Miten taaperon tulisi käyttäytyä seurakunnan kerhossa?

Ja vaikkei häntä taaperoksi määriteltäisikään, niin silti tosi pieni istumaan 30 min kuuntelemassa jotain hartautta. Meidän vanhimmat lapset (tyttöjä) on 5 v. 9 kk ja 4 v. 4 kk eikä ne tosiaankaan jaksaisi istua 30 min kirkossa hiljaa. Ja vaikka he jaksasisivat niin minä en koskaan! 15 min häissäkin mulla usein jo tekee tiukkaa.. :)

Päiväkodissakin on todettu että he ovat todella vilkkaita. Silti heidän kanssaan voi mennä konsertteihin, museoon, matkustaa linja-autolla ja lentokoneella. Olemme olleet häissä, hautajaisissa, konfirmaatiossa ja ristiäisissä, ja he osaavat vilkkaudestaan huolimatta käyttäytyä erittäin kauniisti!

Jos vilkas lapsi ei osaa olla hiljaa paikoillaan, huolestuisin mahdollisesta ylivilkkaudesta ja keskittymishäiriöstä. Sillä normaali villi, vilkas, reipas, vikkelä, energinen, tiedonhaluinen lapsi osaa myös hiljentyä.

Moni vanhempi kuvittelee, että vain hiljainen ja rauhallinen lapsi osaa istua paikallaan kauniisti, mutta ei se näin ole. Se on asia, jonka oppii harjoittelemalla. Lapset ei opi mitään ellei heiltä mitään vaadi. Meidän lapset (4v2kk, 2v11kk ja 1v10kk, poika on nuorin, isommat tyttöjä) tietää kuka on auktoriteetti ja osaavat totella kun heille neuvotaan miten täytyy käyttäytyä.

Suorastaan huvittaa äidit, jotka väittää 2,5-vuotiaan olevan vielä niin pieni, ettei häneltä voi vaatia käytöstapoja. Taitaa olla vaan vanhemman laiskuutta. Helpommalla tottakai pääsee kun katsoo lapsen sähellystä läpi sormien ja toteaa että sehän on vasta taapero (yli kaksivuotias ei muuten ole enää minkään määritelmän mukaan taapero: taaperovuosi on ikävuosi 1-vuotissynttäreistä 2-vuotissynttäreihin).

Lapset saa toki olla lapsia, oikeassa paikassa. Lasten ei täydy saada toteuttaa itseään vaikka jumalanpalveluksessa. Leikkikööt muualla sen aikaa, jos eivät osaa nätisti olla.

Onhan totta, että lapsille erityisesti suunnatut hengelliset tilaisuuden ovat tai niiden pitäisi olla erilaisia kuin aikuisille suunnatut. 30 minuuttia on mielestäni liian pitkä aika olla paikallaan.



Jos hartaushetkessä on mukana eri ikäisiä lapsia, mielestäni isommilla sekä kaikilla halukkailla on kuitenkin oikeus kuunnella papin tarinaa. Jos yksi lapsi vaeltelee ympäriinsä, muut usein joko ottavat esimerkkiä tai alkavat seurailla tämän taapertajan touhua. Touhottava lapsi ei tietenkään ole tuhma, mutta mielestäni aikuisen kuuluu ohjata häntä, lempeästi tietenkin. Yli kaksivuotias lapsi ymmärtää jo yhtä sun toista.



Mielestäni tällaiset tarina- tai laulutuokiot ovat paitsi mukavaa yhdessäoloa myös oivia tiulaisuuksia harjoitella tiettyjä toimintatapoja siinä sivussa. Mielestäni on erittäin ok ohjata lapsi omalle paikalle. Ensisijaisesti tämä on äidin tai isän tehtävä. Ei ole olemassa mitään rajapylkkiä, jonka jälkeen yhdessä toimimista yllättäen alettaisiin harjoitella. Kyllä näitä voi harjoitella jo pienen kanssa.



