Rippijuhlatarjoilu "eväsretkiteemalla"?
Tämä on vasta puolikkaan idean tasolla, mutta tarvitsisin mielipiteitä ja neuvoja rippijuhlatarjoiluun, jonka pitäisi olla sellainen, että vieraat voisivat kulkea ruokiensa kanssa syömään kauas tarjoilupöydästä.
Asumme (harraste) maatilalla, ja samalla tilalla asuvat myös vanhempani, tosin n. 100 m päässä. Kumpikaan taloista ei ole kovin suuri, mutta meillä on muita kivoja ruokailupaikkoja pitkin tonttia (kasvihuone, grillikatos, huvimaja jne.) ja tietysti molemmissa taloissa ja niiden terasseilla voi oleskella. Vieraita tulee väkisinkin n. 80, joten ei ole mitenkään mahdollista järjestää kaikille istumapaikkaa samaan tilaan.
Vanhempani haluavat, että juhlat ovat myös heidän talossaan, ja tiedän että harvemmin käyvät sukulaiset ovat aina kiinnostuneita kiertämään kaikki paikat ja tutkimaan mitä ollaan rakennettu ja remontoitu, samoin kuin kaupunkilaiset kaverit. Ja ehkä ihmiset ihan tykkäisivät istua vaikka oman kaveriporukan kesken omassa rauhassa.
Eli ruokien pitäisi olla sellaisia, että ne voisi jotenkin helposti kerätä mukaansa ja kuljettaa. Ehkä voisi olla jopa joku eväsretkiteema. Ei tule lämmintä ruokaa, mutta leipiä, suolaista piirakkaa, salaattia tms. kuitenkin. Grillikatokseen voisi toki järjestää makkaraa? Ja sitten makeat ja kahvit, mutta onko esimerkiksi kakkupalan kanssa kävely 100 m toivoton ajatus?
Onko tämä ihan kuolleena syntynyt idea?
Kommentit (800)
Minä en ymmärrä miksi ne teltat on ap:lle mahdoton ajatus. Helpottaisi järjestelyjä huomattavasti, sekä vieraiden että isäntäperheen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tälläisissa maalaisjuhlissa on lämmin ruoka, jonka jälkeen ihmiset voivat "vaeltaa" katsomaan pihapiiriä. Sitten tarjoillaan kahvit. Mietin sitä, että jos pitkänmatkalaiset vieraat tulevat kirkkoon niin ovat aika nälkäisiä saapuessaan juhliin. Jos tarkoitus on vielä viipyä pitkään niin ruokaa pitäisi olla riittävästi. Itse hommaisin halvat tarjottimet, joihin voisi kasata ruokaa itselle (ja pienille lapsille). Huvimajaan voi mennä syömään vähän kauemmaksi, jos saa riittävästi kulkemaan mukana ruokaa ja juomaa.
Tämä. Jos vieraat tulevat koko päiväksi ja jäävät illaksi saunomaan niin laittakaa kutsuun tieto ulkoiluvaatetuksen lisäksi siitä, että kannattaa vaikka käydä syömässä kunnolla ennen juhlia. Tulee pitkä päivä kierrellä tiluksia kakun ja piiraspalan voimin.
Eivät kaikki ihmiset ole yksinkertaisia. Useimmilla on aivot, joilla he osaavat ajatella ihan itse, eikä kenenkään tarvitse neuvoa, mitä he pukevat päälleen puutarhajuhliin.
Jos saisin kutsun puutahajuhliin ei tulisi mieleeni että siellä kävellään pitkin poikin savisilla pelloilla yms katselemassa paikkoja juhlijan tontilla ja vähän naapurissakin. En ymmärtäisi olla laittamatta oikeasti juhliin sopivia vaatteita ja jalkineita.
Ei ne ole puutarhajuhlat.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Ujona tykkäisin tuollaisista juhlista. Tunnelma olisi varmasti vapautuneempi kun voisi kulkea ja katsella ympäristöä. Jotain koossa pysyvää piirakanpalaa on helppo syödä seisoskellenkin sekä makkaraa. Säällä on myös merkitystä: ei saisi tuulla kauheasti eikä tietenkään sataa. Kutsussa pitää ohjeistaa laittamaan oikeanlaiset jalkineet.
