Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Taloussanomissa tänään: Poliitikot eivät innostu palkkioidensa leikkaamisesta, kun taas yli 90% kansalaisista toivoisi leikkauksia heille!

Vierailija
12.06.2026 |

Kansalaiset leikkaisivat kansanedustajien sekä ministerien palkkioista ja eduista. Eduskunnasta kajahtaa yllättäen, ettei idea innosta kansanedustajia ja ministereitä. Palkkiot ovat nousseet ja lisäksi poliitikoille jää jakamastaan veroalesta sen painotusten vuoksi enemmän rahaa nettona käteen. 

Kyselyyn vastanneiden kansalaisten mielestä palkkioita olisi varaa leikata ja kansanedustajat voisivat alkaa myös itse maksaa kulujaan, joita saavat eduskunnan, eli veronmaksajien piikkiin.

Kansalaiset myös toivoisivat tiukennuksia siihen, että kansanedustajien on tultava töihin eikä istunnoista voi vaan omavaltaisesti olla poissa. 

"Ministerien palkkiot ovat Suomessa nousseet, vaikka hallitus päätti viiden prosentin palkkioalesta viime kevään kehysriihessä. Esimerkiksi pääministeri Petteri Orpon (kok) kuukausipalkkio oli vuosi sitten 14 448 euroa, kun nyt Orpolle maksetaan pääministerin tehtävästä 14 549 euron palkkio.

Enintään neljä vuotta eduskunnassa istuneen kansanedustajan palkkio on 7 637 euroa kuukaudessa. Esimerkiksi puhemiehen palkkio on 15  315 euroa kuukaudessa."

....

"Eduskunnan budjetti on vajaat 150 miljoonaa euroa. Kansanedustajista aiheutuviin kuluihin on varattu vajaat 25 miljoonaa euroa."

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012067586.html

Kommentit (35)

Vierailija
21/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei innostu kukaan muukaan kun omista saavutetuista eduista on kyse, mutta kansanedustajat saavat ihan itse päättää leikkaavatko vaiko eivät ja se tekee heistä suojaluottamustehtävien kermaperseitä ihan kaikkiin muihin verrattuna.

Eivät saa itse päättää, joku toimikunta päättää niistä. 

Vierailija
22/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palkkaa saavat sen verran, että sillä pitäisi tulla toimeen ilman erilaisia verottomia etuuksia. Meillä istuu Arkadianmäellä kaksisataa tyyppiä, jotka elävät täysin eri todellisuutta kuin tavan kansa. Tavan kansalainen maksaa itse asumisensa, lääkärinsä, työmatkansa jne ja usein vielä huomattavan paljon pienemmästä palkastaan. Miksi kansanedustaja voi maksattaa kaiken verovelvollisilla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/35 |

Kait tuolla halutaan ehkäistä korruptiota, mutta siitä huolimatta poliitikkoja lobataan aggressiivisesti ja Orpon hallitus on läpi kautensa ottanut vastaan kalliitakin lahjoja, joiden arvo ylittää annetut ohjeistukset. Ja mikä se Atria keissi oli liittyen porsaiden kastraatioon ilman puudutusta?

Vierailija
24/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rikkailta ja kansan edustajilta ei ikinä leikata, koska "se on niin vähäinen rahamäärä ettei sillä olisi mitään vaikutusta mihinkään." Näin on aina ollut ja näin on aina oleva, kunnes kansa on tarpeeksi köyhä ja nälissään.

Vierailija
25/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kansanedustajien palkkoja pitäisi nostaa oikein reippaasti että sinne hakeutuisi oikeasti päteviä ja kokeneita ihmisiä. 
 
Vierailija
26/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palkkaa saavat sen verran, että sillä pitäisi tulla toimeen ilman erilaisia verottomia etuuksia. Meillä istuu Arkadianmäellä kaksisataa tyyppiä, jotka elävät täysin eri todellisuutta kuin tavan kansa. Tavan kansalainen maksaa itse asumisensa, lääkärinsä, työmatkansa jne ja usein vielä huomattavan paljon pienemmästä palkastaan. Miksi kansanedustaja voi maksattaa kaiken verovelvollisilla?

Kait tuolla halutaan ehkäistä korruptiota, mutta siitä huolimatta poliitikkoja lobataan aggressiivisesti ja Orpon hallitus on läpi kautensa ottanut vastaan kalliitakin lahjoja, joiden arvo ylittää annetut ohjeistukset. Ja mikä se Atria keissi oli liittyen porsaiden kastraatioon ilman puudutusta?