Oma kerhoilijani on todellakin enemmän vilkas kuin rauhallinen. Parivuotiaana hän tosiaan oli taipuvainen jos jonkinmoiseen vaelteluun. Kuulin kyllä palautetta, josta ap:n tavoin loukkaannuin. Nyt nelivuotiaana huomaan, että jotain on mennyt perille, kun hänen kanssaan voi huoletta mennä lähes mihin tahansa. ja ehei, kyseessä ei ole alistettu lapsi, jolla ei olisi omaa tahtoa ja mielipiteitä. Todella on! Oma tahto ja mielipiteet tulevat vain esille jossain muissa tilanteissa kuin kirkossa hääparin sanoessa tahdon tms. Ihana huomata, että ihan turhaan en ole häntä kasvattanut ja samoja asioita toistanut.



Olisiko ihan huono ajatus, että kerhon alkaessa syksyllä käytäisiin läpi tiettyjä yhteisiä pelinsääntöjä. Siis sekä äidit tai isät että vetäjät. Vetäjät toisivat omia toiveitaan esille ja pwerustelisivat kantojaan. Tässä myös äidit voisivat tuoda ajatuksiaan esille.



vielä sen verran, että itse en loukkaannu enää lasteni komentamisesta, mikäli se tehdään lempeästi. Mitä pahaa siinä on? vai saammko me äidit vain itse jonkun kolauksen?

KukkaFloora:

Lapset saa toki olla lapsia, oikeassa paikassa. Lasten ei täydy saada toteuttaa itseään vaikka jumalanpalveluksessa. Leikkikööt muualla sen aikaa, jos eivät osaa nätisti olla.

Oma pointtini olikin se että kerhossa ei tosiaankaan pitäisi olla mitään " pakollista" jumalanpalvelusta, ei edes kirkon lastenkerhossa.

Taskuaurinko: Luulen " tunnistavani" sinut, lohduttavaa kuulla että muillakin on vastaavanlaisia kokemuksia =) Mielestäni oli hyvä pointti tuo, että alttarilla saa papin mukaan istua. Olen muuten myös pannut merkille sen, että eräs ohjaajista katsoo hyvin vihaisena lasta, joka leikkituokiossa innostuu ja nousee ylös leikkimään istumisen sijaan, saatikka innostuu esim. menemään piirin keskelle tanssahtelemaan. Erityisesti tältä työntekijältä toivoisin rennompaa ja iloisempaa otetta kerhoiluun =/ Vilkas lapsi ei minunkaan näkökannan mukaan ole todellakaan huonosti kasvatettu. Minusta on ihan positiivista, että lapsella on luonnetta, tietyissä rajoissa siis ;)



On kieltämättä lapsellista loukkaantua siitä, kun vieras äiti komentaa omaa lastaan. Olen viime aikoina vaan ollut tosi väsynyt uhmikseni kanssa ja monesti kyseenalaistan äitiyttäni, johtuen siitä, että tuntuu että olen jatkuvasti napit vastakkain tyttöni kanssa =( Olen tässä tilanteessa mielestäni erityisen herkkä ja loukkaannun helposti toisten mielipiteistä ja tekemisistä, koska itseluottamukseni äitinä olemisesta ei ole parhaimmillaan. Olen sitä mieltä, että lapsella voi olla kova uhma kasvatuksesta riippumatta, mutta silti tulee monesti ajateltua, että mitä olisin voinut tehdä toisin ja olenko täysin epäonnistunut äitinä tms. On kuitenkin rakentavaa oppia ottamaan vastaan palautetta toisilta ja olen huomannut, että tämän keskustelun myötä olen saanut hyviä uusia näkökantoja asioihin. Olen nuori äiti ja kyseessä on siis esikoiseni. Uskon, että koko ajan kasvan äitinä ja opin ajattelemaan monesta asiasta aikuismaisemmalla tavalla.



