Gallup: mikä toisten ihmisten vauvan- ja lastenhoitotavoissa on ihmetyttänyt sinua?

lapset nukkumaan puoliltaöin, iltaruoka syödään kahdeksalta, iltapala sitten yhdeltätoista... meinaan vaan, että kun yhteiskunta elää kuitenkin toista rytmiä, jota ainakin lapset joutuvat koulun vuoksi noudattamaan. ei taida ihan kuuden tunnin yöunet ipanoille riittää, ja se kyllä näkyy...

Yksipuolinen ruokavalio ja sen ylläpito surkeilla tekosyillä häiritsee myös. " Ei meidän Emmi suostu syömään muuta kuin näitä marjasoseita" -> kerran kokeiltu jotain muuta ja lapsi sylki ulos. Vanhemmilla lapsilla tämä tarkoittaa jauheliha+makaroni-mössöjä sekä eineksiä. " Ei ne kuitenkaan syö muuta" -> lyödäänkö vetoa että syövät jos tulee kova nälkä?

Mutta hyvästä rytmistä voi joustaa tarpeen mukaan. Voi lähteä kylään, voi käydä kaupassa, voi lähteä vaunulenkille... Jos vauvan ekat 6 elinkuukautta eletään saakelin tiukan rytmin mukaan eikä vauvaa opeteta siihen, että unet voi ottaa tilanteen mukaan autossa/vaunuissa/omassa sängyssä/äitin sylissä tmv. ja että joskus jopa ne pienet alkuillan tirsat venyy kahteen tuntiin ja sitten vaan mennään illalla myöhemmin nukkumaan, niin aika mahdotonta on tuo touhu näin sivusta seurattuna. Vauva ei juurikaan poistu kotoa, vaan aina jompi kumpi, äiti tai isä käy esim. kaupassa. Yhdessä ei siis voi kyläillä tai käydä ostoksilla tai mitään muutakaan...



Kaikki kyläilyt on niin mahdottomia (äidin sanojen mukaan), kun on vain se 1,5h tiettyyn aikaan päivästä, jolloin voi minnekään lähteä. Ja kun ajomatkoissa menee monesti jo tunti (yhteensä) niin jää aika ruhtinaalliset puoli tuntia seurusteluun kyläpaikassa =O Ja jos joskus jonnekin lähteävät, niin sitä voivotellaan eka etukäteen ja sitten jälkikäteen, kun " taas meni ilta sitten pilalle kotona, ihan rytmit taas sekaisin!"

lapsen kasvatuksen suhteen on tiukat ja joustamattomat säännöt ja toimintatavat ja jokainen, joka joutuu lapsen kanssa tekemisiin tuntee nahoissaan, jos ei osaa toimia oikein.



Esimerkiksi:

-Lapsi opetetaan nukkumaan täydessä hiljaisuudessa. Päiväunien aikana talossa kuiskitaan ja hiivitään ja vieraita mulkaistaan pahasti, jos puhuu normaalilla äänellä tai aiheuttaa muuta ääntä.



-Juhlissa lapsi saa tietyn määrän herkkuja ja kun kiintiö on täynnä, se on täynnä, vaikka istutaan vielä pöydässä.



Jokaisella on omat periaatteensa ja hyväksi havaitut keinot mutta ei se lapsi siitä pilaannu, jos joskus niistä joustaa.

Ystäväni sai samaan aikaan esikoisen, kuin minäkin. Siitä on jo kymmenen vuotta.

Kaikki oli niiiin tarkkaa. Lapselle ensinnäkin ostettiin vain ja ainoastaan kotimaisia vaatteita ja tarvikkeita! Mitään muuta EI voinut olla. Lasta ei pidetty koskaan turhaan sylissä tai häntä ei ruokittu kuin neljän tunnin välein. Riipumatta siitä oliko nälkä vai ei.



Ruuasta tässä perheessä tehtiin lähes uskonto. Vain ja ainoastaan terveellistä ja lisäaineetonta! Myöhemmin lapsella todettiin pahoja allergioita, jotka tietenkin myös rajoittivat syömistä, tämän toki ymmärrän. Lapsi ei saanut yleensä koskaan mitään herkkuja. Kaikki oli kielletty, koska lapsi oli pienenä aika pullukka. Heti kun lapsi oppi pyöräilemään, häntä lenkitettiin ympäri kaupunkia, jotta paino laskisi. KASVAVA LAPSI!!!



