Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (3289)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat isovanhemmat varmasti auttavat mielellään, mutta ikä, kunto ja jaksaminen toki vaikuttavat. Siksi lapset kannattaa hankkia silloin kun isovanhemmat ovat vielä riittävän nuoria ja hyväkuntoisia.
Tämä kommentti haiskahtaa hitusen itsekkäältä.
Realismia. Jos isovanhemmat ovat itsekin avun tarpeessa tai kuolleet, ei heistä varmasti ole apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En odota omien vanhempieni osallistuvan lastenlastensa hoitoon, eikä heitä usein arjessa apuna näykään, mutta huvittavaa tässä on se, että he kyllä surutta hyödynsivät omia vielä työssäkäyviä vanhempiaan, kun veljeni kanssa olimme pieniä.
Vaippaikäisinä olimme usein mummon ja vaarin hoivissa, myös yökylässä. Mummo haki päivähoidosta, koulun jälkeen menimme aina mummolaan, jossa syötiin ja odotettiin vanhempia töistä, käytiin yhdessä kesälomamatkoilla jne.jne. Ei puhettakaan, että "tarjoaisivat" samanlaisen mahdollisuuden omille lapsille ja samalla mahdollisuuden tutustua lähemmin omiin lastenlapsiinsa.
Olen todella onnellinen omista ihanista, jo osittain edesmenneistä isovanhemmistani. Paljon, paljon lämpimiä muistoja ajasta heidän kanssaan. Erityisesti äidin isän kanssa olimme kuin "paita ja peppu", rakastin häntä suuresti ja hänen menetyksensä on ollut tähän astisen aikuiselämäni kovin paikka. <3
Edelleenkään sellaiset vanhemmat, jotka surutta hyödynsivät omia persoonaltaan hoivaavampia vanhempiaan lastensa hoidossa eivät muutu isovanhemmiksi tultuaan toisenlaisiksi ihmisiksi, jotka alkaisivat lapsianne nyt luontonsa vastaisesti hoitamaan. Ei vain tule tapahtumaan, nyt pitää itse keksiä keinot, miten suoriutua.
Kyllä on kummaksi mennyt. Lestadiolaiset luottaa jumalan kykyyn arvioida sitä, montako lasta jaksaa hoitaa. Useimmille tää arvio on reilusti yli 5 jopa yli 10. Silloin isovanhemmillakin on kymmeniä lapsenlapsia, eiväthän he ehdi käymään edes jokaisen lapsenlapsen synttäreillä puhumattakaan jostain lastenhoidossa avustamisesta. Miten nää voimavarat 2 lapsen äideillä voi olla sitten näin eri tasolla???
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kummaksi mennyt. Lestadiolaiset luottaa jumalan kykyyn arvioida sitä, montako lasta jaksaa hoitaa. Useimmille tää arvio on reilusti yli 5 jopa yli 10. Silloin isovanhemmillakin on kymmeniä lapsenlapsia, eiväthän he ehdi käymään edes jokaisen lapsenlapsen synttäreillä puhumattakaan jostain lastenhoidossa avustamisesta. Miten nää voimavarat 2 lapsen äideillä voi olla sitten näin eri tasolla???
Lestadiolaiset äidit ovat uupuneita, isommat tyttäret kuormittuvat, tapaturmia valtavasti koska lapset heitteillä, käyttävät myös kunnallisia kotipalveluja runsaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmeen kunnallisia kotipalveluja on mitä lestadiolaiset voi käyttää? Eihän kunnallisia kotipalveluja ole enää olemassakaan! Kunnallinen kodinhoitajajärjestelmä lakkautettiin Suomessa jo 1990-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
Mahtoi olla silloin viiskytluvulla sitten isot eläkkeet, kun eläkeläiset oikein joukolla tulivat huvilakaupoille.
Mikä on taas yllätys, Kela kertoo viisikymmenluvun eläkkeistä seuraavaa, silloinhan ei ollut vielä muuta eläkettä olemassakaan kuin kansaneläke: "Aluksi eläkkeet olivat hyvin pieniä: 1950-luvun alussa kuukauden eläkkeellä sai vain noin kolme kiloa kahvia. " Vuosikymenen lopussa summa nousi niin, että sillä sai kahvia tuplamäärän. Kelalta löytyy aiheesta tietysti ihan taulukotkin, vuonna 1959 keskieläke oli nykyrahassa 135 €. Siis todella summa vastasi tämän vuoden rahaa 135 €. Eläkeikä oli tuolloin 65 vuotta. Käytännössä suurin osa työväestä teki töitä kuolemaansa saakka.
https://tietotarjotin.fi/tutkimusblogi/726538/kansanelake-nosti-vanhuks…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
Mahtoi olla silloin viiskytluvulla sitten isot eläkkeet, kun eläkeläiset oikein joukolla tulivat huvilakaupoille.