Meillä ollaan tosi tarkkoja ja ehdottomia monista asioista ja mielestäni tyttöni osaa käyttäytyä myös tosi mallikkaastikin. Mielestäni olen asettanut tytölleni selkeät rajat parhaani mukaan, mutta kukaan ei ole täydellinen äiti. Tietyt tilanteet ovat hankalampia, mutta niistä tulee usein selvittyä, kun vain itse on johdonmukainen ja pitkäpinnainen. Tämä ei aina minulta onnistu, sillä mukana kulkee lähes poikkeuksetta myös vauva ja joskus tuntuu, ettei tiedä, mihin revetä.



On kiva palata syksyllä kerhoilemaan taasen ja tästä lähtien yritän kiinnittää enemmän huomiota tyttöni käyttäytymiseen alttarin läheisyydessä, mm. rajoittamalla hänen vaelteluintoaan =) Leikkihetkissä hän ei mielestäni ole tehnyt mitään väärää ja sallin häneltä seisovilleen leikkimisen niin kauan, kun lapsi leikkii rauhallisesti muita villitsemättä. Olisi hyvä idea keskustella kerhonvetäjien ja vanhempien kesken yhteisistä pelisäännöistä. Toivon, että tiukemmat äidit ottaisivat hieman rennommin, eivätkä ainakaan loisi vihaisia katseita vilkkaita lapsia ja heidän vanhempia kohtaan. Erityisesti tätä harrastavat mielestäni vanhemmat, kokeneemmat äidit.



Iloista kevättä kaikille, mielelläni luen vielä mielipiteitä ja kokemuksia asian tiimoilta =)

Jäi mainitsematta, että viime kesänä tytön ollessa alle 2-vuotias, ystäviemme häissä vihkimistilaisuus sujui muitta mutkitta. Tyttö ei hievahtanutkaan ja käyttäytyi kuin enkeli, vaikka tilaisuus kesti suhteellisen kauan. Olimme juuri katsomassa myös Titi-Nallen konserttia ja sielläkin tyttö käyttäytyi erittäin mallikkaasti. Kerhossa lapset tuppaavat usein innostumaan, kun näkevät tutut leikkikaverit ympärillään ja mielestäni tilanne on aivan eri, kuin esim. konserteissa tai vastaavissa tilanteissa vieraammissa paikoissa. Ainakin meidän tytön osalta.

mutta näitä lukiessa tuli mieleen, että usein on kyllä aikuistenkin keskittymisessä parantamisen varaa. Olen ollut useissa kerhoissa ja jokaisessa löytyy keskenään sipiseviä ja jopa ääneen pulisevia äitejä. Ainakin silloin on varmaan mahdotonta vaatia lapselta keskittymistä, jos itse ei pysty olemaan varttia hiljaa...

Mutta alkuperäistä ei ollut tarkoitus syyllistää. Nuo hartaushetket ovat kyllä omiaan kiristämään monien hermoja juuri siksi että ei ole tiedossa yhteisiä pelisääntöjä. Toinen itseäni riipivä asia on se, että monet ohjaajat pitävät niin pitkiä ja epämääräisiä hartauksia, että itseänikin pitkästyttää ja tekisi mieli karjua. Toki kuitenkin istun kiltisti ja hiljaa ja opastan lapsianikin siihen. Fiksuinta olisi sanoa ohjaajalle jos hartaus on liian pitkä, mutta se ei totisesti ole helppoa.

Itselläni seurakunnan kerhosta vain posiitivisia kokemuksia :) Ihmettelen näitä 30 minsan hartaushetkiä, meillä kun ei koko kerho kestänyt kuin 2 h...



