Mitkä ovat nyt sellaiset korkeakoulututkinnot, joiden veikkaatte työllistävän 5v päästä parhaiten?
Tulevaisuuden työmarkkinoita on vaikea ennustaa, mutta mitä kehottaisitte opiskelemaan tai mitä opiskelisitte nyt itse, jos tavoitteena olisi mahdollisimman varma työllistyminen?
Itsellä tulee mieleen lähinnä lääketiede ja jotkin DI-alat.
Kommentit (596)
Ylipäänsä miettisin, onko yliopisto tai korkeakoulu sopiva paikka. Siellä on paljon sellaisia aloja, jotka voidaan korvata tekoälyllä ym.
Jos nyt olisin 20-vuotias, niin olisi kaksi opiskelusuuntaa.
Ensimmäinen olisi vahvasti ihmiskeskeiset ja ihmisten välisiin suhteisiin liittyvät ammatit. Vielä parempi, jos niissä jotenkin liikkuu raha. Palvelualat, hyvinvointi, kauneudenhoito voisivat olla tällaisia. Hoitoala ja täällä jo mainittu psykologia voivat työllistää jatkossa.
Toinen mahdollinen ovat tietyllä tavalla käsillä tekemiseen liittyvät tehtävät, joiden tekeminen on taloudellisesti kannattavaa ja joita on vaikea hoitaa roboteilla. Remontit, korjaamiset, huollot ym. voivat olla sellaisia.
Lisäksi opiskelisin sijoittamista ja alkaisin säästää jo nuoresta osakesalkkua. Sieltä saisi vähän puskuria, jos jossain vaiheessa leipä on tiukassa.
Somalian tulkki, farsin tulkki, arabian tulkki - tuossa ammatteja tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykologia varmaan. Terapiaa tarvitaan aina lisää ja kaikki menossa hullummaksi.
Kenellä on tulevaisuudessa varaa maksaa oikeasta terapiasta? Nytkään monella ei riitä tähän rahat. Mielummin juttelen tekoälylle lähes ilmaiseksi, kuin terapeutille satojen eurojen hintaan.
Ihan yleisestä mielenkiinnosta, mitä tämä trerapia ylipäätään ottaen on? Ei ole mitään kokemusta. Jutellaan terapeutille omista ongelmistaan? Kuka kummassa niin haluaa tehdä? Miksi niin tehdään?
Vierailija kirjoitti:
Korkeakoulu tutkinnon suorittaneet hah osaako ne edes tiskata ravintolassa,baareissa?
Tutkinn8illa ei saa työpaikkoja. Ei saa valtion ja kunnan suojatyöpaikkoja.
Parasiiititalous on tullut tien päähän..Käytännön osaajat itse itsensäelätyävät arvostettuja.
Höpötieteideb tutkivat hah hah. Kannattiko .. osaako ne keittää edes lattea hah hah tutha joukko hah
Sinä maalinhaistelija tuskin olet minkäänlaisissa töissä. Imppaa vielä vähän enemmän niin loppuu tuo harhainen kaakatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen kansainvälistä kenttää seurannut, niin tällä hetkellä tekoäly vie eniten työpaikkoja it-alalla (koodaus), rahoitus- ja vakuutusaloilla, markkinoinnissa, toimitustyössä, jne...
Selvää on, että työpaikat säilyvät aloilla, joiden työtehtävä vaatii läsnäoloa potilaan tai asiakkaan kanssa, siis terveydenhoidossa, sosiaalityössä, vanhustenpalveluissa, vammaispalveluissa, kampaajat ja kosmetologit, hierojat yms. säilyvät suurelta osin.