Yleensä vieraat varautuvat puutarhajuhliin myöskin jollakin lämpimällä vaatekappaleella, joka on helppo vetää tarvittaessa muiden vaatteiden päälle. Minulla on aina mukana Marja Kurjen merinovillainen viitta.
🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikka piha onkin sinulle tuttu ja tuntuu varmasti kompaktimmalta kuin monen vieraamman mielestä, niin voit silti tehdä testin. Kerää lautanen täyteen ruokaa, ota toiseen käteen kahvikuppi ja kävele niiden kanssa kaikkiin niihin paikkoihin mihin olet suunnitellut istumapaikkoja. Pyydä myös vanhempiasi tekemään sama, niin saat iäkkäämmänkin ihmisen kokemuksen.
Vaikka teltta tuntuisi ankealta ajatukselta, niin on silti tärkeää saada istumapaikkoja myös tarjoilupöydän lähelle. Suomen kesässä on kuitenkin otettava aina huomioon se että voi sataa vettä, ja se on helpompi huomioida ennakkoon kuin edellisenä iltana.
Kahvittelun jälkeistä vapaamuotoista seurustelua silmällä pitäen voi järjestää juomia ja pientä purtavaa huvimajaan ja grillikatokseen. Ne makkarat kannattaa grillata iltapalaksi ennen tai jälkeen saunomisen.
Minusta on järkevintä kerätä tarjoilut lautaselle, mutta voihan ne olla vaikka kolmioleipiä tms.
Siis sisältyikö näihin juhliin myös saunominen? 80 hengelle saunailta juhlien päälle?
Ymmärsin jostain kommentista että osa on jäämässä saunomaan vielä juhlien jälkeen. Ap:n suunnitelmassa on vielä paljon kysymysmerkkejä ja epäonnistumisen mahdollisuuksia, mutta ei se nyt niin kamala ole kuin jotkut haluavat tahallaan ymmärtää väärin.
Täytyy muuten kysyä liikkuuko porukka täällä autolla kaikki metriä pidemmät matkat jos kerran normaali postimerkkiä isompi pihapiiri on noin ylipääsemättömän vaikea kuljettava?
Veikkaan, että ihmiset eivät ymmärrä, että 100m on hyvin lyhyt matka. Pikajuoksijatkin seviytyvät siitä alle 10 sekunnin. Taviksella menee siihen hieman enemmän aikaa.
No se on sentään hyvä, ettei vieraiden tarvitse 10 sekuntiin tuota matkaa juosta, jos heidät lasketaan taviksiin.

Mutta satasen sprinttihän olisi kiva aktiviteetti vieraille. Voittaja saa toisen palan pullaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tälläisissa maalaisjuhlissa on lämmin ruoka, jonka jälkeen ihmiset voivat "vaeltaa" katsomaan pihapiiriä. Sitten tarjoillaan kahvit. Mietin sitä, että jos pitkänmatkalaiset vieraat tulevat kirkkoon niin ovat aika nälkäisiä saapuessaan juhliin. Jos tarkoitus on vielä viipyä pitkään niin ruokaa pitäisi olla riittävästi. Itse hommaisin halvat tarjottimet, joihin voisi kasata ruokaa itselle (ja pienille lapsille). Huvimajaan voi mennä syömään vähän kauemmaksi, jos saa riittävästi kulkemaan mukana ruokaa ja juomaa.
Tämä. Jos vieraat tulevat koko päiväksi ja jäävät illaksi saunomaan niin laittakaa kutsuun tieto ulkoiluvaatetuksen lisäksi siitä, että kannattaa vaikka käydä syömässä kunnolla ennen juhlia. Tulee pitkä päivä kierrellä tiluksia kakun ja piiraspalan voimin.
Eivät kaikki ihmiset ole yksinkertaisia. Useimmilla on aivot, joilla he osaavat ajatella ihan itse, eikä kenenkään tarvitse neuvoa, mitä he pukevat päälleen puutarhajuhliin.
