylisukupolvista hyvää mallia parisuhteesta. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ihastus yleensä synny tutustumisen seurauksena? Kiinnostus voi syttyä ulkoisesta olemuksesta, mutta ei mitään suurempaa, ennen kuin persoonasta saa käsitystä.
Jos jo hieman tykkään jostain miehestä, niin kiinnostuksen sammuttaa se, kun huomaa toisen olevan jollain ratkaisevalla tavalla erilainen. Esim huomaa arvoissa suuria eroja. Tai jos paljastuu, että toinen on kovin perso päihteille. Mustasukkainen luonne. Onhan niitä syitä paljon, miksi kiinnostus sammuu.
Harvemminhan sitä tapaa oikeasti kiinnostavia ihmisiä, useammilla taitaa olla se sama kokemus. Mutta pelkkä ulkonäkö tosiaan harvoin herättää mitään suurempia tunteita.
En halua tarkoituksella väärinymmärtää sanojasi, mutta keskustelisin hieman tuosta ihmisten kiinnostavuudesta.
Suurin osa ihmisistä on mielestäni varsin kiinnostavia. Eivät toki romanttis-seksuaalisessa mielessä (mihin sinä varmaankin viittasit).
Se onkin sitten mielenkiintoinen mysteeri, että miksi jotkut ihmiset vaikuttavat niin vastustamattomilta. Joskus meinaa järkikin mennä.
En mä syty jos ei fyysisesti ole tarpeeksi viehättävä. Romanttisessa suhteessa kun kuitenkin kyse on just siitä, että se toinen on kuuma. Mutta luonne & muut asiat painaa tietysti kanssa. Eli jos joku on vaan hyvännäköinen, saatan pitää hetken hauskaa ja siinä se. Jos joku on tarpeeksi hyvännäköinen ja oikein mukava / muuten sopiva, annan pienet ulkonäölliset puutteet anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
En mä syty jos ei fyysisesti ole tarpeeksi viehättävä. Romanttisessa suhteessa kun kuitenkin kyse on just siitä, että se toinen on kuuma. Mutta luonne & muut asiat painaa tietysti kanssa. Eli jos joku on vaan hyvännäköinen, saatan pitää hetken hauskaa ja siinä se. Jos joku on tarpeeksi hyvännäköinen ja oikein mukava / muuten sopiva, annan pienet ulkonäölliset puutteet anteeksi.
Noinhan sen luulisi olevan. Maailma on kuitenkin täynnä pareja joissa toinen tai molemmat osapuolet ovat korkeintaankin hyvin arkisen näköisiä.
Joko joillekin ulkonäöllä on hyvin vähän merkitystä, tai sitten he pystyvät näkemään kauneutta siellä missä useimmat muut eivät.
Useammin on käynyt niin että ulkoisesti mies joka ei ole täysin "mun tyyppiä" onkin osoittautunut hyvin kiinnostavaksi ja jopa johatanut tapailuun.