Samalla logiikalla myös säilyy eläinlääkärit, eläintenhoitajat, hevoshoitajat, ravihevosten kuljettajat, yms. Myös kätilöt ja doulat lymfaterapeutit, toimintaterapeutit, liikunnanohjaajat, koreografit, valmentajat, fysioterapeutit, personal trainerit, urheilijat. Fyysiset tehtävät kuten pelastus- ja kuljetustyöt. Lisäksi säilyvät käden taitoihin perustuvat työt kuten apuvälineteknikot, hammasteknikot, konservaattorit, suutarit, siivoojat, laitoshuoltajat, jne...
Sitten ovat säilyviä tehtäviä eri alojen opettajat ja kouluttajat, neuvontatyöt, kouluterveydenhoitajat, yms.
Muita tehtäviä, joita tekoäly ei voi korvata, ovat museo- ja näyttelyalojen tehtävät, messutyöntekijät, papit, tapahtumajärjestäjät, kirjasto- ja arkistointialan työtehtävät, yms. Julkishallinnon suunnittelutyötä tekevät, esim. kaupunkisuunnittelu. Julkishallinnon lakisääteisiin tehtäviin liittyvät työt, kuten viestintä, valvonta, tarkastus, maanmittaus, puhtaanapito, puutarhurit, Kelan virkailijat, yms. muut, joiden tehtäviin kuuluu antaa kansalaisille päätöksiä, yms. Lisäksi arkkitehdit, sisustusarkkitehdit, maisema-arkkitehdit, jne...
Akateemisilla aloilla veikkaisin, että tutkija on usein vaikea korvata, etenkin jos tekee ihmisiin, kulttuuriin, kieliin liittyvää laadullista tutkimusta. Yleensäkin kaikki työt, joissa tarvitaan ihmisen kykyä koskettaa, käsitellä, arvioida, nähdä, kuulla havainnoida, olla vuorovaikutuksessa jonkun tai jonkin kanssa, ja myös ajatus- ja suunnittelutyötä tekevät, en voisi kuvitella että filosofeja tai teoreetikkoja yms. voitaisiin tekoälyllä korvata. Samoin on alat, joissa suoritetaan jonkunlainen lupa tai lisenssi, niitähän ei tekoäly voi suorittaa, vaikkapa asianajajatutkinto, hygieniapassi eli ravintola-alan työt, asioimistulkit, yms.
Se mikä monella alalla on kuitenkin nähtävissä on, että tekoäly usein voi korvata kokonaan tai osittain alan alemman tason eli junioritason tehtävät, muttei senioritason työtehtäviä. Tästä tulee vielä nuoremmille sukupolville vaikea asia, tämähän näkyy nyt jo vaikkapa it-alalla, eli ns. entry-level -töitä ei ole paljon, haetaan aina kokeneita ja laaja-alaisempia työntekijöitä. Sama siis näkynee pian monilla akateemisilla aloilla. Miten vastavalmistuneet pääsevät hyppäämään koulusta konkareiksi?
Julkishallinnossa on kaikkialla käynnissä massiivisia tekoälyprojekteja, joissa nimenomaan ollaan siirtämässä arkistointiin, päätöksiin, vastauksiin, arviointeihin ym. liittyviä tehtäviä tekoälylle. Ihan juristien tekemiä ratkaisuja myöten ollaan tehtäviä siirtämässä tekoälylle, ja näin on jo alettu toimimaan monissa lakiasiaintoimistoissa.
Samoin maanmittausta ym. tehdään jo pitkälti satelliittien ja tekoälyn avustuksella jne. Terveydenhuollossa tekoälyä käytetään kirjoittamaan ammattilaisen "saneluita", ja niissäkin tekoäly käyttää ns. älykkäitä fraaseja ym. eli ei vain kirjoita puhtaaksi esim. lääkärin sanelemaa, vaan arvioi ja ohjaa itse potilastietoja sen mukaan, mitä ohjelmaan on syötetty sisään.
Tekoälyn lonkerot ulottuvat jo nyt paljon pidemmälle ja syvemmälle yhteiskunnassa kuin mitä kansalaiset tietää.