Mutta siis itse asiaan, tuon ikäisen tulisi jo osata hetki kuunnella ja olla omalla paikallaan. Mutta sanoisin, että meillä ainakin maksimi on joku 15 minsaa... Riippuen siitä miten kiinnostavalta kyseinen tapahtuma lapsesta vaikuttaa :)

Ihan hyvä keskustelu kaiken kaikkiaan ollut. Minun on vielä pakko kirjoittaa tuosta alttarille menemisestä, koska jostain syystä minulla on ihan päinvastainen käsitys kuin Taskuauringolla. Eli alttarille ja sen reunalle ei saisi lapsia päästää ja tämän vuoksi yksi äideistä tähän puuttuikin, kun pappi oli yrittänyt sitä vähän kierrellen sanoa. Otetaan tästä asiasta ensi syksynä selvää ja nautitaan kaikki kerhosta, itse olen nauttinut kyllä myös tämän vuoden aikana.



Ei kuitenkaan lyödä tiukkapitoisen leimaa vanhemmillekaan äideille. Ei he välttämättä äitinä ole sen kokeneempia ! Minä tykkään kyllä käydä kerhossa, jossa ohjaajilla homma on hanskassa, mikä ei kyllä tarkoita mitään yltiöuskonnollisuutta tai kaameaa kuria. Lisäksi en kyllä huomannut kenenkään osalta mitään paheksuvia katseita toisia äitejä kohtaan ja koskaan en ole ajatellut äitien ikää sen enempää.



Oikein mukavaa ja rentouttavaa kesää kaikille kerholaisille !

En tarkoittanut kaikkia vanhempia äitejä, mutta muutama on katsonut toisinaan meitä tai muita vilkkaampia lapsia/heidän vanhempiaan arvostellen. Vaikea pukea sanoiksi se, mitä tarkoittaa, ettei tule väärinkäsityksiä :/ Sitä vaan vilkkaan lapsen vanhempana aivan eritavalla pistää merkille muiden suhtautumisen, sillä toisinaan toivon, että minunkin lapseni istuisi paikallaan koko hartauden. Olen ihminen, joka ehkä toisinaan liikaakin miettii, mitä muut minusta ja lapsistani ajattelevat, herkkä kun olen. Hartaus tosin on aika pitkä, enkä ihmettele, että jossain vaiheessa keskittymiskyky herpaantuu.

mun mielestä sä kuulostat fiksulta ja kypsältä äiditlä, kun osaat pohtia asiaa eri kannalta ja kyseenalaistaa myös omaa suhtautumistasi. Mä luulen, että valtaosa meistä äideistä tuntee pienen nipistyksen sisimmässää, kun omaa lasta komennetaan. Mielestäni on kypsyyttä osata ensireaktion jälkeen tarkastella asiaa ulkopuolisen silmin.



Puhuin siitä yhteisestä keskustelusta senkin takia, että ohjaajan osakaan ei ole helppo. Kuten tästä keskustelustakin huomaa, meitä äitejä on niin erilaisia. Mikä toisen mielestä on nipottamista, on toisen mielestä kasvatusta. Ainakin meidän kerhossa olen kuullut erään äidin kritisoivan ohjaajia, jotka eivät riittävästi puutu villikkojen toimintaan. Tämä äiti sanoi, ettei hän viitsi osallistua musiikkituokioihin, koska tietyt lapset aina villitsevät muita ja häiritsevät. Ohjaajan täytyy ilmeisesti löytää jokin kultainen keskitie, ja yhteinen keskustelu voisi helpottaa asiaa.

Me emme käy seurakunnan kerhoissa (emmekä kyllä edes kuulu kirkkoon). Aika erikoiselta kuulostaa 30 minuutin hartaushetki, itsekään en sellaista jaksaisi kuunnella saatika sitten että laittaisin lapseni sellaista paikallaan istuen kuuntelemaan. Ehtii sitten aikanaan koulussa saada rautaisannoksen jumalan sanaa (ja kyllästyä kuoliaaksi hartauksissa). Olisiko alueellanne joitain muita, vähemmän tiukkapipoisia ajanviettomahdollisuuksia, vaikka avoimia päiväkoteja?



