Miksi lopetit ystävyyden?

Kun ei ollutkaan ystävyyttä. Se olikin velvollisuudentunnetta yms. ja kivat asiat ja hetket koettiin muiden kanssa.

Rupesi soittelemaan sunnuntaiaamuisin kun saisi univelkoja nukuttua pois. Joulupäivänäkin piti soittaa aamusta herätys.

Mä haluaisin ystävän, joka olis kiinnostunu mitä mulle kuuluu. 

Vierailija kirjoitti:

Ajoittain tunnen tästä yhäkin huonoa omaatuntoa, mutta ajattelen myös siten, että myös minä olin suhteessa epärehellinen, enkä aidosti ystävä - ainakin lopuksi. Hän oli kertakaikkisen vaikea ihminen, aina asiat solmussa, ja jos eivät olleet solmussa, niin hän veti ne solmuun. Samoin olin jonkinlainen automaatti, joka yhdessä hänen kanssaan yritti perata elämäänsä. Häikkää alkoi olla myös suhteen dynamiikassa; hänellä oli jonkinlainen naiivi käsitys, että myös aikuisessa ystävyydessä riidellään. Ilmeisesti samalla logiikalla hän sitten tasaisin väliajoin alkoi rakentamalla rakentaa riitoja. Minä olen yli viisikymppinen ihminen, sairastan itse, huolehdin dementoituvasta vanhemmastani ja puoli muutakin elämää kaatuu päälle. Sanoin sen ja sata kertaa, että en jaksa/halua riidellä - hänen on löydettävä joku toinen ihminen ko tasoiseen sekoiluun. Ei mennyt perille. 

Häpeäkseni myönnän, että nyt kun aikaa on kulunut, tunnen yhä pelkkää helpotusta kun emme ole yhteyksissä. Minulla on nuoruuden ja keski-iänkin palossa tuhoutunut ihmissuhteita, joita kaipaan huolimatta sotaisista jäähyväisistä - paljonkin. Tätä suhdetta en.

Mulla on hyvin sama stoori mutta en todellakaan tunne huonoa omaatuntoa. Miksi pitäisi? Lopeta sinäkin.

Mikä sua hävettää siinä että tunnet helpotusta kun leikkasit kuluttavan ihmisen elämästä? En ymmärrä