Miten opettaa lapselle tunneälyä?

Tee jotain epäreilua ja kysy sitten, tuntuiko kivalta. Tätä noin neljä vuotta tästä eteenpäin, niin eiköhän ala mennä perille.

Ja miltä sinusta tuntuisi jos joku...

Kun odottaa niin kauan että vastaa niin titetää että on ainakin miettinyt. Ei kai enempää voi tehdä. Paitsi tietty näyttää itse avoimesti omat tunteensa.

Anna hänelle pieniä tehtäviä kuten kaadatko pikkusiskolle maitoa jne. Kun hän näin auttaa muita kehu kovasti ja vallankin silloin kun tekee sen oma-aloitteisesti. Näin saat paremman tuloksen kuin noilla aattelin miltä tosta tuntuu jutuilla, jos ne ei kerran vielä tuohon ikään mennessä ole auttaneet. Positiivista huomiota enemmän kuin negatiivista, yhtä negatiista palautetta vastaan tulisi aina antaa kymmenen positiivista jotta itsetunto säilyy lapsella hyvänä.

-lastentarhanope

Puhutko muuten omista ajatuksistasi ja tunteistasi?

En tarkoita mitään syvällisiä keskusteluja, vaan ihan kevyessä hengessä, miltä sinusta asiat pienenä tuntuivat (johonkin ajakohtaiseen juttuun liittyen), mikä ilahdutti ja mikä satutti. Ja vastaavasti arkisesti ajatuksistasi aikuisena.



Minä en tiukkaisi enää noin isolta vastauksia tyyliin miltä-sinusta-tuntuisi: minusta siinä on jo jonkinlaista nöyryyttämisen sävyä.

Jos lapsi ei osaa nimetä tai, vielä pahempaa, tunnistaa omia tunteitaan, niin siihen auttanee (joillain lapsilla) ihan miettiminen. Tarvitaan kaksi asiaa: sanavarasto ja kuuntelu-/jutteluaikaa. Lapselle annetaan sanavarasto vaikka juuri sillä jonkun ehdottamalla esimerkillä, että kerrotaan aina välillä, miltä itsestä tuntuu tai tuntui joskus. Jos ei mene jakeluun, eikä kaikilla mene, sillä tunteet ovat oikeasti vaikea juttu, niin voi tehdä vaikka niin, että kirjoitetaan ne sanat ylös ja käydään yhdessä läpi millainen tunne mikäkin on. Että " ilo" tarkoittaa sitä, kun on hauskaa, hymyilyttää tai naurattaa, tekee mieli jatkaa ilon aiheuttanutta juttua tms, " vihainen" tarkoittaa sitä, kun kulmat menevät kurttuun ja suu alaspäin ja tekee mieli lyödä tai huutaa... Ihan konkreettisella tavalla kuvaillaan eri tunteiden aiheuttamia asioita. Ja sitten jutellaan asioista, vaikka kirjoista tai lapsen omasta elämästä, että mikäs näistä meidän tähän mennessä tutkimistamme tunteista sopisi tuon tyypin tilanteeseen.

Siinä puhuttiin et lapsen empatiakyky herää vasta 6-7 vuotiaana, sitä ennen ei vielä pysty siihen. Eli aika otollinen nyt lapsellesi. Lapsen aivot kehityyvät koko ajan, ei pidä olettaa et kaikki asiast olis valmiina heissä.

Jonkin verran onneksi on kykyä empatiaan, on esimerkiksi todella kiltti eläimille, mutta monimutkaisemmat tunteet ja niiden erittely ei ihan suju. Olemme käyneet perheneuvolassa ja poika käy terapiassa ja edistystä kyllä tapahtuu. Hänkään ei ole kovin innokas keskustelemaan aiheesta (kuka tuon ikäinen poika olisi?), mutta silti sitä jauhetaan. Minä ja mieheni kerromme aina selvästi ja eritellen, miltä meistä tuntuu ja miksi ja välillä tunnemme itsemme lähinnä urheiluselostajiksi ikuisine " miltä nyt tuntuu?" -kysymyksinemme.



Meidän omalle oli muuten aluksi helpompi samaistua juuri eläinten tunteisiin ja keskustella niistä. Varsinkin kun siihen otettiin mukaan se, että jos yrittää opettaa eläimelle (oli sitten koira tai hevonen) jotain, niin se pitää ensin saada oikeaan tunnetilaan ja että eläimen käytös ja suoritukset riippuvat sen tunnetiloista. Eläimistä on myös hyvin helppo vetää analogioita ihmisiin, ilman, että se tuntuu uhkaavalta ja tungettelevalta. On helppo esimerkiksi selittää, että peloissaan oleva hevonen ei pysty oppimaan mitään muuta kuin lisää pelkoa tai peloissaan oleva koira joko pakenee tai hyökkää. Siitä on sitten helpompi mennä siihen suuntaan, että mahtaako lasta itseäänkin pelottaa silloin, kun hän käyttäytyy aggressiivisesti. Tai miettiä, miten eläimet ilmaisevat tyytyväisyyttään ja miten sitten taas ihmiset jne.

Emme ole sitä mitenkään kasvatuksessa mielestämme opettaneet vaan se on tullut lapselle sisäsyntyisesti. Vuotta nuoremmalla sisaruksella ei tästä kyvystä vielä tietoakaan. On myös luonteeltaan aivan erilainen kuin esikoinen. Eli kyllä se varmaan sieltä aikanaan tulee, joillekkin aikaisemmin ja joillekkin vähän myöhemmin.

Hei!

Olen työssäni ja kotona käyttänyt tunnemuksu oppeja (kirja löytyy kirjastosta). Netistä löydät pesäpuun joka myy esim. kortteja/tunnesääkarttaa joita voi käyttää monen ikäisten lasten kanssa. Kortit ja sääkartan voi arkerrella myös itse (hinnat aika kalliit). Katso myös MLL:n sivuilta - kodin konstit jos sieltä löytyisi jotain.



Tempperamenttisen tyttäreni kanssa esim. tilanteessa jossa HÄN EI halunnut mennä kampaajalle piirsimme paperille kolme hymynaamaa, mitä kivaa on kampaajalle menosta ja kolme " vihanaamaa" . Hän sai nimetä mikä vihastuttaa ja mikä ilahduttaa. Minä piirsin myös naamat ja kerroin hänelle, että tulen iloiseksi kun hänen hiukset ovat kauniit, tunnen ylpeyttä kun hän voittaa pelkonsa ja menee. Samoin kerroin myös että minä tulen surulliseksi kun taistelemme (yritän käyttää minä viestejä). Tämä oli aika yksinkertainen esimerkki.

samalla kannattaa muistaa, että äidinkin valta on tässä asiassa rajallinen ja tunneäly on jossain määrin synnynnäinen ominaisuus.



Olen vain huomannut, että tunneälyltään ja empatiakyvyltään hyvin kehittyneiden lasten äidit haluavat ottaa kaiken kunnian lapsensa ominaisuudesta, vaikka se ei ole ihan niin yksinkertaista.