Lue keskustelun säännöt.
Miksi lopetit ystävyyden?
Kommentit (64)
Olen jättänyt pois mustasukkaiset ja kateelliset "kaverit" joiden kanssa huomasin kaveeraavani enää vain tottumuksesta ja säälistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävä kertoi viestillä raskaudestaan. Olisi ollut mukavampi, jos olisi kertonut kasvotusten ja niin, että olisi ollut vähän hienotunteisempi. Itse kärsin lapsettomuudesta. Onnittelin kyllä ja menin hammasta purren tapaamaan vielä. Sittemmin ei enää kiinnostanut, vaikka kutsuin käymään ja yritin olla odotuksen hengessä mukana.
Ehkä se tuntui ystävästäsi pahalta. Itse koin valtavaa syyllisyyttä siitä että tulin raskaaksi melkein ensi yrittämällä kun ystäväni oli yrittänyt jo vuosia.
Harva kai ystävyyttä lopettaa, kun niitä oikeita ystäviä on melkein yhtä vaikea löytää kuin rakkautta.
Sen sijaan kavereita ja ns. "kavereita" sen moni karsii, jos ovat samalla ärsyttäviä (esim. puhuvat koko ajan vain omia juttujaan), tylsiä tai vievät aikaa.
No, tokihan siinä kävi niin, että ns ystäväni irtisanoi ystävyytemme. Hänellä on ollut lukuisia miesystäviä ja minulla yksi aviomies. Hän ilmoitti, että tämän asian vuoksi ei halua olla tekemisessä kanssani.
Luit ihan oikein!
Hän ei voinut hyväksyä, että mieheni piti yksin huolta nurmikon leikkaamista, osallistui imurointiin on ja muihin kotitöihin.
Eiköhän se kuitenkin ole niin, että avioparit päättävät ihan itse miten jakavat rahansa ja kotityönsä.
Jos itse koki toimivansa loistavasti, niin miksi suhteet eivät ole kestäneet?
Eipä tule ikävä!
Ystävyys on pelkkä harha, oikeasti ihmiset välittävät vain ja ainoastaan itsestään. Teeskentelevät "ystävyyttä" vain niin pitkään kun saavat toisesta jotain hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lopulta tarvinnut lopettaa ystävyyttä. Minusta oli tullut likasanko ja keskustelut oli vain hänen asioitaan. Joskus mainitsi myös ikävästi joistakin tutuista.
Kerroin hänelle lopulta kaiken mikä vaivasi. Kerroin myös, että oman hyvinvoinnin vuoksi otan etäisyyttä, koska en pysty tällaiseen
Hän pyysi anteeksi ettei ollut tajunnut tätä. Nyt meillä on mennyt hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin roskalaari, johon kaadettiin kaikki negatiivinen ryönä. Yksinkertaisesti kyllästyin toimimaan kuunteluautomaattina ja ottamaan vastaan ilkeää puhetta muista ihmisistä ja heidän yksityisasioistaan.
Tämä. Ja mulle toisteltiin, että vain mulle hän voikertoa kaikki asiansa. Muut kaverit olivat sitten kaiken kivan tekemisen takia - kahvittelun, reissujen ym. Minä erityisen läheisenä sain sitten kuunnella nämä kaikki raskaat asiat, purkautumiset, kuten hän sanoi.
Sama. "Sä oot niin ihana, kun aina kuuntelet ja autat." Sitten kun itsellä oli vaikeaa: "Jos sulla menee huonosti, en halua kuulla." Välit etääntyivät, ja jossain vaiheessa otin yhteyttä, mutta sen sijaan, että hän olisi kysynyt kuulumisia, alkoikin taas "kiva kun otit yhteyttä, mulla on itse asiassa ollut uupumista..." Eli taas vain minäminäminä ja minun murheet. Sen jälkeen en ole taakseni katsonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lopulta tarvinnut lopettaa ystävyyttä. Minusta oli tullut likasanko ja keskustelut oli vain hänen asioitaan. Joskus mainitsi myös ikävästi joistakin tutuista.
Kerroin hänelle lopulta kaiken mikä vaivasi. Kerroin myös, että oman hyvinvoinnin vuoksi otan etäisyyttä, koska en pysty tällaiseen
Hän pyysi anteeksi ettei ollut tajunnut tätä. Nyt meillä on mennyt hyvin.
Yhteydenpitokin oli vastuullani. Sanoin tästäkin ja asia saatiin korjattua.
Kutsui kylään. Sovittiin päivä. Ajoin 150 km suunta, oli tarkoitus jäädä yöksi. Ei avannut ovea. Soitin ja antoi osoitteen, sanoi tule tänne. Menin, jutteli vartin ja sitten sanoi hei hei, nähdään.