Tekoäly voi koostaa yhteenvetoja, lausuntoja, mutta ne alkuperäiset havainnot ja tutkimukset, kohtaamiset esim. sosiaalityössä tai terveydenhuollossa, suorittaa aina ihminen. Tekoälyn vaikutus työn vähenemiseen on hyvin marginaalista.
Ihan puhdasta koneoppimista. Terveydenhuollon tietokannoista löytyy tiedot miljoonista todellisista kohtaamisita ja havainnousta sekä näistä seuranneista toimenpiteistä ja tapahtumista.
Tekoäly oppii datan perusteella toimimaan toimimaan oikein myös sellaisissa erikoistapauksissa joiden olemassaolosta edes senioritason työntekijät eivät ole tietoisia.
Kaikki tehtävät jotka ovat loppujen lopuksi tietyn sääntöjen ja lakien rajoittaman prosessin toistamista uudelleen ja uudelleen joka asiakkaan kohdalla ovat ensimmäisiä jotka tekoäly voi ottaa täysin hoitoonsa.
Miten se asiakkaan tai potilaan asiaa auttaa, jos tekoäly lukee muiden ihmisten oireista tai käytöksestä tai vaikka kotikäynneistä? Kyllä ne ihmiset pitää edelleen kohdata ihmisten kesken ja kotikäynneillä käydä ihan ihmisen.
Joo-o. Eli sinun mielestäsi jokainen asiakas on niin uniikin ainutlaatuinen ettei sen tapauksessa ole mitään yhtymäkohtaa yhteenkään aiempaan potilaaseen.
Todellisuudessa täsmälleen sama kuvio toistuu lähes identtisenä tuhansia kertoja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen niin että lyhyenkin koulutuksen saanut tekoäly onnistuu ennustamaan pelkillä lähtötiedoilla seuraavan potilaan koko tulossa olevan hoitohistorian alusta loppuun.
No kyllä se vaan niin on, että jotta asiakkaan hoidon tarve saadaan kartoitettua ja diagnosoitua, siihen tarvitaan ihminen. Esimerkiksi sosiaalityössä ne asiakastilanteet voivat olla ihan mitä vaan.
Jos todella elät sellaisessa denial-moodissa jossa jokainen sosiaalityön asiakas on niin 100% erilainen ettei tällaisten uniikkien yksittäistapausten hoitamiseen tulla koskaan käyttämään tekoälyä joka korvaa kokonaan nykyisen duunisi (esimerkiksi ensin vuodesta alkaen) niin ota vaan se 40v asuntolaina ja osta kallein grynderin käsiin jäänyt penthouse kalasatamasta johon pankki suinkin lainan myöntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku luonnontiede, biologia, kemia, fysiikka, matematiikka.
Lääkäri, laki-ala, kirjoittaminen, kääntäminen, mainosala, tv-radioalan, valokuvaus, historioitsija, medianomi, tradenomi, elokuva-ala - kaikki nuo edellä listatut ovat kuolevia aloja.
lääkäri kuoleva ala, ei todellakaan. Kuten ei tradenomit, ei valokuvaajat (miten yrität korvata?), tv - radioala...
tradenomit korvaa tekoäly.
Mikä tradenomien vihaaja siellä on . Siitä voi opiskella lisää .Lähipiirin tradenomi tienaa 150 th vuodessa
Väite: tradenomit korvaa jatkossa tekoäly.
Vastaväite: ei pidä paikkaansa
Perustelu: "siksi että lähipiirin tradenomi tienaa 150 tonnia vuodessa"
Veikkaanpa, että juurikaan kenenkään tradenomin opintoihin ei kuulu logiikka ja argumentaatioteoria, joten menee ns. helmiä sioille...
Vierailija kirjoitti:
Somalian tulkki, farsin tulkki, arabian tulkki - tuossa ammatteja tulevaisuuteen.