Meillä on viittä vaille vajaa 2-vuotias, ja odotan kyllä häneltäkin jo jonkinlaisia käytöstapoja esim. juhlissa, mutta 30 minuttia paikallaan hiljaa istuminen on niin pienelle ihan liikaa. Alle 3-vuotias on kyllä vielä aika pieni osaamaan " käyttäytyä mallikkaasti" vaikka joku aiemmista kirjoittajista taisikin sitä vaatia jo alle 2-vuotiaalta...

KukkaFloora: tuota mä just tarkoitin, että jos oma lapsi istuu nätisti paikoillaan ja toisten ei, niin sitten se on heti äidin laiskuutta.. Kyllä meidän tytölle ja aivan varmasti myös ap:n tytölle ja muille vilkkaille/villeille lapsille on opetettu käytöstapoja. Mutta

2-3v. ei mun mielestä käyttäydy huonosti, jossei jaksa istua pitkään paikoillaan. Ei se kävely ole mitään huonoa käyttäytymistä, kun kyse on kumminkin pikkulapsista. Eri asia, jos puhuttaisiin 10-vuotiaista tai edes kouluikäisistä. Eihän aikuinenkaan jaksa aina osallistua lasten juttuihin täysillä. Eli yhtä lailla voisi sanoa, että ne aikuiset, jotka eivät leiki laululeikkituokiossa mukana, käyttäytyvät siis huonosti. (Noin pitkä hartaus kun on tosiaan enemmän aikuisten juttu.)



Napsu: Kysyin siis siitä alttarista srk:n naispapilta joka kerhossakin ollut, kun oli meillä kahvilla ennen kuopuksen ristiäisiä. Kysyin siitä nimenomaan sekä ristiäistilaisuuden että avoimen kerhon kannalta. Ja hän sanoi, että istua saa, mutta jos rupee kiipeilemään, niin sitten olisi hyvä hakea pois. Tyttöni on myös joskus mennyt alttarille istumaan papin viereen, kun pappi kertonut tarinaa, jolloin (mies)pappi totesi: " Tule vaan tähän istumaan, tässä onkin hyvä paikka." Voi tietysti riippua vähän papistakin. Itsekin ennen luulin, ettei alttarille saisi mennä ja juoksin tyttöä aina hakemaan sieltä pois.



Frodo: Kyllä mäkin luulen, että tiedät kuka mä oon;) Maailma on pieni. Kun näin tuon aloituksesi, niin tuli ensimmäisenä mieleen sinä ja tyttösi. Siitä yhdestä ohjaajasta vielä sen verran, että välillä tuntuu, että hän on unohtanut, ettei avoimen väki ole vielä päiväkerhoikäistä, suurin osa ainakaan. Huvittaa vaan, kun koko kerhon väki odottaa, että yksi tuttisuu menee omalle paikalleen (äidin syliin), ennen kuin voidaan jatkaa laulamista.. Kun ei varmaankaan muita ole häirinnyt kuin tätä yhtä tätiä.

Mielestäni 30 minuuttia on liian pitkä aika 3-vuotiaalle ja voi olla liian pitkä aika vanhemmallekin lapselle. 5-10 minuuttia olisi sopivampi. Minä en ole seurakunnan kerhoissa lasten kanssa käynyt juuri tuon pitkän hartaushetken takia, pappi katsoi pitkään " myöhästyineitä" . Avoimessa päiväkerhossa lapset viihtyivät, siellä ei ole pakollista ohjelmaa.