Sain seuraavana jouluna joulukortin, sen jälkeen ei mitään.
Tajusin olen ollut hölmö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyys on pelkkä harha, oikeasti ihmiset välittävät vain ja ainoastaan itsestään. Teeskentelevät "ystävyyttä" vain niin pitkään kun saavat toisesta jotain hyötyä.
No juu mutta ystävyys on sitä kun molemmat saavat toisistansa hyötyä ihan vain olemalla ja keskustelemalla.
Ajoittain tunnen tästä yhäkin huonoa omaatuntoa, mutta ajattelen myös siten, että myös minä olin suhteessa epärehellinen, enkä aidosti ystävä - ainakin lopuksi. Hän oli kertakaikkisen vaikea ihminen, aina asiat solmussa, ja jos eivät olleet solmussa, niin hän veti ne solmuun. Samoin olin jonkinlainen automaatti, joka yhdessä hänen kanssaan yritti perata elämäänsä. Häikkää alkoi olla myös suhteen dynamiikassa; hänellä oli jonkinlainen naiivi käsitys, että myös aikuisessa ystävyydessä riidellään. Ilmeisesti samalla logiikalla hän sitten tasaisin väliajoin alkoi rakentamalla rakentaa riitoja. Minä olen yli viisikymppinen ihminen, sairastan itse, huolehdin dementoituvasta vanhemmastani ja puoli muutakin elämää kaatuu päälle. Sanoin sen ja sata kertaa, että en jaksa/halua riidellä - hänen on löydettävä joku toinen ihminen ko tasoiseen sekoiluun. Ei mennyt perille.
Häpeäkseni myönnän, että nyt kun aikaa on kulunut, tunnen yhä pelkkää helpotusta kun emme ole yhteyksissä. Minulla on nuoruuden ja keski-iänkin palossa tuhoutunut ihmissuhteita, joita kaipaan huolimatta sotaisista jäähyväisistä - paljonkin. Tätä suhdetta en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useimmat ystävyydet taitavat kaatua juuri tuohon tasapainon ja vastavuoroisuuden puuttumiseen. Toinen joutuu olemaan aina se olkapää ja auttaja, ja hyötyvän osapuolen on vaikea luopua näistä rooleista sitten, kun se olkapääkin välillä tarvitsisi tukea.
Ei hyväksynyt vapaaehtoista lapsettomuutta ja öyhötti lisääntymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytös muuttui niin että alkoi jatkuvasti v*ttuilemaan. Varoitin jo kerran ja kun se ei auttanut, lopetin yhteydenpidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosia yritin olla skitsofreenikon ystävä, kun hän oli lapsuudenystävä.
Lopulta en enää kestänyt hänen tap pamisuhkailujaan. Kertoi harhaisena tarkoin, miten aikoo tap paa.
Aiemmin oli monenlaista harmia, mutta tuo oli liikaa.
Miksi? Ihan rehellisesti kysyn, koska tiesit hänen diagnoosinsa ja harhansa. Onko sinulle toisen ihmisen sairaus ja sen tuoma itsetuhoinen puhe oikeasti noin vaikeaa? Minullakin on skitsofreniaa sairastava ystävä, ja tuossa kohtaa soitan hänelle apua. Ystävyyteemme se vaikuttaa yhtä vähän kuin minun ms-tautini. Ehkä ahdistuisit siitäkin?
Samoin jätin naisystävän kun se sai hullun kohtauksia , oli hullueläkkeelä oleva yksinäinen nain. Luuli että läskinä painolla saa määräillä. Lopetin siihen hänen raivarii, enkä enää sen jälkeen ole halunnut. Nähdä. 🐖🤮
Vierailija kirjoitti:
Piti aina mennä hänen luo juomaan, muuta ei voitu tehdä.
Ehkä ei kestänyt sua selvinpäin
Loppui ystävyys, koska hän muuttui entistä enemmän vainoharhaiseksi ja syyllistäväksi. Mielestään kaikki koski häntä. En jaksanut enää, ja toivon etten kuule kyseisestä ihmisistä enää ikinä. Raskas taakka putosi harteilta.
Ei mulla ole ollut koskaan yhtään ystävää. Pelkkiä kaveruussuhteita.
Ei ole pakko sietää rasittavia ihmisiä.
Flippasi aina viihteellä nollasta sataan ja alkoi haukkumaan ja arvostelemaan tuttuja, tuntemattomia ja minua. Erään illan jälkeen riitti. Ei koskaan ollut edes pahoillaan seuraavana päivänä.