Miksi valtaväestö tulkkeja tarvitsisi?
Vielä jäljellä olevat kantasuomalaiset voivat kyllä kaivata suomen tulkkia että saavat asiansa hoidettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen kansainvälistä kenttää seurannut, niin tällä hetkellä tekoäly vie eniten työpaikkoja it-alalla (koodaus), rahoitus- ja vakuutusaloilla, markkinoinnissa, toimitustyössä, jne...
Selvää on, että työpaikat säilyvät aloilla, joiden työtehtävä vaatii läsnäoloa potilaan tai asiakkaan kanssa, siis terveydenhoidossa, sosiaalityössä, vanhustenpalveluissa, vammaispalveluissa, kampaajat ja kosmetologit, hierojat yms. säilyvät suurelta osin.
Samalla logiikalla myös säilyy eläinlääkärit, eläintenhoitajat, hevoshoitajat, ravihevosten kuljettajat, yms. Myös kätilöt ja doulat lymfaterapeutit, toimintaterapeutit, liikunnanohjaajat, koreografit, valmentajat, fysioterapeutit, personal trainerit, urheilijat. Fyysiset tehtävät kuten pelastus- ja kuljetustyöt. Lisäksi säilyvät käden taitoihin perustuvat työt kuten apuvälineteknikot, hammasteknikot, konservaattorit, suutarit, siivoojat, laitoshuoltajat, jne...
Sitten ovat säilyviä tehtäviä eri alojen opettajat ja kouluttajat, neuvontatyöt, kouluterveydenhoitajat, yms.
Muita tehtäviä, joita tekoäly ei voi korvata, ovat museo- ja näyttelyalojen tehtävät, messutyöntekijät, papit, tapahtumajärjestäjät, kirjasto- ja arkistointialan työtehtävät, yms. Julkishallinnon suunnittelutyötä tekevät, esim. kaupunkisuunnittelu. Julkishallinnon lakisääteisiin tehtäviin liittyvät työt, kuten viestintä, valvonta, tarkastus, maanmittaus, puhtaanapito, puutarhurit, Kelan virkailijat, yms. muut, joiden tehtäviin kuuluu antaa kansalaisille päätöksiä, yms. Lisäksi arkkitehdit, sisustusarkkitehdit, maisema-arkkitehdit, jne...
Akateemisilla aloilla veikkaisin, että tutkija on usein vaikea korvata, etenkin jos tekee ihmisiin, kulttuuriin, kieliin liittyvää laadullista tutkimusta. Yleensäkin kaikki työt, joissa tarvitaan ihmisen kykyä koskettaa, käsitellä, arvioida, nähdä, kuulla havainnoida, olla vuorovaikutuksessa jonkun tai jonkin kanssa, ja myös ajatus- ja suunnittelutyötä tekevät, en voisi kuvitella että filosofeja tai teoreetikkoja yms. voitaisiin tekoälyllä korvata. Samoin on alat, joissa suoritetaan jonkunlainen lupa tai lisenssi, niitähän ei tekoäly voi suorittaa, vaikkapa asianajajatutkinto, hygieniapassi eli ravintola-alan työt, asioimistulkit, yms.
Se mikä monella alalla on kuitenkin nähtävissä on, että tekoäly usein voi korvata kokonaan tai osittain alan alemman tason eli junioritason tehtävät, muttei senioritason työtehtäviä. Tästä tulee vielä nuoremmille sukupolville vaikea asia, tämähän näkyy nyt jo vaikkapa it-alalla, eli ns. entry-level -töitä ei ole paljon, haetaan aina kokeneita ja laaja-alaisempia työntekijöitä. Sama siis näkynee pian monilla akateemisilla aloilla. Miten vastavalmistuneet pääsevät hyppäämään koulusta konkareiksi?
