Koulusta päässeet eivät osaa lukea ja kirjoittaa ?
Kertokaas nuoremmat tai kouluissa työskentelevät, mitä tuo uutisoitu asia luku- ja kirjoitustaidottomuudesta oikein tarkoittaa? Omasta kouluajastani on jo kauan. Ei silloin tuollsesta ilmiöstä puhuttu koskaan.
Muuttuneet opetusmetodit? Avoimet oppimistilat? M-muuttajat? Mikä ilmiön takana?
Kommentit (47)
Mä kyllä näen ongelmana myös sen, että kaikki lapset pistetään samaan luokkaan ja jokaiselle on sitten oma räätälöity opetussuunnitelma. Joukkue, jossa kaikilla on omat sääntönsä. Mikä voi mennä pieleen?
Toisten ei tarvitse edes kenkää osata solmia kun on joku diagnoosi tai lemmikkikastemato kuoli. Paremmin pärjäävät jätetään oman onnensa nojaan, kun erityiset ja heidän oikeutensa.
Osalla ikäluokasta on aina ollut oppimisvaikeuksia, lukihäiriöitä yms. Osa lapsista on kehitysvammaisia, osa muuten heikkolahjaisia. Näin on ollut aina. Mutta myös käytösongelmaisia ja laiskureita on paljon, niitä, joiden perään ei kukaan katso tai joita yksinhuoltajaäidit eivät yksin saa tottelemaan. Myös erilaiset psyykkiset tekijät vaikuttavat sekä monilla jo varhain päihteet, imppaus, tupakkatuotteet, epäterveellinen ravinto, nukkumisen puute. Onhan näitä syitä. Vain persu on niin tyhmä, että syyttää kaikesta m aahanmuut t o a.
Vierailija kirjoitti:
Jos maahan tuodaan kehitysmaalaisia, niin silloin tuodaan myös kehitysmaiden lukuisat eri ongelmat tänne.
Kehitysmaalainen taksikuski ei osaa olla raiskaamatta asiakasta ilman koulutusta, niin ei varmaankaan osaa uida tai mitään muutakaan.
Kehitysmaan ongelmat ovat hyvin erilaisia kuin meillä.. ilman kehitysmaalaisia meillä ei edes ole ongelmia.
Persun juhannuskrapula.
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio. Lapset jotka tarvitsisivat erityistä tukea pistetään keskelle normiluokkaa ilman lisäresursseja opetukseen, joten turhautuvat kun eivät saa apua ja häiritsevät kaikkien muiden oppimista. Kaikki häviää.
Toinen ongelma on epäonnistunut kotoutuminen, kun ei omat vanhemmat ikinä opettele suomenkieltä on lapsien lähes mahdotonta pärjätä suomenkielisessä koulumaailmassa.
Mun mielestä taas nuo erityiset on se ryhmä, jonka ehdoilla tehdään kaikki. Sillä ei ole väliä saavuttavatko normaalin oppimiskyvyn omaavat edes puolta potentiaalistaan, kunhan hitainkin pysyy "muiden mukana".
Nyt niitetään sitä, mitä vasemmistolainen opetusministeri kylväsi.
Osa syy on täysin kädettömissä vanhemmissa. Lapseni luokalla (aloittavan seiskan syksyllä) on tyttö, joka on harvoin ajoissa koulussa. Voi olla parikin tuntia myöhässä. Läksyt tehty harvoin. Haluaa vain istua omissa ajatuksissa huppu päässä. Tähän on rehtorin lupa... erikseen pyydetty lupa. Sehän on ratkaisu myöhästelyyn ja läksyjen tekemiseen?
Äiti on taivaanrannanmaalari, joka itsekin nukkuu lounasaikaan asti. Isä taas yrittäjä, jota ei juuri kotona näy. Ainoa lapsi, jolta ei vanhemmat ikinä vaatineet yhtään mitään.
Kyllä nämä lomailijat ovat ihan suomalaisia nousukkaita. On päästävä lomailemaan thaikkuihin, purjehtimaan ja pujottelemaan. Uskokaa tai älkää. Uutena sakkina nämä etätyön tekijät ja diginomadit. Ja tietysti innokkaat golfarit.