Mikä on taas yllätys, Kela kertoo viisikymmenluvun eläkkeistä seuraavaa, silloinhan ei ollut vielä muuta eläkettä olemassakaan kuin kansaneläke: "Aluksi eläkkeet olivat hyvin pieniä: 1950-luvun alussa kuukauden eläkkeellä sai vain noin kolme kiloa kahvia. " Vuosikymenen lopussa summa nousi niin, että sillä sai kahvia tuplamäärän. Kelalta löytyy aiheesta tietysti ihan taulukotkin, vuonna 1959 keskieläke oli nykyrahassa 135 €. Siis todella summa vastasi tämän vuoden rahaa 135 €. Eläkeikä oli tuolloin 65 vuotta. Käytännössä suurin osa työväestä teki töitä kuolemaansa saakka.
https://tietotarjotin.fi/tutkimusblogi/726538/kansanelake-nosti-vanhuks…
Siinä ei lue, että ne tontit/mökit olisi myyty eteenpäin 50-luvulla. Vaan että isäni itse osti sen 1959.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kummaksi mennyt. Lestadiolaiset luottaa jumalan kykyyn arvioida sitä, montako lasta jaksaa hoitaa. Useimmille tää arvio on reilusti yli 5 jopa yli 10. Silloin isovanhemmillakin on kymmeniä lapsenlapsia, eiväthän he ehdi käymään edes jokaisen lapsenlapsen synttäreillä puhumattakaan jostain lastenhoidossa avustamisesta. Miten nää voimavarat 2 lapsen äideillä voi olla sitten näin eri tasolla???
Lestadiolaiset äidit ovat uupuneita, isommat tyttäret kuormittuvat, tapaturmia valtavasti koska lapset heitteillä, käyttävät myös kunnallisia kotipalveluja runsaasti.
Eivät ole, omasta tahdostaan ottavat lapsia tiuhaan vastaan, ovat onnellisia ja vapaasta tahdostaan tässä roolissa, on ihanaa kun voi luottaa perhesuunnittelun taivaan isälle. Myöskään isot lapset ei joudu vahtimaan pikkusisaruksia ja kaikille riittää syliä, huomiota ja lämpöä. Jumala antaa voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiippumatta siitä miten asiat on tai joskus on ollut, jos ei asiat muutu ei ihmiset kohta enää tee lapsia melkein ollenkaan. Se millaista lapsiperheen elämän pitäisi muka olla, ei ole kellekään houkuttelevaa. Se on se mitä pitäisi miettiä.
Olen vela ja sterilisaatio takaa sen että lapsia ei tule. Miksi minun pitäisi miettiä millaista lapsiperhe-elämän tulisi olla, koska en tule sitä valitsemaan mistään olosuhteista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
Mahtoi olla silloin viiskytluvulla sitten isot eläkkeet, kun eläkeläiset oikein joukolla tulivat huvilakaupoille.
Mikä on taas yllätys, Kela kertoo viisikymmenluvun eläkkeistä seuraavaa, silloinhan ei ollut vielä muuta eläkettä olemassakaan kuin kansaneläke: "Aluksi eläkkeet olivat hyvin pieniä: 1950-luvun alussa kuukauden eläkkeellä sai vain noin kolme kiloa kahvia. " Vuosikymenen lopussa summa nousi niin, että sillä sai kahvia tuplamäärän. Kelalta löytyy aiheesta tietysti ihan taulukotkin, vuonna 1959 keskieläke oli nykyrahassa 135 €. Siis todella summa vastasi tämän vuoden rahaa 135 €. Eläkeikä oli tuolloin 65 vuotta. Käytännössä suurin osa työväestä teki töitä kuolemaansa saakka.
https://tietotarjotin.fi/tutkimusblogi/726538/kansanelake-nosti-vanhuks…
Siinä ei lue, että ne tontit/mökit olisi myyty eteenpäin 50-luvulla. Vaan että isäni itse osti sen 1959.
Niin, sinä kerroit että mökit myytiin yli seitsemänkymppisille eläkeläisille 60-luvulla. Eläkkeet olivat esimerkiksi 1965 keskimäärin nykyrahassa 155 € kuukaudessa, tilanne ei ollut muuttunut juurikaan vuodesta 1959. Mutta tietysti me uskomme, että juuri teidän mökkipaikkakunnalle valikoitui jostakin kummallisesta syystä ihan keskiverrosta poikkeavia eläkeläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
Mahtoi olla silloin viiskytluvulla sitten isot eläkkeet, kun eläkeläiset oikein joukolla tulivat huvilakaupoille.