Julkishallinnossa on kaikkialla käynnissä massiivisia tekoälyprojekteja, joissa nimenomaan ollaan siirtämässä arkistointiin, päätöksiin, vastauksiin, arviointeihin ym. liittyviä tehtäviä tekoälylle. Ihan juristien tekemiä ratkaisuja myöten ollaan tehtäviä siirtämässä tekoälylle, ja näin on jo alettu toimimaan monissa lakiasiaintoimistoissa.
Samoin maanmittausta ym. tehdään jo pitkälti satelliittien ja tekoälyn avustuksella jne. Terveydenhuollossa tekoälyä käytetään kirjoittamaan ammattilaisen "saneluita", ja niissäkin tekoäly käyttää ns. älykkäitä fraaseja ym. eli ei vain kirjoita puhtaaksi esim. lääkärin sanelemaa, vaan arvioi ja ohjaa itse potilastietoja sen mukaan, mitä ohjelmaan on syötetty sisään.
Tekoälyn lonkerot ulottuvat jo nyt paljon pidemmälle ja syvemmälle yhteiskunnassa kuin mitä kansalaiset tietää.
Tekoäly voi koostaa yhteenvetoja, lausuntoja, mutta ne alkuperäiset havainnot ja tutkimukset, kohtaamiset esim. sosiaalityössä tai terveydenhuollossa, suorittaa aina ihminen. Tekoälyn vaikutus työn vähenemiseen on hyvin marginaalista.
Ihan puhdasta koneoppimista. Terveydenhuollon tietokannoista löytyy tiedot miljoonista todellisista kohtaamisita ja havainnousta sekä näistä seuranneista toimenpiteistä ja tapahtumista.
Tekoäly oppii datan perusteella toimimaan toimimaan oikein myös sellaisissa erikoistapauksissa joiden olemassaolosta edes senioritason työntekijät eivät ole tietoisia.
Kaikki tehtävät jotka ovat loppujen lopuksi tietyn sääntöjen ja lakien rajoittaman prosessin toistamista uudelleen ja uudelleen joka asiakkaan kohdalla ovat ensimmäisiä jotka tekoäly voi ottaa täysin hoitoonsa.
Miten se asiakkaan tai potilaan asiaa auttaa, jos tekoäly lukee muiden ihmisten oireista tai käytöksestä tai vaikka kotikäynneistä? Kyllä ne ihmiset pitää edelleen kohdata ihmisten kesken ja kotikäynneillä käydä ihan ihmisen.
Joo-o. Eli sinun mielestäsi jokainen asiakas on niin uniikin ainutlaatuinen ettei sen tapauksessa ole mitään yhtymäkohtaa yhteenkään aiempaan potilaaseen.
Todellisuudessa täsmälleen sama kuvio toistuu lähes identtisenä tuhansia kertoja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen niin että lyhyenkin koulutuksen saanut tekoäly onnistuu ennustamaan pelkillä lähtötiedoilla seuraavan potilaan koko tulossa olevan hoitohistorian alusta loppuun.
No kyllä se vaan niin on, että jotta asiakkaan hoidon tarve saadaan kartoitettua ja diagnosoitua, siihen tarvitaan ihminen. Esimerkiksi sosiaalityössä ne asiakastilanteet voivat olla ihan mitä vaan.
Jos todella elät sellaisessa denial-moodissa jossa jokainen sosiaalityön asiakas on niin 100% erilainen ettei tällaisten uniikkien yksittäistapausten hoitamiseen tulla koskaan käyttämään tekoälyä joka korvaa kokonaan nykyisen duunisi (esimerkiksi ensin vuodesta alkaen) niin ota vaan se 40v asuntolaina ja osta kallein grynderin käsiin jäänyt penthouse kalasatamasta johon pankki suinkin lainan myöntää.
Tekoäly hoitaa jo rutiinit kuten toimeentulotuen maksut. Sosiaalityöntekijää käytetään yksilöllistä suunnitelmaa ja harkintaa vaativiin keisseihin.
