Lue keskustelun säännöt.
Itsekäs ja epävakaa äiti/mummi - miten jaksaa?
17.06.2026 |
Äitini on aina ollut itsekäs. Kaiken on pitänyt mennä hänen mielihalujensa mukaan. Äiti on myös ollut aina hyvin epävakaa ja lapsuus meni äidin oikkujen mukaan eläessä ja pelätessä, mistä äiti nyt keksii suuttua. Äiti usein raivosi ja antoi kohtuuttomia rangaistuksia (tyyliin 2 viikkoa kotiarestia, kun ysin oppilaana sain minulle vaikeimman kouluaineen kokeesta arvosanan 6 1/2).
Ailahtelu on jatkunut aikuisenakin. Jos olemme sopineet perheenä menevämme ravintolaan x, niin haluaakin vaihtaa ravintolan y:ksi, kun siellä on hänelle mieluisin lounas. Tai jos olemme sopineet pysähtyvämme matkalla jäätelölle ja asia on kerrottu myös lapselle, saattaa äiti kesken kaiken todeta, että ei pysähdytäkään jäätelölle, kun hänen ei teekään jäätelöä mieli. Väliä ei ole sillä, mitä muut haluavat. Isäni on aina joustanut lähes kaikessa, antanut periksi ja hoitanut ison osan kotitöistä. Äidillä on myös lyhyt pinna. Hän saattaa sanoa tekevänsä asian a, mutta luovuttaa parissa minuutissa ja käskee minun/isäni hoitaa asian. Itse ei näe käytöksessään mitään vikaa.
Arvata saattaa, että äitini ei ole mikään maailman ihanin mummi. Kärttää kylään (asumme tosi kaukana) ja hokee, että saatte olla kylässä niin pitkään kuin haluatte. Sitten on kuitenkin jo ihan kypsä ekan päivän jälkeen. Lapsen ollessa vauva sanoi hoitavansa vauvaa, jotta pääsen yksin lenkille. Meni 10 min, äiti soitti minut takaisin kotiin, kun ei saanut vauvaa lopettamaan itkemistä. Jos menemme kylään, ei suostu nukuttamaan isommaksi kasvanutta lasta, kun lapsi ei vain kiltisti nukahda sänkyynsä. Äitini ei kestä yhtään lapsenlapsen negatiivisia tunteita, eikä minunkaan negatiivisia tunteitani. Kun sanoin pettyneeni erääseen asiaan hänen käytöksessään, niin kieltäytyi auttamassa ko. asiassa enää ikinä.
En ole näiden vuosikymmenten aikana päässyt perille siitä, mikä äitiäni vaivaa. Mistä tässä on kyse ja miten jaksaa tällaista?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamalla,etäisyyttä. Joulukortti jne.
Haluaisin kuitenkin olla tekemisissä isäni kanssa. Vanhempani ovat yhdessä, joten jos otan etäisyyttä äitiini, joutuisin ottamaan etäisyyttä myös isääni.
Ap
Ei mene noin. Soittelet isällesi ja käytte lounaalla. Äitisi kanssa ei enää koskaan mitään.
"Asumme tosi kaukana"
"Käydään lounaalla"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, hyvin todennäköisesti äidilläsi on jonkinlainen persoonallisuushäiriö ja isäsi on mahdollistaja. Itselläni on muuten sama juttu, mutta äiti on se mahdollistaja.
Mahdollistaja ei ole tällaisissa kuvioissa syytön eli jos et pysty solmimaan häneen puolisostaan riippumatonta suhdetta, niin suosittelen ottamaan etäisyyttä myös häneen.
Sitä ei myöskään tiedä näistä avioliitoista koskaan, että mitä se "oireileva" osapuoli kantaa. Mies r aiskaa naista kuitenkin läpi vuosien, jotkut naiset kuolevat tähän, toiset oireilevat. Kukaan ei r aiskaa miestä. Mies ei saa terveyshaittoja jatkuvasta r aisktuksi tulemisesta. En siis lähtisi vetämään johtopäätöksiä tai tuomioita, kun ei tiedä tarkalleen avioliiton dynamiikkaa. Ylipäätään jopa eläinkokeissa on todettu ihan vaan koiraan läsnäolon stressaavan naaraita ja poikasia, ihan ilman r aiskauksiakin.
Isä toisinaan sankaroidaan avioliitoissa rentona, easy going mukavana tyyppinä ja nainen neuroottisena naputtajana. Tosiasiassa avioliitto ei voi hyvin jos molemmat osapuolet eivät voi hyvin, vaan tuollainen kielii vaan epäterveestä valtadynamiikasta.
Oma vinkkini on: ole kiitollinen vanhemmillesi lapsuudestasi, mutta älä kanna kiitollisuudenvelkaa. Lapsuus oli ja meni, jos äitiely eli huolenpito on lopetettu niin vanhemmuussuhdekin on ohi.
Otan osaa, että sinulla on tuollainen äiti. Jos vain näkisitte harvemmin? Tiedän useammankin lapsiperheen, jotka tapaavat isovanhempia pari kertaa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo joka kirjoitti pitkän viestin ja meilläkin haasteena pitkät välimatkat. Ei nämä asiat olisi samalla tavalla ilmenneet jos olisi mahdollisuus käydä ohimennen kahvilla tai kutsua syömään, mutta nyt oli pakko ottaa asiat puheeksi kun pitkän välimatkan takia vierailut pitempiä. On myös rankkaa käsitellä samalla omaa lapsuutta uudesta näkökulmasta eli että ei ihme että voin huonosti kun kasvoin tunnekylmän ja itsekkään aikuislapsen kanssa. Ei tule niin yhtään vastaan missään asiassa.