Olen nähnyt lapsia (2 ja 4 v.), jotka istuvat kiltisti pöydän ääressä tehden palapelejä ja piirtäen 1½ tuntia ääneti, kun vanhemmat keskustelevat muista asioista. Olen nähnyt lapsia, jotka 5 minuutin jälkeen eivät osaa olla hiljaa eivätkä paikallaan. Kummatkaan tapaukset eivät ole huonosti kasvatettuja. Omat lapseni ovat vilkasta ja puheliasta sorttia. Juhlatilaisuudet ja muut tilaisuudet, joissa pitäisi olla hiljaa ja paikallaan, ovat joskus yhtä tuskaa. Vaikka kuinka etukäteen selitetään, miten juhlissa käyttäydytään, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, poika (kohta 5 v.) saattaa laittaa ranttaliksi. Tällöin poistumme kiltisti takavasemmalle ja asia selvitetään poikani kanssa myöhemmin. Esikoiseni rauhoittui eskariaikana. Rasavillistä esikoisesta on kasvanut hyvin käyttäytyvä koululainen, joka osaa käyttäytyä tilaisuuden vaatimalla tavalla. Kuopuksen kanssa sen sijaan harkitaan lähtemistä, varsinkin jos tilaisuus on pitkä.



Päiväkodin hoitajat kertovat myös, että lapseni ovat vilkkaita, vähintään kolmessa paikassa yhtä aikaa. Keskittyminen mielenkiintoisiin toimiin, kuten legoilla rakenteluun ja piirtämiseen onnistuu kyllä. Eli kyseessä ei ole ylivilkkaudesta, vaan ihan tavallisista lapsista, jotka ovat vilkkaita. Eikä meillä kotona ole " hällä väliä" kasvatus, vaan ihan selkeät rajat. Toisaalta ei-sana menettää vilkkaalla lapsella hyvin nopeasti merkityksensä, jos pienimmästäkin asiasta ollaan sanomassa.



Päiväkodissa oli pääsiäisenä päiväkoti-ikäisille (tark. 3-6 v.) lapsille suunnattu pääsiäiskirkko, jossa olisi pitänyt istua paikallaan. Tilaisuus kesti 1½ tuntia. Päiväkodista tuli palautetta, ettei lapseni jaksanut istua paikoillaan, eikä moni muukaan. Mielestäni tilaisuuden kesto oli aivan liian pitkä ottaen huomioon kuulijakunnan. Luulisi kirkollakin olevan asiantuntijoita, jotka kertoisivat, että 1½ tunnin piinapenkki on pienille lapsille liikaa.

Minäkin käyn toisinaan avoimessa kerhossa lasteni(3,5 ja 1,5) kanssa. Lukeudun ilmeisesti vanhempiin äiteihin ikäni puolesta vaikka lapseni ovat vielä pieniä. Lapset voivat olla mielestäni perusluonteeltaan vilkkaita tai rauhallisia, mutta yhtälailla samat käytöstavat koskevat kaikkia varsinkin julkisilla paikoilla ja järjestetyissä tilaisuuksissa. Omapäisempien ja vilkkaiden lasten vanhemmat joutuvat sitten vain kovemmalle, oli nuori tai vanha. Itse odotan lapsiltani rauhallista käyttäytymistä hartaushetken aikana, en anna vaeltaa käytävällä jne. Varsinkin kolmevuotiaan peppu pyörii kirkonpenkissä omalla paikalla aika-ajoin melkoisesti, se sallitakoon, mutta käytävälle ei mennä muita häiritsemään. Toisinaan kun kerhoaamu on jo valmiiksi " lennokas" jätämme alkuhartauden suosiolla väliin ja ulkoilemme pienen hetken ja sitten liitymme kerhokavereiden joukkoon. Meidänkin kerhossa pappi kertoo usein jonkin raamatunkertomuksen tai opettavaisen tarinan. Silloin lapset saavat mennä eteen jotta kuulevat ja näkevät paremmin. Eteen ei pyydetä kävelemään alttarille tai muutenkaan vaeltamaan. kertomus ei kestä kuin reilut viisi minuuttia, sen jaksaa. Ja jos ei jaksa, lapsi haetaan pois. Ap kertoi että hänen lastaan oli vieras äiti ohjannut istumaan tarinan aikana, lapsi oli loukkaantunut ja alkanut itkemään. Se on tavallinen reaktio leikki-ikäisellä, kun hänen tekemisiään rajoitetaan. Mitä sitten tapahtui. Lapset ovat jo tuon ikäisenä fiksuja ja tajuavat milloin on tullut toimittua väärin ja itku loppuu lyhyeen. Äitikin loukkaantui, miksi? Eihän kukaan ilmeisesti äitiä moittinut. Sinä olet hyvä äiti ja lapsikin on hyvä, vain hänen käytöksessä oli moittimista ja siihen puututtiin. Itse toivon että lapseni ei toivottuun käytökseen puututaan, ja niin on tapahtunutkin. Voin paljastaa että meidän vanhempienkin äitien lapset eivät aina tottele ja painimme samojen kasvatusasioiden kanssa ja oman väsymyksen äärirajoilla aika -ajoin. Itse en ole koskaan miettinyt kerhossa käyvien äitien ikää. Meillä on niin paljon yhteistä, kun kaikilla on pieniä lapsia- siis samat ilot ja murheet! Mukavaa kesää!