Jos saisin kutsun puutahajuhliin ei tulisi mieleeni että siellä kävellään pitkin poikin savisilla pelloilla yms katselemassa paikkoja juhlijan tontilla ja vähän naapurissakin. En ymmärtäisi olla laittamatta oikeasti juhliin sopivia vaatteita ja jalkineita.
Ei ne ole puutarhajuhlat.
Luepa se kommentti johon tuossa vastattiin/viitattiin: "Useimmilla on aivot, joilla he osaavat ajatella ihan itse, eikä kenenkään tarvitse neuvoa, mitä he pukevat päälleen puutarhajuhliin."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen vierasmäärän kanssa vuokraisin jonkun juhlatilan jossa pitopalvelu hoitaa homman.
Olen samaa mieltä.
Mutta sekä ap että sen vanhemmat haluavat pitää pippalot kotonaan. Niinpä ne ovat kahdessa talossa ja pitkin pihamaata.
Olkaamme vieraiden puolesta iloisia, että taloilla on etäisyyttä vain 100m.
Eihän sinne toiselle talolle tarvitse mennä, jos ei halua. Usein ihmiset haluavat kuitenkin nähdä myös vanhempiaan ja isovanhempiaan, jos etäisyyttä on vain sata metriä.
Yleensähän heidät tapaakin siellä rippi/protunuoren juhlissa.

Kuka sen sanoi, aloittajako?
Sinullahan on valmiina hieno idea. Kakun sijaan voisi muffinssityyliset kakkuset soveltua teemaasi helposti mukaan otettavista ja mukana kulkevista tarjottavista. Nehän voi kevyesti kuorruttaa ja koristella mieleisikseen.

Siinä selkeästi vastattiin tuohon PUUTARHAJUHLAkommenttiin. Anna olla jo.
On se sata metriä aika pitkä matka jos hakee santsikupin/lautasen tms ja kulkee sitä matkaa edestakaisin. JA kuten todettu, iäkkäille ihmisille, pienten lasten vanhemmille jne. Mikä on syynä ettei istumapaikkoja voisi laittaa lähelle tarjoiluja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tälläisissa maalaisjuhlissa on lämmin ruoka, jonka jälkeen ihmiset voivat "vaeltaa" katsomaan pihapiiriä. Sitten tarjoillaan kahvit. Mietin sitä, että jos pitkänmatkalaiset vieraat tulevat kirkkoon niin ovat aika nälkäisiä saapuessaan juhliin. Jos tarkoitus on vielä viipyä pitkään niin ruokaa pitäisi olla riittävästi. Itse hommaisin halvat tarjottimet, joihin voisi kasata ruokaa itselle (ja pienille lapsille). Huvimajaan voi mennä syömään vähän kauemmaksi, jos saa riittävästi kulkemaan mukana ruokaa ja juomaa.
Tämä. Jos vieraat tulevat koko päiväksi ja jäävät illaksi saunomaan niin laittakaa kutsuun tieto ulkoiluvaatetuksen lisäksi siitä, että kannattaa vaikka käydä syömässä kunnolla ennen juhlia. Tulee pitkä päivä kierrellä tiluksia kakun ja piiraspalan voimin.
Eivät kaikki ihmiset ole yksinkertaisia. Useimmilla on aivot, joilla he osaavat ajatella ihan itse, eikä kenenkään tarvitse neuvoa, mitä he pukevat päälleen puutarhajuhliin.
Jos saisin kutsun puutahajuhliin ei tulisi mieleeni että siellä kävellään pitkin poikin savisilla pelloilla yms katselemassa paikkoja juhlijan tontilla ja vähän naapurissakin. En ymmärtäisi olla laittamatta oikeasti juhliin sopivia vaatteita ja jalkineita.
Ei ne ole puutarhajuhlat.
Luepa se kommentti johon tuossa vastattiin/viitattiin: "Useimmilla on aivot, joilla he osaavat ajatella ihan itse, eikä kenenkään tarvitse neuvoa, mitä he pukevat päälleen puutarhajuhliin."
Kuka sen sanoi, aloittajako?
Siinä selkeästi vastattiin tuohon PUUTARHAJUHLAkommenttiin. Anna olla jo.
