Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka usein toivotte kuolevanne?
08.06.2026 |
Ja onko tällaiset ajatukset säännöllisiä vaiko ajoittaisia?
Kommentit (65)
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä illan paras itkuvirsi 🥇
Kyllä se elämä sinuakin tulee opettamaan vielä kovalla kädellä-, odota vain ja sitten voit palata pohtimaan näitä itkuvirsiä.
Onneksi en asu Euroopan onnellisimmassa masssa niin vältyn näiden itkuvirsien miettimisestä 😎🤣😂
No ryssälässä se valittelu johtaa 15 vuodeksi työleirille niin ehkä parempi niin kultaseni.
Vierailija kirjoitti:
Melkein joka päivä ajattelen sitä. Olen vakavasti masentunut. Mutta en ole vielä oikeasti tekemisen asteella.
Välillä kyllä näyttää että tänne kirjoittelee kuolleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämäni on ollut 90% paskaa, mutta minkäänlaista itsemurhaviettiä mulla ei ole. Kaikki ehditään kuitenkin kuolla, joten mitä sitä kiirehtimään. Huonokin elämä on silti elämää.
Mulla on päällä tuskainen ahdistus aamusta iltaan johon mikään lääke tai terapia ei auta
Saatko pidettyä edes hetkittäin ahdistuksen loitolla jotenkin?
Vain nukkuessa. Iso syy ahdistukseen on myös raha-asiat, ja niistä johtuva turvattomuus, joten ahdistukseen auttaisi osittain kunnon riihikuiva raha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
Pahoitteluni, tämä viesti tuli väärään ketjuun. Mutta masennukseen nyt ihan ehdottomasti kyllä kannattaa niitä sieniä kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
No mistä niitä sieniä saa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä illan paras itkuvirsi 🥇
Kyllä se elämä sinuakin tulee opettamaan vielä kovalla kädellä-, odota vain ja sitten voit palata pohtimaan näitä itkuvirsiä.
Olen mielestäni kroonisena syöpäpotilaana saanut jo osani mainitsemastasi ns elämän kovasta Kädestä;
mutta silti en ikinä lähtisi tähän valitukseen mukaan, mitä tässäkin keskustelussa saa lukea!
Asioista keskusteleminen ei ole valitusta. Itsetuhoisuus on todella rankka aihe. Itsetuhoisista ajatuksista olisi kova tarve välillä puhua, mutta aihetta ei voi ottaa ihan kenen kanssa tahansa esiin. Se säikäyttää ja ahdistaa niin helposti. Tästä syystä monille meille voi olla helpottavaa keskustella näin anonyymisti tästä asiasta toisten samanlaisia ajatuksia kantavien kanssa.
Minulla on pitkä menneisyys itsetuhoisten ajatusten kanssa ja kaksi epäonnistunutta itsemurhayritystä takana. Minä en valita, vaan oikeammin päin vastoin, tunnen kiitollisuutta siitä, että vaikka nuo ajatukset välillä edelleen mieleeni tulevatkin, elämäni on hyvää ja tahdon oikeasti elää sitä. Silti koen vertaistuellisen keskustelun hyödyllisenä ja lohdullisena.
Mikäli tämä aihe ei ole itsellesi mieluinen tai tarpeellinen on erittäin kummallista, että viihdyt kuitenkin tässä ketjussa asettelemassa itseäsi muiden yläpuolelle.
Masentuneena päivittäin, useampiakin kertoja. En silti ollut tekemässä mitään itselleni, vaan toivoin lähinnä että loppu tulisi jotenkin muuten. Yks kaks vaan en olisikaan olemassa.
Masennusta ei ole ollut yli kahteen vuoteen, eikä tuota toivettakaan, mutta pakkoajatuksia aiheesta tulee vieläkin harvakseltaan. Ne siis tulevat ja menevät, eivät vaikuta elämään mitenkään. Pikkuhiljaa toivon mukaan harvenevat.
Ota kaikki apu vastaan. Uskalla sitä myös pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
No mistä niitä sieniä saa?
Ja miten annostellaan sopiva vaikutus? Pahimmassa tapauksessa sienet onkin myrkyllisiä ja maksa/munuaiset menevät sököiksi. Eikä mitään hyvää vaikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein päivittäin kuolema muistuu mieleen helpottavana tosiseikkana, usein jäljellä oleva elämä tuntuu pitkältä ponnistelulta. En ole masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
No mistä niitä sieniä saa?
Ja miten annostellaan sopiva vaikutus? Pahimmassa tapauksessa sienet onkin myrkyllisiä ja maksa/munuaiset menevät sököiksi. Eikä mitään hyvää vaikutusta.
Psilosybiinisienillä ei maksaa ja munuaisia tuhoa. Annostelu riippuu sienilajista ja siitä kuinka totaalisen tripin haluaa.
Niitä on helppo löytää pelloilta niiden kasvukautena. Netti on pullollaan ohjeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
No mistä niitä sieniä saa?
Ja miten annostellaan sopiva vaikutus? Pahimmassa tapauksessa sienet onkin myrkyllisiä ja maksa/munuaiset menevät sököiksi. Eikä mitään hyvää vaikutusta.
Psilosybiinisienillä ei maksaa ja munuaisia tuhoa. Annostelu riippuu sienilajista ja siitä kuinka totaalisen tripin haluaa.
Niitä on helppo löytää pelloilta niiden kasvukautena. Netti on pullollaan ohjeita.