Mikä on taas yllätys, Kela kertoo viisikymmenluvun eläkkeistä seuraavaa, silloinhan ei ollut vielä muuta eläkettä olemassakaan kuin kansaneläke: "Aluksi eläkkeet olivat hyvin pieniä: 1950-luvun alussa kuukauden eläkkeellä sai vain noin kolme kiloa kahvia. " Vuosikymenen lopussa summa nousi niin, että sillä sai kahvia tuplamäärän. Kelalta löytyy aiheesta tietysti ihan taulukotkin, vuonna 1959 keskieläke oli nykyrahassa 135 €. Siis todella summa vastasi tämän vuoden rahaa 135 €. Eläkeikä oli tuolloin 65 vuotta. Käytännössä suurin osa työväestä teki töitä kuolemaansa saakka.
https://tietotarjotin.fi/tutkimusblogi/726538/kansanelake-nosti-vanhuks…
Siinä ei lue, että ne tontit/mökit olisi myyty eteenpäin 50-luvulla. Vaan että isäni itse osti sen 1959.
Niin, sinä kerroit että mökit myytiin yli seitsemänkymppisille eläkeläisille 60-luvulla. Eläkkeet olivat esimerkiksi 1965 keskimäärin nykyrahassa 155 € kuukaudessa, tilanne ei ollut muuttunut juurikaan vuodesta 1959. Mutta tietysti me uskomme, että juuri teidän mökkipaikkakunnalle valikoitui jostakin kummallisesta syystä ihan keskiverrosta poikkeavia eläkeläisiä.
Niin. Niinhän ne eläkeläiset jakautuu. Paikkakunta sattuu olemaan yksi vetovoimaisimpia mökkikuntia ja ne tontit oli kylän parhaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiippumatta siitä miten asiat on tai joskus on ollut, jos ei asiat muutu ei ihmiset kohta enää tee lapsia melkein ollenkaan. Se millaista lapsiperheen elämän pitäisi muka olla, ei ole kellekään houkuttelevaa. Se on se mitä pitäisi miettiä.
Olen vela ja sterilisaatio takaa sen että lapsia ei tule. Miksi minun pitäisi miettiä millaista lapsiperhe-elämän tulisi olla, koska en tule sitä valitsemaan mistään olosuhteista?
Siksi sinunkin pitäisi asiaa miettiä, koska jos Suomeen ei synny lapsia, ei synny sinun eläkkeellesi maksajia eikä sinua vanhana hoitavia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläkeläisillä on usein myös perittyä omaisuutta. Ei kaikki ole pelkän eläketulon varassa. Ei ollut eikä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Milloin "ennen", sota-ajan jälkeenkö 50-luvulla?
Jo 80-luvulla oli paljon työiässä olevia isovanhempia, jotka eivät ehtineet lastenlasten elämään osallistua. Tosin äitien uupumus ei ollut tuntematonta silloinkaan. Muistan kirjan nimeltä Väsynyt äiti, muistaakseni jonkinlainen akateeminen tutkimus.
Aina on ollut erilaisia kohtaloita. Olin 60-luvulla pienenä paljon sukulaisteni ja naapurien hoivissa, kun äiti ja isä kävivät töissä ja äiti myös opiskeli samalla. Olin välillä kaupunkimummoni luona, välillä maalaismummoni luona, välillä tätieni luona. Kai vanhempani maksoivatkin heille siitä jotain. Molemmat mummot tosin sitten kuolivat jo 60-luvun lopussa. Oli ollut raskas elämä.
Ihanne on siis, että mummut hoitavat lastenlapsia vielä viimeisillä voimillaan kuolinvuoteellaan ja sitten kaatuvat saappaat jalassa hautaan, etteivät vaan ehdi oleman vaivaksi lapsilleen tai yhteiskunnalle.
Ei se mikään ihanne ole. Kerroin vain, että tällaistakin on ollut. Muistan, että aika moni koulukaverini koulussa myös kertoi olleensa lomilla mummolassa ja sukulaisten luona.
Niin erilaista elämä on voinut olla eri paikoissa. Olen itse maalta kotoisin. En muista kenenkään ystäväni tai koulukaverini olleen isovanhemmillaan ainakaan pidempia aikoja hoidossa lomillaan. Vierailuista sukulaisissa tietysti kerrottiin ja omiakin isovanhempiani käytiin kesällä koko perheenä katsomassa.
