G: Millaisia vääriä valintoja olet tehnyt elämässäsi?
Kommentit (28)
joko siihen, että on vakiinnuttu/perustettu perhe liian nuorena tai siihen, että ei olla opiskeltu tarpeeksi pitkälle/haluamaansa alaa.
Eli ottakaahan oppia nuoremmat ;)
Olisi pitänyt opiskeluaikana reissata enemmän ja käyttää erilaisia harjoittelumahdollisuuksia enemmän hyväksi. Mulla olisi ollut mahdollisuus lähteä muutamaksi kuukaudeksi YK:hon Nykkiin, mutta en mennyt kun ajattelin että en kestäisi olla erossa miehestäni. Sama ja rakas mies edelleen kymmenen vuotta myöhemmin ja eiköhän se nyt olisi tuon reissun kestänyt.
Opiskeluaikana olisi muutenkin ollut paljon helpompi matkustaa, koska olisi ollut helpompi ottaa pitkiä vapaita. Rahaa ei tietty ollut, mutta mulla oli ainakin melko pienet opintolainat, joten vaikka lainarahalla. Nyt vakitöissä on vaikea saada esim. 3 kk lomia muuten kuin irtisanoutumalla.
eli kiitos vinkistä- samat tuntemukset kuin sinulla- paitsi, että olen työssäkäyvä äiti ja silti paljon yksin lasten kanssa---
--------------
ja nro:lle 25 varttuneena vastaan, että kyllä iästä on ollut paljon etua- mutta ei silti kaikkia virheitä voi ennaltahekäistä-
" varttuneesta" iästä on se hyöty, ettei tarvitse koheltaa ravintoloissa eikä muutenkaan " yliharrastaa" omia juttuja-
varttunut vanhempi ei ole niin jaksava kuin nuori vanhempi-
lastenhoito on tosi vaativaa (yövalvomiset ym...)
ja vaatii erityisesti paitsi hyviä hermoja eli psyykkinstä kuntoa
myös
hyvää fyysistä kuntoa:)))
mutta vaarana on itsensä kieltäminen- ja uhrautuminen
- Ryntäsin liian nuorena liian vakavaan parisuhteeseen, en kadu sitä että seurustelin nuorena enkä edes sitä että asuin yhdessä miehen kanssa, harrastin seksiä hänen kanssaan jne vaan kadun sitä vakavaa sitoutumista teini-ikäisenä. Ei miehessä vikaa mutta olisi ollut järkevämpää elää niin nuorena ensin vapaasti, katsella ehkä vähän muitakin miehiä, mennä ja kokea.
- Opiskelin vain perusammatin enkä hankkinut työkokemusta vaan tein heti sitten 3 lasta perä perään.
- Nuorena äitinä jätin kaikki omat jutut pois ja keskityin vain hoitamaan kotia ja lapsia. Mies opiskeli, kävi töissä ja harrasti ja minä vaan olin kotona koska niin tahdoin. Nyt ajatellen olisi pitänyt jättää omiakin juttuja. Vaikka opiskella kerta viikossa tms.
Siitä olen onnellinen kyllä että minulla on lapsia ja parisuhteestakin olen onnellinen...
Elämäni on noin yleensä ottaen hyvää mutta nuo tekisin toisin tällä kokemuksella.
Mitä on sinun kohdallasi ne väärät valinnat joista olet oppinut?
Kaikki aina sanoo että ei kadu mitään ja virheistä on oppinut. Tahtoisin vaan tietää että minkälaisia virheitä/vääriä valintoja olette tehneet? Kertokaa nekin joista olette oppineet!
ap
Opin, että on olemassa kusipäitä, jotka menestyvät polkemalla toisia. Kyynärpäätaktiikkakin voi olla veristä. Tosin ihaniakin ihmisiä siellä oli, mutta nuo em. tyypit oli kyllä persiistä.
Keskeytin opinnot aika pian ja siirryin ihan muulle alalle.
joka ei oikeasti ollut kypsä muuhun kuin äitin helmoissa roikkumiseen. 2v yhdessäolon aikan hän jätti minut 14 kertaa ja minä olin niin tyhmä että otin aina takaisin. Mies käytti rahani ja lopuksi jopa petti minua. Silloin päätin että nyt loppui ja heitin ukon v***uun. Seuraavan kohdalla olinkin huomattavasti tarkempi.
Oli mustasukkaisuutta, väkivaltaa, pettämistä jne. mutta uskoin vaan " rakkauteen" , että kyllä se kaikki voittaa. No ei voittanut. Olis pitänyt tajuta jo aiemmin. Mitäs sitä muuten katumaan, kaikesta oppii, mutta on ollut aikamoinen prosessi selvittää itselleen miten ihmeessä sitä oli niin sokea ja tyhmä tosiasioille. Se on ollut se mikä on eniten kaduttanut.