Pöh. Kyse onkin siitä, miten oikean sienen tunnistaa. Ei ole sattunut silmään, vaikka olen pyörinyt siellä täällä pellon reunoilla.
Oikeastaan en niinkään toivo, mutta minulla on erilaisia oireita vähän joka puolella kroppaa, ja ehkä ne ovat merkki syövästä. En kuitenkaan halua mennä mihinkään testeihin.
Olen siis itse asiasa välinpitämätön. Jokainenhan kuolee lopulta kuitenkin, enkä halua kuluttaa viimeisiä aikojani ravaamalla lääkärissä. Olen 65 voihan olla että minulla on jopa viitisen vuotta elinaikaa jäljellä. Monet kuolee nuorempina. Isänikin oli vain 57.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
No mistä niitä sieniä saa?
Ja miten annostellaan sopiva vaikutus? Pahimmassa tapauksessa sienet onkin myrkyllisiä ja maksa/munuaiset menevät sököiksi. Eikä mitään hyvää vaikutusta.
Psilosybiinisienillä ei maksaa ja munuaisia tuhoa. Annostelu riippuu sienilajista ja siitä kuinka totaalisen tripin haluaa.
Niitä on helppo löytää pelloilta niiden kasvukautena. Netti on pullollaan ohjeita.
Jaaha, no kiitos ei. En nyt ala mitä hyvänsä syömään kun en luota omiin sienten tunnistustaitoihini. Pitäisi saada valmiina luotettavalta taholta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään kirjoitanko tähän ketjuun vai en, kun minulla ei ole syömishäiriöät. Ei ainakaan diagnoosia, mutta ruokasuhteeni on ollut ihan kamala. Olin lapsena ja teininä ylipainoinen, sitten laihduin laihduttamatta siinä täysi-ikäistymisen kynnyksellä ja jotenkin vähän hurahdin asiaan ja aloin sitten laihduttamaan ihan vaan sillä, että en syönyt. Ajattelin ruokaa kyllä pakonomaisesti, mutta elin niukoilla kaloreilla lisää laihtuen. Tunsin euforiaa siitä, kun pystyin kontrolloimaan syömistäni niin tiukasti ja kehoni oli koko ajan kevyempi ja oloni voimattomampi. Jossain kohtaa homma tasaantui ja palasin sieltä lievän alipainon puolelta normaalipainoiseksi ja sitten taas lihoin. Tämän jälkeen en enää onnistunut laihduttamaan syömättömyydellä, vaan aloin oksentelemaan. Tuollaista elämäni oli sinne liki nelikymppiseksi, eli välillä lihoin, välillä laihduin, välillä en syönyt, välillä ahmin, välillä oksentelin jne. Välillä oli myös hyviä aikoja, jolloin tuo ruokarumba oli täysin jossain taka-alalla. Suurimman osan ajasta kuitenkin syöminen on tavalla tai toisella pyörinyt pakonomaisesti mielessäni.
Kolme vuotta sitten kokeilin psilosybiinisieniä ja sen jälkeen kaikki muuttui. Sekoilu syömisen kanssa on jäänyt pois ja olen oppinut hyväksymään kehoni ja itseni. En ajattele enää ruokaa pakkomielteisesti ja välttele katsomasta peiliin,
En sano, että sienet olisi joku taikakeino, jolla vaiva kuin vaiva paranee. Kerron vaan oman kokemukseni ja pohdin sitä, että onko kokeilusta haittaa jos jo valmiiksi tuntuu siltä, ettei ole mitään menetettävää?
No mistä niitä sieniä saa?
Ja miten annostellaan sopiva vaikutus? Pahimmassa tapauksessa sienet onkin myrkyllisiä ja maksa/munuaiset menevät sököiksi. Eikä mitään hyvää vaikutusta.
Psilosybiinisienillä ei maksaa ja munuaisia tuhoa. Annostelu riippuu sienilajista ja siitä kuinka totaalisen tripin haluaa.
Niitä on helppo löytää pelloilta niiden kasvukautena. Netti on pullollaan ohjeita.
Jaaha, no kiitos ei. En nyt ala mitä hyvänsä syömään kun en luota omiin sienten tunnistustaitoihini. Pitäisi saada valmiina luotettavalta taholta.
Aivan. Jos tämä sieni/psilosybiini on niin monipuolinen ja hyvä lääje, miten ihmeessä sitä ei ole tarjolla vakioituna esim. kuivattuna tuotteenamtai uutteena, jota myytäisiin vaikka kapseleina? Kyseinen sieni on tunnettu jo kymmeniä, ellei satoja vuosia. Isot markkinat tuolle luulisi olevan.
Vierailija kirjoitti:
Rukoilen puolestanne 🙏 Että asiat paranisivat. Jeesus rakastaa teitä! Jos uskonasiat kiinnostaa niin tv7 tai Uusi Testamentti
Miksi Jeesus käyttää joitakin kuolevaisia puhetorvena? Eikös tuo sanoma menisi kertarysäyksellä kaikkien kaaliin jos vaikka kaikki tv kanavat olisivat sen aikaa yhtä ja samaa Taivaskanavaa.
Asiasta kuoleman toivominen: kyllä kuolo korjaa kaikki, siis turha hötkyillä senkään kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Välillä monta kertaa päivässä, mutta jatkan silti. Kauan sitten päätin, että katselen vielä, miten hulluksi meno tässä maailmassa menee, ja voin sanoa, että ei ole tarvinnut pettyä varsinkaan viime vuosina.