Kävin laihdutuslekkauksessa kolme vuotta sitten, syön edelleen
Pieniä annoksia, eikä pudonneet kilot ole tulleet takaisin. Harrastan hikiliikuntaa melkein joka päivä ja hyötyliikuntaa joka päivä. Olen täynnä muutaman suupalan jälkeen, enkä pysty syömään isompia annoksia. Minulle tehtiin vatsalaukun kavennus. Ihmettelen aina kun kuulen että joku on lihonut takaisin leikkauksen jälkeen pudottamansa kilot, että kuinka ihmeessä se on mahdollista, kun vatsa ei vaan vedä.
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtaako laihdutusleikkaus siihen että ei tee mieli syödä niin paljon kuin ennen vai siihen että ei pysty syömään niin paljon kuin ennen vaikka mieli tekisi, vai molempiin?
Minulle kävi ainakin niin että en pysty, mutta ei kyllä oikein tee mielikään.
Ap
Minut leikattiin 2015. Minulla ei ehdi tulla mitään sudennälkää kun syön viisi ateriaa kolmen tunnin välein. Syön sen RTY:n ohjevihkon mukaan vieläkin. Ainoastaan kasvisten määrä on kasvanut alkuajoista kun vatsalaukku on venynyt jonkin verran suunnilleen toisena leikkausvuotena. Toisaalta painoni ei edes ole tarvinut vuosiin enää laskeakaan eli näin on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kaikki lihavuusleikatut eivät kykene pysymään saavutetussa tavoitepainossa loppuikäänsä, voidaan lyhyempääkin tilanteen normaalistumista pitää hyvin tärkeänä ja arvokkaana liitännäissairauksien hallinnan ja vaikkapa työkykyisyyden säilymisen kannalta.
Myös laihdutuslääkkeiden käyttö, joka nyt vielä on nousujohteista, jää kuitenkin monelta kesken, ja hoitojärjestelmä ei ole kovin systemaattinen tässä asiassa.
Lihavuusongelmaan on löydyttävä pääasiassa muita esto- ja hoitokeinoja laajalla väestötasolla. Nyt lisääntyvät kirurgia ja lääkehoidot ovat tärkeä apu monelle, mutta ikään kuin jäävuoren huippu koko kansan tasolla. T. Muun alan erikoislääkäri
Minulle leikkaus oli kyllä terveyden ja työuran pelastus. En olisi tässä kirjoittelemassa enkä viettäisi normaalia aikuisen aktiivista elämää ilman lihavuusleikkausta. Juuri tänään löysin autotallista niitä leikkauksen aikoihin käyttämiäni vaatteita kokoa 62/64 ja mietin, voiko niitä laittaa edes kirpputorille kun ne ovat jääneet vanhanaikaisiksi. Menen melkein kokonaan entisten farkkujeni toiseen lahkeeseen. Elastaania sisältävien mustien suorien housujen lahkeeseen menen kokonaan, mutta se kiristyy makkarankuoreksi päälleni.
Lihavuusleikkaus vaikuttaa suolistohormoneihin. Osalla ei kuitenkaan tarpeeksi ja hekin voivat nykyään käyttää myös GLP-1-lääkkeitä.