Jo yli puolet vanhustenhoidon työntekijöistä haluaa jättää alan
LÄHTÖAJATUSTEN taustalla on monia syitä.
Tutkimuksen perusteella työ on käynyt entistä raskaammaksi, kun ikääntyneiden hoidon tarve on kasvanut. Palveluihin tullaan entistä huonommassa kunnossa.
Väkivalta, sen uhka, rasismi ja seksuaalinen häirintä ovat yleistyneet työympäristössä, tutkimuksesta selviää.
Työn muuttumista voisi kompensoida hyvä, jatkuva tuki esihenkilöltä, mutta nyt työntekijät eivät koe saavansa arkityössään riittävää tukea.
Yhä useamman mielestä asiakkaita on työntekijöihin verrattuna liikaa, ja työajasta liian suuri osa kuluu kirjaamiseen. Kun työntekijät eivät tunne pystyvänsä huolehtimaan ikääntyneistä niin hyvin kuin haluaisivat, he kokevat riittämättömyyttä.
Erityisesti ympärivuorokautisessa hoidossa työtä ei koeta enää yhtä mielekkääksi kuin aiemmin. Myös kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa omaan päivittäiseen työhön on heikentynyt.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Suomenkieliset hoitajat joutuvat kädestä pitäen opastamaan kaikessa näitä suomea osaamattomia hoitajia. Tosi raskasta.
Mistä ihmeestä nämä oikein valmistuvat alalle?
Esperi oppisopimuksella. Ainakin nämä tänne kehitysmaista raahatut kielipuolet.
Nuo ei lähde mihinkään. Tietysti kaikki vähänkin täysijärkiset vaihtavat alaa.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi raskaampaa: dementikkojen kanssa työskentely vai myyntiedustaja eli käytännössä cold calling uusille yritysasiakkaille? Ei lehtimyyntiä vaan palveluja bisnes to bisnes?
Dementikot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallintohenkilön palkalla saisi monta käsiparia käytännön työhön.
Ilman sitä hallintoa ei olisi niitä hoitajiakaan. Hallintoon pystyviä on vähemmän kuin hoitajia joten siksi nille maksetaan. Hoitajaksi riittää muutaman vuoden koulutus.
Hallinnossa oli nekin kolme sotejohtajaa, jotka kukin vuorollaan väitti, ettei äidin hoivakotipaikka kuulu hänelle vaan tuolle toiselle, joka sanoi että käänny kolmannen puoleen, joka taas käski soittamaan ekalle.
Kunnon metelin nostaminen auttoi.
Helevetti sentään miten huonosti täällä asiat hoituu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ne vanhukset pääsisivät tarvitsemiensa palveluiden piiriin ajoissa. Nyt kotihoidossa on vanhuksia, jotka kuuluisivat ympärivuorokautiseen hoitoon ja siellä on vanhuksia, jotka kuuluisivat saattohoitoon.
Syy on sinussa ja kaltaisissasi kun ette maksa tarpeeksi veroja.
Itse asiassa eläkemaksu palkasta on niin iso ettei veroja voi nostaa. Eläkkeitä maksetaan 39 miljardia vuodessa eikä suurimmista eläkkeistä kuulemma saa leikata.
Haluavat jättää työnsä vaan löytyykö muita töitä?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Vanhukset ovat muutenkin vastuussa tästä tilanteesta. Todella itsekkäitä paskiaisia ja usein hyvin ärsyttäviä. Totaalisia vellihousuja meidän vanhukset. Kusettivat lapsia kuinka hiihtivät kesällä ylämäkeen ja mitä näitä perinteisiä kovisteluja onkaan.
Fuck around and find out! ryspybillybiats
Odotas vaan kun vanhenet itse , etkä jaksa etkä pysty tekemään enää mitään yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä. Vanhukset ovat muutenkin vastuussa tästä tilanteesta. Todella itsekkäitä paskiaisia ja usein hyvin ärsyttäviä. Totaalisia vellihousuja meidän vanhukset. Kusettivat lapsia kuinka hiihtivät kesällä ylämäkeen ja mitä näitä perinteisiä kovisteluja onkaan.
Fuck around and find out! ryspybillybiats
Kyllä sä olet ihan itse vastuussa siitä miten elämäsi on mennyt. Mitä, jos ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja lusikan kauniisti käteen
Siinä olisi molemmat kädet varattuna. Toisessa kädessä niska ja toisessa lusikka. Näyttäisi vähän hassulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpi raskaampaa: dementikkojen kanssa työskentely vai myyntiedustaja eli käytännössä cold calling uusille yritysasiakkaille? Ei lehtimyyntiä vaan palveluja bisnes to bisnes?
Dementikot
Onko varmasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpi raskaampaa: dementikkojen kanssa työskentely vai myyntiedustaja eli käytännössä cold calling uusille yritysasiakkaille? Ei lehtimyyntiä vaan palveluja bisnes to bisnes?
Dementikot
Onko varmasti?
200% se on niin
Asun kunnan vuokrarivarissa ja ei ole sellaista päivää etten joutuisi jotakuta naapuria auttamaan. Tässä talorykelmässä asuvista minä olen nuorin, loput on senioreja. Kotihoito, terveyskeskus ynnä muut pahoinvointialueen palkkalistoilla sekä näiden ikäihmisten omaiset on ihan kuutamolla.
Mun mielestä on vähän erikoista, että vieras naapuri on ikäihmisten lähin ongelmienratkoja. Ei nää saa otettua yhteyttä yhtään mihinkään. Ei omaisiin, ei digitaaliseen sotekeskukseen, ei yhtään mihinkään. Omaiset asuvat jossain kaukana ja vanhus jätetty tabletin ja älykännykän varaan. Joka päivä saan aukoa niitä älyvehkeitä kun ne on tiltanneet. Autan yhteyden muodostamisessa milloin mihinkin.
Ja joo, olen sanonut, ettei tää oikeastaan mulle kuulu, mutta kun ei ketään kiinnosta.
No nythän tekoäly tarjoaa loistavan keinon hoitaa raportointi vaivattomasti. Aikaa jää varsinaiseen työhön.
Vierailija kirjoitti:
No nythän tekoäly tarjoaa loistavan keinon hoitaa raportointi vaivattomasti. Aikaa jää varsinaiseen työhön.
Voi kun se tekoäly todella periskooppikamerallaan seuraisikin päivän kulun, syömiset ja juomiset, suristaisi katsomaan kaikki ihopoimut yksitellen ja kirjaisi.
Onko kykyjä?