Nyt jälkeenpäin aloitustani lukiessani, vaikuttaa se kovin lapselliselta siltä kohdin, jossa kerron loukkaantuneeni äidille. Ymmärrän, ettei tosiaan ole mitään syytä loukkaantua, jos toinen omaa lasta komentaa. Kuten joku juuri edellä mainitsi, ei sille vaan voi mitään, että joskus kirpaisee, mutta uskon, että lastani komentanut äiti tarkoitti eleellään vaan hyvää. Itse istuin kauempana kyseisessä tilnateessa, enkä ehtinyt lastani ohjaamaan takaisin istumaan vauva sylissäni, ennenkuin toinen äiti oli sen jo tehnyt. Toivon, että minut tunnistaneet eivät pidä minua ihan lapsellisena ja muita moittivana huonona äitinä. Tarkoitus oli vaan purkaa tunteitaan tällä palstalla ja saada lukea muiden mielipiteitä asiasta.



Vertaistuki helpottaa ja samalla muiden ohjeet kasvattavat äitinä =)

Onko pääkaupunkiseudulla?

frodo:

Nyt jälkeenpäin aloitustani lukiessani, vaikuttaa se kovin lapselliselta siltä kohdin, jossa kerron loukkaantuneeni äidille. Ymmärrän, ettei tosiaan ole mitään syytä loukkaantua, jos toinen omaa lasta komentaa. Kuten joku juuri edellä mainitsi, ei sille vaan voi mitään, että joskus kirpaisee, mutta uskon, että lastani komentanut äiti tarkoitti eleellään vaan hyvää. Itse istuin kauempana kyseisessä tilnateessa, enkä ehtinyt lastani ohjaamaan takaisin istumaan vauva sylissäni, ennenkuin toinen äiti oli sen jo tehnyt. Toivon, että minut tunnistaneet eivät pidä minua ihan lapsellisena ja muita moittivana huonona äitinä.

No mä kyllä ymmärsin tuon ajatuksen aloituksesi takana tai ainakin luulin ymmärtäväni. Ja eipä sitä niin helposti vauvan kanssa kahteen paikkaan repeäkään. Ihmettelen kyllä, että mikähän siinä sun tytön kävelyssä juuri tällä kertaa niin häiritsi toista äitiä, kun ainahan siellä lapset vaeltelee edes takaisin ja ympäriinsä.. Mutta ei, en todellakaan pidä sua lapsellisena tai huonona ja toisia arvostelevana äitinä. Minusta sä hyvin kyllä ohjaat tyttöäsi toimimaan oikein enkä näkemäni perusteella tiedä mitään, mitä voisit toisinkaan tehdä. Ja sun tyttösi on kyllä mainio tapaus=) En tiedä, tunnistiko Napsu sua tarkkaan, kuka olet, jos kerran tyttöjä oli useita siinä vaeltelemassa. Musta on ihan hassua, että mä tunnistin, vaikka et mitään niin tarkkaa tuntomerkkiä kertonutkaan. Mutta kaipa näiden esikoistyttöjen luonteet ovat niin samantapaisia ja elämäntilanne muutenkin(vilkas ja uhmakas esikoinen ja toinen pieni lisäksi), että jotenkin nuo ajatuksesi oli helppo tunnistaa omasta päästä.