Rajoja asetettiin joka asiaan. Jos ei totellut tai vähän isompana tehnyt annettuja kotihommia, seisotettiin kodin oven takana SUKKISILLAAN ulkona, säässä kuin säässä, kunnes totteli. Kaiken tämän päälle perheen äidin mieletön siivoushulluus. Koko ajan pitää siivota ja olla siistiä. Äidillä on aina desinfiointiaineet mukana, jolla voi siistiä esim. vessanpöntönreunat......



Päättivät tai siis perheen äiti päätti, että heille riittää tämä yksi lapsi, koska lapset 1. sotkevat niin paljon 2. niistä on niin paljon työtä. On kai niistä paljon hommaa, jos on noin hysteerinen.



Kaikesta tästä huolimatta lapsi on nyt kouluikäisenä sietämätön kakara käyttäytymisensä suhteen. Ei kunnioita ketään tai mitään. Syö kaikkien ihmisten karkit ja käy ostamassa karkkeja ja herkkuja, jos vain on jostain saanut rahaa.





Meillä on lapsilla, joita on kolme, rajat ja säännöllinen elämä. Me elämme lasten kanssa ja koitamme tässä kasvaa sekä lapset että aikuiset ihmisinä eteenpäin. En ole täydellinen vanhempi, mutta olen äitinä rakastava ja rajat laittava vanhempi.



Minkälainen hirmu tuosta kuvailemastani lapsesta mahtaa tulla teininä tai saatika aikuisena???

joka paasaa kotihoidon puolesta. " En anna kyllä lapsiani vieraiden hoidettavaksi..." Kuitenkin kodinhoitaja käy kaksi kertaa viikossa lapsia ulkoiluttamassa ja mummo samalla viikolla myös muutamana päivänä. Käydään kerhossa, jossa lapsille hoitaja, niin äiti saa kahvitella. Isompi lapsi seurakunnan kerhossa viikottain muutaman tunnin. Siis kaikki ok, jaksaa itse tietenkin paremmin, mutta tuo jumalaton meuhkaaminen. " Minä hoidan itse lapseni jne..." ja kovaan ääneen. Mies tekee ruuat, joita rouva lämmittää mikrossa. Itse jos ulkoiluttaa lapsia, niin madellaan kärryjen kanssa 15 min. ulkona ja huh, huh, kun ottaa koville. Kaikki on niin kauhean työlästä ja vaikeaa lasten kanssa. Ehkä olen vain katkera ja niin tyhmä, etten ole pystynyt valjastamaan tukiverkkoa noin tehokkaaseen käyttöön.

Kun lapsensa oli vauva, ei esim meille kylään tullessaan varautunut mitenkään ottamalla vauvanruokaa mukaan, sitten vauva itkee nälkäänsä " ohoh, onkohan sillä nälkä" , sitten etsitään kuumeisesti jotain mitä vauva voi syödä. Sama juttu vaippojen kanssa, ei koskaan niitä mukana. Sitten lainattiin meidän puolta liian isoja vaippoja. No, nyt vauva on jo taapero, mutta sama suunnittelemattomuus ja rytmittömyys (nukkumisen ja syömisen suhteen) jatkuu, ja äidillä on NIIN raskasta.

Sekä kavereiden lastenkasvatuksessa että välillä ihan oikeasti omassani. :) Ihmettelin pari päivää sitten miehelleni ääneen kaverini lasta joka ei kaksivuotiaana saa syödä itse, vaan äiti syöttää lusikalla, jotta ei tule sotkua. Sitten muistin samaan hengenvetoon, kuinka mieheni oli kauhuissaan, kuinka paljon vauva sotkee kun annoin 8-kuiselle tytöllemme riisiä lautaselle ja annoin harjoitella tuota pinsettiotettaan. :)

" kyllä minä siivoan" ei auttanut, kun mies jo lähti kaivamaan imuria kaapista. No nyt tuo on jo tottunut siihen, että sotkua tulee, kun harjoitellaan syömistä ja juomista.