Aika heikosti onnistuttu korruption kitkennässä, kun kokoomuksen vaalirahoittajat kirjoittavat Suomen hallituksen hallitusohjelman. Eikä kaiken maailman valtosethäkkäset pistä euroakaan massiivisiin vaalikampanjoihin ja vaikuttamisesta jatkuvasti varoittavan Pekka Toverin vaalikampanjat maksaa vaalilain vastaisesti yksittäinen sorakeisari, joka on jo aiemmin tuomittu lahjonnasta - ex-poliitikko toki hänkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen joskus harkinnut eduskuntaan pyrkimistä koska haluaisin tehdä oman osani Suomen eduksi (ja olisihan se aika siisti kokemus), mutta ei paljon houkuta lähteä julkiseksi kusitolpaksi, maksaa parikymmentä tuhatta työnhausta ja sitten saada neljän vuoden määräaikainen pesti jollain 8000€ palkalla. 

Yksityisellä sektorilla tienaan 7500€ ja bonukset päälle, ja kaupassa saa käydä rauhassa ilman että kukaan tunnistaa. 

Muutenkin politiikasta on tullut niin toksinen kuva työpaikkana ettei juuri kiinnosta. 

Vierailija
28/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kansanedustajille maksimissaan 3 kautta, sopeutumisrahat pois, osallistumispakko äänestyksiin paitsi erityisluvalla, ja vaalilupausten rikkomisesta sakkoja.

Ehkä alkavat ottaa homman vakavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/35 |

Valtaosaa kansanedustajista ei kyllä kukaan tunnista. Tapailin kerran miestä, joka ei edes tiennyt kuka on pääministerinä sillä hetkellä. 

Vierailija
30/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kansanedustajille maksimissaan 3 kautta, sopeutumisrahat pois, osallistumispakko äänestyksiin paitsi erityisluvalla, ja vaalilupausten rikkomisesta sakkoja.

Ehkä alkavat ottaa homman vakavasti.

Puoluekuri menee vaalilupausten edelle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

No kuinka moni teistä hyväpalkkasista olisi valmis alentamaan palkkojaan? Sitten vasta voitte vaatia muiltakin samaa.

Vierailija
32/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei innostu kukaan muukaan kun omista saavutetuista eduista on kyse, mutta kansanedustajat saavat ihan itse päättää leikkaavatko vaiko eivät ja se tekee heistä suojaluottamustehtävien kermaperseitä ihan kaikkiin muihin verrattuna.

Eivät saa itse päättää, joku toimikunta päättää niistä. 

Se on ihan höpöpuhetta. Jos eduskunta välittää viestin palkkiotoimikunnalla, että nyt ei koroteta vaan lasketaan niin ei sieltä kuule vastata, että sori vaan, mutta mei ei tehdä niin vaan palkkiota nostetaan nyt tonnilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No kuinka moni teistä hyväpalkkasista olisi valmis alentamaan palkkojaan? Sitten vasta voitte vaatia muiltakin samaa.

Varmaan ei kukaan, eihän kukaan saavutetuista eduista halua luopua. Niiltä otetaan pois keneltä voidaan, eli heikompiosaisilta. 

Vierailija
34/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli orpo saa satkun enemmän kuukaudessa, tuon ihan hulppean palkan päälle. Sinnekö se "mun" leikattu satku meni???

Terveisin työkyvytön petipotilas, jolla taatusti olisi ollut käyttöä sille satkulle kuukaudessa. Olisi voinut jatkaa kauppapalvelujen käyttämistä, se kun helpotti arkea suunnattomasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/35 |
12.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kansanedustajille maksimissaan 3 kautta, sopeutumisrahat pois, osallistumispakko äänestyksiin paitsi erityisluvalla, ja vaalilupausten rikkomisesta sakkoja.

Ehkä alkavat ottaa homman vakavasti.

Puoluekuri menee vaalilupausten edelle. 

Vaaliohjelmassa lupaillaan kaikenlaista, ja jos siinä valehdellaan, puoluetukea vähennetään.

Ja vaaliohjelma pakolliseksi, ettei käy kuten viimeksi, kun persut valehtelivat ummet lammet, ilman vaaliohjelmaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kahdeksan neljä