Naisen hormonitoiminta myös muuttuu rajusti siinä 50-60v kun tulevat vaihdevuodet. Siitä tulee enemmän miehen kaltainen, hoivavaisto ja empaattisuus vähenevät. Jos nainen oli siis kylmä ennen tuota niin todennäköisesti meno vaan huononee vanhetessa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrn tilannettasi ap ja valitettavasti tuota on vaikeaa enää korjata. Minulla äiti oli epävakaa koko lapsuuden ja isä sitten siinä sivussa määräili kaikestamutta äidin toiminnan vuoksi isän hankaluudet jäivät vähemmälle huomiolle. Varhaisessa aikuisuudessani äitini alkoholisoitui ja lasteni synnyttyä en ole enää pitänyt yhteyttä. Isäni oli lasten elämässä mukana mutta siinä oli paljon häiritseviä tekijöitä. Kuten tunnekylmyys lapsia kohtaan, kaikesta itse ehdottomasti päättäminen, hoito-ohjeiden laiminlyönti. Minä tein sen virheen että otin ongelmat puheeksi ja sanoin että ei voi enää lasten kanssa keskenään olla ennen avointa keskustelua. Hän pisti välit poikki. Olen kuulemma katkera ja vihainen ja hankala ihminen.
Ottaa pannuun kun ei ole yhtään normaalia vanhempaa. Lapsia ihmetyttää tilanne mutten tietenkään heitä aikuisten asioilla halua vaivata.
En siis osaa auttaa koska ei tuossa mikään toimi. Jos rajaat, saat ihmettelyä. Jos kerrot syyn, saat syytökset. Jos et rajaa, kärsit samoista tilanteista. Saat kaiken sympatiani.
Elämä on muuttunut niin että naiset tekevät itse nämä päätökset ajatellen lasten parasta. Ennen vanhaan kun oltiin suvun leivän varassa, mitään päätöksiä ei tehty vaan vanhuksilta siedettiin kaikenlaista, koska oli yksinkertaisesti pakko. Luota itseesi ja vaistoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhaa sönkötät hormoneista. Joo, vaikuttaa mielialaan, mutta usein sitä käytetään vain tekosyynä.
Minä pidän etäisyyttä, vaikka yrittää se ihminen luovia aina jotenkin elämään. Hankaka tapaus ollut aina, ja nyt uhriutuu kaikesta.
Aikuiset lapset odottavat vanhemmiltaan monesti liikaa. Mun mielestä noi esimerkit oli hassuja. Kai AP voi ostaa lapselleen jäätelön vaikkei isoäidin juuri sillä hetkellä tee mieli. Ja itse asiassa arvostaisin jos isoäiti soittaisi minulle , eikä huudattaisi vauvaa turhaan, jos minä tietäisin mikä voisi auttaa/tai voisin tulla takaisin. Ymmärrän että voi olla kontrollifriikki ja haluta että asiat menee oman pillin mukaan... Mutta mun mielestä AP kuulostaa myös sellaiselta ja suuttuu jollei kaikki mene hänen käsikirjoituksen mukaan. Teini-ikäisillä välillä on näitä haaveita vanhempien erosta, onnea kun se tapahtuu, koska sitten pääsee paremmin manipuloimaan vanhempia ja saa ehkä enemmän rahaa ym. etuja kun vanhemmat ostavat hyväksyntää ja "kivemmuutta". Nyt olisi kiva jos isä olisi yksin ja voisi palvella paremmin. Sanon vähän julmasti, mutta mun korvaan kuulostaa yksipuoliselta tarinalta, toki 25-v olisin ehdottomasti AP:n puolella, nyt näen asiat keski-ikäisen perspektiivistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo joka kirjoitti pitkän viestin ja meilläkin haasteena pitkät välimatkat. Ei nämä asiat olisi samalla tavalla ilmenneet jos olisi mahdollisuus käydä ohimennen kahvilla tai kutsua syömään, mutta nyt oli pakko ottaa asiat puheeksi kun pitkän välimatkan takia vierailut pitempiä. On myös rankkaa käsitellä samalla omaa lapsuutta uudesta näkökulmasta eli että ei ihme että voin huonosti kun kasvoin tunnekylmän ja itsekkään aikuislapsen kanssa. Ei tule niin yhtään vastaan missään asiassa.
Naisen hormonitoiminta myös muuttuu rajusti siinä 50-60v kun tulevat vaihdevuodet. Siitä tulee enemmän miehen kaltainen, hoivavaisto ja empaattisuus vähenevät. Jos nainen oli siis kylmä ennen tuota niin todennäköisesti meno vaan huononee vanhetessa.
Jos sitä hoivavaistoa ja empatiaa ei ole koskaan ollut, niin tuskinpa sitä iän karttuessakaan tulee. Pitäisi vain hyväksyä, ettei odota toiselta sitä, mihin hän ei koskaan kykene.
Olen tuo joka kirjoitti pitkän viestin ja meilläkin haasteena pitkät välimatkat. Ei nämä asiat olisi samalla tavalla ilmenneet jos olisi mahdollisuus käydä ohimennen kahvilla tai kutsua syömään, mutta nyt oli pakko ottaa asiat puheeksi kun pitkän välimatkan takia vierailut pitempiä. On myös rankkaa käsitellä samalla omaa lapsuutta uudesta näkökulmasta eli että ei ihme että voin huonosti kun kasvoin tunnekylmän ja itsekkään aikuislapsen kanssa. Ei tule niin yhtään vastaan missään asiassa.