Paranormaali/outo kokemus
TW: Käsitellään lapsen kuolemaa!! Lukeminen omalla vastuulla!:
Teksti on pitkä.
Tää siis tapahtui mun äitille kun hän oli 20v.
Mun äiti ja sen paras kaveri lähti yhdelle keikalle.
Keikkaa seuraavana päivänä koitti tietysti poiskirjautuminen.
No, sitten siihen paranormi kokemukseen:
Kun ne kirjautui pois, respassa ollut 25-vuotias työntekijä naurahti että he ovat kokonimikaimoja. Kun he sitten juttelivat, selvisi että heillä oli ikäeroa tasan viis vuotta. Lisäks ne oli tosi samannäkösiä, molemmilla ruskeet hiukset, TÄYSIN samanlaiset meikit ja vaatteet. Jopa molempien siskojen (kolmen siskon!) nimet oli samat. Mun äiti piskeli samaa alaa kun respatyöntekijä, ja ne molemmat harrasti kans tanssia. Molemmat oli ollu samassa lukiossa toki eri aikoina, ja jopa niitten poikaystävät oli tosi samannäkösiä. Äiti sit tietty pisti kaiken sattuman piikkiin, kunnes viime vuonna meille selvisi, että päivälleen viisi vuotta ennen mun äitin syntymää mun mumma oli synnyttänyt kuolleen tyttövauvan.
Äti otti sit yhteyttä siihen respatyöntekijään, ja selvis sen respan äitiltä et kun se respatyöntekijä oli syntynyt, sen äiti oli nähny sen mun mumman sairaalassa itkemässä yksinään.
No, viime jouluna oltiin meillä ja päätettiin lähtee haudoille. Käytiin ensin mumman siskon, vanhempien ja mun papan haudalla jonka jälkeen sit mumma päätti et käytäs vielä pitkästä aikaa sen mun äitin kuolleena syntyneen siskon haudalla. Mun mumma oli käynyt siellä haudalla pitkä aika sitten, 90-luvulla. Se hauta oli kaukana mun papan haudasta, mutta me ei löydetty sitä silti. Me etittiin, etittiin ja etittiin koko hautausmaa mutta sitä hautaa ei vaan löytynyt. Sillä paikalla jolla sen piti olla, oli kyllä semmonen kohta missä on ihan selkeesti ennen ollut hauta. Ihmeteltiin tätä tosi paljon, ja heti 27.12 otettiin yhteyttä srk:hon.
Tammikuun puolella me saatiin sitten kuulla hautausmaan työntekijältä, että jonkun Margeten omaiset oli muuttanu Ruotsiin 2000-luvun alussa , ja vaatinu jostain syystä Margeten hautakiven poistoa. Ei siinä mitään, ainoa vaan et tän mun äitin siskon nimi ei ollut Marget ja siis sen Margetin hauta ois ollut samassa kohtaa ku sen äitin vauvana kuolleen siskon. Eikä tunnettu ketään Margetia.
Saatiin sit huhtikuun alussa yhteys Margetin Malmössä asuvaan tyttäreen, joka kertoi meille et niin, siinä oli koko ajan ollut Margeten hauta mutta nimi oli tullut siihen vasta myöhemmin.
Mun mumma sit kysyi missä oli Katin (äitin vauvanakuollut sisko) hauta, ja Margeten tytär ei osannut sanoa. Lopulta meille selvis että väestörekisterin mukaan mitään Katia ei ollut ollutkaan ees olemassa, ja samassa kaupungissa samana päivänä siihen kellonaikaan oli syntynyt vaan Pauliina- se respan nainen.
Tää kummittelee meitä edelleen, koska missä on sitten Katin hauta? Ja mikä selittää tän kaiken? Mitä mieltä olette? Onko teille käynyt vastaavaa?
Kommentit (30)
Onhan noita dobbelgängereitä. Googlatkaa Jeffrey Epstein ja Palm Beach Pete.
Vierailija kirjoitti:
Tieteen mukaan meillä kaikilla on pari hyvin lähellä itseämme olevaa kopiota tai muutamakin.
En tiedä oliko sellainen kysymyksessä itseni kohdalla vai oliko eräällä henkilöllä vain tosi huono kasvomuisti, mutta kerran eräs henkilö tutuista piireistä tuli minulta kysymään, että mitä minulle nyt kuuluu. Olin vähän ihmeissäni, koska ko. henkilö ei ole minulle koskaan ennen puhunut mitään, että miksi hän nyt minulta tuollaisia kyselee. Sitten hän jatkoi, että "mehän puhuttiin eilen kaupassa". Ja hän mainitsi kaupan siltä paikkakunnalta, jossa hän itse asui. Sanoin, etten ole eläissäni käynyt ko. paikkakunnalla ja varsinkaan kaupassa siellä. Ko. henkilö oli ihan ihmeissään ja sanoi, että hän ihan oletti sen henkilön olevan minä, jolle hän siellä kaupassa oli puhunut.
Parikymppisenä minulla oli tyttöystävä joka opiskeli toisessa kaupungissa joten nähtiin vain viikonloppuisin.
Yhtenä perjantaina se oli aivan järkyttynyt ja kertoi nähneensä edellisenä päivänä minut kaupungilla toisen tytön kanssa. Se oli seurannut kasvavan järkytyksen vallassa kun me halailemme ja suutelemme vaikka hän oli tullut niin lähelle että minä olin selvästi nähnyt tyttöystäväni enkä ollut edes silmää räpäyttänyt.
Vasta kun se oli tullut kyyneleet silmissä pariskunnan eteen ilmoittaakseen että tämä oli nyt tässä, tyttöystävä oli tajunnut että se en ollut minä. Tämänkin se oli tajunnut lähinnä siitä että tuo poika oli ollut aidon järkyttynyt kun joku hullu akka tunkee iholle.