Minäkin olen maalta kotoisin. Naapurit ja kylä täynnä kesäisin mummoloihin lähetettyjä lapsia. Yksi, kotiäitinsä ainokainen, tuli itsekseen Saksasta koko kesäksi mummolaan. Äiti ja isä kävi sitten moikkaamassa ennen kuin menivät omalle lomalle Saimaalle. Lapsella vielä vakava munuaisvika. Niin vaan oli kesät iäkkään mummonsa hoidossa.
Oikein koko kylä oli täynnä kesälapsia! Jopas on ollut. Ja kaikkia hoiti isovanhemmat? Kuulostaa kyllä mielikuvituspaikalta.
Tunsin siitä meidän kylästä ihan kaikki ihmiset ja niitä kesälapsia oli koko kouluaikani aikana kylässä nolla kappaletta. Taloja oli kolmisenkymmentä. Niitä isovanhempien ikäisiäkään ei kylässä ollut kuin viisi ja heistäkin kolme oli kokonaan lapsetonta.
No teillä ei se hoitolasten vähäisyys johtui isovanhempien vähäisyydestä. Ei siitä etteikö ilmiö olisi ollut yleinen.
Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen.
"Minä vartuin pienessä kylässä jossa oli valtavat määrät kesämökkejä, joilla mökkeili isovanhempia. Lastenlapsineen. "
Tuokin on aika merkillistä, mökkeilybuumihan alkoi 60 - 70-luvuilla kun kaupunkeihin muuttaneet suuret ikäluokat alkoivat rakentaa kotipaikkakuntiensa rannoille pikkiriikkisiä lautahökkeleitä. Rakentajat eivät siis silloin olleet mitkään isovanhempien ikäluokan edustajat, vaan paljon nuoremmat. Teillä on ollut todella kummallinen kunta/kylä kun tuokin on tehty ihan valtavirtaa vastaan. Vasta paljon myöhemmin, 80 - 90-luvuilla mökkiläisyys profiloitui enemmän vanhempien ihmisten puuhaksi.
Se riippuu kuule täysin paikkakunnasta. Meillä oli paljon vuosisadan alun huviloita. Ja ne uusien mökkienkään rakentajat ei mitään nuoria olleet. Mekin myytiin kolme mökkiä eläkeläisille 70 vee. Ja niillä isoilla huviloilla taas majaili monta sukupolvea.
Ihan tavallinen kylä se oli. Sulla on vaan todella kapea maailma.
Ihan varmasti myitte, oliko se 60-luvulla, monta mökkiä yli seitsekymppisille. Ja he tulivat sitten mökkeilemään järjestään lastenlastensa ja varmaan vielä lastenlastenlastenkin kanssa. Sellaista teräsjoukkoa aikakautena, jolloin kuusikymppisistä oli elossa enää 30 %. Mutta teillä oli ihan erilainen väestö kuin muualla.
Kyllä myimme. Isäni osti vuonna 1959 ison alueen järvenrantaa ja metsää. Myi siitä yhden kuivanmaanmökin paikan ja kolme mökkiä. Ostajat eläkeläisiä kaikki. Muut mökkinaapurit asui Terijoelta kuskatuissa isoissa huviloissa, siellä oli sitten just kolme sukupolvea, vanhin eläkeläisiä.
En tiedä mistä ihmeestä temmot nuo lukusi. Kyllä 60-luvulla oli vanhempaa polvea ihan runsaasti, ja he nimenomaan vielä sitten oli niillä mökeillä, myös muutenkin kuin heinäkuun.
Mahtoi olla silloin viiskytluvulla sitten isot eläkkeet, kun eläkeläiset oikein joukolla tulivat huvilakaupoille.
Mikä on taas yllätys, Kela kertoo viisikymmenluvun eläkkeistä seuraavaa, silloinhan ei ollut vielä muuta eläkettä olemassakaan kuin kansaneläke: "Aluksi eläkkeet olivat hyvin pieniä: 1950-luvun alussa kuukauden eläkkeellä sai vain noin kolme kiloa kahvia. " Vuosikymenen lopussa summa nousi niin, että sillä sai kahvia tuplamäärän. Kelalta löytyy aiheesta tietysti ihan taulukotkin, vuonna 1959 keskieläke oli nykyrahassa 135 €. Siis todella summa vastasi tämän vuoden rahaa 135 €. Eläkeikä oli tuolloin 65 vuotta. Käytännössä suurin osa työväestä teki töitä kuolemaansa saakka.
https://tietotarjotin.fi/tutkimusblogi/726538/kansanelake-nosti-vanhuks…
Siinä ei lue, että ne tontit/mökit olisi myyty eteenpäin 50-luvulla. Vaan että isäni itse osti sen 1959.
