Harmittava tunne, kun ystävyyssuhde taitaa olla päättymäisillään

Ystävä haluaa minut kylään luokseen. Olen kertonut etten pysty ajamaan autolla melkein 3 tunnin matkaa ja seuraavana päivänä takaisin, sairauteni vuoksi. Tulen todella kipeäksi siitä.

Ystävä itse käy aikuisen lapsensa luona parin kuukauden välein. Jos ajaisi minun paikkakuntani kautta, hänelle tulisi vain 20 km lisää matkaa. Saisi yöpyä meillä, jne. Mutta ei, kuulemma on niin vaikeaa, jopa mahdotonta tulla kahden koiran kanssa, jotka hänellä aina mukana. Meillä kuitenkin omakotitalo, aidattu piha, yöpymiseen oma rakennus jne, eli varmasti onnistuisi yhtä lailla kuin siellä lapsen luona kerrostalossa. Hän pitää autolla ajamisesta, eikä ole rajoituksia sen suhteen. Mutta ei suostu. Jaksaa kysellä, että milloin pääsen. Pakkohan se on sanoa, että en pääse.

Jotenkin tämä ei enää tunnu ystävyydeltä?