"Väestön ikääntyminen takaa sen, että sote-alan korkeakoulutetuista on huutava pula myös viiden vuoden päästä. Ala ei ole herkkä talouden suhdanteille."
Vain 6-7v sitten jokaiselle suomalaiselle työttömälle ja opiskelupaikkaa etsivälle nuorelle tyrkytettiin täsmälleen tällä argumentilla lähihoitajan koulutusta jossa pääsee vain 3,5v koulutuksella 100% varmaan kokoaikaiseen vakiduuniin jonka tarve tulee vain kasvamaan räjähdysmäisesti.
Tulos: tänään työttömyyskortistoissa on 6000 tutkinnon suorittanutta lähihoitajaa.
Koska yllä oleva lainaus oli viestistä jossa sen väitettiin olevan tekoälyn tuottama ohje niin ainakaan ammatinvalinnanohjaajien duunia AI ei ole ihan ensimmäisenä uhkaamassa.
Kyberturvallisuus ja tekoäly. Noilla saat tehdä töitä. En laita tarkemmin koulutusta. Saat tehdä töitä vaikka olisit 60-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
"Väestön ikääntyminen takaa sen, että sote-alan korkeakoulutetuista on huutava pula myös viiden vuoden päästä. Ala ei ole herkkä talouden suhdanteille."
Vain 6-7v sitten jokaiselle suomalaiselle työttömälle ja opiskelupaikkaa etsivälle nuorelle tyrkytettiin täsmälleen tällä argumentilla lähihoitajan koulutusta jossa pääsee vain 3,5v koulutuksella 100% varmaan kokoaikaiseen vakiduuniin jonka tarve tulee vain kasvamaan räjähdysmäisesti.
Tulos: tänään työttömyyskortistoissa on 6000 tutkinnon suorittanutta lähihoitajaa.
Koska yllä oleva lainaus oli viestistä jossa sen väitettiin olevan tekoälyn tuottama ohje niin ainakaan ammatinvalinnanohjaajien duunia AI ei ole ihan ensimmäisenä uhkaamassa.
Tosin ammatinavalinnanohjaajissa, ihan ihmisselaisissakin on palon porukkaa, joka ei käsitä, että teoreettinen tarve jhollekin on aivan eri asia kuin löytää sille palkanmaksaja.
Tekoäly älyn oikeellisuuden todentaminen. Hyväksy ja/tai hylkää työntekijä.
Tulevaisuudessa mitä todennäköisimmin yrittäjyys eri muodoissaan on yhä useamman ihmisen toimintaa. Juridinen osaaminen tulee olemaan todella tärkeää.
Monimuotoisuus kasvaa varmasti vielä lisää, eikä ole mahdollista toimia tulevaisuudessa ns. "Suomen mallilla", jossa on aina ja ikuisesti vsin yksi totuus, yksi järjestelmä, yksi oikea vastaus, yhdenlainen ihmiskuva, yksi päävientituote, yksi ideologia jne.
Mikään perussuomi ei ole koskaan ollut totta eikä tule olemaan, ihmiset ovat aina drilaisia, muutyuvis ja elävät pelissä mukana max n. 100 v.
Aivan uudenlaisille "hautausurakoitsijoille" ja viimeisen matkan järjestäjille (luonnollinen, eutanasia, pakon sanelema, muiden päättämä jne.) tulee aivan taatusti olemaan paljon kysyntää. Kuolema ei ole enää tabu millään muotoa, kun suurin osa ympäristömme kasvi- ja eläinlajistoista sekä ihmisistä kuolee vauhdilla pois muuttuvan ilmaston myötä. Omaisuudesta tulee taakka, josta tullaan vaatimaan haittaveroa, eikä niin kuin tähän saakka, että kuluttaminen ja omaisuus sisältäisi tavoiteltavaa arvoa.
