Juhannusfomo

Juhannusfomo iskee joka vuosi vähän samalla tavalla. Päivä muiden joukossa paperilla, mutta silti tuntuu että jää jotain ratkaisevaa kokematta jos ei ole “oikeassa paikassa”. Samaan aikaan Instagram täyttyy mökkikuvista, järvimaisemista ja kokkojen hehkusta, ja oma tilanne tuntuu yhtäkkiä aika vaatimattomalta.

Olisi kuva nähdä liveartisteja juhannusfestareilla. Apulanta vetämässä täysillä, Don Johnson Big Bandin groove, Aki Sirkesalon biisit jotka osuu jotenkin suoraan johonkin nostalgiaan, ja Behm jossain myöhäisillassa kun ilma on jo viilentynyt mutta tunnelma ei. Siinä olisi jotain sellaista hetkeä, jota ei saa takaisin.

Tai sitten se toinen vaihtoehto: leirintäalue, jossa kaikki vähän sekoaa hyvällä tavalla. Eksyy vääriin telttoihin, löytää uusia kavereita ja hukkaa puhelimen latauskaapelin jo ensimmäisenä yönä. Joku lähtee soutamaan humalassa järvelle ja takaisin tullaan vähän epämääräisesti, mutta hengissä. Tai vaihtoehtoisesti koko juhannus menee mökillä, grillin ääressä ja saunassa, ja ajantaju katoaa täysin.

Seurasaari on myös oma maailmansa, kokot, väkijoukko ja se outo juhannuksen hiljainen kaaos keskellä kaupunkia. Ja sitten on aina se yksi vaihtoehto: jäädä kotiin, katsoa ulos ikkunasta ja miettiä, pitäisikö sittenkin olla jossain muualla.

Ehkä juhannusfomo ei ole edes siitä missä olet, vaan siitä ajatuksesta että jossain tapahtuu aina juuri se “oikea” juhannus, ja oma versio on vain yksi variaatio muiden joukossa.