Toista tarjottiin ed. päivänä ja lupasin suusanallisesti mennä sinne. Seuraavana päivänä soitettiin toisesta paikasta ja siitä olisinkin pitänyt enemmän. Mutta kun olin niin tunnollinen, en mennyt, koska olin sanallisesti jo luvannut toiseen. Myöhemmin pomo osoittautui kusipääksi, joka teettää vaan hanttihommia. Opin, että ajan tästä lähtien vain omaa etuani jos vielä tulee tällaisia valintoja eteen.
mitä sitten tarkoittaa kun puhutaan että kaikki suhteen ongelmat ratkaistavissa jos vaan selvitetään???
huoh.. onko vaan klisee.
vai mahdollista. ei liity nyt tähän ketjuun, mutta jos tätä sitten katuu joskus vääränä valintana
Mieheni osoittautui ns. " uraisäksi" - tosi pitkiä työpäiviä, paljon matkustamista jne. Koen velvollisuudekseni koettaa olla lasten kanssa mahdollisimman paljon, koska toista vanhempaa ei paljon paikalla näy. Tein myös lyhennettyä työpäivää, sitten kun töihin palasin ja jätin vuosikausiksi omat haaveeni jatko-opiskeluista.
Nyt potuttaa, kun vaikeaa edetä näistä tylsistä hommista muihin töihin, kun vuosikaudet koin velvollisuudekseni sanoa aina ei, kun tarjottiin vaativampia ja ylitöitä tai matkustamista vaativia projekteja.
Tuntuu, että liian pitkään elin omaa elämääni säästöliekillä paikaten toisen vanhemman kyvyttömyyttä olla vanhempi. Lapsille varmaan ollut kivempaa, kun joku on viitsinyt hommata ja viedä heitä harrastuksiin ja olla kiinnostunut heidän jutuistaan ja touhuta leipomisia ja uimahalliretkiä ja luontoretkiä. Mutta mulle itselleni toi on ollut puuduttavaa vuosi toisensa perään. Olis pitänyt olla samalla lailla itsekäs, mitä mies on ollut. Luulin tekeväni oikein, mutta tällä tiedolla tekisin toisin ja huolehtisin paljon enemmän omista jutuistani.
Nykyään sitten (29 vuotiaana) kärvistelen alalla ja työpaikassa, mikä on " korkein" mahdollinen paikka alaltani - mutta missä saan päivästä toiseen " nauttia" tyhjäpäisten ihmisten ihastuttavasta seurasta = /.
Olisin varmasti niin nauttinut akateemisesta urasta; halunnut tietoa, pohtinut yhteiskuntamme dilemmoja ja saanut tehdä työtä, mitä arvostetaan - ja mitä myös itse arvostaisin.
Ei voi mitään, ehkä menen vielä joskus opiskelemaan, mutta sitten taas siirtyy eteenpäin asuntolainan mahdollisuus ym.
Big mistake = (
..luulisi, että sitä katuisi eniten, jos tekisi hätiköityjä ratkaisuja. Eli asioita voi selvitellä, mutta silti voidaan päätyä eroratkaisuun. Tai asioita voidaan selvitellä ja huomata että tässähän kannattaa vielä yrittää.
Jossakin vaiheessa itseäni kadutti, kun seurustelin tiiviisti koko teini-ikäni. Olisin halunnut mennä ja melskata. Toisaalta seurustelusuhde varmaan myös säästi minut monelta sekoilulta. Sekoiluvaihe kuitenkin tuli, purin kihlaukseni toisesta poikaystävästäni, koska koin että tarvitsen tuon vaiheen. Se oli kuitenkin hyvä kokea vasta aikuisemmalla iällä. Silti tuo nuoruuden " väärä valinta" ei kaduta minua, koska olisin varmasti vähän erilainen tyyppi, jos olisin elänyt sen sekoilunuoruuden. Nyt ihanassa avioliitossa, jo 10 vuotta yhdessä.
Ja ensimmäistä ammatillista kouluakin. Olisi pitänyt mennä heti opiskelemaan myöhempää alaa.
Muutin tänne työn perässä ja tänne jämähdin. Tarjolla olisi ollut muutakin toisessa suunnassa. :/
Petin ja kerroin. Myöhemmin osittain sen seurauksena ero.
Mutta todellakin. Monesta noistakin vääristä päätöksistä on seurannut myös hyvää. Silti jälkeenpäin toivoisin, että olisin tehnyt toisin ja riskeerannut toiseen suuntaan. Tulevaisuuttahan nyt on mahdotonta arvata.
mutta sitkeästi vain jatkoin, en uskaltanut enää vaihtaa. Valmistumisen jälkeen en ole tehnyt päivääkään alani töitä. Nyt minulla on toinenkin tutkinto ja olen mielenkiintoisella alalla. Olen vain joutunut tekemään " ylimääräistä" työtä tänne päästäkseni.
Harmittaa niin lapsen puolesta, etenkin kun olin pohjimmiltani kummivalintaa vastaan, mutta mieheni pyynnöstä taivuin näihin kummeihin. Nyt useamman vuoden jälkeen on totuus tullut karusti esiin, ja kyse on juuri siitä mikä alunperin mulla tökkikin vastaan.
Pieneltä murheelta vaikuttaa näin kirjoitettuna, mutta tällä hetkellä ...tuttaa niin vietävästi.