Niin, sinä kerroit että mökit myytiin yli seitsemänkymppisille eläkeläisille 60-luvulla. Eläkkeet olivat esimerkiksi 1965 keskimäärin nykyrahassa 155 € kuukaudessa, tilanne ei ollut muuttunut juurikaan vuodesta 1959. Mutta tietysti me uskomme, että juuri teidän mökkipaikkakunnalle valikoitui jostakin kummallisesta syystä ihan keskiverrosta poikkeavia eläkeläisiä.
Niin. Niinhän ne eläkeläiset jakautuu. Paikkakunta sattuu olemaan yksi vetovoimaisimpia mökkikuntia ja ne tontit oli kylän parhaita.
Kuitenkin se on kunta, missä jatkossa viimeinen sammuttaa vain valot. Asukasmäärä on puolittunut viidessäkymmenessä vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisillä on usein myös perittyä omaisuutta. Ei kaikki ole pelkän eläketulon varassa. Ei ollut eikä ole.
Niin, NYKYeläkeläiset ovat usein perineet jotain, mutta vielä 1960-luvulla suurin osa suomalaisista ei saanut minkäänlaisia perintöjä mistään. Jokunen rikas suku tietenkin oli, mutta siitähän puhuttiin silloin 60-luvulla lähinnä 20 perheestä. Pääosin oltiin melko tai erittäin köyhiä, omaisuus oli lähinnä maatilojen maata. Lisäksi 60-luvulla oli perinnönjaossa vielä käytössä vuoden 1734 laki, jonka mukaan perintö meni lähinnä mieslinjassa ja sitä ei jaettu osiin rintaperillistenkään kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisillä on usein myös perittyä omaisuutta. Ei kaikki ole pelkän eläketulon varassa. Ei ollut eikä ole.
Niin, NYKYeläkeläiset ovat usein perineet jotain, mutta vielä 1960-luvulla suurin osa suomalaisista ei saanut minkäänlaisia perintöjä mistään. Jokunen rikas suku tietenkin oli, mutta siitähän puhuttiin silloin 60-luvulla lähinnä 20 perheestä. Pääosin oltiin melko tai erittäin köyhiä, omaisuus oli lähinnä maatilojen maata. Lisäksi 60-luvulla oli perinnönjaossa vielä käytössä vuoden 1734 laki, jonka mukaan perintö meni lähinnä mieslinjassa ja sitä ei jaettu osiin rintaperillistenkään kesken.
60-luvulla varakkaat olivat perineet varakkaita. Olet sinä tyhmä. Jollakin tekoälyllä yrität räpeltää itsellesi yleissivistystä.
Vatvominen eläkeläisten tuloista, terveydestä yms on turhaa koska se ei liity aiheeseen. AP:n aiheena oli se että vanhemmat vaativat isovamhempia hoitamaan lapsia, vaikka sellaista velvoitetta ei ole olemassa. He eivät ole elatusvelvollisia. Sitten siitä saatetaan suuttua, jos kieltäytyy avun antamisesta.
Pitäisikö nämä asiat miettiä ennen lapsen hankkimista, että ehkä muut ihmiset eivät halua osaksi omaa perheleikkiä, vaan se on ratkaistava ihan itse? Siinäpä vasta kysymys. 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisillä on usein myös perittyä omaisuutta. Ei kaikki ole pelkän eläketulon varassa. Ei ollut eikä ole.
Niin, NYKYeläkeläiset ovat usein perineet jotain, mutta vielä 1960-luvulla suurin osa suomalaisista ei saanut minkäänlaisia perintöjä mistään. Jokunen rikas suku tietenkin oli, mutta siitähän puhuttiin silloin 60-luvulla lähinnä 20 perheestä. Pääosin oltiin melko tai erittäin köyhiä, omaisuus oli lähinnä maatilojen maata. Lisäksi 60-luvulla oli perinnönjaossa vielä käytössä vuoden 1734 laki, jonka mukaan perintö meni lähinnä mieslinjassa ja sitä ei jaettu osiin rintaperillistenkään kesken.
60-luvulla varakkaat olivat perineet varakkaita. Olet sinä tyhmä. Jollakin tekoälyllä yrität räpeltää itsellesi yleissivistystä.
Silloin 60-luvulla varakkaita oli Suomessa hyvin vähän. Mutta toki voimme sopia, että teillä tämäkin asia oli ihan eri lailla kuin muualla Suomessa.
Taasko sinulla loppuivat argumentit kun piti alkaa käydä henkilöön.
Tämä kommentti haiskahtaa hitusen itsekkäältä.