Stine: Mä en tarkkaa paikkakuntaa viitsi paljastaa, koska en tiedä haluaako alkuperäinen kirjoittaja frodo sitä tehdä. Tai Napsu, joka ilmeisesti oli myös samassa kerhossa. Mutta paljastan sen verran, ettei ole pääkaupunkiseudulla, mutta Etelä-Suomessa kylläkin.

Taskuaurinko, et usko kuinka tekstisi lohduttaa minua suuresti =) On meidän tytöissä kieltämättä yhtäläisyyksiä, mainioita tapauksia ;) Jos olen tunnistanut sinut oikein, meillä taitaa olla muitakin yhteisiä harrastuksia? =) Kiitos rohkaisusta, sitä toisinaan todella tarvitaan!



On totta, että joka kerta jotkut kerhossa vaeltelevat hartauden aikana. Toisaalta ihan ok, että äiti komensi tyttöäni, niin sain taas uusia näkökantoja näihin käytöstapa-asioihin. Nämä asiat ovat toisinaan vaan niin hankalia, kun jokaisella vanhemmalla on usein erilaisia näkökantoja hyvään ja toivottuun käyttäytymiseen. Tuskin koskaan päästään tilanteeseen, johon kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä.



Mielestäni meidän perheessä pidetään kuitenkin huolta hyvästä käytöksestä ja olemme yrittäneet antaa lapsillemme mahdollisimman selkeän kuvan siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Joskus tulee lipsuttua pienistä asioista, jos todella väsyttää ja olo tuntuu turhautuneelta, kun sana ei mene perille, mutta pyrin asettamaan mahdollisimman tarkat säännöt joiden puitteissa eletään. Varmasti moni, jolla on uhmiksen lisäksi myös vauva, tietää miten rankkaa arki joskus voi olla. Silti nautin kotona olosta. Meillä on lasten kanssa kivoja yhteisiä harrastuksia ja joka päivä leikimme muiden lasten kanssa lähipuistossa. Meidän arkeen kuuluu muutenkin paljon aktiviteetteja ja ihmiskontakteja, sopivassa määrin tottakai =) On tärkeää, että lapset saavat touhuta keskenään ja oppivat näin myös käytöstapoja ja äiditkin pääsevät samalla jakamaan kuulumisia =) Käymme jatkossa myös seurakunnan kerhossa, sillä kerhossa käyminen, erityisesti aamuhartaus, on minulle tosi tärkeä.

Frodo: alkuperäinen kirjoituksesi oli ihan ok, äidit saavat olla väsyneitä ja silloin pienetkin asiat harmittavat. Ihan hyvä, kun purit sydäntäsi. Varmasti kaikki vanhemmat haluavat, että omat lapset käyttäytyisivät hyvin, tosin kaikki ymmärtävät myös näitä uhmiksia ja elämä niiden kanssa ei tosiaan ole aina helppoa. Välillä on pakko antaa periksi. Enpä usko. että äiti, joka kehotti tyttöjä istumaan, mietti sitä sen suuremmin, mutta kun hän sattui etupenkissä istumaan juuri sillä hetkellä, niin ohjasi siinä tyttöjä.



Sen verran vielä meidän hartaushetkestä. Useinhan se alkaa noin 10.35 ja loppuu yleensä n. 10.50 eli ei se kyllä puolta tuntia kestä. Raamatun tarina tästä on noin 5 minuuttia.