Tekoäly tekee jo monessa työpaikassa työvuorolistat, kohta myös sairaaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly tekee jo monessa työpaikassa työvuorolistat, kohta myös sairaaloissa.
Apulaisosastonhoitajien ei tarvitse enää kohta tehdä sairaaloissa työvuorolistoja.
Rikollisuus eri muodoissaan ja eri tasoilla tulee kasvamaan. Samoin rikollisuuteen puuttuminen.
Avaruusteknologia ja merenalaisen maailman hyödyntäminen mineraalien, ravinnon ja elintilan löytämiseksi.
Uudenlaiset laboratorioteknologialla valmistettavat ravintolähteet, kun eläinproteiineja ei enää ole mahdollista käyttää ja kasvien kasvatus veisi liikaa energiaa ja puhdasta vettä, jota ei tule jatkossa olemaan riittävästi.
Tulevaisuuden uusi menestyjä tulee olemaan kyborgi, ihmisen ja koneen / tekoälyn risteymä. Sellainen, joka ei kuluta muuta kuin sähköenergiaa ja datakeskuksia kuolleella maapallolla. Kasvit tulevat olemaan erillisillä suoja-alueilla vaalittavina ja tutkittavina oleva aarre, jonks äärelle eivät todellakaan pääse kuin harvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On päivänselvää että kaikkia asioita ei tekoäly pysty hoitamaan itsenäisesti viiden vuoden päästä. Sosiaali- ja terveysala vaativat kohtaamista mikä ei vielä tekoälyltä onnistu. Rakentaminen ja suunnittelu teollisuuden alasta riippumatta tulee olemaan ihmisen käsissä vaikka tekoälyä käytettäisiin. Vaikea uskoa että oikeuslaitoksen päätöksiä voisi tekoäly tehdä itsenäisesti. Poliisin ja puolustusvoimien tehtäviä ei tekoäly voi myöskään hoitaa itsenäisesti. Kulttuuri on myös ala missä ihminen haluaa katsoa tai kuunnella ihan oikeaa taiteilijaa.
Vaikka tekoäly ei pystyisikään tekemään tiettyjä tehtäviä, eihän se tarkoita että siellä olisi töitä. Hoitajille ei ole nytkään töitä ja lisää irtisanomisia on tulossa, vaikka ei tekoäly heidän hommiaan tee. Rakentaminen ei työllistä, jos ei rakenneta. Suomeen ei ainakaan tarvitse rakentaa yhtäkään uutta asuntoa, kun nykyisetkin ovat suurilta osin tyhjillään. Arkkitehdeille ei ole töitä, kun uutta ei rakenneta.
Oikeuslaitoksella tekoäly ei tietenkään tee päätöksiä, mutta vähentää tarvittajien lakiasiantuntijoiden määrää merkittävästi.
Poliiseja edelleen tarvitaan, mutta ei heitä ole varaa palkata yhtään enempää, kun kaikesta leikataan. Kaikki puolueet vasemmistoliittoa lukuunottamatta ovat sitoutuneet velkajarruun.
Kulttuuri taas ei varmasti työllistä.
"Kulttuuri taas ei varmasti työllistä." kuulostaa hassulta, koska kaikki tällä planeetalla on, on ollut ja tulee olemaan "kulttuuria" niin kauan kuin ihmisiä täällä on olemassa. Kieli, jolla kommunikoidaan on kulttuuria, oli se sitten puhuttua kieltä tai koodikieltä, emojeita tai viittomia ja symboleita.
"Kulttuuri" työllistää tai on työllistämättä riippuen täysin siitä, miten työ missäkin kontekstissa määritellään ja mistä näkökulmasta keskustellaan. Sanonta "leikki on lasten työtä" voi itsessään työllistää miljardien eurojen tai ihmisten edestä, kun sitä ajatusta ryhdytään tosissaan työstämään.
Eutanasia spesialisti. Lopettaa asiakkaan maksua vastaan.
Psykologi