En ole kasvonpiirteiltäni edes mitenkään hirveän geneerisen näköinen.
Eikös noista hautapaikoista kuulu maksaa? Onkohan se nyt sitten 50 vuotta ollut tuohon aikaan mitä hautapaikan vuokraus maksaa. Outoa jos hauta olisi edelleen olemassa ilman että kukaan maksaa siitä.
Olen saanut kerran Kelassa ystävällistä palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Ainoa paranormaali kokemus tällä palstalla on, kun joku osaa käyttää rivinvaihtoa oikein...
Pakko kompata. Kun palstasoftassa muutettiin jotain, niin enterin painaminen ei tuo enää yhtä, vaan kaksi tyhjää riviä. Esim näin:
Ennen tuolla tavalla tuli normaalisti yksi tyhjä rivi ennen seuraavaa kappaletta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tieteen mukaan meillä kaikilla on pari hyvin lähellä itseämme olevaa kopiota tai muutamakin.
En tiedä oliko sellainen kysymyksessä itseni kohdalla vai oliko eräällä henkilöllä vain tosi huono kasvomuisti, mutta kerran eräs henkilö tutuista piireistä tuli minulta kysymään, että mitä minulle nyt kuuluu. Olin vähän ihmeissäni, koska ko. henkilö ei ole minulle koskaan ennen puhunut mitään, että miksi hän nyt minulta tuollaisia kyselee. Sitten hän jatkoi, että "mehän puhuttiin eilen kaupassa". Ja hän mainitsi kaupan siltä paikkakunnalta, jossa hän itse asui. Sanoin, etten ole eläissäni käynyt ko. paikkakunnalla ja varsinkaan kaupassa siellä. Ko. henkilö oli ihan ihmeissään ja sanoi, että hän ihan oletti sen henkilön olevan minä, jolle hän siellä kaupassa oli puhunut.
Parikymppisenä minulla oli tyttöystävä joka opiskeli toisessa kaupungissa joten nähtiin vain viikonloppuisin.
Yhtenä perjantaina se oli aivan järkyttynyt ja kertoi nähneensä edellisenä päivänä minut kaupungilla toisen tytön kanssa. Se oli seurannut kasvavan järkytyksen vallassa kun me halailemme ja suutelemme vaikka hän oli tullut niin lähelle että minä olin selvästi nähnyt tyttöystäväni enkä ollut edes silmää räpäyttänyt.
Vasta kun se oli tullut kyyneleet silmissä pariskunnan eteen ilmoittaakseen että tämä oli nyt tässä, tyttöystävä oli tajunnut että se en ollut minä. Tämänkin se oli tajunnut lähinnä siitä että tuo poika oli ollut aidon järkyttynyt kun joku hullu akka tunkee iholle.
En ole kasvonpiirteiltäni edes mitenkään hirveän geneerisen näköinen.
Kohtaaminen oli varmasti traumaattinen myös sille dobbelgängerille joka sai selitellä omalle tyttöystävälleen että mikäs vosu se tämä oli. Onko herralla jäänyt jotain kertomatta.
“Lincoln–Kennedy coincidences” on tunnettu urbaani legenda, jossa verrataan Abraham Lincoln ja John F. Kennedy elämien ja kuolemien “yhteensattumia”.
👤 Henkilöt
Abraham Lincoln
John F. Kennedy
🗳 Politiikka ja ura
Lincoln valittiin kongressiin 1846, Kennedy 1946
Lincoln valittiin presidentiksi 1860, Kennedy 1960
Molemmat olivat demokraattien vastustajia (Lincoln republikaani, Kennedy demokraatti) ei oikea “yhtäläisyys”
Molemmat keskittyivät kansalaisoikeuksiin (eri kontekstissa)
👨👩👦 Perhe
Molempien vaimo menetti lapsen Valkoisessa talossa
Molemmilla oli neljä lasta
Salamurha
Molemmat salamurhattiin
Molemmat ammuttiin päähän
Molemmat kuolivat perjantaina
Molemmat ammuttiin vaimojensa läsnä ollessa
🔁 Seuraajat
Molempien seuraaja oli nimeltään Johnson:
Andrew Johnson
Lyndon B. Johnson
Andrew Johnson syntyi 1808, Lyndon B. Johnson 1908
🔫 Murhaajat
Lincolnin murhaaja: John Wilkes Booth
Kennedyn murhaaja: Lee Harvey Oswald
Yhtäläisyydet:
Molemmilla kolme nimeä
Molempien nimissä 15 kirjainta (riippuu laskutavasta, mutta usein tosi)
Booth syntyi 1838, Oswald 1939 ei tasan 100 vuotta
Molemmat ammuttiin ennen oikeudenkäyntiä
📍 Murhien yksityiskohdat
Lincoln ammuttiin teatterissa (Ford’s Theatre)
Kennedy ammuttiin autossa (Lincoln-auto, Ford-yhtiö)
Booth pakeni teatterista varastoon
Oswald pakeni varastosta teatteriin
🧑💼 Sihteerit (tunnettu mutta virheellinen väite)
“Lincolnilla oli sihteeri nimeltä Kennedy”
“Kennedyllä oli sihteeri nimeltä Lincoln” (Evelyn Lincoln)
Tämä kohta on usein esitetty symmetrisenä, mutta vain toinen puoli pitää paikkansa.
🔢 Muut numeroyhteydet
100 vuoden väli monissa tapahtumissa (1846–1946, 1860–1960)
Murhaajien nimet ja Johnsonien syntymävuodet tukevat “100 vuoden kuvioita” osittain valikoitu