Kaverillani on tapana pitää yli vuoden ikäisellä taaperollaan kenkiä jalassa sisällä. Ihmettelen tätä hiljaa mielessäni, mutta en ole tajunnut kysyä, onko siihen jokin oikea syy. Ortopedinen syy se ei ole, mutta siis yrittääkö hän suojata lapsen jalkoja vedolta vai mikä siinä on. Harmittaa välillä, kun lapsemme yrittää leikkiä samassa tilassa ja toinen kovilla sandaaleillaan talloo tyttöni varpaat, pitää varmaan oppia kysymään ääneen jos askarruttaa...?

Vierailija:

- Hän ei MISSÄÄN NIMESSÄ suostu ostamaan puolivuotiaalle vauvalleen käytettyjä vaatteita, edes sellaisia mitkä on todella _vähän_ käytettyjä ja kuin uusia. :O Perustelee tätä sillä, että hänenkään äiti ei ole aikoinaan ostanut hänelle kuin upouusia vaatteita vain..Just joo.. :O

- Hän ostaa KOKOAJAN lapselleen uusia leluja ja kaikenmaailman tilpehööriä. Luuleeko hän, että lapsesta tulee onnellisempi mitä enemmän sillä on tyhjänpäiväistä krääsää ympärillään?

- Hänellä on omat vaatteet aina samansävyiset kuin vauvallaan.

Minua ihmetyttävät tupakoivat vanhemmat, täydellinen käytöstapojen puute (siis niitä ei yritetäkään opettaa) ja tavallaan jälkimmäiseen liittyen se, ettei lapsille opeteta asianmukaista pukeutumista (juhlat/liikunta/arki).

että lapsilla on sääntöjä. Esim. " älä lyö pikkusiskoa" . Lyöminen ei lopu, joten äiti sanoo " älä lyö pikkusiskoa, siskoa sattuu. Menet sohvalle rauhoittumaan, kun et usko" . Lyöminen jatkuu, mutta sohvalle ei tartte mennä -> koska lapsi alkaa itkemään, että " äiti, oot ilkee! Mä en haluu mennä sohvalle" . Niinpä lapsi otetaan syliin ja lohdutetaan, kun äiti on ollut ilkeä...



Tarkoitan siis, että sääntöjä on, sääntöjen lisäksi otetaan jotain kurituskeinoja (jäähy), mutta niitä ei koskaan noudateta.



Toisena esimerkkinä voidaan vaikka ottaa se, että " et saa jälkiruokaa, jos et syö ruokaa" . Lapsi alkaa itkemään, kun ruoka ei ole hyvää eikä tahdo syödä. Ja silti saa jälkiruuan, koska eihän kaikki ruoka voi olla hyvää ja maistua. Ja näin taas joka kerta (=mikään ruoka ei ole hyvää).







...niihin tarkkoihin päivärytmeihin sanon vielä, että meidän perheessä ne on täyttä arkipäivää. Mihinkään kylään ei lähdetä, jos on lapsen uniaika = ei nuku rattaissa tai muuallakaan. Pidän tärkeämpänä sitä, että lapsi nukkuu, kuin että pääsen jonnekin kyläilemään...

Vauva herää uniltaan ja heti on äiti tissi ojossa ruokaa antamassa, vaikka jokainen normali ihminen huomaa, ettei vauva ole nälkäinen. Jos ovat kylässä, samainen äiti istuu sohvalla se saakelin utare kädessä, lapsi sylissään ja lapsi katselee ihan muualle (tyytyväisenä, ei nälkäisen). Kiva siinä on kuulumisia vaihtaa, kun emäntä esittelee meijeriään vaikkei lapsi edes syö!!

Tuolle äidille ruokailusta on tullut muutenkin joku pakkomielle. Tuputtaa ruokaa väkisin ja ihmettelee, kun lapsella on niiiin kovasti ilmavaivoja. Varmaan olisi itselläänkin jos pakkoruokittais...

jo taapero saa itse päättää, miten päivänsä kuluttaa, mitä syös yms.



Ja se, että kun yleisellä paikalla lapsi alkaa riehua, niin äiti kikattaa vieressä. Ihan kuin se todella olisi niin ihanaa ja hyväksyttävää esim. repiä kaupan hyllyltä tavaraa alas, juosta ja remuta konsertissa yms.