Mutta mutta, tässä keskustelussa on kyse rippijuhlista, ei puutarhajuhlista. Pyynnöstäsi annan nyt olla
Onko rahankiilto silmissä , kun kutsutaan noin paljon väkeä? Sitten vielä juoksutettaisiin niitä pitkin pitäjiä? Aivan sairas ajatus. Rippilapsi kummeineen on tämän juhlan pääosan esittäjät , siis noin yleensä. Eikä siinä tarvita muuta ruokaa kuin kahvia ja täytekakkua. Syökööt kotonaan perunansa. Kyllä jämpti on näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisen vierasmäärän kanssa vuokraisin jonkun juhlatilan jossa pitopalvelu hoitaa homman.
Olen samaa mieltä.
Mutta sekä ap että sen vanhemmat haluavat pitää pippalot kotonaan. Niinpä ne ovat kahdessa talossa ja pitkin pihamaata.
Olkaamme vieraiden puolesta iloisia, että taloilla on etäisyyttä vain 100m.
Eihän sinne toiselle talolle tarvitse mennä, jos ei halua. Usein ihmiset haluavat kuitenkin nähdä myös vanhempiaan ja isovanhempiaan, jos etäisyyttä on vain sata metriä.
Yleensähän heidät tapaakin siellä rippi/protunuoren juhlissa.
Yleensä kyllä.
Tässä tapauksessa isovanhemmat töröttävät omassa kodissaan, jota haluavat istutuksineen myös vieraille esitellä.
Vierailija kirjoitti:
Sinullahan on valmiina hieno idea. Kakun sijaan voisi muffinssityyliset kakkuset soveltua teemaasi helposti mukaan otettavista ja mukana kulkevista tarjottavista. Nehän voi kevyesti kuorruttaa ja koristella mieleisikseen.
Hieno idea? Ulkona on järjestetty juhlia iät ja ajat. Se, että aloittaja ei sitä osaa, ei tee siitä "hienoa ideaa".
Joko ne rippijuhlat oli, miten onnistui?
Vierailija kirjoitti:
Joko ne rippijuhlat oli, miten onnistui?
Juhlat ovat vasta ensi kesänä.
Mua huvittaa, kuinka monelle kirjoittajalle on vaikea ymmärtää, että sukulaiset voivat ihan oikeasti olla kiinnostuneita siitä, mitä uutta on tapahtunut rakennuksissa/ tilalla edelliskäynnin jälkeen. Olen havainnut saman ihan sukulaisten asunnoissa, joissa tehdään remonttia huone kerrallaan. Aina on jotain uutta ihmeteltävää, kun tulee kylään, enkä tosiaankaan ole ainoa, jota kiinnostaa.
Voisiko tarjottavia olla jossain puolessavälissä taloja seisovassa pöydässä ja juomia molemmissa taloissa? Ei tarvitsisi kahvia kanniskella pitkiä matkoja ja voisi hakea syötävää kumpaan taloon tahansa. Käsin syötävät pienet piirakka- ja kakkupalat, kolmioleivät tai muffinsit voisi olla kätevimpiä, niin ei tarvitsisi olla erikseen aterimia. Cocktail-kutsujen tarjoiltavista löytyy varmasti hyviä ideoita. Kahvin tarjoiluun mukit kuppien sijaan, niin kahvi kulkee mukanakin.
Kuukauden vanha keskustelu ja tolkuton määrä vastauksi. Sain tästä hyvän idean omiin bileisiini, joten kiitos. Aion toteuttaa homman niin, että jokainen vieras saa kartan, johon on merkitty mistä mitäkin tarjottavaa löytyy.
Tyyliin: kasvihuoneessa on kylmiä juomia ja hedelmiä, marjoja, vihanneksia. Navetassa on kakkubuffa, aitassa suolaista pikkusärvintä, liiterissä on alkoholit, varastossa on sitten jotain salaattia tms, grillillä tietenkin grillattavaa ruokaa ja joku auttamassa grillaamisessa.
Sitten vaan erilaisia istumapaikkoja. Piknikvilttejä, puun runkoja, kaikki talouden tuolit, puutarhatuolit jne. Ja sateen varalle teltta. Sisällä päärakennuksessa voisi olla pari pöytää huonojalkaisille