Puoliso tulee huomenna kotiin työmatkalta ja meillä on ollut kivempaa lasten kanssa keskenämme
Meillä on kotona siistiä, ollaan ulkoiltu ja syöty terveellisesti ja ruokaan on mennyt rahaa alle puolet normaalista. Stressi ja kiire puuttuu. Puolitoista viikkoa olemme olleet lasten kanssa kotona miehen työmatkan ajan. Ei taida kertoa hyvää meidän parisuhteesta?
Kommentit (29)
Työt rasittaa ja se vaikuttaa myös kotielämään. En kaipaa niitä aikoja, kun mies reissasi ja tienasi hyvin. Se oli rankkaa aikaa meille molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on totta. Olen ollut vaimolleni rahankantamista lukuunottamatta täysin tarpeeton lapsen syntymän jälkeen.
M31
Minä myös, enkä ole saanut lähdettyä. Vaimo roikkuu minussa. En voi tehdä tai harrastaa mitään yksin koiran ulkoiluttamista lukuunottamatta ja koira on vaimon hankkima, ilmeisesti juuri siksi, että pysyn kotona. Käsitys yhteisestä tekemisestä on kotona olo.
Mä aina odotan sitä kun mies tulee kotiin. Viihdytään hyvin toistemme seurassa ja puuhataan perheenä kaikenlaista. Kyllä tuo kertoo isoista ongelmista, että on kivempaa kun puoliso on muualla. Puolisonhan pitäisi olla se maailman paras tyyppi. Meillä lapsi lähtee huomenna isovanhempien luokse viikonlopuksi ja on tosi kiva kun saadaan olla miehen kanssa kahdestaan. Niin sen kuuluu olla. Joko lähdette työstämään parisuhdettanne tai sitten eroatte. Ei elämää tarvitse kuluttaa huonoon suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kanssa on aina ihanaa olla myös miesten mielestä. Eivät lapset vain äideille kuulu ja isien on annettava muodostaa oma suhteensa lapsiinsa.
Onpa kiva kuulla. Nyt kaikki miehet vain ehdottamaan vaimoille vaikka hotelli- ja mökkiviikonloppuja tyttöporukalla ja lisää omia harrastuksia, jos vaimolla ei ole sellaista työtä, johon kuuluu paljon työmatkoja. Näin saatte viettää lasten kanssa laatuaikaa ja samalla voitte vaikka suursiivota.
Touché! ...ja siihen loppui puhe "vieraannuttamisesta". Kyse on vain miehen kateudesta: pikkusieluinen ihminen kadehtii kaikesta toista, ja luulee että toisella on aina hauskempaa kuin itsellä.
Vaan voinpa kertoa että onpa sillä puolisollakin paljon hauskempaa kun on poissa kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Miten iso miehesi on/mitä hän syö, kun rahaa menee niin paljon?
On iso ja syö ja juo niin kuin porsas. Pitäisikö jättää se sika?
Kiva, että on kohtalontovereita...
Jotenkin se, ettei edes tarvitse odottaa toisen aikuisen jakavan vastuuta, tekee minusta aikaansaavan. Ja on helpompi siivota vain omat (ja lasten) sotkut kuin toisen aikuisen. Meillä on niin erilaiset tavat, keittiössä esimerkiksi siivoan vähän useamman kerran päivässä ja sotkua ei tule samalla tavalla. Mies tykkäisi antaa sotkun kerääntyä ja siivota vaikka kerran viikossa. Sama pätee kaikkeen muuhun. On myös helpompi vain ottaa lapset mukaan minne nyt haluankin mennä, kuin alkaa neuvottelemaan puolison kanssa, että haluaako hänkin lähteä koko porukalla vai pitäisikö jäädä kotiin lasten kanssa vai haluaisiko hän jonnekin muualle.
Mutta jotenkin kurja tajuta, ettei ole yhtään ikävä. Lapsiperhearki on vienyt meiltä kaiken yhteisen ajan eikä oikein osata olla toistemme kanssa enää.
Ap
Meillä oli myös näin.. ex kulki miten halusi, illalla oli hetken kotona. En edes tiedä missä luuhasi, eikä enää kiinnostanutkaan. Oli aina vihainen kun oli kotona.